10.6.2009
Kruger yli 60 metrin Raseborg Gamesissa
Suuntaa suvelle

(Raasepori) Hiljaa hyvä tulee, sanoi täi tervassa. Tähän tapaan mahtoivat tuumailla myös yleisurheilijat Karjaan urheilukentällä maanantaina, tosin hieman elastisemmalla otteella kuin ystävämme täi tervassa.

Raseborg Games oli homman nimi ja sieltä moni urheilija löi tahtia tulevan kesän kilpailukaudelle. Mitään piinkovia tuloksia ei reilulle 200-päiselle yleisölle tarjottu, mutta muutamia kelpo noteerauksia ja hyvää kilpailua kylläkin.

Rinkien ruhtinaat

Mehevin paisti kypsyi kiekkopaikalla, jossa illan päätähti Frantz Kruger lunasti odotukset yli 60 metrin heitollaan. Voittotulokseksi kirjattiin 60,39, jolla hän hätyytteli viime kuussa rykäistyä kauden parastaan (60,68). Pari muutakin limppua liiteli 60 metrin paikkeille, mutta niistä tuli rasti ruutuun.

-Oli vähän hakemista tuon heittoringin kanssa, kun ei saanut kierähdyksiä ihan kunnolla tehtyä. Vähän pettynyt olen silti, etten tuon pidemmälle saanut, sillä olosuhteet olivat melko hyvät. Kenttäkin täällä on hyvä, se oli kiva yllätys, jakoi Kempton Parkin mies kohteliaisuuksia.

Krugerin heitto töksähteli viime kaudella, mutta Sydneyn pronssimitalisti on tämän sesongin suhteen luottavaisin mielin.

-Pari viikkoa juuri treenasin kovaa tekniikkapuolta. Siinä on ollut hieman ongelmia, mutta tuntuu nyt jo paljon paremmalta. Uskon pystyväni heittämään 65-66 metrin nurkille tällä kaudella, Kruger veikkaili. Kiekkokisa piti yllä rempseää kotimaista tasoa, sillä seuraaviksi sijoittuneet Mika Loikkanen ja Juha Lahdenranta sinkosivat yli 58 metriä.

Kuulapaikallakin velloi Vasa IS:n veri, kun Robert Häggblom otti omansa pois. Voittokaari 18,77 ei päädy lasten iltasaduksi, mutta oli silti puolitoista metriä parempi kuin kakkoseksi pökänneen Niko Hauhian suoritus.

Häggblom on koittanut karistaa viime kauden selkävaivat kannoiltaan ja hakee hiljalleen purevampia pukkauksia.

-Eipä tämä nyt sen ihmeempää ollut. Ei ole vielä sitä rytmiä ja kilpailurutiinia. Tekniikasta se on pidemmän aikaa ollut kiinni, että saa ajoituksen kohdalleen. Kovaa olen treenannut ja fysiikka pelaa kyllä, mutta nyt pitäisi vain saada rytmistä kiinni, Häggblom pohti.

Hän oli viime kaudella ainoa yli 20 metrin hivauttanut suomalainen ja jos Mika Vasaran kyynärpäävaivat eivät hellitä, niin tilanne lienee sama myös tänä suvena.

-Tässä vaiheessa ei sen kummempia tavoitteita ole. Se on selvää, että Kalevan Kisat ja Berliinin MM-kisat ovat ne merkittävät kilpailut, joissa pitäisi sitten olla kunnossa. Jos MM-kisoihin mennään, niin ilman muuta finaalipaikkaa siellä tavoitellaan, Häggblom kertoi.

Kotikentällään karjunut Tomas Söderlund oli kisan kolmas tuloksella 16,37. Kun ennätys lilluu vain parinkymmenen sentin päässä siitä, niin kyseessä oli suht mallikas kauden avaus.

-Työnnöt jäivät vähän vajaiksi. En saanut kunnolla voimaa sinne taakse. Kunto on kohdallaan, mutta työnnön loppuosa pitää saada paremmaksi, Söderlund virkkoi.

Kroppa koetuksella

Naisten korkeudessakaan ei voittajan kerroin korkealle kohonnut. SE-nainen Hanna Grobler kurotti 176 ja oli sillä kolme senttiä Tiina Hakasta etevämpi. Harmittavampi seikka oli se, että Groblerin selkä kramppasi kesken kaiken ja kisa loppui ensiaputoimenpiteisiin. Voittotulos oli toki kauden kotimainen kärkinoteeraus, mutta Groblerilla näytti olleen paukkuja parempaankin ponkaisuun ennen selän jumittumista.

Hangon IK:n Linda Sandblomilla olivat paukut vähissä nilkan rasitusvamman vuoksi. Nilkka alkoi oireilla Portugalin leirillä ja on haitannut harjoittelua jo kuukauden päivät. Karjaalla hän taittoi 167 ja oli kisan kolmas.

