17.1.2010
 
EIF neuloo nasevaa nippua

(Raasepori) Ekenäs IF on saamassa jalkeille varsin kilpailukykyisen joukkueen tulevalle jalkapallokaudelle. Kakkosessa pelaava tammisaarelaisseura on hankkinut riveihinsä paluumuuttajat Timo Brotkinin ja Johan Estlanderin, napannut Hongan organisaatiossa pelanneen Simon Sidin ja viimeisimpänä vetona päässyt sopimukseen neljän ulkomaalaisässän kanssa.

-Aika hyvää nippua tässä ollaan kasaamassa. Näillä näkymin meidän tulisi ensi kaudella taistella ylemmässä keskikastissa ja pysyä kaukana putoamiskamppailusta, ennakoi manageri Peter Haglund.

Melkoinen meriitti EIF:lle on se, että viime kaudella edukseen esiintyneet Victor Solomon, Chris Corcoran ja Marcelo da Silva jatkavat vihreäpaidoissa. Yhtään EIF:iä vähättelemättä voi sanoa, että etenkin 21 maalia tehneen Solomonin ja keskikentän työmyyrä Corcoranin palveluksille olisi voinut olla käyttöä ylemmilläkin sarjatasoilla.

Myös kesken viime kauden Keskuskentälle kiitänyt Garry Lewis jatkaa joukkueessa.

-Nämä pelaajat ovat viihtyneet täällä hyvin ja he olivat tyytyväisiä viime kauteen. He näkevät myös sen, että tässä on kehityskelpoinen joukkue, johon on kovalla vauhdilla tulossa omia junioreita. Tästä syystä jatkosopimuksesta oli helppo neuvotella, Haglund kertoi.

Corcoran oli jo tyrkyllä Ykkösen Viikinkeihin, mutta vuosaarelaisten pelaajatilanne ratkesi siihen suuntaan, että jenkille ei ollut käyttöä.

-Corcoranin ja Lewisin kohdalla on myös se, että hehän palaavat Suomeen vasta helmikuun lopussa. Ylemmän sarjatason joukkueet tarvitsevat heidät mukaan jo alkuvuodesta, Haglund muistutti.

Hänen mukaansa seuran talous kestää ulkomaalaisten värväämisen.

-Kyllä meidän rahamme siihen riittävät. Se jo siitä syystä, että meillä on tässä monta yritystä apuna. Ja esimerkiksi amerikkalaiset eivät ole täällä rahan takia, Haglund sanoi.

Perheenlisäystä

Inkoosta kotoisin oleva Sid suorittaa parhaillaan varusmiespalvelusta, joka loppuu heinäkuussa. 19-vuotias keskikenttäpelaaja vaikutti viime kaudella Hongan reservijoukkue Pallohongassa, joka esiintyi samassa lohkossa EIF:n kanssa. Hänen pikkuveljensä Robin pelasi viime kaudella EIF:n C 15- ja B 17-junioreissa.

-Simon on ilman muuta mielenkiintoinen nimi ensi kauden joukkueessa. Hän on vasta yhden kerran ollut mukana harjoituksissa, mutta kyllä sen heti näkee missä seurassa hän on oppinsa saanut. Simonilla on tekemiseen ammattimainen ote ja on sitä kautta hyvä esimerkki myös junioreille. Hän saa harjoitteluvapaata viisi kertaa viikossa, joten armeijakaan ei siinä mielessä ole ongelma, Haglund totesi.

Keskeneräisiä asioita

Pari muttaa EIF:llä on vielä matkassa. Oscar ja Calle Forsström harjoittelevat tällä hetkellä Ykköseen nousseen FC Espoon kanssa ja heidän tilanteensa on auki.

-Neuvottelut ovat kesken. Haluamme aina pitää omat pelaajamme täällä, mutta jos joku haluaa satsata ja lähteä kokeilemaan ylöspäin, niin emme ole jarruna. Sehän olisi päinvastoin hyvää mainosta meille, jos he ylemmäs pääsisivät, Haglund kertoi.

Jos Oscar Forsström ei jatka, niin EIF:n kiperin tilanne on tolppien välissä. Tällä hetkellä paperilla ovat Christoffer Kochinskin ja Ben Nybondasin nimet ja vaikka lupaavia junnuja ovatkin, niin heillä ei ole kokemusta edustusjoukkueen riveistä.

Viime kaudella mukavasti minuutteja saanut Nico Selenius on armeijan harmaissa ja myös hänen kohdallaan pakka on avoin.

-Toivottavasti tilanne Nicon kanssa ratkeaa piakkoin. Jos Oscar lähtee, niin uuden maalivahdin hankinta tulee ajankohtaiseksi, Haglund sanoi. -ts-

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle