29.7.2007
 
LUP-82:lle hyviä sijoituksia SM-kisoissa

Pyöräilyn mainetta poljetaan maailmalla syvimpään suohon, mutta meillä Suomessa ollaan tiettävästi liikkeellä puhtailla jauhoilla. Samaan aikaan kun Ranskan ympäriajossa viriteltiin yhtä kaikkien aikojen suurinta skandaalia, virittivät kotimaan pyöräilijät itsensä kuntoon ikäluokkien SM-kisoja varten. Viime viikonloppuna Sipoossa käytyihin kisoihin osallistui nuorta ja varttuneempaa menijää Länsi-Uudenmaan Pyöräilijät-82:n riveistä.

Kyseessä oli samalla junioreiden Kultainen kampi-sarjan osakilpailu, joten LUP:n aktiiviset junnut Henri ja Heidi Kinnunen saivat seuraa aina Lappia myöden. Lauantaina pidetyissä tempoajoissa Heidi Kinnunen polki 12-vuotiaiden tyttöjen sarjassa sijalle yksitoista. Hän jäi viiden kilometrin matkalla voittaja Eveliina Sarismalasta reilun minuutin. 10-vuotiaissa pojissa Henri Kinnunen taivalsi viidellä kilometrillä paikalle kuusi. Tainiokosken Tähden Jaakko Hänninen oli voittajana maalissa noin puoli minuuttia ennen Kinnusta.

LUP:n veteraanimenijöillä ei ollut sarjoissaan tungosta, mutta tulosta tehtiin yhtä kaikki. Terttu Augustson oli 50-vuotiaiden naisten 30 kilometrillä kolmas. Cyclo Club Helsingin Aino Laurio viiletti reilut yhdeksän minuuttia nopeammin ja edelle ehti vielä sarjan kolmas kilpailija Hilkka Mäki-Jouppila. LUP:n väreissä ennenkin nähty Rein Nou pyöräili yksinään Viron kansalaisille tarkoitetussa M 75-sarjassa ja rutisti 30 kilometriä aikaan 34.39,49.

Sunnuntaina iskettiin maantieajon kimppuun. N 12-luokassa väännettiin 20 kilometriä ja Heidi Kinnunen ylsi sijalle yhdeksän. Voittajakolmikko Sarismala, Jeanette Söderholm ja Anna Lahti kuittasi saman ajan, josta Kinnunen jäi neljän ja puolen minuutin päähän. Henri Kinnunen pinnisti kahdeksalla kilometrillä neljänneksi, taisteltuaan ensin pitkään toisesta sijasta. Voimat kuitenkin hupenivat viimeisiin nousuihin. Voittajaksi kirinyt Kauhajoen Karhun Jesse Huhtasaari oli 39 sekuntia Kinnusta nopeampi. Jaakko Hänninen oli toinen ja vielä lopussa Kinnusen ohi painellut Casper Hänninen kolmas.

N 50-sarjassa poljettiin 60 kilometriä ja Augustson pokkasi Laurion takana hopeaa. 75-vuotiaissa Nou voitti 48 kilometrin kisan ennen Henrik Anthonia.

Kultainen kampi-sarjassa Kinnusilla pyyhkii varsin hyvin. Henri Kinnunen johtaa omaa ikäluokkaansa 45 pisteen erolla Tampereen Pyörä-Poikien Oskari Hanhiojaan. Heidi Kinnunen on luokassaan toisena, kahden pisteen päässä Cycloksen Elisa Heikkilästä. Jäljellä on vielä neljä osakilpailua.

 
© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle