15.3.2009
Myös Fenix BK:ta parempi
Kahdeksan hutikutia

Nälkämaan laulun ryydittämänä etenee äärimmäistä realismia edustava tuotos Kahdeksan surmanluotia, jossa kapellimestari Mikko Niskanen tulkitsee mielipuolen lailla päähenkilön romahdusta. Työt ovat vähissä ja rahat tiukassa, joten ei auta kuin painella naapurin Reiskan kanssa metsään keittämään ponua. Ja huonostihan siinä käy.

BK-46 on ampunut viimeiset kahdeksan kutia metsään ja realistinen katsantokanta on se, että laulu uhkaa loppua lyhyeen. BK:n romahdus SM-käsipallon jatkosarjassa hipoo mahdottomuuden rajoja, sillä tappioputki on kahdeksan pelin mittainen. Viimeisimmän pultin kävi ruuvaamassa HC Fenix, joka haki keskiviikkona pisteet Karjaalta numeroin 26-29 (11-15).

Kolmannelta sijalta jatkosarjan aloittanut BK jää näin ollen ilman kotietua tulevissa puolivälierissä.

Otetaan käsittelyyn pari seikkaa. Fenix saapui Sisu Areenalle niskassaan likainen tappio Siuntiossa ja vanha Erkkikin sen tiesi, että joukkue tulee olemaan sisuuntunut ja täynnä näyttöhaluja. BK:llakin pitäisi tappiokurimuksessa olla sama mentaliteetti, mutta se ei pystynyt Fenixin latausta matsaamaan.

Tsemppiä kyllä on ja yritystä tehdä oikeita asioita, mutta ennen kuin saadaan kasaan tasapainoinen peli ja ennen kaikkea saadaan se voitto, niin tietty väkinäisyys ja epävarmuus omasta pelistä ei poistu. Hyviä jaksoja kyllä tulee, mutta ei tasaisissa määrin onnistumisia.

BK jäi merkittävästi jälkeen kummankin puoliajan alussa. Avausjakson ensimmäiset kaksitoista minuuttia menivät Fenixille 2-7 ja toisen puoliskon ensimmäiset seitsemän minuuttia 1-3. Siinä on vastustajalle seitsemän maalia etua, jota pitää myöhemmin kiriä kiinni.

Ongelmat olivat hyökkäyspäässä, jossa haettiin tasapainoa joukkuepelin ja omien ratkaisujen välille. BK:lla oli vilpitön yritys saada kateissa ollut joukkuepeli raiteilleen, mutta eväät loppuivat kesken ja Fenixin puolustus pääsi pakottamaan hankalia ratkaisuja. Kun se ei toiminut, niin otettiin ohjat omiin käsiin.

Kaksi amigoa

Ja ihan hyvin otettiinkin. Sami Silfver tunki hanakasti väleistä sisään, juoksi läpiajosta maalin ja kokosi mainiolla esityksellä neljä häkkiä ensipuoliskolla. Nico Rönnberg hakeutui jälleen siihen heittorytmiin, jota hän on aiemminkin kotipeleissä väläytellyt. Pienellä empivällä liikkeellään hän vain jäädytti puolustajat paikoilleen ja antoi käden laulaa. Kuusi maalia avausjaksolla.

Christoffer Nyström oli itse asiassa tehnyt hallaa Rönnbergin heitoille, mutta kun hän loukkasi kätensä, niin yksikään Fenix-lintu ei tiennyt mitä pojan kanssa olisi pitänyt tehdä.

Silfver ja Rönnberg saivat BK:n peliin mukaan, mutta yhtä asiaa se ei muuttanut. Nämä olivat edelleenkin pääosin yhdellä yhtä vastaan tehtyjä maaleja ja on vaikea kuvitella, että BK pystyisi niiden avulla pelejä voittamaan.

Toisella jaksolla saatiin viiva ja laidat hiljalleen auki ja myös Thomas Lindberg teki monen hassin jälkeen pari maalia. Tasoitusta oli kuitenkin annettu liiaksi ja ratkaisuhetkillä ei saatu tarvittavia maaleja tai stoppeja. Niiden perään ei tarvitsisi kerjätä, jos homma olisi alusta lähtien saatu rullaamaan ja peli olisi balanssissa.

