|
14.1.2009 |
BK-46 kävi mutustelemassa lauantaina pakkopullaa HIFK:n vieraana. Toisen puoliskon alussa suoritettu rykäisy riitti tuomaan karjaalaisille voiton tästä SM-käsipallon kamppailuista lukemin 32-36 (18-18).
Yhden kerran vielä ja sitten päästään totisempiin toimiin jatkosarjaan.
BK:lta Olli-Pekka Korpimäki ampui kaksitoista kertaa ja Robin Karlsson tähtäsi seitsemän ampua.
HIFK:n Sami Hämäläinen teki seitsemän maalia ampumalla.
Ottelussa ei suurempaa panosta ollut, sillä kun HIFK:ta ei jatkosarjaan kelpuuteta, niin pisteillä ei ollut väliä. Ensimmäinen puoliaika meni miten meni ja toinen puoliaika siihen päälle.
-Toista jaksoa oli pelattu 7-8 minuuttia, kun saimme puolustukseen ja maalivahtipeliin vähän ryhtiä. Kontrauksilla teimme ratkaisevan eron, valmentaja Christer Lundqvist tiivisti.
Ehkä tärkein asia oli saada armeijasta kotiutuneiden pelaajien pasmat kuntoon. Esimerkiksi Korpimäki oli alkukaudesta rautaa, mutta inttiväsymys ja vammat ovat sittemmin painaneet päälle. Samaisten ongelmien kanssa paininut Sami Silfver tekee myös tuloaan ja tälläsi HIFK:ta vastaan kuusi häkkiä.
-Käytimme tätä peliä aika pitkälti siihen, että nämä armeijakaverit Olli, Sami ja Jasu Hellberg saataisiin taas peliin sisälle. Toivon ja uskon, että tämä peli oli merkki siitä, että he ovat pääsemässä vauhtiin. Nämä ovat hyviä pelaajia, kun kaikki vain loksahtaa paikalleen, Lundqvist kertoi.
Oman säväyksensä HIFK-peliin antoivat vierailulla olleet norjalaistuomarit Chris Bakksjo ja Roger Nestaas.
- En tiedä ovatko he ammattilaisia, mutta ammattimaisesti he ainakin tuomitsivat. He selittivät selkeästi mikä virhe missäkin tilanteessa oli, pitivät linjansa läpi ottelun eivätkä hermostuneet mistään. En pistäisi pahakseni, jos sama pari tai joku muu pari Norjasta tuotaisiin jatkossakin tuomitsemaan, Lundqvist kehui.
BK kohtasi eilen keskiviikkona kotonaan Dickenin. Sitten päästäänkin käsiksi kuuden parhaan jatkosarjaan, joka alkaa BK:n osalta kahden viikon kuluttua kotiottelulla Atlasta vastaan.
Jos West päihittää runkosarjan päätöskierroksella Fenixin ja Cocks voittaa Atlaksen, niin West ja Cocks ovat seitsemän pinnaa BK:ta karussa jatkosarjan alussa.
BK:lla olisi puolestaan kaksi pinnaa hyvää Fenixiin ja kolmen pisteen etu Atlakseen ja SIF:iin. Nämä neljä joukkuetta käyvät luultavasti sitkeän väännön kahdesta viimeisestä välieräpaikasta. Sitä silmällä pitäen BK:n pelissä on vielä viilaamista.
-Hyökkäyspelissä on sen verran tekemistä, että emme varmaan tämän kevään aikana saa sitä sellaiseen kuntoon missä sen pitäisi olla. Mutta se mihin voimme vaikuttaa on kontrauspeli.
-Puolustus- ja maalivahtipeli ovat nyt HIFK-ottelua lukuun ottamatta toimineet ihan hyvin ja siihen pitäisi saada vastaiskut päälle, Lundqvist sanoi.
Tuloksia: Fenix - Atlas 25-23 (12-8), Cocks - Akilles 43-27 (22-15), Dicken - SIF 27-39 (11-19, SIF - P 90 38-24 (19-8). ‘
Pimpeli pom. -ts-