|
14.2.2007 |
Lihava rouva on jälleen kerran puhunut. Tai laulanut, ihan miten vain. Mutta sanonta “it ain´t over until the fat lady sings” piti kutinsa myös Karjaan FBC Elitin tapauksessa. Alkukaudesta salibandyn 2-divarin suossa polkenut sarjatulokas oltiin jo valmis tuomitsemaan suoraa tietä takaisin kolmoseen, mutta niin vain Elit näpäytti epäilijöitään - ja jopa itseään. Viime lauantaina Elit voitti vieraspelissä Matinkylän 3-5 (1-0, 1-3, 1-2) ja jännitti sitten sunnuntain ottelua FinnPa - SB Vantaa.
Lohkokärki Vantaan 6-8-voitto tarkoitti sitä, ettei Elit voi enää sarjasta pudota. Viivan alla olevat FinnPa ja Kauklahden Dynamo voivat vielä tasapisteisiin nousta, mutta keskinäisten pelien maaliero ratkaisee leikin Elitin voitoksi.
Tien päältä tavoitetulla Elit-koutsi Jan Malmilla on pitänyt kiirettä, sillä lauantain pelin jälkeen hän riensi parin muun Elit-pelurin kanssa seuraamaan ratkaisevaa FinnPa - SB Vantaa-ottelua.
-Oltiin ihan täysillä mukana ja tietenkin Vantaan puolella. Siinä joutui vähän huutelemaankin, kun näytti siltä, ettei Vantaa pelaa tosissaan. Jännitysnäytelmä siitä tuli, mutta hyvin päättyi. Ja helkkarin makealta tuntui, kun se sarjapaikka siinä varmistui, Malm kertoi.
Säilyminen maistuu entistä makeammalta kun miettii millaisessa lirissä Elit ehti uimaan. Yhdeksästä ensimmäisestä pelistä Elit hävisi kahdeksan ja varsinkin lohkon kärkijoukkueille kärsityt rökäletappiot saivat mielen matalaksi.
-Kyllä siinä oli usko koetuksella. Itse ainakin kävin jo aika rajoilla, että mahtaako tästä mitään tulla. Joukkueestakin aisti tietyissä peleissä ja treeneissä sellaista, että ehkä emme olekaan niin hyviä, Malm muisteli. Kelkka kääntyi kuitenkin nopeasti, sillä viimeisestä seitsemästä ottelusta Elit on voittanut kuusi.
-Joukkuehenki ei missään vaiheessa rapissut ja se on jotain mikä rohkaisi. SB Vantaalle ja SCH:lle hävittiin pystyyn ja ne tappiot lisäsivät epäilyjä, mutta toimivat samalla sytyttäjänä. Että emme me nyt noin huonoja ole. FinnPa-ja KD-voitot tulivat juuri siihen saumaan ja auttoivat asiaa, Malm mietti. Elitin kykyjä ehdittiin laajalti kyseenalaistamaan jo ennen kauden alkua eikä sen säilymiseen joukkueen ulkopuolelta juuri uskottu. Alkukauden taaperrus heitti vain lisää lokaa myllyyn. Ylimääräinen tyydytys tästä asiasta on saletti.
-Eri forumeilla meidät on lyöty aivan lyttyyn ja sanottu, että kylläpä on surkea jengi. Pelityyliämme kuvailtiin sumppupeliksi, jossa kaikki maalit tehdään vastaiskuista. Kyllä tuollainen sytyttää. Käy näissä kahdessa viimeisessä pelissä miten tahansa, niin ollaan aika monelle joukkueelle jo näytetty, että ei se nyt ihan pelkkää sumppupeliä ole, kun karvataankin vastustajan päädystä, Malm tuhahti.
Matinkylä-ottelu noudatti pitkälti samaa kaavaa kuin edelliset voittopelit SB Prota ja IKHTYS:iä vastaan; Elit oli hyvän aikaa tappiolla ja peli oli pitkään numeroiden valossa tasainen, mutta karjaalaiset pystyivät huonollakin pelillä homman hoitamaan.
-Pelattiin umpisurkeasti. Huonoilla vedoilla tehtiin Matinkylän maalivahdista hyvä. Jos puolustuksemme olisi ollut tuota tasoa KD:ta tai FinnPa:a vastaan, niin olisimme hävinneet nekin pelit. Veskari Timo Ruokolainen oli kuitenkin mies paikallaan, hän pelasti nyt paljon, Malm sanoi.
-Samalla juoksupelillä lähdettiin kaveria hyydyttämään kuin aiempiakin vastustajia. Vaikka pelattiin huonosti, niin Matinkylältä loppuivat jalat viimeisessä erässä, hän jatkoi.
Matinkylä veivasi Heikki Liekolan rankkarimaalilla ja Juhana Myllyksen ylivoimaposautuksella 2-0-johtoon. Puoli minuuttia Myllyksen maalista tuli Christian Lindqvistin vastaus ja Chris Starck sekä Andreas Mavrostomos maalasivat Elitin johtoon. Matinkylä tasoitti päätöserässä ja Mavrostomoksen rankkarimissi synnytti jo pahoja pilviä. Mutta Oscar Hafströmin ylivoimalla pamauttama voittomaali haihdutti ne pilvet ja Mavrostomos sai vielä haavoilleen balsamia, kun hän teki toisen maalinsa tyhjiin. Se balsami tosin häipyi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
-Mavve liukastui vetohetkellä ja löi polvensa laitaan. Tutkimuksissa näkyi jotain repeämiä nivelsiteissä ja on mahdollista, että hän joutuu leikkaukseen. Tässä valossa olisin mieluummin ottanut 4-3-voiton, Malm totesi. Mavrostomokselle joka tapauksessa kaksi maalia ja Lindqvistille 1+2.
Elitillä on jäljellä kaksi peliä ja se voi vielä ohittaa viidentenä olevan Matinkylän.
-Kiinnostaahan se, mutta ei se mikään tavoite enää ole. Hoidetaan nämä pelit kunnialla ja aletaan jo miettimään ensi kautta. Miten peli saadaan toimimaan paremmin, mistä saadaan kunnon vahvistuksia, kuinka kehitetään seuran toimintaa ja miten tehdään kotipeleistä parempia tapahtumia. Tällaisia asioita, Malm viestitti.
Elit isännöi tänään torstaina kauden viimeisessä kotiottelussaan SC Hyvinkäätä. SCH antoi Elitille kotonaan selkäsaunan (15-3) ja on jo varmistanut nousukarsintapaikan. Huhujen mukaan joukkue saattaisi antaa joillekin pelaajilleen lepoa ennen karsintapelejä.
-En usko tuollaiseen ennen kuin näen omin silmin millainen joukkue kentälle tulee. Ihan hyvää treeniähän nämä pelit heille kuitenkin olisivat. Enkä ainakaan omasta joukkueestani tiedä yhtään pelaajaa joka ei haluaisi pelata, vaikka kaikki olisikin jo selvää. Jos ei ole jotain todella vakavaa, niin ainoa syy minkä näen SCH:n pelaajien poissaololle on se, että heitä ei huvita lähteä Karjaalle, Malm hymähti.
-Toivottavasti viimeiseen kotipeliin ilmestyisi kunnolla yleisöä. Kaikki kenellä on rummut tai joku muu meteliä synnyttävä romu mukana pääsevät ilmaiseksi sisään.
Toni Suominen