-4-5 viikkoon en ole pystynyt tekemään kunnon hyppyjä, joten odotukset eivät olleet tänään kovin korkealla. Periaatteessa tulin tänne vain kokeilemaan miltä tuntuu, mutta olisin silti halunnut vähän paremmin hypätä. 170 olisi ollut ihan hyvä, Sandblom mietti.

Hän hyppäsi hallikaudella uuden ennätyksensä 180 ja siitä olisi ollut mukava jatkaa kesää kohti ilman nilkan nikotteluja.

-Mutta ei tämä vielä niin paljon harmita, koska nilkan pitäisi kyllä parantua. Ja kunnossa ei ole mitään vikaa. Parin viikon päästä kokeillaan uudestaan. Kisoihin en osallistu ennen kuin hyppy on taas lähtenyt kulkemaan, Sandblom sanoi.

Naisten pituus meni senttipeliksi, kun IF Raseborgin Saara Pauna teki tosissaan kiusaa Niina Saarman-Bartholdille. Pauna pinnisti viimeisellään 553, joka oli prikulleen sama tulos kuin Saarman-Bartholdilla. Leppävaaran Sisun nainen vei voiton paremman kakkostuloksen ansiosta, mutta siinäkin siskoilla oli vain sentti rakoa (544-543). Välillä näin ja välillä toisinpäin.

Tuloksia:

Miehet, 200 m: 1) Kim Lindqvist IF Raseborg 23,66.

800 m: 1) Otto Loukkalahti IF Raseborg 2.26,10.

Pituus: 1) Alexis Troberg Esbo IF 642, 2) Markus Högström IF Raseborg 539.

Kiekko: 1) Frantz Kruger Vasa IS 60,39, 2) Mika Loikkanen Järvenpään Palo 58,64, 3) Juha Lahdenranta Porin Yleisurheilu 58,39, 4) Mikko Kyyrö Keravan Urheilijat 57,77, 5) Mikko Törrönen IF Sibbo Vargarna 40,31.

Kuula: 1) Robert Häggblom Vasa IS 18,77, 2) Niko Hauhia Karhulan Urheilijat 17,26, 3) Tomas Söderlund IF Raseborg 16,37, 4) Kimmo Lahti MiehVi 15,95, 5) Niklas Söderlund IF Raseborg 14,91.

Naiset, 100 m (-2,2): 1) Jonna Berghem IF Raseborg 12,84, 2) Saara Pauna IF Raseborg 13,21, 3) Nelly Widbom Esbo IF 13,34, 4) Nina Nordblad IF Raseborg 13,37, 5) Sara Pöntinen Sjundeå IF 13,65, 6) Linda Fröberg SIF 13,94.

Pituus: 1) Niina Saarman-Bartholdi Leppävaaran Sisu 553, 2) Saara Pauna 553, 3) Ida Gustafsson IF Raseborg 502, 4) Nelly Widbom 496, 5) Linda Fröberg 491, 6) Laura Sopen-Luoma IF Raseborg 440.

Korkeus: 1) Hanna Grobler Ruoveden Pirkat 176, 2) Tiina Hakanen Tampereen Pyrintö 173, 3) Linda Sandblom Hangon IK 167, 4) Mia Marttila Helsingin Kisa-Veikot 158, 5) Elisa Kirvesniemi Simpeleen Urheilijat 152.

Kuula: 1) Katja Kantanen Viipurin Urheilijat 13,27, 2) Cindy Manelius Ingå IF 12,05, 3) Elisa Kirvesniemi 11,62.

M 17, 200 m (+0,1): 1) Emil Lindblom HIK 24,50, 2) Jonas Österlund IF Raseborg 24,94, 3) Kasper Buckbee SIF 25,36, 4) Anton Sjöblom IF Raseborg 25,92, 5) Frey Granholm IF Raseborg 26,97, 6) Otto Loukkalahti 27,19. Kilpailun ulkopuolella: Jonna Berghem 25,82.

Pituus: 1) Eetu Ehrola TampPy 662, 2) Emil Lindblom 615, 3) Kasper Buckbee 578, 4) Frey Granholm 544, 5) Anton Sjöblom 508, 6) Jonny Nyman IF Raseborg 458.

Kiekko: 1) Mikko Törrönen 52,76, 2) Kalle Kivioja Nokian Pyry 46,61.

N 17, Korkeus: 1) Jenny Fagerstedt Esbo IF 152, 2) Nea Gottberg IF Raseborg 149, 3) Linda Johansson IF Raseborg 146.

Kuula: 1) Nea Gottberg 11,39, 2) Jenny Fagerstedt 10,67, 3) Linda Johansson 8,47.

Toni Suominen

 
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle