3.2.2010
 
Elitillä kinkerit Kauklahdessa

Pennsylvanialaisen käpykylän oma poika, Punxsutawney Phil-niminen murmeli vaivautui taas jokavuotiseen tapaan ulos kolostaan ja antoi talven ystäville hyviä uutisia. Tai sitten ei antanut. Homman nimihän on joka helmikuun alussa se, että jos Phil näkee oman varjonsa, niin talvea kestää vielä kuusi viikkoa ja jos ei näe, niin kevät on nurkan takana.

No nyt murmeli varjonsa näki, joten ei muuta kuin villahousuja kireämmälle, eikö niin? Väärin. Historian saatossa tämän “sääprofeetan” ennustukset ovat osuneet oikeaan alhaisen 39 prosentin tarkkuudella, joten jokainen uskokoon Puoskari-Philiä omalla vastuullaan.

Josta päästään siihen, että FBC Elitin kohdalla ennusteet eivät ole mitenkään mairittelevat, kun salibandyn 2-divisioonaa on jäljellä noin kuutisen viikkoa.

Viime sunnuntaina karjaalaiset kuitenkin viilasivat prosentteja paremmiksi. Kotijoukkue Kauklahden Dynamo jäi täysin varjoon, kun Elit lapioi tauluun murmelilukemat 5-14 (0-5, 3-6, 2-3).

Kauden toinen voitto antaa vielä pientä toivoa sarjapaikan säilyttämiseen.

Elit on kyennyt pitkin kautta luomaan paljon maalipaikkoja, mutta viimeistely on heittänyt häränpyllyä. Nytkin alla oli kaksi mukiinmenevää kotiottelua kärkikaksikkoa SB Vantaata ja LoSB:ia vastaan, joissa taistelevan ilmeen kyytipojaksi olisi kaivattu vain maaleja. Sitten lätkitäänkin yhteen otteluun 14 kaappia, kuin huomista ei olisikaan.

-Edellisessä vieraspelissä Vihdissä tehtiin myös paljon maaleja (10). Tämä oli itselleni kolmas matsi missä olen mukana ja vähän on sellainen fiilis jäänyt, että kotikentällä puristetaan mailaa. Jollain tavalla se vaikuttaa, kun katsomossa on 200 ihmistä kuin että siellä on kymmenen, niin kuin Kauklahdessa oli, pohti peluutuksesta huolehtiva valmentaja Kim Ahtola.

Kauhiaa karvausta

Sunnuntaina Elit puristi ainoastaan KD:tä nenästä. Ennen kuin kello ehti kymmentä minuuttia kilkattamaan, niin Elit johti jo 0-4.

-Hyvä alku perustui väkevään karvauspeliin. Meillä oli niin sanottu 90 prosentin karvaus eli käytiin hyvin ylhäältä vastustajaan kiinni. KD ei pystynyt siihen reagoimaan ja saimme sitä kautta paikkoja. Ja teimme niistä myös hyvällä tahdilla maaleja.

-Jatkossa hivenen laskimme karvausta ja KD sai jonkun verran juonesta kiinni, mutta peli oli siinä vaiheessa jo selvä. Lopussa se meni hawaiji-touhun puolelle. Vaikka me hyvin pelasimmekin, niin täytyy myös sanoa, että KD oli aneeminen vastustaja, Ahtola kertoi.

Elitiltä rellestivät André Artzén (3+3), Chris Starck (2+2), Niklas Malm (2+1), Aki Korkiakoski (2+0), Mika Korkiakoski (1+2), Aivis Hammers (1+2) ja Andreas Mavrostomos (1+2). Arturs Skadins ja Zacharias Ekström tekivät maalin mieheen.

-Vaikka kaikki ketjut esiintyivät edukseen, niin kyllä Ekström ansaitsee erityismaininnan. 17-vuotiaaksi kaveriksi esittää todella ennakkoluulotonta peliä, Ahtola kehaisi.

Siinä missä KD-ottelun tehot kaivettiin kiven alta, niin puolustuspelissään Elit on jo pidemmän aikaa osoittanut parempia merkkejä syyskierrokseen nähden.

-Meillä alkoi joulun jälkeen uusi kausi. Kaikki tajusivat, että ei näin voi pärjätä. Kahdessa viime kotipelissä pelattiin muutenkin vähän tarkemmin, kun oli kärkijengejä vastassa. Mutta kyllä tämä KD-pelikin vahvisti sitä näkemystä, että meille sopii paremmin aktiivisempi pelitapa, Ahtola totesi.

Elit on kahdeksan pistettä putoamisviivan alla ja jäljellä on enää kuusi peliä. Tänään torstaina pelattava kotiottelu tulee olemaan jonkunlainen viimeinen ristiretki, sillä vastassa on juuri viivan päällä oleva Valtti. Voitolla oljenkorsi säilyy, kun taas tappio tietää menoa. Mikään lohduttava ajatus ei liene se, että viime kierroksella Valtti pöllytti sarjanelosena majailevaa SCH:ta peräti 15-5.

-Jostain syystä siellä on alettu pelaamaan aika paljon ristiin. Mutta me painamme täysillä niin kauan kuin on mahdollisuudet säilyä. Jos ei muuta, niin pelataan ensi kaudelle varastoon, Ahtola täsmensi. -ts-

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle