31.1.2010
 
EIF-naiset etevällä tuulella

Ekenäs IF:n jalkapallonaiset osallistuivat viime viikonloppuna Ahvenanmaalla pidettyyn Damälvan-turnaukseen. Ja oivallisesti osallistuivatkin, sillä taskuun tipahti toinen sija.

Finaalissa tuli rangaistuspotkukisan jälkeen 1-3 (0-0)- tappio IFK Mariehamnille, mutta se ei tunnelmaa latistanut.

-Totta kai se harmittaa hävitä rankkareilla, mutta tällaista jalkapallo joskus on. Olimme kuitenkin eittämättä turnauksen paras joukkue, kommentoi valmentaja Alf Löf.

Eckerön hallissa pelattuun turnamenttiin otti EIF:n lisäksi osaa kaksi joukkuetta Ahvenanmaalta ja seitsemän sakkia Ruotsista. Alkulohkossa tammisaarelaiset voittivat Skogsås/Trångsundin 1-0, Tillberga IK:n 2-0 ja Östernäskamraternan 1-0. Ainoa harha-askel otettiin Essinge IK:ta vastaan.

-Finaalipaikkamme oli jo selvä ennen viimeistä ottelua, joten päätin kokeilla nuoria pelaajiamme. Tappio ei siksi suuremmin harmittanut, Löf selvitti.

Viime kauden päätteeksi Kakkoseen nousseella EIF:llä oli reissun päällä 17 pelaajaa, joista viisi oli teini-ikäisiä.

-Vaikka koko joukkue ansaitsee kehuja, niin haluan erityisesti kehua 15-vuotiasta Jenny Sundblomia. Häntä voi peluuttaa miltei millä paikalla tahansa. Turnauksen tarkoituksena oli antaa nuorille pelaajille näyttöpaikkoja ja toisaalta myös nostattaa joukkuehenkeä. Mielestäni molemmat tavoitteet täyttyivät, Löf suitsutti.

Todennäköiset hyvästinsä EIF:lle jätti viime kauden maaliruisku Jannica Finnberg, joka pelasi turnauksessa kärkipelaajan sijasta topparina. Finnberg muuttaa helmikuussa Englantiin ja sonnustautuu Leicester Cityn tamineisiin. Näillä näkymin häntä ei EIF-paidassa juurikaan enää nähdä.

EIF:n joukkue Damälvan-turnauksessa: Malin Söderström (mv), Jannica Finnberg, Jenni Virranvuo, Jenny Sundblom, Emilia Allén, Josefine Sjöblom, Ann-Sofi Nyholm, Victoria Sundblom, Alexandra Sundblom, Heidi Öblom, Ivonne Ruiz-Olate, Paula Vuori, Sofia Kajander, Frida Laine, Desiree Lindholm, Ida Melin, Johanna Rehn.

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle