20.1.2010
Maajoukkueratsut kentällä
Vanha vertyy

Ei ollut mitään eilisen teereen poikia kehissä, kun entiset käsipallon maajoukkuepelaajat ottivat toisistaan mittaa Vantaan Energia-areenalla. 1980- ja 90-luvulla Suomi-paitaa kantaneet karpaasit kohtasivat 2000-luvun painoksen MM-karsintaviikonlopun tiimellyksessä ja hyvinhän se jalka vieläkin nousee.

Nuorimmaiset saivat taipua latautuneelle seniorijoukkueelle 18-17, Jan Rönnbergin tintattua yksinoikeudella voittomaalin viime sekunnilla.

Rönnberg oli muutenkin tinttaustuulella, sillä verkko helähti hänen toimestaan kuudesti. Yöunet mahtoivat kuitenkin mennä siitä, että Petter Forsström koppasi ei pelkästään yhden, vaan kaksi Jankan pilkkua kiinni. Myös Robert Stubbin (4 maalia) heittokäsi lauloi sulosointuja eikä Markku Tuomenkaan (2) operoinnissa ollut havaittavissa ruosteen häivääkään.

Nuorempi poppoo koitti hyödyntää kepeämpiä kinttujaan, mutta varttuneemmat veijarit nollasivat juoksupelin vaikutuksen. Björn Monnberg piti Christian Segersvenin ulosheittoja pilkkanaan ja katkoi syöttöjä toisensa perään. Nuorimmaiset johtivat vielä 16-17, mutta niin paljon voitontahtoa ja häviämisen inhoa toisella puolella sykki, ettei johto kestänyt.

Ottelu järjestettiin 213 maaottelua hommia paiskineen Kauko “Mambo” Kelkan kunniaksi. Hänestä leivottiin tapahtuman yhteydessä virallinen “road manager” eli roudari. Siinä tehtävässä ei saa maajoukkueyhteydessä esiintyä ku

kaan muu kuin itse Mambo. Pelkkää parrasvaloissa paistattelua ei Mambonkaan iltapuhde ollut, sillä Mikael Perovuon loukkaantuminen pakotti huoltohommiin. Forsströmin pilkkutorjunnat puolestaan saivat seniorien huoltajana toimineen Mambon ylös penkiltä ilmoittamaan, että Forsströmillä ei ole ottelun jälkeiselle saunavuorolle asiaa.

Konkareiden kesken

Nuorukaisia edustanut Teddy Nordling ei tappiota sulattanut.

-Tuomareiden takia hävittiin. Todella huono esitys heiltä. Sekin vaikutti, että oltiin vierasjoukkue. Ihan kuin olisi Balkanilla pelannut, hankolainen virnuili.

Kokeneempien karjujen tolppien välissä heilunut Jukka-Pekka Korpimäki ei selitystä niellyt.

-Taisi pojilla vain kunto loppua kesken, hän kuittasi.

Kauko Kelkan merkitystä Suomi-käsiksessä ei kummankaan tarvinnut liiemmin selitellä.

-Hän on legenda. Mambo oli mukana jo kymmenen vuotta ennen kuin itse tulin maajoukkueeseen. Se on jo pelkkä se nimi, Mambo. Kaikki tuntevat Mambon, mutta eivät välttämättä Kauko Kelkkaa, Nordling totesi.

-Hän on ollut se järjestyksenpitäjä pukukopissa ja reissuilla. Ja aina Hurriganesia, joka paikassa. “Ei mitään teknoa”, sitä se sanoi, Korpimäki jatkoi.

Omalta aktiiviuraltaan miehet muistavat erityisesti B-tason MM-kisat vuodelta 1992.

-Silloin satsattiin. Oli viikon leiri Wallaussa ja kovia harjoitusmatseja. Pelattiin sijoitusottelu Tanskaa vastaan ja Jankka ja Micke (Källman) olivat jo lähteneet kotiin. Tanska sen lopulta voitti ja sitten kun kävi niin, että Jugoslavia hajosi, niin Tanska sai paikan MM-lopputurnauksesta. Tiedä sitten olisimmeko voittaneet, jos Jankka ja Micke olisivat olleet mukana. Se Tanska-peli kun oli sellaista pallottelua, vähän niin kuin tämä matsi tänään, Korpimäki tuumaili.

Tämän päivän maajoukkue ei arvokisojen portteja kolkuttele, vaan menossa on vielä pahasti kesken oleva projekti.

-Jos tämän joukkueen runko jossain vaiheessa yhdistetään vuonna -90 ja -92 syntyneiden parhaiden kanssa, niin siitä voisi tulla hyvä sekoitus, Nordling pohti.

-Toivottavasti maajoukkueeseen panostettaisiin kunnolla. Ei mitään sellaista, että “ai morjens, säkin pelaat vielä, lähdetkö Viroon maaotteluun?”, Korpimäki alleviivasi.

Tekemistä riittää

Suomi ei selvinnyt jatkoon MM-karsinnoista, vaan jäi lohkon kolmoseksi. Bosnia voitti perjantaina 30-28 ja Romania hoiti hommat lauantaina turhankin tyylikkäästi 32-23. Iso-Britanniasta noukittu 35-21-voitto oli Suomen ensimmäinen triumfi nykyisellä kotikentällä Energia Areenalla.

Voitot ovat näissä karkeloissa olleet ylipäänsä kiven takana, sillä viimeisestä 21 karsintaottelusta Suomi on voittanut vain kaksi. Kokematon ja kevytrakenteinen joukkue makselee edelleen oppirahoja.

Monipuolisella pelillään ja suvereenilla maalivahdillaan vakuuttanut Romania voitti sunnuntain päätösottelussa Bosnian 29-26 ja keplotteli jatkoon. -ts-

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle