21.1.2007
Elit pisti hanttiin, mutta
Luu jäi käteen

(Karjaa) Luu on selkärankaisilla esiintyvä sisäisen tukirangan eli luurangon kalkkinen osa. Karjaan FBC Elit tietää tämän ja senpä takia se koitti murtaa SC Sählyn selkärangan torstaisessa salibandyn 2-divariottelussa. Uhkumisesta ja puhkumisesta huolimatta käteen jäi vain luu, kun lohkokolmonen Sähly riisti voiton lukemin 2-6 (0-3, 1-1, 1-2).

Elitin kolmen ottelun voittoputki loppui siihen ja joukkue on kaksi pinnaa putoamisviivan alapuolella.

Avauserän lukemat menivät suurimmaksi osaksi mönkään, sillä Elit oli pitkään erän hallitsevampi osapuoli. Se pystyi tukkimaan SC Sählyn menoreitit ja laukkasi sitten toiseen päähän luomaan kourallisen tilanteita. Kotidebyytin Elit-paidassa tehnyt Timo Brotkin vippasi läpiajosta pallon rimaan ja Matias Wikholm haki vielä kaverille syöttöä ollessaan nokikkain Sähly-veskari Sami Poikkeuksen kanssa. Poikkeus oli yksi ottelun hahmoja, hänen venyessä jo avauserässä poikkeuksetta ja poikittain pallon tielle.

Elit olisi tosin joissain tilanteissa voinut käyttää suoraviivaisempia metodeja, mutta nyt haettiin liiankin epäitsekkäästi tyhjän maalin paikkoja ketjutoverille.

Masentava minuutti

Sähly ei ollut esittänyt mitään ihmeellisyyksiä, mutta se otti silti vartin nurkilla johdon. Brotkinin istuessa kakkosta pelasivat vieraat päätyvaparin nopeasti maalin eteen ja sieltä Roope Fyhr lusikoi avauskaapin. Elit rymisteli edelleen kohti Sähly-maalia, mutta sitä kaivattua osumaa ei vain näkynyt eikä kuulunut.

Erän viimeinen minuutti oli sitten synkänpuoleinen, kun Sähly rankaisi kahdesti. Matias Loskin kiirehti katkaisemaan vieraiden 2-0-vastaan haiskahtanutta hyökkäystä, mutta suoritti tempun korkealla mailalla. Siitä puhallettiin rankkari ja Sählyn tehomies Ville Uotila veivasi kuljetuksen kylmästi häkkiin.

Elit asettui seuraavaan asetukseen vellimäisin jaloin ja Sähly otti siitä hyödyn. Uotila sai pallon vasempaan laitaan ja kiskaisi hävyttömän rystykudin takanurkkaan. Elit valui koppiin päätään pyöritellen, kun yliotteesta huolimatta taululla seisoi 0-3.

Elitin tuska täydentyi heti toisen erän alussa, kun Sähly rankaisi vain 27 sekunnin nuhjaamisen jälkeen. Vikkelän hyökkäyksen päätteeksi Antti Auvinen vispasi pallon Fyhrille, joka kolautti avopaikasta toisen maalinsa. Elitillä ei kuitenkaan ole ollut tapana roikottaa päätään tällaisissa tilanteissa ja nytkin se jatkoi sinnikkäästi paineen asettamista Sähly-pelaajien suuntaan.

Wikholm roikkui erityisen ärhäkästi vieraiden liiveissä ja Sählyn Tomi Knuutila hermostui jahtaamiseen niin, että Wikholm lensi tämän torppauksesta kuin leppäkeihäs toimitsijapöydän päälle.

Seuranneesta jäähystä ei tulosta tullut, mutta hetken päästä jo irtosi. Loskin lämäsi pallon maalille ja Brotkin nuiji sen ruuhkasta sisään. Kavennus oli enemmän kuin ansaittu, mutta loppuerän aikana ei enää kummallisuuksia koettu.

Sähly tiivisti rivinsä alakertaan ja pyrki tekemään tulosta vain vastaiskuista. Sillä olisikin ollut paikkoja kasvattaa johtoaan, mutta nyt puolestaan se intoutui herkuttelemaan varmoissa paikoissa.

Ei riitä

Elit sai välittömästi päätöserän alkuun ylivoiman, mutta homma meni joko leipomiseksi tai sitten Poikkeus sai näppinsä vetojen tielle. Seuraava maali tiesi ottelulle vedenjakajaa ja senpä takia molemmissa päissä elettiin joitain hermostuneita hetkiä pallon pyöriessä vaarallisilla vesillä.

Christian Lindqvist kolisutteli kahdeksannella minuutilla rimaa 3-1-hyökkäyksen päätteeksi ja Elitin päädyssä muutama kuti viuhui niukasti ohi maalin. Innostava kavennusosuma syntyi lopulta ajassa 52.54, kun Patrik Nyberg ohjasi Lindqvistin kaukovedon verkkoon.

Sähly otti vankan johtonsa takaisin vain kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin. Auvinen kiemurteli paikkaan oikealta puolelta ja tinttasi pyörylän pömpeliin. Brotkin ehti vielä mouhimaan Poikkeuksen käsistä karanneen pallon verkkoon, mutta tuomarit katkaisivat oljenkorren hylkäämällä maalin hieman kyseenalaisesti. Sami Kokoi lopetti maalitehtailun ylivoimalla, Sählyn hyödyntäessä Elitin kummatkin jäähyt.

Elit laittoi lohkokolmosen ahtaalle ja voitti laukaukset, mutta pienoinen epävarmuus maalipaikoissa ja Sählyn poikkeuksellinen maalivahtipeli johti vain kahteen osumaan. Elitin pörrääminen ja hyrrääminen on saanut monen joukkueen sekaisin ja myös Sähly oli useaan otteeseen vaarassa menettää kontrollin. Joukkueen kokeneemmat pelaajat kuitenkin rauhoittivat tilanteen.

Elitiltä Lindqvist otti totutusti paljon vastuuta ja Loskin jatkoi perusvarmaa puolustuspeliään. Kakkosketju Wikholm-Jens Rosendal-Anton Brotkin aiheutti hämminkiä, mutta tilanteiden päättäminen oli vaikeaa.

Sählyn Uotila keräsi tehot 2+2, vaikka pisterohmun liikkuminen oli melkoisen kankeaa. Ja jos nyt vielä kerran harrastetaan sanaleikkiä, niin Poikkeus vahvisti tolppien välissä säännön.

Elit kohtaa viikon päästä sunnuntaina vieraspelissä lohkojumbo IKHTYS:in.

Toni Suominen

 
© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle