18.3.2007
 
BK poistui pronssipeleihin

Viime vuoden puolella tehdystä Musta Dahlia-elokuvasta on sanottu muun muassa seuraavaa: “Elokuvan loppu on todellinen lässähdys. Se ei palkitse katsojaa, vaan alkaa murentua juuri silloin, kun pitäisi nostaa jännitteet huippuunsa.” Vähän samanlaisia aatoksia herätti Riihimäen Cocksin ja BK-46:n välinen välieräsarja, joka koki kahden kimurantimman pelin jälkeen lässähdyksen.

BK:n selkäranka oli keskiviikon kolmanteen peliin mennessä jo murentunut eikä jännitteitä enää havainnut. Cocks voitti Riihimäellä 37-23 (16-9) ja eteni finaaleihin voitoin 3-0.

BK suuntaa pronssipeleihin, joihin vastustajaksi asettuu Fenixiä vastaan kutistunut Siuntion IF.

BK:lta Jac Karlsson, Olli-Pekka Korpimäki ja Jasper Hellberg eivät aio äänestää, elleivät neljä pientä possua ilmesty ehdolle. Cocksin Roald Karotom on katsonut kuusi suurta vaalikeskustelupaneeliväittely-ohjelmaa ja Jyri Welling ja Ville Viljanen ovat puolestaan huomanneet ainakin viisi typerää vaalimainoslausetta.

Kolmas peli oli runttausnumeroineen onneton päätös BK:n välieräurakalle, sillä kahdessa ensimmäisessä pelissä sen onnistui haastaa Cocks lähes niin hyvin kuin mahdollista. Keskiviikon ottelu alkoi kuitenkin mennä mönkään jo ennen pelin alkamista.

-Johan Skogberg oli mahataudissa ja Jan Hagmanin olkapää ei kestänyt heittämistä. Hagman loukkasi olkapäänsä heti toisen pelin alussa ja yritti vielä lämmitellä, mutta ei siitä sitten mitään tullut. Fredrik Adamssonin polvivamma ei puolestaan sallinut hänen pelata kuin joitakin minuutteja.

-Olisi hän voinut toisella jaksolla enemmänkin pelata, mutta ei siinä olisi ollut järkeä, kun peli oli jo karannut käsistä. Poissaolojen takia peluutin paljon junnuja, mutta eihän näillä edellytyksillä voi täyspainoisella miehistöllä pelaavaa Cocksia haastaa, kertasi BK-koutsi Mikael Källman.

Hellberg heläytti

-Peli oli sarjan huonoin. Me emme enää uskoneet voittoon ja Cocks puolestaan pudotti tasoaan. Kun Cocks meni siinä heti 5-1-johtoon ja seitsemän maalia karkuun, niin pelistä lähti ilma pois.

-Ilonaiheeksi tässä pelissä nousi 17-vuotias Jasper Hellberg, joka sai viimein tehtyä ensimmäisen SM-sarjamaalinsa. Kun hän teki samaan syssyyn neljä maalia Cocksin tasoista joukkuetta vastaan, niin sitä oli mukava seurata, Källman totesi.

Kaikkinensa hän oli tyytyväinen BK:n suoritukseen semeissä.

-Tehtiin se mitä pystyttiin. Kahdessa ensimmäisessä pelissä olimme erittäin keskittyneitä ja pelasimme parasta käsipalloamme tällä kaudella Cocksia vastaan. Kotipeli jäi hitusen harmittamaan, sillä olisimme puolustuksessa voineet ottaa muutaman pallon pois. Kristo Järve olisi myös pitänyt saada kuriin. Mutta ei tässä mikään suuremmin sapeta, ihan hyvin me pelasimme, Källman sanoi.

Paikallinen pronssipeli

Siuntiossa puolestaan sapettaa, sillä SIF luhistui täysin kasaan Fenixiä vastaan. Turkulaisten hämmentävä 3-0-voitto tarkoittaa sitä, että tänä vuonna juhlitaan upouutta Suomen mestaria.

