|
18.3.2009 |
Draaman kaari käsitetään niin, että on alku, keskikohta ja loppu. Sinne väliin muutama takaa-ajokohtaus ja pari hauskaa letkautusta, niin jo kutsuu Cannes.
BK-46:n käsipallonaiset pitivät lauantaina huolen siitä, että alku ja loppu ovat just eikä melkein. Keskikohta meni sinne päin, mutta se ei nyt menoa haitannut. BK voitti Siuntiossa SIF:n ilman sen suurempaa draamaa 20-23 (9-11).
BK on jo varma runkosarjan viitonen, kun taas otteensa menettänyt SIF on luisunut pois kakkospaikalta. SIF on voittanut viimeisestä kahdeksasta pelistään vain yhden.
BK piti ottelun alussa meteliä kuin uuniin juuttunut mummo. Puolustus oli sementtiä ja Jenny Löf ja Elin Sundell porhalsivat toiseen päähän kontrausmaaleja. Eipä aikaakaan, kun tilanne oli 1-5 ja SIF-koutsi Petter Forsström antoi aikalisälapulle kyytiä. Se tekikin eetvarttia, sillä kotijoukkue rummutti hetken päästä jo maalin päähän.
Inka Söderström aloitti kirin nopeilla laitamaaleillaan, mutta erityisen liukas luikku oli loukkaantuneen Anni Joensuun viivalla korvannut Ida Martin. SIF sai monen monta kertaa sullottua pallon hänen käsiinsä ja Martin tempaisi kolme osumaa. Paremmalla sihdillä olisi tullut rumempaakin jälkeä.
Martinin viivapeliä lukuun ottamatta BK:n puolustus oli avausjaksolla tehtäviensä tasalla. Emmi Laitinen ja Janna Ostrow saatiin tyystin eliminoitua, kun keskusta vedettiin tukkoon. Ajoittain SIF:n hyökkäykset loppuivat kuin seinään, kun kesken kaiken sutaistiin heittoja, jotka Jessica Mannström noukki vaivatta kiinni.
BK paineli muitta mutkitta toiseen päähän ja niitti puolinopeista tulosta. Etenkin Löf vei röyhkeästi hyökkäykset loppuun asti. Nopea hyökkääminen olikin tarpeen, sillä myös SIF:n asemapuolustus oli laadukasta tasoa.
Puolustuspeli oli päivän sana myös toisella puoliskolla. Pakeilla ei vain ollut menemistä kovinkaan syvälle, kun kummankin joukkueen keskuspuolustus pysäytti matkanteon.
Pitkäksi venähtäneet hyökkäykset vielä usein päätettiin niin, ettei nopeisiin ollut mahdollisuutta. Siinä olisi käyttöä hyvälle viivapelaajalle ja BK:lta sellainen löytyi. Kun Tua Westerholmin, Alexandra Rönnbergin ja Sabina Holmbergin vaikutus minimoitiin, niin Yvonne Westerholmin sentterityöskentely nousi suureen arvoon.
Toisen puoliskon ensimmäisen 20 minuutin aikana BK oli niistänyt viisi kaappia ja Westerholm oli vastannut kaikista kolmesta pelitilannemaalista. SIF:n aggressiivinen puolustaminen teki sen, että viivalle jäi tilaa ja sinne pitikin pelata. Etenkin Rönnbergin nopeat yhden kosketuksen syötöt menivät hyvin perille.
Sen verran nihkeästi maaleja kuitenkin tuli, että Ostrowin ja Laitisen paremmin mukaan saanut SIF roikkui vain maalin päässä, 15-
16. Kreivin aikaan sai BK muualtakin tehoja. Rönnberg koukkasi pelin ainoan maalinsa ja heitti 15-17. Saman pelurin istuessa jäähyllä leikkasi Löf laidasta viivalle ja pursotti tärkeän 18-21-häkin.
Loppusilaus jätettiin Westerholmin hoidettavaksi. Ensin hän nappasi Löfin kudin paluupallon ja rukkasi 18-22-osuman. Varmimmaksi vakuudeksi hän spurttasi vielä läpiajoon ja rekisteröi maalisarakkeeseen täyden kympin. Se on vähämaalisessa ottelussa kova saldo.
Löf onnistui viidesti ja Mannström torjui rapiat viisitoista laakia, joista kaksi oli seitsemän metrin koppeja.
SIF:ltä Ostrow ja Laitinen maalasivat viidesti. SIF:n puolustuspeli on edelleen tiivistä ja kovaotteista, mutta hyökkääminen menee turhan usein puuroksi ja velliksi.
Tuloksia: Sparta - ÅIFK 33-22, HIFK - Grani 31-22.
HIFK meni pisteellä SIF:n ohi ja tulee ottelun vähemmän pelanneena mitä luultavimmin suoran välieräpaikan ottamaan. Näin ollen SIF tulisi kohtaamaan puolivälierässä Åbo IFK:n, jonka vieraana se käy jo huomenna perjantaina.
BK lopettaa runkosarjan lauantain kotipelillä nousukuntoista HIFK:ta vastaan.
Toni Suominen