1.2.2009
Korpimäki ja puolustus BK:n voiton takeena
Liukkaasti liikkeelle

(Raasepori) Olli-Pekka Korpimäki oli yksi kaikkien ja puolustuspäässä oltiin kaikki yhden puolesta, kun BK-46 avasi SM-käsipallon jatkosarjan makealla kotivoitolla.

Korpimäki muiskautti kaksitoista rimpulaa ja kompakti puolustuspeli jätti Atlakselle vain tähteitä. Rutiinivoitolta haiskahtanut ottelu päättyi 31-21 (12-9).

BK sai peliin nuhaisen startin ja Atlas junttasi 1-3-johtoon. Sen paremmaksi se ei sitten vantaalaisten osalta mennytkään, sillä jatkossa BK tunki vieraat puristimeen ja höyläsi itselleen mukavan näköiset puukengät.

Atlaksesta muodostui rutikuiva ilmestys, kun se konttasi seuraavat neljätoista minuuttia ilman maalin murusta. Ykköslinko Toni Aalto istui jostain syystä suurimman osan tuosta ajasta penkillä ja tehoja haettiin lähinnä Klaus Sarinin kautta. Hänen matkansa tyssäsi kuitenkin ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, kun Thomas Lindberg ja Oscar Kihlstedt roikkuivat henkseleissä kiinni.

Jos joku BK-puolustajista sattui jäämään jälkeen, niin vierestä löytyi aina apuja. Atlas ajautui mahdottomaan sumppuun, kun pelissä ei pidetty leveyttä eikä kenelläkään ollut rahkeita vasaroida isäntien muuriin edes pientä säröä. Ja jos tilaisuuksia avautui, niin veskari Miksu Heinonen oli väkkäränä pallon tiellä.

O-P on OK

Hyökkäyspäässä elettiin pitkälti Korpimäen yhden miehen show’n kautta. Korpimäki polkaisi ensimmäiset neljä maaliaan yksi vastaan yksi-tilanteista, joissa ensin jäi jalkoihin Oskari Lehtonen ja sitten solmuun veivattiin Nikko Kinos. Tasapaino heittosuorituksissa ei aina ollut mikään mantelimainen, mutta O-P vähät välitti siitä. Hänelle kaikkiaan kuusi kaappia avausjaksolla.

Puolustusstopit kirvoittivat myös muutaman kontrausmaalin, joissa kunnostautui etunenässä Niklas Andersson. BK pyöräytti jo 12-5-johdon, kunnes jakson lopussa ote herpaantui. Aalto tälläsi pari ylämummokutia ja Sarin luiskahti kerrankin Lindbergistä ohi.

Hieman turhanpäiväisen uinahtelun takia kehnosti esiintynyt Atlas oli vain kolmen maalin päässä tauolla.

Hermot olivat kireällä vielä toisen puoliskon alussa, kun Aalto ja Sarin pitivät Atlasta kahden maalin päässä. Hiljalleen kävi kuitenkin selväksi, että siinä missä BK:n alakerrassa vedettiin vyötä kireämmälle, putosivat Atlaksen pöksyt vähän väliä nilkkoihin. Korpimäkeä ei saatu kuriin edes teryleenillä, vaan joko hän tussaroi suorinta tietä pommejaan verkkoon tai hakeutui keskustan kautta paikkoihin.

Vieraiden jalkatyöskentely puolustuksessa oli kankeaa ja myöhässä oltiin jatkuvasti. Tästä syystä vilinää olikin enemmän jäähypenkillä, jonne vantaalaisia ohjattiin toisella puoliskolla kuudesti.

Poikki ja pinoon

Aalto koitti maaleillaan pitää toivoa elossa, mutta hän oli turhan yksin. Sarinin kudit poukkoilivat joko päätyverkkoon tai yhä vahvempaan vetoon virittyneen Heinosen varusteisiin. Nämä kaksi miestä ottivatkin karhunosan ratkaisuista, vaikka viivalla sitkeästi elintilaa itselleen raivannut Fredrik Fagerströmkin olisi ollut varteenotettava vaihtoehto. Fagerströmin turhauttava iltapuhde päättyi kolmanteen jäähyyn 12 minuuttia ennen loppua. Sen aikana BK värkkäsi seitsemän maalin johdon ja loppu oli jonninjoutavaa tavaraa.

BK:lta Korpimäki tälläsi täyden tusinan maaleja ja oli toisen puoliajan pallonmenetyksistään huolimatta kentän kurko. Mikael Töttermania peluutettiin vain silloin tällöin, mutta hän ehti silti kuudesti pahantekoon. Kolme pilkkua verkkoon ja loppua kohti pari vääntömaalia viivalta. Kuudesta metristä saatiinkin enemmän tuotantoa silloin, kun sinne joku pakin paikalta tai laidasta pyrähti. Jatkossa olisi suotavaa saada myös senttereiltä enemmän tehoja. Miksu Heinoselle 18 torjuntaa ja tyrmäysvoitto kollega Tuomas Laitisesta.

Atlakselta Aalto neppasi yhdeksän neppua ja vihreä valo paloi koko pelin ajan. Sarin sai lopulta aikaiseksi viisi häkkiä, mutta pysyi vallan hyvin kurissa. Miehellä on silti aina hyvä yritys päällä, vaikka menisikin vähän metsään.

Kaikkinensa Atlas aloitti jatkosarjan heikosti eikä vieläkään vaikuta pitkässä juoksussa tarpeeksi vahvalta haastamaan BK:ta, Fenixiä tai SIF:iä. Aallon ja Sarinin jälkeen materiaali on heppoista, puolustuksessa ainoastaan Fagerströmillä on koko ajan tarvittava intensiteetti ja kontrauspeli vaikuttaa köykäiseltä. Silti Atlas ylsi perussarjan aikana joihinkin hyviin voittoihin, joten ei nyt ihan pystyyn dumata.

Tuloksia: SIF - Cocks 34-37 (13-21), Fenix - West 22-25 (10-11).

SIF kaivoi itsensä toivottomaan kuoppaan avausjaksolla ja Cocksin voitto oli selvempi kuin mitä kolmen maalin ero antaa ymmärtää. Fenix sortui hieman samanlaiseen soramonttuun, mutta kun se tokeni alkujärkytyksestä, kykeni joukkue kuitenkin piinaamaan Westiä pitkän aikaa.

Eilen lauantaina nähtiin miten piinaaminen onnistui BK:lta, kun se vieraili Kauniaisten luolassa.

Toni Suominen

 
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle