30.8.2009
 
BK laskutti lisäajalla

“Kerrankin näin päin”, sanoi pukki, kun parta lähti. Niin se menee, jos on mennäkseen ja torstaina BK-46:lla kerrankin meni.

Jalkapallon kolmosen peli SAPA:a vastaan oli jo lipumassa turhauttavaan tasapeliin, mutta Lucas Mondinon viime hetken osumalla BK ryösti viekkaat vieraspisteet ja painui kiireen vilkkaa kotiin. Lopputulos 0-1 (0-0) ja siitä BK:lle kolmas voitto putkeen.

Pisteet olivat monessakin mielessä työn ja tuskan takana.

-Ennen peliä oli satanut aika rankasti ja pelattiin pienellä kentällä, joka on vajaat 20 metriä lyhyempi kuin mitä Karjaalla on. Avausjaksolla SAPA käytti kentän pienuutta hyväkseen. Kaikki tilanteet maalipotkusta lähtien olivat erikoistilanteita, kun SAPA raahasi koko kalustonsa meidän maalin eteen. Etenkin kulmapotkut olivat vaarallisia, mutta Jarno Kritz ja Martin Pråhl saivat ne kuitenkin hyvin siivotuksi. Mutta kaikkinensa pallo oli jatkuvasti korkeuksissa, kertasi joukkueenjohtaja Peter Laine.

-Toisella jaksolla saimme jo paremmin pelattua maata pitkin, kun SAPA alkoi väsähtää. Dominoimme tapahtumia, mutta maalinteko oli jälleen kerran vaikeaa. Sekään ei auttanut, että tuomarikin oli meitä vastaan. Timo Brotkin vedettiin läpiajossa surutta nurin eikä mitään. Boksissa tuli parikin käsivirhettä, mutta ei niistäkään pilkkua vihelletty, Laine tuskaili.

SAPA:lla oli lisäksi omat hetkensä toisessa päässä, mutta Cesar Cruz piti tuplatorjuntoineen päivineen huolen siitä, ettei omissa soinut. Lisäaikaa oli pelattu kaksi minuuttia, kun napsahti.

-Jokke Pihlström taisteli pallon meille ja jatkoi eteenpäin Timolle. Hän eteni päätyrajalle, syötti takaviistoon Lucakselle ja siitä maali. Hieno maali olikin, Laine iloitsi.

Luonnon lakeja

Kun BK rämpi keskellä yhdeksän pelin voitotonta putkeaan, niin tuntui, että kaiken maailman voimat estivät sitä voittamasta täysin hanskassa olleita pelejä. Ilmeisesti luonnon lait menevät niin, että kun on pari voittoa alla, niin yhtäkkiä sitä saa hoidettua tällaisetkin pelit vaikka kalkkiviivoilla.

-Kyllä me sen huonon jakson aikana tiesimme, että jossain vaiheessa tämän on pakko kääntyä. Lähes joka pelissä loimme enemmän maalipaikkoja kuin vastustaja, mutta ei vain pomppinut. Nyt on alkanut pomppimaan, Laine totesi.

BK on kahdeksan pistettä lohkon kärkipaikan jakavia EBK:ta ja Ponnistusta perässä ja se lienee edelleen turhan paljon. Seuraavat joukkueet, VJS ja Hikken, ovat kuitenkin vain pinnan päässä.

-Kärkipaikan suhteen on niin, että jos olisi vain yksi joukkue edellä, niin sitten voisi olla mahdollisuus. Nyt kun on kaksi, niin tuskinpa niistä molemmat ryssivät. Loppukaudelle sopiva tavoite on se, että koitetaan nousta Länsi-Uudenmaan parhaaksi joukkueeksi. Jos Hikkenin saisimme kiinni, niin hyvä olisi, Laine aprikoi.

BK kohtaa keskiviikkona kotonaan VJS:n. -ts-

 
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle