|
27.1.2010 |
Vaikka mikä olisi, niin maailman tasapaino ei saa horjua. Esimerkiksi kun pakkanen puree, niin BK-46:n käsipallonaisten kiri ei pure. Näillä mittasuhteilla tässä pelataan. HIFK ja BK pelasivat viime perjantaina SM-sarjan ottelun Helsingissä ja heikon alun saaneet karjaalaiset kaatuivat 30-24 (15-10).
HIFK:lta Linda Cainberg huomasi kymmenen tulipalopakkasta, kun taas Anette Tallqvist ja Anna Lindholm havaitsivat viisi paukkupakkasta.
BK:lta Sanni Kunnas muisteli lukeneensa yöpakkasista kuuden sivun selvityksen ja Jenny Löf on nähnyt viidesti Kirsti Pakkasen.
BK:lla oli jo valmiiksi tiedossa haastavat ajat eikä tilanne ennen ottelua juuri helpottunut.
-Lähdimme peliin vain yhdellä vaihtopelaajalla. Kolme pelaajaa oli kipeänä ja yksi matkoilla. Lisäksi siellä oli flunssan tynkää parilla sellaisellakin, jotka pelasivat, joten lähtökohdat olivat vähän huonot, taustoitti joukkueenjohtaja Bo Westerholm.
Ja huonosti se myös lähti, sillä HIFK kipaisi avausjaksolla pahimmillaan yhdeksän maalin johtoon.
-Se oli nopeasti 5-1. Jessica Mannström otti ensimmäisen torjuntansa tilanteessa 9-3, mutta pelasi sen jälkeen kyllä hyvin. En tiedä miten se peliin lähtö meni noin pieleen, kun peli oli kuitenkin jatkossa ihan tasaista, Westerholm pohti.
BK kiristi vielä neljän maalin päähän, mutta sen lähemmäs eivät paukut riittäneet. Paukkuja myöskin söi se seikka, että BK tuhlasi neljä pilkkua.
-Seitsemän minuuttia ennen loppua olimme neljä maalia takana ja meillä oli rankkari. Se missattiin ja tuli maali omaan päähän.
-HIFK:n voitto oli sinänsä oikeutettu, mutta siinä mielessä harmittaa, että se olisi ollut ihan voitettavissa. Sillä ei HIFK mitenkään hyvin pelannut. Positiivista oli se, että sen huonon alun jälkeen tulimme vielä takaisin ja saimme tasaväkisen kamppailun aikaan. Koska se alku näytti todellakin niin huonolta, että aloin pelkäämään jo kunnon rökälelukemia, Westerholm summaili.
HIFK:ta kannattelivat tutut voimat, mutta kortensa kekoon löi myös eräs uusvanha hahmo.
-Saimme Malin Sandbergin viivapelin aika hyvin pois ja Tallqvistkin pysyi kurissa, mutta se tapahtui sitten sen kustannuksella, että Cainberg pääsi vapaaksi. Aina sieltä jollekin jää tilaa. Maria Hyppönen oli tullut takaisin divarijoukkue HIFK Planetsista ja teki neljä maalia. Hän on aina ollut BK:lle paha pideltävä, Westerholm kertoi.
BK on lipsunut sarjassa neljänneksi, kun neljän ottelun voittoputkessa marssiva Sparta on sujahtanut kahdella pisteellä ohi.
-Ei sillä sinänsä ole väliä olemmeko kolmas tai neljäs, sillä puolivälierien kotietuun se riittää silti. Pidetään nyt ainakin tästä nelospaikasta kiinni. Sitten sieltä tulee joko Åbo IFK tai Grani ja niitä vastaan olemme tähän saakka pärjänneet hyvin, toivottavasti myös jatkossa, Westerholm sanoi.
Tuloksia: SIF - ÅIFK 31-31 (18-17), Sparta - Grani 39-17 (18-9).
Yllättävän kotitasurin lisäksi SIF:iä läpsäistiin tiedolla siitä, että Emmi Laitinen on polvivamman vuoksi loppukauden sivussa.
BK:n seuraava ottelu on vasta kahden viikon kuluttua, tuolloin Turussa ÅIFK:ta vastaan. -ts-