|
21.2.2010 |
(Raasepori) Eräänä päivänä Franciscus Assisilainen, tuo kangaskauppiaan poika ja entinen sotavanki, katsahti horisonttiin ja totesi: “Niin kauan kuin maailmassa on lapsia, kukkia ja lintuja, niin kauan on toivoa.” Kyyneleet silmissä heltyi FBC Elitin salibandyjoukkue tästä sanomasta niin, että se on ryhtynyt riuhtomaan sarjapaikkansa puolesta koko veljeskunnan voimin.
Jo toivottomalta näyttänyt tilanne muuttui yhä valoisammaksi torstaina, kun Elit voitti 2-divarin ottelussa Falconsin 9-5 (1-2, 3-1, 5-2).
Se oli Elitin ensimmäinen kotivoitto tällä kaudella, neljäs tappioton peli putkeen ja putoamisviivan päälle on enää kolme pistettä. Eipä ole pelejäkään jäljellä kuin kolme, mutta halvalla eivät karjaalaiset nahkaansa myy.
Pelin alussa Elitin kipinä oli vielä tipotiessään. Falconsin entisille liigajyrille annettiin liikaa tilaa liikutella palloa, mutta maalikehikot, veskari Hannu Metsolan torjunnat ja viime hetken väliintulot pelastivat Elitin pälkähästä. Alkukohmeen jälkeen Elit alkoi saada jalkoja auki, mutta Jani Väänäsen kaukokuti vei vieraat silti johtoon.
André Artzénin kiemurtelut alustivat Tobias Björklundin tasoituksen, mutta kotvasen kuluttua keltapaidat taas unohtivat, että vastassa ei ollut mitään paimenpoikia. Toni Huhtala jätettiin vapaaksi ja tämä sinkaisi Väänäsen syötöstä one-timerin verkkoon.
Vain kymmenellä ulkopelaajalla reissussa olleen Falconsin pelissä ei ollut vauhdin hurmaa, mutta sitäkin enemmän hyvää sijoittumista ja taloudellista ja järkevää liikkumista. Vedot lähtivät napakasti ja tilanteet luotiin käden käänteessä, joten tarkkana sai olla. Pisterohmu Sami Strömstenin eleetön pelaaminen oli paikka paikoin niin tyylikästä, että lumet sulivat maasta.
Toisaalta Falconsin pelissä oli paljon huolimatonta syöttelyä, laiskaa reagointia ja “sinne päin”-pelaamista. Tästä esimerkkiä tarjosi muun muassa Akseli Ahtiainen, joka ei turhia murehtinut. Sanalla sanoen, kaverit osaavat kyllä pelata, mutta fiilikset tuntuvat vaihtelevan laidasta laitaan.
Siellä karvaisemmalla laidalla oltiin pelin puolivälissä, jolloin Elit ryysti kolme maalia puolentoista minuutin sisään. Niklas Malm torppasi Tero Lappalaisen laidassa sivuun ja tempaisi tasoituksen.
Hetken perästä Elit hyödynsi vihdoin vikkeliä jalkojaan, kun Aki Korkiakoski jakeli 3-1 vastaan-hyökkäyksessä velipoika Mikalle ja reikäpallo reppuun. Hulina päättyi Malmin toiseen nyyttiin, jossa molari Jukka Saastamoinen ei saanut torjuttua palloa kuin kaaressa oman päänsä yli pömpeliin.
Falcons otti aikalisän ja sehän auttoi kuin HK:n maksamakkara. Matias Loskin käskettiin jäähylle ja Väänänen lämäsi toisen kaappinsa.
Päätöserässä oli havaittavissa, että Falconsin jalkoja alkoi painaa ja Elit kykeni leveämmän rotaationsa turvin pirtsakampaan pelaamiseen. Andreas Mavrostomos tarrasi irtopalloon kiinni, eteni ilman häiriöitä keskeltä sisään ja kiskaisi 5-3.
Illan villeimmät veivit nähtiin seuraavaksi. Väänäsen harhasyötöstä Tuovinen lähti kipittämään kohti Falconsin maalia ja vastassa oli enää Strömstenin gregoriaaninen olemus. Tuovinen vähät välitti siitä, vaan pyöritti tekijämiehen kahville, neppasi pallon ylämummoon ja kysyi vielä perään, että “tuliko se kerman vai maidon kanssa?”
Strömsten vastasi hetken päästä, että nauttii kahvinsa mieluiten tummana, kun hän ohjasi luukulta kavennuksen. Jussi Lehto toi Falconsin jo maalin päähän ja Elit muistutti taas pahaenteisesti sitä sakkia, joka on sössinyt pisteitä pois pelien lopussa. Tällä kertaa kuuppa kesti ja Mika Korkiakoski kippasi pallon ilmasta maaliin Akin esityöstä.
Falcons oli vielä hyvin mukana, mutta johtuiko sitten väsymyksestä vai mistä, että vieraita kiinnosti enemmän törttöily kuin lisämaalien teko. Anssi Haakana yritti taklata Artzénia täysin pystyyn keskialueella ja vaikka hän lensikin itse pitkin laitoja, niin jäähy siitä älynväläyksestä tuli.
Timo Lappalaisen käämit paloivat puolta pienemmän Mika Korkiakosken härnäämiseen ja turhautunut tuuppaisu johti niin ikään jäähyyn. Elit oli tunaroida ylivoiman aikana toden teolla, mutta lopulta Artzénin ja Aivis Hammersin tyhjään maaliin vippaamat osumat takasivat voiton.
Mika Korkiakosken (2+1), hyvää fyysistä peliä esittäneen Malmin (2+0) ja varmasti torjuneen Metsolan lisäksi Elitin parhaimmistoon kuului jälleen kerran nuori mies Zacharias Ekström. Puolustaja vakuuttaa röyhkeillä nousuillaan ja viileällä oman pään työskentelyllään.
-Viime aikoina on tosiaan mennyt hyvin ja pelaaminen on ollut hauskaa. Mitä niihin nousuihin tulee, niin jos on paikka mennä, niin sitten mennään, Ekström selvitti. Falcons-voitosta hän antoi kiitosta koko köörille.
-Pelasimme joukkueena, se oli isoin juttu. Ensimmäinen erä oli vähän huonompi, mutta sitten lähti kulkemaan. Olemme harjoituksissa treenanneet eri asioita ja ne ovat toimineet peleissä hyvin, Ekström sanoi. Falconsia vastaan teki mieli olla erityisen skarppina.
-Siellä kun on entisiä liigapelaajia, niin kyllä heitä pitää silmällä vähän tarkemmin, Ekström myönsi.
Elitillä on edelleen kädet täynnä töitä sarjapaikan suhteen, mutta loppuun asti on yritettävä.
-Olemme nyt pelanneet niin hyvin, että se on luonut toivoa säilymisestä.
Toni Suominen