7.6.2006
 
Käsisnuoret kovilla Kroatiassa

Suomen 18-vuotiaiden poikien käsipallomaajoukkue vieraili viime viikonloppuna Kroatian Pulassa ja pulassa nuoret koko sen ajan myös oleskelivat. EM-karsintaturnauksesta jäi käteen kolme selvää tappiota eikä Suomella näin ollut asiaa Virossa kesällä pidettäviin kisoihin.

Joukkue lähti hakemaan voittoa virallisesta EM- tai MM-turnauksesta ensimmäisenä junnumaajoukkueena kahdeksaan vuoteen, mutta ylivertainen vastus vesitti haaveet tokkiinsa.

Ensimmäisessä pelissä Suomi retkahti Sveitsin käsittelyssä 26-40 (10-21), BK-peluri Moritz Björkströmin viidestä maalista huolimatta.

Joukkueen karjaalaisvalmentaja Henrik Lindroosin oli jälkeenpäin vaikea uskoa, että ottelussa kohtasivat karsinnan kaksi huonointa joukkuetta, sillä kummallakin piti olla saumansa kakkospaikkaan Kroatian takana.

-Johdimme vielä 5-4, mutta sen jälkeen Sveitsin maalivahti oli aivan ilmiömäinen ja tilanne oli yhtäkkiä 5-13. Sveitsi oli meille liian iso ja vahva ja koimme lisäksi liian monta mustaa hetkeä, jotka vastustaja käytti hyväkseen, Lindroos virkkoi.

Lauantaina Suomi pisti jo paremmin kampoihin Kroatialle, mutta lajin jättiläisiin kuuluva isäntämaa oli lopulta parempi 25-37 (12-19).

BK-pojista Björkström ja Sami Silfver kiskaisivat viisi häkkiä mieheen.

Suomi johti peliä vielä 20 minuutin kohdalla, mutta maalivahti Tuomas Laitisen kärsimä vamma ravisutteli sinivalkoisia siinä määrin, että Kroatia paineli matkoihinsa.

Viimeisessä pelissä Suomi kohtasi Turkin, joka tarvitsi kolmentoista maalin voiton kivutakseen Sveitsin ohi EM-kisoihin. Sen se myös sai, 22-36 (10-19)-voitolla.

-Turkki oli paljon parempi kuin mitä olimme etukäteen ajatelleet. Se pelasi korkealuokkaisen nopeaa ja voimakasta käsipalloa. Tilanteesta johtuen Turkki pelasi täydellä antaumuksella ja ei voi kuin onnitella heitä hienosta saavutuksesta, Lindroos pokkasi.

Johtavaksi maalintekijäksi nikkaroinut Björkström lopetti urakan yhdeksään häkkiin ja Silfver lisäsi neljä. Heidän lisäkseen BK:ta joukkueessa edustivat Niklas Andersson, Olli-Pekka Korpimäki, Sam Kihlstedt, Eddie Sundell ja Andreas Forsen.

Lindroos ei aio tylystä karsintarupeamasta huolimatta piiloutua peiton alle.

-On toki raskasta hävitä tuollaisilla marginaaleilla, mutta ainoa ulospääsy tilanteesta on kovempi työnteko. Kroatiassa törmäsimme vastustajiin, jotka ovat jo tässä vaiheessa todellisia voimanpesiä. Erityisesti puolustuspelissä olemme valovuoden jäljessä kansainvälistä huippua.

-Viimeisen pelin jälkeen pidetyssä palaverissa aistin silti, etteivät pelaajat olleet luovutustuulella. Tiedostamme kaikki, että nyt vaaditaan harjoittelua harjoittelun päälle. Yritämme saada joukkueen kasaan myöhemmin kesällä ja tähtäämme ensi vuoden avoimiin EM-kisoihin Ruotsin Partillessa, jonne toivottavasti saamme osallistua, Lindroos selvitti.

 
© 2006 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle