10.12.2006
Loskin ja Nygård Elit-voiton arkkitehteinä
Kalavelkojen maksua

(Karjaa) Kun kalavelat ovat erääntyneet jo kuukauden jos toisenkin päivät, niin on parempi maksaa lasku korkojen kera pitääkseen myyjän tyytyväisenä. Näin toimi myös Karjaan FBC Elit, joka kuittasi velkojaan salibandyn 2-divarissa torstaina. Elit otti kauden toisen voittonsa kaatamalla Kaukalahden Dynamon 8-3 (1-1, 4-1, 3-1).

Hanakimmin velkoja pulittivat Matias Loskin ja Freddy Nygård, jotka juhlivat hattutempun edestä. KD voitti Elitin kauden avauksessa 6-2, mutta silloinkin se oli pelillisesti ottava osapuoli.

Elit ja KD tappelevat kummatkin putoamista vastaan, joten keskinäisten pelien meneminen maalieron vuoksi Elitin piikkiin oli tärkeää.

Elit oli jo avauserässä hivenen niskan päällä, vaikka KD hätistelikin joillakin salakavalilla kuvioillaan. Hyvin nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että hitaalla ja kauttaaltaan jotenkin laaduttomalla vierasporukalla tulisi olemaan hankaluuksia pysyä sähäkämmän ja kotiyleisön edessä motivoituneen Elit-lauman perässä.

Elit osoitti hanakkuutta lämiä kohti maalia pienenkin sauman tullen, mutta pitkään ottelun hahmoihin kuulunut KD-veskari Matti Kalkkinen selvitti tilanteet.

Ajassa 11.07 hän sai sitten selvitellä verkkoja, kun ne menivät ensimmäisen kerran tötterölle. Jatkuvasti hyökkäyksiin nokkansa tunkenut puolustaja Loskin hakeutui oivaan paikkaan keskelle ja Jens Rosendalin syötön jälkeen nasahti.

KD:llä oli jo ollut omat paikkansa ja vain minuutin päästä se toteutti yhden pelin mallikkaimmista hyökkäyksistä. Elitin puolustus puhkottiin taustanousuilla ja nopeilla syötöillä, joista viimeisen antoi Jukka Holm maalin nurkalle, josta Ivo Hackman tuikkasi tyhjiin.

Kaava oli samanmoinen läpi peli; Elitin organisoitua puolustusta vastaan KD ei saanut juuri mitään aikaan, mutta isäntien ajoittain puutteellisesti porrastettu alakerta salli KD:n mönkiä paikkoihin oikein ajoitetuilla nousuilla ja syötöillä.

Freddy fiilistelee

Nuo nousut ja syötöt jäivät vierailta erätauolla pukukoppiin, sillä toinen erä kuului Elitille. Molari Timo Ruokolaisen ei tarvinnut venyä yhteenkään kunnon torjuntaan, kun Elit suisti KD:n pois raiteilta. Isännät saivat heti alkuun luotua mylläkkää ja Patrik Julin ehti jo napauttaa pallon rimaan. Ajassa 21.35 tuli lopulta ansaittu johtomaali, kun Nygårdin piiska läheltä oikeaa laitaa lauloi suloista säveltä ja pallo takanurkkaan.

Elit esitteli toisessa erässä kotiyleisölle Nelson Kissangan ja Anton Brotkinin, jotka tulivat tuoreilla jaloillaan aiheuttamaan lisää tykytyksiä verkkaiselle vierasryhmälle.

Erän puolivälin jälkeen hurmokselle tuli kuitenkin väliaikainen stoppi, kun KD hyödynsi Niklas Malmin jäähyn. Maalipohatta Jani Sundström viritteli vetoaan vasemmalla “pointilla” ja pallon tullessa lapaan läväytti hän makean laakin ylänurkkaan. Elit oli kuitenkin liian hyvässä nosteessa välittääkseen tasoituksesta ja erän viimeiset neljä minuuttia olivatkin yhtä hulabaloota.

Ensin ottelun parhaan pelaajan palkintoa siihen asti tavoittelut Kalkkinen alkoi murentua, kun hän torjunnan jälkeen kauhoi itse Loskinin sutaisun verkon perille. Puolentoista minuutin päästä René Holmroos löysi maalin edestä Nygårdin, joka kopautti pallon pömpeliin. Huomattuaan miten mukavaa maalin edestä on neppailla, takoi Nygård sieltä vielä kerran tulosta kymmenen sekuntia ennen erän loppua.

Avoimia ovia

Elit kesti päätöserän alussa kaksi jäähyä ja Loskin ahtoi niiden väliin Nygårdin tapaan kolmannen maalinsa. Maalin takaa kiertänyt Rosendal huomasi jälleen pakin paikalta esiin änkeneen Loskinin ja täsmällinen yhteistyö tuotti 6-2-edun.

Timo Lappalainen toi vielä KD:n peliin mukaan ja ottelu alkoi yhtäkkiä saada perin viihdyttäviä piirteitä. Kenttä aukeni kuin perjantaipullo ja kummallakin joukkueella oli saumoja tehdä lisämaaleja. Elitin kannalta oli huolestuttavaa, että sen päässä alkoi laajenemaan liikaa tilaa, mutta KD:n kyvyt eivät riittäneet viemään avopaikkoja huutaneita hyökkäyksiä loppuun asti.

Viimeinen niitti lyötiin sitten alivoimalla, kun Holmroos syötti Andreas Mavrostomosin karkuun ja hän lurautti pallon ohi hiipuneen Kalkkisen. Niklas Malm livahti vielä omalle karkumatkalle ja nosti elegantisti yhdellä kädellä loppunumerot maalin kattoon.

Malm oli yhdessä Loskinin ja Nygårdin kanssa kentän näkyvimpiä pelaajia, vaikka koko joukkue olikin hyvin esillä. Malm hakee jatkuvasti ketjukavereitaan vapauttavilla syötöillä ja peli-ilme pysyy yhtä keskittyneenä, vaikka taivaalta sataisi banaaneja. Malm ei jää murehtimaan hukattuja paikkoja tai häneen kohdistuneita rikkeitä, vaan jatkaa pelaamista. Moinen esimerkki tasapainosta on hyvä etenkin nuorimmille pelaajille, joista joillakin on taipumusta höntyilyyn.

Voitto pitää Elitin hyvässä kannassa putoamisviivan paremmalle puolelle, mutta edelleen pitää tulosta tehdä. Seuraava paikka siihen tulee ensi torstaina, jolloin Elit kohtaa kotonaan Finnairin Palloilijat.

Toni Suominen

 
© 2006 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle