3.1.2010
 
Team Camisella hyvä startti

(Raasepori) Kaikessa hiljaisuudessa on kotimaiselle käsipallokartalle kärrätty pitkästä aikaa myös 3-divisioonataso. Harrastelijoille ja naama vähemmän irvessä pelaaville tarkoitetussa sarjassa pelaa tällä haavaa viisi joukkuetta, joskin kaikki kiinnostuneet voivat liittyä mukaan vielä kesken kauden.

Suunnitteilla kuitenkin on, että hieman epävirallisissa tunnelmissa käyntiin potkaistusta sarjasta voisi myös pyrkiä sarjanousuun kauden päätteeksi.

Yksi 3-divarin joukkueista on karjaalainen Team Camise, joka on korkannut kauden nasevasti.

Sarjan ensimmäinen ottelu pelattiin marraskuun puolivälissä Karjaalla ja siinä Camise narautti niukoin 18-16-numeroin voiton Hyvinkään SCH:sta.

Kaksi viikkoa sitten Camise vieraili Porvoossa, jossa isännän tehtäviä hoiteli Akilleksen kakkosjoukkue. Voitto oli jälleen Liukkonen, loppulukemien näyttäessä 16-28 (8-15).

Camise oli näyttänyt kaapin paikan jo kymmenen minuutin kohdalla, kun se johti 2-7. René Wikströmin kaukoheitot sekä Stefan Sjöblomin ja Mikael Sevónin kontraukset olivat kotijoukkueelle turhan tiukkaa tavaraa. Siihen ei auttanut edes se, että Akilleksen Pekka Pimiäinen kävi kovin ottein kolaamassa läpiajossa olleen Sjöblomin turvalleen. Mathias Lindén nakkasi pilkun säkkiin ja Pimiäinen ihmetteli jäähypenkiltä, että mikä meni pieleen.

Camise ajatteli, että tässähän voi pistää vaikka pötkölleen, mutta se ei ollutkaan hyvä idea. Viiden maalin miehet Marko Kindstedt ja Tapio Hentunen käyttivät torkahduksen hyväkseen ja Akilles 2 sinnitteli viidessä minuutissa kolmen maalin päähän (13-16).

Kotijoukkue järkeili sitten, että nyt olisi ehkä paikallaan ottaa kaksi jäähyä vaikka ihan minuutin sisään. Näin tehtiin, mutta taktiikka ei kantanut hedelmää. Hetken 6-4- vastaan pelannut Camise otti ohjat, vaihtoi vaihdetta ja meni menojaan.

Wikström taiteili lopulta yhdeksän höpöä ja pelaajavalmentaja Lindén liipaisi seitsemän löpöä. Sjöblomin (5) ja Björn Silénin (4) laituripelissä ei ollut valittamista ja maalivahti Sammy Berg oli mies paikallaan.

Camisen, SCH:n ja Akilles 2:n lisäksi sarjaan ovat ilmoittautuneet Åbo IFK ja Slow Motion.

 
© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle