|
10.2.2010 |
(Hanko) Tulevana viikonloppuna on Hangossa luvassa ripaus pohjoista hulluutta ja tuulahdus kesän eksotiikkaa, kun Hangon Kolavikenissä järjestetään jääpurjelautailun Euroopanmestaruus Cupin kolmas osakilpailu. Talvinen Hanko on nyt parhaimmillaan ja perinteikäs pitsihuvilamiljöö tarjoaa huikeat puitteet kilpailun järjestämiselle.
Mestaruusosakilpailu on kaikille avoin talvipurjehduskilpailu. Kilpailussa purjehditaan kahdessa luokassa. Ratakilpailu ajetaan suksikelkoilla lumella ja slalomkilpailu luistinkelkoilla puhtaalla jäällä. Suksikelkkojen nopeudet voivat parhaimmillaan olla lähemmäs 100 km/h. Myötä- ja vastatuuliosuudet ovat pitkiä, jolloin vauhti kiihtyy huippulukemiin, jos vain tuulta riittää.
Slalom on sähäkkä kilpailu, joka käydään lyhyellä kahdeksikko- tai siksak–muotoisella radalla. Lauta pinkaistaan juosten liikkeelle, hypätään kyytiin, muutama tehokas pumppausliike, joilla lautaa kannustetaan täyteen vauhtiin, ensimmäiseen käännökseen usein rintarinnan pahimpien kilpakumppaneiden kanssa, käännös ja kohti seuraavaa kääntömerkkiä. Käännöksiä radalla on neljästä kuuteen ja yksi lähtö kestää vain noin viisi minuuttia.
Ensimmäinen osakilpailu WWEC 2010 SaimaaGardens järjestettiin niin ikään Suomessa, Lappeenrannassa tammikuun alussa. Korkeapaine ja kovat pakkaset piilottivat tuulen täysin, joten yhtäkään kilpailulähtöä ei päästy ajamaan. Toisena ollut Liettuan osakilpailu käytiin hyvätuulisissa olosuhteissa Ventéssa kaksi viikkoa sitten. Slalom Cupia johtaa kahden osakilpailun jälkeen Latvian Aleksandrs Leontjevs. Ratakilpailua puolestaan hallitsevat Liettualaiset.
Jääpurjehduksen kilpailutapahtumia pääsee seuraamaan aivan niiden ytimeen. Kilpailun lähtöjen välillä kilpailijat ovat valmiita esittelemään halukkaille lajin alkeita ja välineitä.
Kilpailun järjestäjänä toimii Suomen Talvipurjehdusyhdistys. Kilpailu on kansainvälinen, ja osallistujia onkin saapumassa kotimaisten kilpailijoiden lisäksi mm. Hollannista ja Latviasta. Seuraava osakilpailu purjehditaan jo reilun viikon päästä Latviassa ja viimeinen Virossa.
Hangossa on ohjelmassa perjantaina 12.2. vapaata testausta ja harjoituslähtöjä. Itse kisalähdöt käynnistyvät lauantaina kello 11, viimeisen mahdollisen lähdön tapahtuessa kello 17. Sunnuntaina kisalähdöt käynnistyvät kello 9.30 ja päättyvät palkintojenjakotilaisuuteen kello 17.