Cocks on ollut parhaimmillaan hopealla, kun taas HC Denniksen tilalle törkätty Fenix ylsi jo toisella kaudellaan finaaleihin. Aikamoinen hihhuli sai olla, jos Fenixin puhtaaseen voittoon uskoi, mutta niin vain se sai SIF:n täydelliseen kipsiin.

-Eihän tuollaista olisi millään uskonut. Itse ajattelin SIF:lle 3-0- tai 3-1-voittoa, mutta en varmasti ollut ainoa “asiantuntija” joka sai nenilleen. Meille tämä oli siinä mielessä huono uutinen, että SIF on periaatteessa Cocksin tasoa mitä tulee fyysisyyteen. Pelillisesti en SIF:iä pelkää, sillä kyllä me olemme jo tällä kaudella olleet lähellä pisteitä heitä vastaan. Fyysiset tekijät ja maalivahtipeli ovat huolestuttavia tekijöitä. Fenixilläkin on juuri sen verran fyysisempi nippu kuin meillä, että he pystyivät SIF:iä sitä kautta vaivaamaan.

-Ja Ville Nordqvist kuului olevan maalissa erinomainen. Meidän maalivahdeistamme ei voi sanoa SIF-otteluissa samaa. Kukaan ei odota heiltä ihmetekoja, mutta kun he eivät ole olleet omalla tasollaan noissa peleissä. Kun he pääsevät omalle tasolleen, niin meillä on kyllä keinot voittaa pronssia, Källman uskoi.

SIF:n suuri suru

Keinot siihen on todellakin keksitty, kuten Fenix jo ehti osoittamaan. Oli lähes käsittämätöntä katsella miten SIF:n potentiaalia pullistellut hyökkäysarsenaali jumittui ensimmäisestä ottelusta lähtien täysin paikalleen Fenixin sumputuksen edessä.

Fenixillä ei välttämättä ole sarjan parhaita työkaluja puolustuspeliin, mutta se on oppinut pelaamaan yhdessä ja tiiviisti. Se ajoi jatkuvasti SIF:n ulos hyökkäyksistään ja tähtihetkensä SIF koki lähinnä puolinopeissa iskuissa tai hajonneissa kuvioissa, kun Fenix ei ehtinyt järjestyä puolustukseen.

Ville Nordqvist saattaa olla sarjan paras veskari tällä haavaa ja sellaiseen ankkuriin on puolustuksenkin hyvä tukeutua. Hyökkäyspäässä Fenix saa kiittää onneaan Kristian Janssonin ilmaantumisesta, sillä ilman häntä sieltä puuttuisi olennainen palanen.

Valmentaja Jan Eriksson jaksaa ihmetyttää joillain ratkaisuillaan, mutta tulokset puhuvat puolestaan. Kokeileva valmennustyyli saattaa sopia tähän porukkaan paremmin kuin muihin eikä Fenixin “pappaosasto” ole ainakaan pistänyt pahakseen uusia virikkeitä.

SIF saa puolestaan katsoa peiliin. Viime kevään finaaleissa BK:ta vastaan pettynyt porukka lähti kuuluvasti tavoittelemaan mestaruutta, keulakuvanaan itsevarmuutta uhkunut valmentaja. Tällainen totaalinen konttailu välierissä iskee sitäkin lujempaa, kun finaalipaikkaa ollaan jo pidetty varmana.

Patrik Grönberg oli Fenix-sarjassa aivan eri mies kuin runkosarjan maalipörssin ykkönen. Marcus Sjöstedt ei ole ehtinyt täysin kuntoutua kauden pilanneista vammoistaan, mutta hänelläkin oli totinen yritys saada jotain aikaan.

Ville Kangas takoi kiitettävästi maaleja, mutta hänellä on vielä töitä pelinsä monipuolistamisen kanssa. Siinä missä Fenix-veteraanit Christer Lundqvist, Ari Nurminen ja Antti Lagus pelasivat kauden parasta peliään, vaikuttivat SIF:n vastaavat voimat väsyneiltä.

BK:lla olisi herkullinen sauma pudottaa pyttyä tavoitellut paikallisvihollinen kokonaan mitaleilta.

Toni Suominen

 
© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle