“Hyvä, Esa! Paina ohi vaan!” Ja Esahan painaa.

Miten riittikään vielä loppusuoralla noin paljon voimia raskaan ryteikössä rypemisen jälkeen? Joku tosin huomauttaa, että ylimainostettua on Tampere-Jukolan raskaus. Lapualla ja Salossa otti kovemmille. Jaa. Tarvitseeko niitä nyt järjestykseen pistää. Näyttää se täälläkin irvistys irtoavan niin kärkimenijöillä kuin jossain 400 tienoilla painavan Esankin naamalla.

Sade on tehnyt näköjään sen, että yön pikkutunneilla vip-lehtereillä ei istu kuin allekirjoittanut ja Esan kannatusjoukko. Kärki on vaihtanut aikoja sitten, mutta jokainen kilpailija on seuraamisen arvoinen. Ja miehiä riittää, sillä tämä tapahtuma tuntuu paisuvan kuin mummon pullat.

Suurissa urheilutapahtumissa on aina se oma loistonsa. Välkkyvät valot, isot mainostaulut, iso areena, keskeinen sijainti, viimeisen päälle räätälöity eepos. Sen vain tuntee, että jotain isoa ja merkittävää tapahtuu.

Entäs sitten kun ollaan syrjäisessä metsässä, jossa parkkipaikat ovat keskellä peltoa, käydään ulkohuussissa, turistaan teltoissa, syödään lounas maassa istuen. Ei kuulosta sivistyksen kehdolta, mutta kuitenkin ollaan yhdessä maailman suurimmassa viestitapahtumassa. Siltikin tuntuu, ettei kilpailukeskuksessa tarvitsisi olla puoliakaan kasaan kyhätyistä tilpehööreistä ja siellä viihtyisi jopa paremmin kuin tähtitieteellisen tarkasti suunniteluissa fiineissä suurtapahtumakeskuksissa. Eihän se kaikille sovi, mutta kaikkeen turhamaisuuteen pitää saada välimatkaa juuri tällaisten tapahtumien kautta. Se on alpha ja omega. Suuri on pientä ja pieni on suurta.

Pihviä ja muusia. Kastiketta olisi voinut tyrkätä hieman vähemmän, nyt sitä on ympäri housuja. Samapa tuo, kun ei tässä mitään armaneja muutenkaan käytetä. Muusissa uivat ötökätkin tekevät syömisestä vain jännittävämpää. Taustalla jytää Topi Sorsakoski Kulkukoirat-bändeineen. Vanha partaheikkihän on hyvässä vedossa. Topi Sorsakoski ei ole mitään vakiotavaraa levyhyllyllä, mutta tännehän se sopii kuin meklari pörssiin. Porukka latoo muusia naamaan ja Topi humppaa lierihattu liehuen. Oikein mukavaa.

Pytinkejä on joka lähtöön. Hämmennyksesi on todettava, että jopa Sale-kauppa koristaa maisemaa. Onkohan se jo liikaa. Toisaalta se kuuluu tähän kuvioon, missä eri ääripäät kohtaavat. Nuoret ja vanhat, muotitietoiset ja tuulipukukansa, sosiaaliset ja erakot. Täällä lammas ja tonnikalakin eläisivät yhdessä harmoniassa.

Inter Sporteja löytyy muualtakin, joten käytetään tilaisuus hyväksi ja vilkaistaan Suunnistajan kauppaa. Hyvin on kamaa tarjolla. Välillä sitä unohtaa miten paljon romua metsään lähtijällä pitääkään olla, jos haluaa oikein viimeisen päälle painella. Hinnat vaikuttaisivat kohtuullisilta, vaikka mistäs meikäläinen mitään tietää. Ostan hikinauhan ja suunnistajan sukat. Jos se ura tästä urkenee.

Ratamestarit ovat tulleet parahiksi lehdistötelttaan kertomaan mikä on meininki. Harmi vain, ettei kovin monta toimittajanplanttua tunnu kiinnostavan. Kaikki on kaiketi jo nähty ja kuultu, kun vain kourallinen pressiä on paikalla. Heistäkin pari keskittyy muistelemaan Arthur Lydiardin opetuksia kestävyysjuoksulle kuin pistämään merkille, että vielä kolmen osuuden jälkeen on mahdollista yltää kärkipaikoille pitkältäkin takamatkalta. Mutta olihan se Lydiard mieletön pakkaus.

Lähtöpaikalla on taas vilinää. Kello lähestyy yhtätoista ja kohta on taas sen maagisen pakahduttavan hetken aika. Jukolan viestin lähtö. Vieressä kameraan kurkkii Länskärin Kari Sallinen.

-Mites Deltan tänä päivänä käy, kysäisen.

-Kympin sakkiin, on vastaus. Taas mitään sen paremmin tietämättä aprikoin mielessäni skeptisesti, että mahtaako edes sinne yltää. Mutta en nyt ala maailmanmestarin kanssa inttämään.

Lehdistörastilla ollaan roimasti etuajassa. Mediayhteisön zoologi tietää kertoa, että karhu on villieläin, joka elää vaistojen varassa. Sehän on vähän niin kuin ihminen joskus ammoisina aikoina. Tai vaikka suunnistaja. Jos sitä tarpeeksi kauan römyää metsässä rastien perässä, niin kaipa sitä jo vähän vaistollakin osaa haistella, että mistä seuraava lippu löytyy. Hyttyset saisivat olla sellaisia eläimiä, joita kosteus pelottaa pois, mutta kun eivät itku sentään ole.

Kuvauskeikka on lopulta suuri menestys. Tunnin mäessä notkumisen jälkeen käteen jää sata kuvaa, joista ehkä yhdestä saa jotain selvää.

Eiköhän tämä ollut tässä. Delta tulee maaliin voittajana. Mahtaa Sallista hymyilyttää. Poistuessani katsahdan vielä paikalle kärrättyjä armeija-ajokkeja, joita panssariprikaati on ystävällisesti tuonut näytille. Toinen on ilmatorjuntapanssari, jonka esittelylapussa seisoo, että “tarkoitettu valtakunnallisesti tärkeiden kohteiden suojelemiseen”.

Etten paremmin sanoisi.

Toni Suominen

Kirjoitus liittyy edellisviikonloppuna käytyyn Jukolan viestiin.