14.9.2008
Suomen cupissa rökälemeininki
Hohhoijaa

Varoitus. Seuraavat kappaleet saattavat aiheuttaa päänsärkyä, pahoinvointia, vatsakouristuksia ja äkillisiä otsalohkon pullistumia niille, jotka eivät liiemmin välitä väkisin väännetyistä metaforista. Mutta kun käsipallon Suomen cupin neljännesvälieräottelu William Team - HC West päättyy 9-52 (5-25), niin jonkun on pakko tehdä jotain.

Jos tämä ottelu olisi ollut BB-talo, niin alastomuutta ja kaikenlaista räävittömyyttä olisi ollut niin paljon, että päivänpolitiikka ja jopa Satu Silvon laihdutusvinkit olisivat saaneet tehdä iltapäivälehdissä tilaa.

Peli kesti sen normaalit 60 minuuttia, mutta tuntui todellisuudessa niin pitkältä, että se sai USA:n presidentinvaaliprosessinkin vaikuttamaan nopealta teehetkeltä.

Jos WT:n lähinnä B- ja A-junioreista koostunutta sekalaista sakkia lähtisi vertaamaan viime kaudella SM-hopeaa voittaneen Westin täyspainoiseen miehistöön, saataisiin ensihätään pohtia miten hyvin tabasco ja hernekeitto sopivat yhteen.

Jos Westin kontrausinnokkuus olisi ollut koira, ei se olisi pelkästään saanut häntäänsä kiinni, vaan neulonut siitä itselleen villapaidan.

Jos Kippari-Kalle ei söisi pinaattia, ei hän pystyisi tekemään sankaritekoja. Tällähän ei ole mitään tekemistä pelin kanssa, mutta eipä ollut pelilläkään mitään tekemistä minkään kanssa.

WT:ltä Eddie Sundman ja Kalle Rokka tekivät kummatkin neljä maalia. Westiltä Joakim Broman teki tosi paljon maaleja ja Jakob Engström teki aika paljon maaleja.

Ja hupsista keikkaa, päivää myöhemmin Riihimäellä BK-46 voitti Kukot maalein 10-51. Hellurei.

Tuloksia: HIFK - Cocks 27-38, Akilles - SaSu 30-27, Grani - SIF 20-34, Atlas - KyIF 40-16, Giants - Dicken 20-36.

BK kohdannee keskiviikon puolivälierässä Karjaalla HC Fenixin, joka setvi eilen lauantaina välejään Arsenalin kanssa. West - SIF lienee kuitenkin kierroksen helmi. -ts-

 
© 2008 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle