|
15.8.2007 |
Suomenruotsalainen urheiluliitto SFI järjesti omat mestaruuskisansa yleisurheilussa viime viikonloppuna. Vaasassa käydyt kisat poikivat hyvää menestystä paikallisille urheilijoille ja toimivat samalla hyvänä kenraalina tuleville ikäluokkien SM-kisoille.
Isointa jöötiä piti Hangon IK:n Caroline Källberg, joka on kauden aikana ehtinyt jo putsaamaan piirikisojen pöydät puhtaaksi. Vaasassa hän voitti 17-vuotiaiden molemmat aitamatkat ja loikki hopealle pituudessa ja kolmiloikassa.
HIK:n naiset olivat muutenkin hyvin esillä. Linda Sandblom voitti yleisen sarjan korkeuden, vaikka ei ole kauden aikana vielä yltänyt haluamilleen senttiluvuille. 163 riitti SFI-kisan voittoon, mutta silmissä siintää 170:n rajapyykki. Sandblom pokkasi lisäksi pronssia keihäästä. Jessica Bäckman työnsi kuulassa hopealle ja HIK:n pikaviestikvartetti luukutti kolmanneksi.
Karis IK:n värejä varjelivat Himbergin keihässisarukset. Henrik Himberg riuhtaisi miesten ykköseksi 55,73 kantaneella kaarella ja Helga Himberg kiskaisi ennätysheitollaan 44,49 15-vuotiaiden mestariksi. Seuratoveri Timo Broman oli 17-vuotiaiden pituuden kolmonen ja saman ikäluokan vikkelä viestinelikko oli 4x100 metrillä hopealla.
Ekenäs IF:n Jonna Berghem ja Ingå IF:n Cindy Manelius maiskuttelivat puolestaan jokaista mitalilaatua. 15-vuotiaissa ahkeroiva Berghem otti korkeudesta kultaa, pituudesta hopeaa ja pika-aidoista pronssia, kuitaten jokaiseen lajiin uuden ennätyksen. Manelius voitti moukarin, oli kiekon kakkonen ja päälle vielä kuulan kolmonen.
Tuhdimmasta tempusta taisi kuitenkin vastata IIF:n Waldemar Kvarnström kuulantyönnössä. 15-vuotias junnumörssäri kaivoi toiseen työntöönsä viimeisetkin voimanrippeet ja nasautti möhkäleen lukemiin 16,94. Ennätys parani samalla huitaisulla yli metrillä eikä muilla ollut enää paljon sanomista. Kvarnström singahti nappityönnöllään ikäluokkansa listaykköseksi.
Viikonloppuna mitellään juniorien Suomen mestaruuksista kahdella rintamalla. 16-ja 17-vuotiaat kilpailevat Kuopiossa ja 14- ja 15-vuotiaat Kauhavalla. Kauden vireen ja SFI-näyttöjen perusteella Källbergillä, Berghemillä, Maneliuksella ja Kvarnströmillä on saumansa mitaleille.
Källbergillä on aitamatkoilla vastassaan kaksi hirmumenijää, Matilda Bogdanoff pika-aidoissa ja Emma Millard pitkällä aitamatkalla. Ilman haavereita he mitä luultavimmin painelevat mestareiksi. Källbergin pitänee puristaa kummallakin matkalla uudet ennätyksensä mitaleille mieliäkseen.
16-vuotiaissa tilastot puoltavat Maneliukselle vahvaa pronssisaumaa sekä kuulassa että kiekossa. Kuulassa on Karoliina Uusitalon (15,45) ja Katja Kantasen (14,28) jälkeen tilaa ja Manelius on siihen tilaan tyrkyllä. Kiekossa vain Uusitalo ja Erica Ekholm ovat heittäneet kaudella yli 40 metriä ja Manelius on tilastonelonen tuloksella 35,30.
Kvarnströmiä kirittää kuulassa ainakin Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Tuomas Kalliovaara, joka lienee tulistunut siitä, että inkoolainen kiilasi kuulatilaston kärkeen. Sitä ennen ykkösenä komeili Kalliovaaran 16,88.
Myös muutamalla muulla täkäläisellä urheilijalla on mahdollisuudet mitaleille, mutta SM-kisoissa pitää jo kaiken klikata jetsulleen eikä kyljelleen.
Toni Suominen
Tuloksia SFI-mestaruuskisoista:
Miehet, 400 metriä: 1) Jan Bosas Esbo IF 50,26... 7) Magnus Arnkil Ingå IF 53,73.
800 m: 1) Niclas Sandells IK Falken 1.56,60... 7) Magnus Arnkil 2.05,77.
1 500 m: 1) Anders Erik Lindahl IF Länken 4.17,37... 3) Santeri Uttula Ekenäs IF 4.18,05.