Nurtsilla leikkaa

Vertailun vuoksi Fenix toteutti joitakin mallikaita kuvioita, joissa täsmällisten ajojen kautta saatiin luotua kelpo heittopaikkoja. Ne kelpasivat etenkin Ari Nurmiselle, joka tuhosi BK:n puolustuksen ensipuoliskolla. Seitsemän kaappia hyvällä prosentilla.

BK teki aikansa topakkaa työtä puolustuksessa, mutta pienet herpaantumiset johtivat siihen, että Nurminen sai heitoilleen tilaa. “Nurtsikan” iltapuhde päättyi ennen aikojaan 40 minuutin paikkeilla, kun hän lanasi ohi yrittäneen Rönnbergin sileäksi ja sai suoran punaisen kortin. Huitaisu osui toki pottaan ja nykytulkintojen mukaisesti päähän kohdistuneet iskut otetaan vakavasti, mutta melko raskas tuomio tuo silti oli.

Se olisi voinut olla pelin käännekohta, mutta Fenixiltä astuivat esiin muita miehiä. Nyströmin veljet Christoffer ja Andreas, Stefan Salonen ja viivahärkä James Mashiri yltyivät kaikki väkevään vetoon. Ratkaisevan nykäyksen aikana Andreas Nyström vispasi 23-27-maalin ja huonon BK-heiton jälkeen Salonen kontrasi viiden maalin edun.

BK:lta Rönnberg tinttasi yhdeksän pörsää. Hänet otettiin toisella jaksolla tiukemmin kiinni ja tällöin Rönnberg löysi fiksusti Sam Sjömanin viivalta. Silfver tekaisi viisi kaappia, mutta sai istua lähes koko toisen puoliskon penkillä. Kun Mikael Töttermankin kävi lähinnä vain kääntymässä kentällä, niin Rönnberg, Lindberg ja Oscar Kihlstedt saivat kantaa melko raskasta lastia.

Kaiken surkeuden keskellä on edelleen syytä muistaa, että tämä on pääosin nuori joukkue, joka ei ole vielä hitsautunut yhteen tai millään muotoa valmis painos. Loukkaantumiset siihen päälle ja tässä ollaan. Eihän sitä silti saisi kahdeksaa peliä putkeen hävitä, mutta nuorten, junnusarjoissa mennen tullen voittamaan tottuneiden pelaajien kanssa sitä kierrettä ei niin vain katkaistakaan.

Fenixiltä Nurminen siepaisi yhdeksän ja Jonathan Rehnberg ja Frank Isaksson neljä. Hyvää kautta pelaava Salonen kietaisi kolme möllökkää, jotka kaikki sattuivat ilkeään paikkaan. Erityisen raskas pala oli ensimmäisen puoliajan viime sekunneilla tullut maali. Veskari Axel Lindberg viskaisi oman tolpan juuresta loistavan avaavan heiton, joka painui parinkin BK-käden välistä toiseen päätyyn Saloselle ja sinne mänt.

Tuloksia: West - SIF 24-27 (13-15), Atlas - Cocks 17-30 (4-11).

Johan on markkinat, kun SIF mennä voitti Westin. Samalla ratkesi se, että Cocks vie runkosarjan voiton. BK:n on pyrittävä välttämään SIF puolivälierissä, sillä se vaikuttaa tähän hätään liian vahvalta. Eilen lauantaina joukkueet kohtasivat Siuntiossa ja voitto olisi BK:lle kaikin puolin tarpeellinen.

Jos Atlas samaan aikaan häviäisi Fenixille Turussa, niin BK olisi kolmas ja kohtaisi Fenixin.

Jos taas sekä BK että Atlas häviävät, niin tasapisteissä BK jäisi keskinäisten pelien maalieron takia jatkosarjan viimeiseksi ja edessä olisi SIF-nuhjaus. -ts-

 
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle