Hannu Joosepin porna löytyy vieläkin Santamäen rinteestä. Paperilla se räjäytettiin taivaan tuuliin jo vuosikymmeniä sitten, Tarton rauhansopimuksen jälkeen.

Tarinoita Karjalan Kannakselta:

Ino oli hiertävä kivi Suomen lähihistorian kengässä

Ino oli Uudenkirkon kunnan suurin kylä. Pitkälti yli tuhannen asukkaan yhteisö kolmikymmenluvulla. Ino on myös paikka missä minun kerrotaan syntyneen. Ino oli hiertävä kivi Suomen lähihistorian kengässä.

Jo Tarton rauhansopimusta neuvoteltaessa Ino pulpahti monta kertaa esille. Paasikiven salaisissa muistelmissa hän kertoo useita kertoja vedonneensa Venäjän puolesta, että Inon alue oli Petrogradin puolustukselle välttämätön. Paasikivi katsoi, että alue oli myös Suomen puolelta tunnustettu strategisesti epäedulliseksi, joten siitä voitaisiin luopua soveliasta korvausta vastaan tai vaihtaa alueeseen pohjoisessa. Myös talvisotaan johtaneissa neuvotteluissa Inon alue näytteli merkittävää osaa.

Inon pattereiden rakentaminen aloitettiin tsaari Nikolai II:n aikana vuonna 1909. Ino oli osa linnoitusjärjestelmää Pietarin turvana. Kolmion toiset linnoitukset olivat Kronstadt ja Inkerin maanpuoleinen Yhimäki. Täysin valmiiksi ei pattereita luultavasti koskaan ehditty rakentaa. Ensimmäinen maailmansota ja vallankumous toivat valtavia muutoksia Venäjälle.

Venäläiset joukot poistuivat taisteluitta Inon pattereilta 14. toukokuuta 1918 räjäyttäen mennessään patterin ammusvarastot. Inon "pamaus" voittaa moninkertaisesti kuuluisan Viipurin pamauksen. Talon kokoisia sementtimöhkäleitä lenteli kilometrien päähän.

Yritimme retkellämme patterin alueelle, mutta portti oli suljettu. Jotkut ovat siellä käyneet nyt valvonnan väljennyttyä. Itse olen retkeillyt siellä ruudinhakumatkoillani kolmikymmenluvulla. Ja ruutiahan löytyi, kun vähän maata möyhi. Monasti kuljin vähän peloissanikin englantilaisen merisotilaan haudan vieritse. Ihmettelin mistä hän oli sinne joutunut kuopattavaksi. Hän kuului todennäköisesti englantilaisen, Seivästön edustalla vuonna 1919 joko miinaan ajaneen tai torpedoidun hävittäjä Verulammin miehistöön.

Tapaus kuuluu niihin Suomen historian harmaisiin lehtiin, joista ei paljon puhuta. Silloinen hallitus antoi englantilaisille luvan perustaa tukikohdat Koivistolle ja Terijoelle, josta tehtiin laivasto- ja lentohyökkäyksiä lähinnä Kronstadtiin. Verulammin miehistön joukkohauta oli Seivästön majakan vieressä. Muistaakseni siellä oli 47 nimeä.

Yritin mennä lähemmäksi kuvaamaan ainutta vanhasta Inosta jäljellä olevaa rakennusta, Inon veturitallin vesitornia, josta parin sadan metrin päässä olisi ollut entisen kotini paikka. Paikallinen asukas ei kuitenkaan pitänyt aikomuksestani ja esitti kovaäänisen vastalauseen. Kiertotie olisi ollut liian pitkä käveltäväksi ja niinpä jäivät ne sokkelin palat kuvaamatta. Kuitenkin kattojen ylitse kiireesti nappasin kuvan vesitornista.

Saimme myös tuntuman Inon vanhoihin pattereihin. Vitikkalassa on vielä jäljellä Santamäen rinteessä ns. Hannu-Juosepin porna. Se on Inon pattereiden läntinen tähystys- ja mittauspiste. Kävimme sitä katsomassa ja kuvaamassa. Sen kasematin osalta Tarton rauhansopimuksen määräys unohtui, että kaikki ehjä piti räjäyttää. Niinpä Juoseppi sai ikioman linnoituksen, sillä papereissa ei sellaista enää ollut. Se oli räjäytetty aikoinaan taivaan tuuliin.

Matka ja tarinat retkestä loppuvat tähän kotikylääni. Kehottaisin kaikkia jotka haaveilevat Karjalan palautusta, lukemaan Olavi Paavolaisen "Synkän yksinpuhelun" ja peilaamaan sitä tätä aikaa vasten.
 

Takaisin