Kuula: 1) Robert Häggblom Vasa IS 19,63, 2) Niklas Söderlund Karis IK 15,32... 4) Tomas Söderlund KIK 14,88.
Kiekko: 1) Frantz Kruger Vasa IS 64,37... 6) Niklas Söderlund 42,92, 7) Tomas Söderlund 42,58.
Keihäs: 1) Henrik Himberg KIK 55,73.
Naiset, pituus: 1) Sanna Sofia Nygård Vasa IS 565, 2) Saara Pauna KIK 559.
Korkeus: 1) Linda Sandblom Hangon IK 163.
Kuula: 1) Cathrine Boman Esbo IF 11,40... 5) Linda Sandblom 9,17.
Keihäs: 1) Maria Dahlbacka IF Nykarlebynejden 33,27... 3) Linda Sandblom 29,65.
Moukari: 1) Lena Solvin IF Nykn 60,58, 2) Nina Illman IIF 52,22.
M 17, 100 m: 1) Robert Bamm IF Vom 11,69... 8) Janne Johansson KIK 12,43.
Pituus: 1) Otto Ylöstalo IF Sibbo Vargarna 628... 3) Timo Broman KIK 593... 6) Markus Högström EIF 546, 7) Jonas Åkerblom KIK 545.
Kolmiloikka: 1) Otto Ylöstalo 13,44... 4) Markus Högström 11,65.
Keihäs: 1) Martin Grandell Vasa IS 56,76... 6) Timo Broman 45,29.
4x100 m viesti: 1) IK Falken 45,84, 2) KIK (Kim Lindqvist, Jonas Åkerblom, Timo Broman, Janne Johansson) 46,94.
N 17, 800 m: 1) Jeanine Nygård IF Drott 2.23,25... 4) Andrea Wickström KIK 2.31,28.
1 500 m: 1) Nina Korpisaari IF Femman 5.24,45... 3) Johanna Hagström IIF 5.27,82.
100 m aidat: 1) Caroline Källberg HIK 15,10.
300 m aidat: 1) Caroline Källberg 46,77.
1 500 m esteet: 1) Johanna Hagström 5.46,07.
Pituus: 1) Hanna Wiss IF Åland 549, 2) Caroline Källberg 521... 7) Pia Fagerström HIK 475.
Kolmiloikka: 1) Hanna Wiss 10,86, 2) Caroline Källberg 10,66... 7) Sofia Takolander EIF 9,63.
Korkeus: 1) Jessica Ingo Vasa IS 164, 2) Yvonne Holmström KIK 153... 6) Pia Fagerström 145, 7) Diana Holmström 145.
Kuula: 1) Emma Söderlund IF Drott 13,56, 2) Jessica Bäckman HIK 12,42, 3) Cindy Manelius IIF 12,32.
Kiekko: 1) Sanna Rämänen Virkby Start 35,70, 2) Cindy Manelius 32,84... 5) Jessica Bäckman 27,26.
Moukari: 1) Cindy Manelius 37,86.
Keihäs: 1) Emma Söderlund 35,79... 9) Jessica Bäckman 28,42.
4x 100 m: 1) HIFK 51,60... 3) HIK (Pia Fagerström, Jessica Bäckman, Ida Merilä, Caroline Källberg) 52,21.
Pojat 15, 100 m: 1) Victor Barck HIFK 12,24... 4) Tony Nyholm EIF 12,47.
300 m: 1) Tommi Silvennoinen Esbo IF 39,80... 4) Tony Nyholm 40,91.
800 m: 1) Erik Haajanen IIF 2.12,47.
Kuula: 1) Waldemar Kvarnström IIF 16,94... 3) Robert Grönholm IF Trean 14,91.
Moukari: 1) Rikhard Mäki-Heikkilä IF Länken 47,27, 2) Waldemar Kvarnström 46,91.
Tytöt 15, 80 m aidat: 1) Hanna Ylöstalo SibboV 12,18... 3) Jonna Berghem EIF 12,34... 5) Nina Nordblad KIK 12,68.
200 m aidat: 1) Hanna Ylöstalo 31,45... 6) Nina Nordblad 33,34.
Pituus: 1) Heidi Autio IF Vom 529, 2) Jonna Berghem 520... 8) Denise Källman KIK 467.
Korkeus: 1) Jonna Berghem 161... 4) Denise Källman 144.
Kuula: 1) Hanna Rintamäki IF Femman 12,13... 7) Jasmine Jensén EIF 9,39.
Kiekko: 1) Hanna Rintamäki 39,67... 5) Jasmine Jensén 24,90.
Keihäs: 1) Helga Himberg KIK 44,49... 3) Denise Källman 35,38... 10) Jasmine Jensén 22,12.