|
28.2.2010 |
Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa käytiin viime lauantaina Let´s Dance cupia ja Inkoon Disco & Show Dancersin tytöt tokaisivat, että tanssitaan vaan. Siinä kyydissä muiden tekee mieli jo sanoa “let´s stop”, koska inkoolaistanssijoiden meno tuppaa olemaan armotonta.
Niin nytkin, sillä parketilta poimittiin pytty jos toinenkin.
Elena Rima varasti show’n alle 12-vuotiaiden disco soolossa, jossa hän ei jättänyt muille sanan sijaa. Rima voitti myös 12-15-vuotiaiden disco duon parinsa Rakel Hautaviidan kanssa.
Sanni Räsänen oli puolestaan yksi nuorimmista kilpailijoista 12-15-vuotiaiden disco soolossa, mutta se ei estänyt häntä tanssimasta pronssille. Lisäksi Räsänen sai erinomaisesta esiintymisestään ja reippaasta asenteestaan tunnustukseksi tsemppari-palkinnon.
“Sannin tullessa lavalle hän ottaa sen täydellisesti haltuunsa”, tuomaristossa hykerreltiin.
Seuraava koitos inkoolaisilla on edessään maaliskuun lopussa Turun SM-kisoissa. Sinne lähdetään hurjalla 27 tanssijan ryhmällä.