|
5.8.2009 |
Neljäs sija on urheilussa se mälsin paikka ja Linda Sandblom on Kalevan kisojen yhteydessä saanut maistaa sitä jo kahdesti.
Hangon IK:n korkeushyppääjän viime vuoden nelostila oli yllätys, mutta viime viikonloppuna hän oli mitalin perässä Espoon Leppävaarassa. Se jää vielä odottamaan itseään, sillä tuloksella 175 Sandblom jäi juuri palkintopallin ulkopuolelle.
Pahimmat uhkaajat Tiina Hakanen ja Mari Sepänmaa sivusivat ennätyksiään 181 ja heistä Hakanen noukki hopeaa paremman sarjansa myötä. Hanna Groblerin mestaruus aiheutti yhtä paljon kohinaa kuin paljastus siitä, että nelossijoista jotain tietävä Janne Ahonen on joskus ollut hiprakassa.
19-vuotias Sandblom on tällä kaudella hypännyt ulkoratojen ennätyksekseen 177, joten mitaleille pääseminen olisi vaatinut viimeisen päälle onnistumista.
-Tein parhaani ja se ei nyt riittänyt. Muilla oli hyvä päivä ja minulla taas vähän huonompi. Parempi fiilis tästä sentään jäi kuin viime vuodesta, Sandblom totesi.
Viime kesänä hän päätyi Hakasen kanssa samaan tulokseen (175), mutta hävisi pronssit huonomman sarjan takia.
Sandblom teki finaalissa puhdasta jälkeä 171:een asti, mutta 175 alkoi jo tehdä tiukkaa. Sen hän kuitenkin ylitti vielä kolmannella.
-Siinä vaiheessa tiesin jo, että tulisin olemaan vähintään neljäs. Joten päätin, että laitan kaikki peliin 175:ssä. Siinä taisi olla vähän liikaa yritystä, Sandblom mietti.
178 ei enää hankolaiselta luonnistunut.
-Aika lähellä olin senkin ylittää. Mutta siinä tuli vaivaamaan se tekniikkavirhe, joka on tällä kaudella ilmennyt aina, kun siirrytään kovempiin korkeuksiin. Viimeiset askeleet eivät mene putkeen. Vaikka parannusta siinä on kauden mittaan tapahtunutkin, Sandblom kertoi.
Korkeusfinaalin alku siirtyi puolella tunnilla häijyn vesisateen takia.
-Mietin ennen finaalin alkua, että mitäköhän tästä tulee, kun radalla oli ihan kunnon lätäkkö. Ja siihen se jäi, vaikka kuinka koittivat putsata. Kaipa se vetinen rata jotain vaikutti, mutta samahan se oli kaikille. Ja kyllä se hyppääminen piikkareilla sujuu, Sandblom kohautteli.
Hän kilpailee tulevana viikonloppuna SFI:n mestaruuskisoissa Loviisassa ja nurkan takana odottavat vielä nuorten SM-kilpailut.
Conny Karlssonin minicomeback-kiertue pyörähti myös Espoossa, josta hän kävi keräämässä viidennen sijan miesten kuulasta. Aamun karsinnassa meni vielä yli 17 metriä, mutta illan finaalissa Karlsson tyytyi tulokseen 16,97.
Oppipoika Tomas Söderlund haki finaalipaikkaa, mutta 15,77 riitti karsinnassa vain sijalle kymmenen. Finaalipaikkaan vaadittiin 16,18 ja sellaisia pituuksia Söderlund syö yleensä aamupalaksi. Mitä ilmeisemmin selkävaivat ovat verottaneet suorituskykyä siinä määrin, että nyt kävi näin.
Odotetun heikkotasoisen kuulafinaalin ykköseksi työnsi Tuomo Tihinen tuloksella 18,47.
16-vuotias Jonna Berghem napsi vallan mukavia sijoituksia naisten pikamatkoilta. Satasella hän oli kahdestoista alkueräajallaan 12,45. 200 metrillä aika 25,28 siivitti pykälälle yksitoista. Finaalipaikkakin jäi vain kuudentoista sadasosan päähän.
Sari Keskitalosta kruunattiin pikapyrähdysten tuplamestari.
Caroline Källberg juoksi kauden ensimmäisen pitkien aitojen kisansa ja päätyi sijalle 18 ajalla 1.08,20.
Pituuden karsinnassa Saara Pauna astui kaksi ensimmäistä hyppyä yli ja kolmannella hän pinnisti 548. Sillä heltisi kymmenes sija. Finaalilippuun olisi tarvittu 20 senttiä lisää ja sen verran Paunan taskusta voi hyvänä päivänä löytyä, sillä tälläkin kaudella on mennyt kahdesti yli 570. Cindy Manelius pukkasi kuulassa sijalle neljätoista ja kiekossa paikalle kuusitoista.
Tuloksia Kalevan kisoista:
Miehet, kuula: 1) Tuomo Tihinen Oulun Pyrintö 18,47... 5) Conny Karlsson IF Raseborg 16,97... 10) Tomas Söderlund IF Raseborg 15,77... 17) Niklas Söderlund IF Raseborg 14,46.
Naiset, 100 m: 1) Sari Keskitalo Pellon Ponsi 11,90... 12) Jonna Berghem IF Raseborg 12,45.
200 m: 1) Sari Keskitalo 24,34... 11) Jonna Berghem 25,28.
400 m aidat: 1) Ilona Ranta Lappeenrannan Urheilu-Miehet 57,82... 18) Caroline Källberg Hangon IK 1.08,20.
Pituus: 1) Noora Pesola Lahden Ahkera 623... 10) Saara Pauna IF Raseborg 548.
Kuula: 1) Johanna Pulkkinen Pieksämäen Veikot 15,33... 14) Cindy Manelius Ingå IF 12,28.
Kiekko: 1) Tanja Komulainen Pälkäneen Luja-Lukko 55,41... 16) Cindy Manelius 37,14.
Korkeus: 1) Hanna Grobler Ruoveden Pirkat 187, 2) Tiina Hakanen Tampereen Pyrintö 181, 3) Mari Sepänmaa Alavuden Urheilijat 181, 4) Linda Sandblom HIK 175. -ts-