20.7.2008
 
Hangossa tennistä tenniksen perään

(Hanko) Keltaisen karvapallon kourissa kehrääviä kuluttajia kutsuvat kissanpäivät. Tennisniiloja hyväillään Hangossa olan takaa, kun ensin rullataan tänä viikonloppuna Davis Cup-ottelu Suomi-Luxemburg ja perään pärähtävät käyntiin perinteiset tennisviikot.

Tiistaina alkavat 13-päiväiset tennisviikot pidetään jo 102. kerran.

Davis Cup ei sinänsä sotke suunnitelmia, vaan rattaat pyörivät vanhaan malliin.

-Davis Cupin ja tennisviikkojen järjestelyistä vastaavat eri organisaatiot. Olemme toki mukana DC-ottelun tuoksinassa, mutta päävastuu siitä on tennisliitolla.

-Kovin kummoisia erityisjärjestelyjä ei tarvita. Maanantaina hinataan katsomot pois ja pistetään kaikki kuntoon. Tennisviikkojen järjestelytoimikunnassa on niin kokenutta porukkaa, että homma kyllä toimii, vakuutti pääjehuihin kuuluva Jyrki Alaluusua.

Siitäkään ei pitäisi olla vaaraa, että tennisviikot jäisivät DC-huuman jalkoihin.

-Davis Cupiin tullaan katsomaan sitä tämän maan tenniskermaa, lähinnä nyt Jarkko Niemistä ja Henri Kontista. Ne ketkä kiertävät kansallisia kisoja löytävät kyllä tennisviikoille siitä huolimatta. Davis Cupia tullaan katsomaan ja tennisviikoille pelaamaan, Alaluusua tähdensi.

Vielä torstaina oli vaikea arvioida miten paljon väkeä tennisviikoille saadaan, koska ilmoittautumisia otetaan vastaan vielä kolme päivää ennen sarjojen alkua.

-Viime vuonna pelattiin 500 ottelua ja eiköhän se niillä main liiku myös tänä kesänä. Paljon enempää tapahtuma ei voikaan enää kasvaa, sillä sateen sattuessa tulisi melkoisia aikatauluongelmia. Tietenkin sitä voisi keksiä lisää kaiken maailman sarjoja, mutta nämä nykyiset 34 sarjaa ovat mielestäni riittävästi, Alaluusua tuumi.

Ailahtelevat kelit eivät ole tehneet kentille hallaa, vaan pikemminkin päinvastoin.

-Hangossa tuppaa olemaan se ongelma, että kentät kuivuvat helposti, joten nämä sateet ovat vain tehneet hyvää. Kentät ovat hyvässä kunnossa, Alaluusua kertoi.

Toiveet siitä, että maan tämänhetkiset ässät Nieminen ja Kontinen jäisivät DC-rumban jälkeen tennisviikoille pelaamaan ovat arvatenkin vähäiset.

-Eiköhän heillä ole omat kiireensä, Alaluusua hymähti.

Tasokasta peliä pitäisi silti olla luvassa jo ensimmäisellä viikolla, sillä heti tiistaista alkaen tahkotaan miesten ja naisten A-luokan pelejä, jotka ovat Finnish Tourin osakilpailuja.

Miesten Touria johtaa viiden kisan jälkeen selvää jälkeä tehnyt Lauri Kiiski, joka tosin viimeksi hävisi SM-kisojen finaalissa Harri Heliövaaralle. Naisten Tour alkoi vasta parin viikon takaisista SM-kisoista, jossa mestariksi leivottiin Heini Salonen. -ts-

 
© 2008 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle