17.2.2010
 
HaHy roikkuu oljenkorressa

(Hanko) Hangon Hyrskyt piti vielä toiveet nousukarsinnoista elossa, kun se keräsi kolme pistettä salibandyn 3-divisioonan kotiturnauksesta. LoSB 2:sta vastaan käteen jäi 4-4 (1-2, 1-1, 2-1)-tasapeli ja FC Ryback hoitui 4-1 (1-0, 2-0, 1-1).

HaHy varmisti ensitöikseen sarjapaikan ja tähyää nyt vielä kolmen sakkiin ja sitä kautta nousukarsintoihin. Se tarvitsee neljästä jäljellä olevasta pelistä kolme pistettä enemmän kuin FLOB, joka on tällä haavaa kolmantena.

Tasapisteissä hankolaisten kanssa keikkuva LoSB 2 asettui vastaan jo aamukymmeneltä ja HaHy oli joukkueista selvästi unisempi. Toni Mahkonen vei lohjalaiset viidessä minuutissa 2-0-johtoon, kun isännät vaihtoivat vielä pyjamahousuja shortseihin.

-Lämmittelimme varmaan huonosti, kun emme päässeet ensimmäisessä erässä liikkeelle. Olimme liian passiivisia, myönsi pelaajavalmentaja Andreas Nordlund.

Toni Ehrnrooth alkoi pikku hiljaa lämmetä ja hän huitoikin vapaalyönnin jälkitilanteesta kavennuksen. Toisessa erässä sama mies kiskaisi Filip Holmbergin esityöstä tasoituksen.

Kohta oli kuitenkin jo tukalammat oltavat, kun LoSB 2:lle tuomittiin hyvästä paikasta vapaalyönti. Pahimmat pelot kävivät toteen, kun Marko Norrby napautti vieraat uudestaan johtoon vain 30 sekuntia 2-2-maalin jälkeen. Ehrnrooth ei ollut kuitenkaan vielä lyönyt hanskoja tiskiin, vaan nuiji tarkalla vedolla HaHy:n taas tasoihin heti päätöserän alkuun.

-Tyypillistä Ehrnroothia. On ollut hyvä nähdä, että hän on pakin paikalta alkanut laukomaan ja nousemaan esiin, Nordlund kehaisi -93 syntynyttä pelimannia.

Sekin piti vielä nähdä, että Janne Sundberg vei LoSB:in viimeisen kerran johtoon ajassa 35.32. HaHy sai pelin loppuun ylivoiman ja vaihtoi samalla maalivahti Mats Holmqvistin ylimääräiseen kenttäpelaajaan. Puolitoista minuuttia ennen loppua lävähti, kun Henrik Himmelroos löi ensin vaparin muuriin ja takoi siitä kimmonneen pallon häkkiin.

LoSB 2 oli silminnähden dieselvetoisempi porukka kuin HaHy, mutta isännät eivät saaneet sitä juostua siinä määrin puhki kuin olisi voinut ajatella. LoSB sai ajettua hidastempoisen pelinsä läpi.

-Meillä oli kolme viisikkoa ja sitä kautta olisi pitänyt saada heihin enemmän painetta ja saada heidät juoksemaan. Mutta hyvin LoSB sai vietyä peliä siihen suuntaan kuin halusivat, Nordlund totesi.

Iltapelissä Ryback oli heppoinen tekele.

-Numeroista se ei ehkä täysin kuvastu, mutta se oli suht helppo peli meille. Otimme sen heti alusta haltuun ja koko ajan tuntui siltä, että voitto tulee, Nordlund tiivisti.

Himmelroos mätki kaksi maalia ja Ehrnrooth päätti mukavan päiväpuhteensa saldoon 1+1. Maalinteossa onnistui myös Timo Liimatta.

Lohkon kärkikolmikkona jatkaa Oilers Akatemia (25), Porkkalan Reipas (20) ja FLOB (17), joista Akatemia alkaa olla kypsää kauraa suoralle sarjanousulle. HaHy:n (15) tähtäimessä on siis lähinnä FLOB, mutta myös PoRe voi olla kiinniotettavissa, jos se kapsahtaa haastavaan loppuohjelmaansa.

Ensi viikon lauantaina HaHy kohtaa Masalassa lohkojumbo Elsan ja hyvin ratkaisevassa ottelussa PoRe:n.

-Siinä on paljon pelissä. Jos katsoo, että PoRe on tehnyt 110 maalia ja me olemme tehneet 50, niin se on melko selvää, että siihen otteluun lähdetään puolustuksen kautta, Nordlund ennakoi. -ts-

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle