1.7.2009
Hikken jäi tasapeliin
Tahmeasti tauolle

(Hanko) Töysän tallakenkä Jari-Matti Latvala toteutti Puolan MM-rallissa jokaisen pikkupojan unelman; kunpa edes joskus saisi viimeisellä yleisöpätkällä rusauttaa kakkospaikalta päin betonitynnyriä. “Oli sellainen fiilis, että ajetaan tämä alta pois”, oli Latvalan kommentti ja siitä fiiliksestä rallijumalat sakottivat armotta.

Hangon IK tuntui harrastavan samanlaista ajattelua, kun se lauantaina poistui paussille jalkapallon kolmosessa. Kotiottelu SAPA:a vastaan ajettiin vain alta pois ja hupsusti siinä kävi. 2-2 (2-1)-tasapeli ei tehnyt hyvää Hikkenin toiveille saavuttaa entisestään kärjessä myhäileviä EBK:ta ja Ponnistusta.

SAPA ei tosin ole näinä päivinä mikään hepsankeikka-sakki, vaikka sen sijoitus putoamisviivan alapuolella muuta väittääkin. Kärkiporukat Ponnistus ja VJS olivat joutuneet nöyrtymään tasuriin SAPA:n kanssa ja nyt HIK ajoi samaan betonitynnyriin.

Ottelun alussa oli meininkiä kuin Suonenjoen mansikkakarnevaaleilla. Hikken näytti olevan ajan tasalla, kun se jo kuuden minuutin kohdalla kurlasi keulille. Alexander Österlund hoiteli esityön ja herkkään vetoon vertynyt Andreas Björkqvist hoiteli loput.

Vahinko vain, että SAPA änkesi rinnalle vain pari minuuttia myöhemmin. HIK-molari Mikko Känkänen ei saanut näppejään väliin kulmapotkussa ja Hermanni Henriksson puski oikeaoppisesti tyhjäksi jääneeseen häkkiin. Kristian Fast kokeili hetken päästä samaa temppua toisessa päässä, mutta suoritus oli harhaoppinen.

Loppujakson aikana HIK:lla oli vaikeuksia saada peliään pyörimään, mutta suuri vastuu siitä lankesi vierasjoukkueen harteille. SAPA kävi kaksin käsin kiinni ja prässäsi kotijoukkueen sylkemään umpimähkäisiä palloja. Seisovilta jaloilta perään lähteneet hyökkääjät joutuivat jahtaushommiin eikä siitä tahtonut valmista tulla.

Pallon saadessaan vierasjoukkue intoutui ajoittain vemputtelemaan mukavan tuntuisesti ja mikäs siinä, kun Henrikssonin ja Anton Molanderin johdolla riveissä oli melko lipeviä pelimanneja. 32 minuutilla Henriksson teki mainion diilin ja osti hehtaarikaupalla tilaa oikealta laidalta, ojensi kauppakirjan maalin eteen Sampsa Melkakselle, joka kuitenkin räjäytti sen tuusan nuuskaksi.

Hikkenillä ei ollut pitkään aikaan paljon sanomista, mutta se ei estänyt sitä siirtymästä johtoon 40 minuutilla. Fast linkosi rajaheiton laatikkoon ja kun SAPA-veska Joonas Lemström putosi tyhjän päälle, niin Björkqvist liukui pallon verkon perukoillensa.

Kympin kiri

Kupletin juoni ei järkähtänyt toisellakaan puoliskolla. SAPA:lla oli pelissään enemmän potkua, energiaa, ajatusta ja berliinimunkin vaaleanpunaista kuorrutetta kuin jotenkin saamattoman oloisella Hikkenillä. Oli se sitten väsymystä tai lomastressiä, niin ei vain sitä viimeistä puristusta löytynyt. Pauli Uusitalo oli itse asiassa eloisalla tuulella oikealla kaistallaan, mutta nekään harvat välähdykset eivät loppuun asti kantaneet.

Ei sillä, että vihreäpaitaiset vierailijatkaan olisivat tuhannen taalan paikkoja luoneet, mutta ketterämmin he ylöspäin kiipesivät. Jopa niin korkealle, että 58 minuutilla napsahti tasoitus. Ensimmäisen maalin tapaan tämäkin oli hieman halpamainen osuma. Henriksson pelattiin kyllä hyvin alueelle sisään, mutta kolmen HIK-pelaajan ympäröimänä hänestä ei suurta vaaraa näyttänyt olevan. Mutta niin vain Henriksson pienen peippailun jälkeen antoi yhtäkkiä palaa ja hölmistynyt Känkänen seurasi katseella, kun pallo lipui kaappiin.

Jotain Hikkenin jäykkyydestä kertoi se, että se tarvitsi kehäkettu Anders Rothin sytyttämään edes pientä kipinää. 76 minuutilla kehiin kurvannut Roth toi pettämättömällä pelisilmällään uutta vaihdetta isäntien peliin ja viimeisen kympin aikana saatiin vielä tsembalot pystyyn. Rothin nappisyöttö paikallisti Johan Estlanderin juoksusta keskellä boksia, mutta Lemström torjui kudin. Uusitalo tarrasi vielä paluupalloon ja kiskaisi pillit soiden hieman ohi.

Rothilla itsellään oli vielä parempi paikka muutama minuutti ennen loppua, mutta kasvotusten maalivahdin kanssa ollut konkari sopersi tällä kertaa kehnon vedon päin Lemströmiä.

Maalisepon mietteet

Kahden maalin isä Björkqvistiä ei tasapeli lämmittänyt.

-Tämä meni ihan huonon asenteen piikkiin. Kyllä tällä joukkueella pitäisi tällaiset pelit voittaa. Mutta kun ei tehty mitään, seisottiin vain. Lopussa sentään vähän herättiin ja oltaisiin se voittomaalikin voitu tehdä, hän tiivisti.

SAPA oli kerännyt kolmesta viime pelistä viisi pinnaa, joten mikään yllätys sen hanttiin paneminen tuskin oli.

-Kyllä me heidän vireensä tiesimme, mutta ei se aina näytä riittävän. Sama juttu kävi Kirkkonummella, Björkqvist sanoi, viitaten taannoiseen KyIF-tappioon.

Kärkimies pääsi kevätkauden lopussa leveään lentoon, niitaten kahdessa viimeisessä pelissä neljä maalia.

-Penikkatauti tuossa pitkään häiritsi, mutta kun se hellitti, niin on mennyt ihan mukavasti. Hyvä niin, Björkqvist totesi. Riippuen kevätkierroksen viimeisten pelien tuloksista, on Hikken vähintään lohkonelonen paussille mentäessä. Tällä hetkellä eroa kärkijoukkue EBK:hon on vain pisteen verran, mutta se voi vielä kasvaa espoolaisten kahden rästipelin takia.

-EBK-voitto kyllä näytti, että pystymme voittamaan kenet tahansa. Pelilliset asiat ovat ihan mallillaan, mutta syyskierrosta ajatellen meidän täytyy vain jokaiseen peliin saada se sama asenne ja pitää yllä hyvää liikettä, Björkqvist evästi.

Toni Suominen

 
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle