31.1.2010
Lindström BK-voiton takeena
Muu maa mustikka

(Raasepori) Hyvät ihmiset Cincinnatin yliopistossa ovat tulleet siihen tulokseen, että lasillinen mustikkamehua päivässä hidastaa muistin heikentymistä. Terävöittävänä tekijänä toimivat mustikan sisältämät antosyaanit.

BK-46:lle tekisi kenties terää tutustua mustikkamehun merkuriaaniseen maailmaan, sillä se ei tunnu muistavan miten hankala vastus Atlas sille tänä päivänä voi olla. Karjaalaiset olivat toistamiseen kotikentällä liisterissä Atlaksen kanssa, mutta saivat tällä kertaa kömmittyä kuiville. Thomas Lindströmin betonisen maalivahtipelin turvin BK voitti keskiviikon SM-käsipallon ottelun 24-23 (10-11).

BK väisti luodin tällä kertaa, mutta Atlasta vastaan pitää löytää keinot parempaan peliin, sillä joukkueet voivat hyvinkin kohdata toisensa puolivälierissä.

Joulukuun alussa BK jähmettyi hyökkäyspäässä pahemman kerran ja Atlas nipisti maalin voiton. Nyt meinasivat soida samat sävelet, mutta kotijoukkueen onneksi Lindström torjui toisella jaksolla kaksi pilkkua ja kourallisen läpiajoja, kompensoiden jälleen kerran yskinyttä hyökkäyspeliä.

-En ole mikään spesialisti hyökkäyspään asioissa, mutta jokuhan siellä Atlasta vastaan nyt mättää. Joukkuepelissä on vähän ongelmia. En sitten tiedä onko jopa siitä kyse, että vieläkin aliarvioimme Atlasta. Puolustuspäässä kuitenkin tappelimme hyvin ja siinä oli tänään voiton avain, Lindström tuumaili.

Veskari itse oli vallan suurenmoinen avain, sillä vaikka puolustusmuuri tekikin voiton eteen osansa, niin kovin usein se myös jätti Lindströmin oman onnensa nojaan. Tällöin turkulainen teki kuitenkin sitä mihin hänet hankittiinkin eli näytti kaverille ovea.

Oskari Lehtonen oli 23-23-tilanteessa läpi ja Lindström torjui. Nilkkavaivoistaan toipunut Nico Rönnberg läväytti BK:n johtoon ja Oscar Kihlstedtillä oli riistonsa jälkeen sauma lyödä lisää löylyä, mutta heitti innostumispäissään pallon pöpelikköön. Kihlstedt saaneekin tarjota Lindströmille kahvit siitä hyvästä, että molari otti toisessa päässä kiinni Lehtosen laitaheiton ja turvasi voiton.

-Oikeakätinen pelaaja kun tulee oikealta puolelta heittoon, niin onhan se helpompaa torjua. Pitää vain peittää oikea kulma. Tällaisina päivinä käsipallo on tosi hauskaa, kun saa palloja tähän tahtiin kiinni. Jos menee koko ajan sisään, niin käsipallo on sitä itseään, Lindström kertoi, toimituksellisen suodatuksen kera.

Sinne päin

Itse pelikin oli pitkät pätkät sitä itseään, sillä molemmilla joukkueilla tuntui olevan vaihde jumissa. Puolustustyöskentely oli toki mallikasta, mutta eipä sitäkään pistetty kunnon testiin tällä näpertelyllä.

BK:lla oli samat vaikeudet kuin viime pelissäkin; hyökkäyksiin ei saatu tarvittavaa tempoa ja otettiin runsain määrin sellaisia heittoja, jotka lähtivät omasta vauhdista ja joita niin ikään hyvin pelannut Atlas-kassari Tuomas Laitinen luki liukuhihnalta pois. Vieraiden keskuspuolustus Kenneth Åstrand-Jyri Lujanen teki hyvää jälkeä, mutta sekin näki yleensä jo kaukaa mitä tuleman pitää. Ja jos BK:n neljästä pakista kaksi (Olli-Pekka Korpimäki ja Sami Silfver) jää tyystin ilman maaleja, niin sehän ei ole mikään hyvä juttu se.

Piinaavin tilasto BK:n kannalta oli se, että se ei rekisteröinyt yhden yhtä puhdasta kontrausmaalia. Täten on selvää, että helppojen osumien puutteessa BK ei tule latomaan suuria maalimääriä tällä keskinkertaisella asemahyökkäyspelillä.

Vaikka olihan siellä jotain hyvääkin seassa. Rönnbergin taitavat heitot tulivat loppuhetkillä tarpeeseen ja hän ei pitkän paussinkaan jäljiltä arkaillut ottaa vastuuta. Kihlstedt ei yltänyt Cocks-pelin kaltaiseen hurmioon, mutta oli yhtä kaikki edelleen aloitteellinen ja aktiivinen hahmo. Huono ei ollut 23-21-maaliin johtanut fintti, joka jätti Atlas-debyyttiään tehneen Fredrik Uddin seisomaan kuin tattispalan. Robin Karlsson tööttäsi kuudesta pilkusta viisi verkkoon ja Sam Sjöman rehki viivalla kuin reissumies.

Toisin päin

Atlas ei ollut toimissaan järin paljon parempi, mutta se sentään pyöritti joitakin simppeleitä kuvioita, joiden kautta se sai maaleja aikaan. Yksi mies teki syöttönsä jälkeen skriinin, puolustus hölmistyi siitä ja tätä kautta luotiin melko korkeaprosenttinen heittopaikka yhdeksään metriin. Ei mitään avaruuskirurgiaa, mutta niin vain Klaus Sarin ja Martin Noodla tempoilivat tällä systeemillä häkkejä. BK:n puolustuksesta lähinnä Sjömanilla oli oikea idea hypätä ulos puolustamaan tätä toimintaa, mutta muuten jäi petrattavaa.

Kesken kauden Atlakseen siirtynyt Noodla on nopeasti ottanut ohjat. Hän hääräsi tapahtumien ytimessä ja irtautui muutaman kerran vikkelästi maalintekoon. Pienikokoisella pelurilla on pelisilmää ja syöttötilasto olisi voinut koristua enemmänkin, jos Jani Kivinen ei olisi paria namupassia tuhlannut. Melkoinen namu oli Noodlan 23-22-maali, jonka hän viskaisi viilipyttymäisesti verkkoon selkä maaliin päin. - Se tuli kyllä puun takaa. Hän oli siinä jo puolustuksen otteessa ja ehdin jo rentoutumaan, kun odottelin vihellystä, Lindströmkin äimisteli.

Virolainen sai kuitenkin väistyä Sarinin tieltä, sillä hän oli jälleen se, joka viime pelin tapaan terrorisoi BK:ta. Kahden miehen alivoimakaan ei ollut este eikä mikään, kun hän kiskaisi karkin kaappiin. Sarin näyttää puhkuvan BK:ta vastaan suurta itseluottamusta, sillä niin sirpsakasti hän heittoihin ja läpimurtoihin iskee. Ei ollutkaan mikään ihme, että peli kääntyi BK:n eduksi siitä hetkestä lähtien, kun Sarin otettiin punktaukseen. Se hetki oli vieraiden 17-20-johtotilanne ja siitä eteenpäin Atlaksen konstit olivat kortilla.

BK:lta Rönnberg ja Karlsson osuivat kahdeksan kertaa ja Kihlstedt viisi. Korpimäki voi heittää tämän ottelun tilastopaperilla tikkaa, sillä saldoksi jäi reilu puolen tusinaa heittoa, nolla maalia ja kaksi jäähyä. Viimeinen vartti kului hänen osaltaan penkillä. Atlakselta Sarinille yhdeksän ja Noodlalle seitsemän. Korpparin kollegana komeili Nikko Kinos, jonk’ sihti ol’ melko lail’ vinos.

Tuloksia: SIF - HIFK 31-25 (18-9), Cocks - Akilles 52-25 (27-9), Dicken - HC West 19-30 (10-10).

Sellaista.

Ja... no, pakkohan se on jotain tuosta Riihimäen rallista sanoa. Nimittäin, että tack och adjö.

BK kohtaa ensi keskiviikon vieraspelissä HC Westin.

Toni Suominen

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle