14.2.2010
 
BK-naiset repsahtivat Turussa

Jotain mätäähän tässä maailmassa on, kun naiseksi pukeutunut mies ei saa rauhassa ryöstää jalkajousella pankkia, ilman että siitä tehdään jotain ihme numeroa. Ollaanpa nyt rehellisiä ja kysytään, että kukapa meistä ei olisi joskus harkinnut tuota vaihtoehtoa?

BK-46:n käsipallonaiset kokeilivat sellaista vaihtoehtoa, että yrittivät seulaksi pukeutuneena ryöstää pisteitä Samppalinnasta. Kotijoukkue Åbo IFK huomasi kuitenkin nopeasti, että jotain mätää on meneillään. BK:n puolustus oli kuin mätä omena ja ÅIFK piti pisteet Turussa maalein 34-26 (16-10). Se oli BK:lle kolmas tappio putkeen.

ÅIFK:lta Gunilla Högnäs sytytti olympiatulen kahdeksan kertaa ja Pamela Wiberg katsoi avajaisia seitsemältä eri teräväpiirtokanavalta.

BK:lta Sanni Kunnas tervehti seitsemää ohikulkijaa sanoilla “citius, altius, fortius” ja Jenny Löf veikkasi Suomen joukkueen saavuttavan Vancouverissa kuusi diplomia.

Kärsikö BK sitten aikaerosta vai mistä oli kyse, kun homma meni täysin poskelleen. ÅIFK on kauden aiemmissa kolmessa kohtaamisessa yskinyt keskimäärin 18 maalia, mutta pisti nyt lähes tuplaten ranttaliksi. Toisella jaksolla eroa oli pahimmillaan kolmetoista reppua.

-Se oli kauden heikointa puolustus- maalivahtipeliä meiltä. Melkein kaikki heitot menivät sisään, vaikka eivät aina olleet edes mitään häävejä heittoja. Puolustamisessa ei oikein ollut järki mukana ja maalivahdit keräsivät yhteensä vain yhdeksän torjuntaa. Hyökkäyspäässä teimme sen mitä osaamme, mutta eihän se auta, kun puolustus tuolla tavalla hajoaa, huokaisi joukkueenjohtaja Bo Westerholm.

Wiberg on läpi kauden pysynyt hyvin BK:n pihdeissä eivätkä karjaalaiset tälläkään kertaa häneen kaatuneet.

-Ei Pamme ottanut kuin 1-2 heittoa yhdeksästä metristä. Hän teki maaleja paluupalloista ja sen kaltaisista tilanteista, kun emme olleet ihan hereillä. Mutta ihan hyvin saimme hänet taas kiinni. Kyllä se oli enemmänkin Högnäs, johon kaaduimme. Hän pisti puolustajat kahville ja sai paljon aikaan. Jos tietää, että hän ei kaukoheitoillaan suurta vahinkoa tee, niin pitäisi puolustaa sen mukaan. Korvien välistä se vähän oli kiinni, Westerholm puntaroi.

Sarjassa neljäntenä olevan BK:n rypiessä tappioputkessa on ÅIFK pärskinyt viimeiset kolme peliään ilman tappioita. Se hengittää nyt BK:n niskaan kahden pisteen päässä.

-Heillä on toki yksi peli enemmän pelattuna, mutta vähän huolissaan tässä pitää olla. Kun Sparta meni jo ohi, niin ei sieltä takaa saa enää ketään muuta edelle päästää, ettei kotietu karkaa. Omissa käsissä se kotietu silti vielä on, Westerholm tuumi.

Tuloksia: SIF - Sparta 26-25, HIFK - Grani 33-14.

Siuntiossa selvittiin säikähdyksellä Linda Johanssonin käsivammasta, joka osoittautui pelättyä lievemmäksi. Siitä ei olisi hyvä heilunut, jos Emmi Laitisen lisäksi vielä Johanssonkin olisi päätynyt pidemmälle huilille.

BK reissaa keskiviikon vieraspelissä juurikin Siuntioon. -ts-

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle