|
15.11.2012 |
(Raasepori) Raaseporin jäähallille laitettiin lauantaina piste iin päälle. Ja se piste on väriltään hohtavan jäänvalkoinen.
-Raasepori on pitkään ollut musta piste Suomi-kiekon kartalla ja hallin saamiselle on ollut suuri tarve. Niin Jääkiekkoliitto kuin koko tämä aluekin on odottanut hallin valmistumista varmasti yhtä kauan kuin asukkaatkin, 30-40 vuotta. On ilo ja kunnia julistaa halli avatuksi, jutteli liiton varapuheenjohtaja Harry Bogomoloff juhlapuheessaan.
Jäälle levitetyn punaisen maton päältä korkkasi hän käyttöön Aktia-hallin, joka on järjestyksessään maan 219:s jääareena.
Ennen tyylikkään hillittyä Bogomoloffia sanansa sanottavana oli Karjaan-Pohjan säästöpankkisäätiön puheenjohtaja Stefan Mutasella.
-Haluan kiittää hallin valmistumisen eteen paljon töitä tehneitä ihmisiä, halliyhtiön puheenjohtaja Jan Lindholmia, hallin rakentamista aktiivisesti ajanutta Anki Benderiä ja Ice Team Raseborgin puheenjohtaja Leo Puhakkaa. Ja totta kai myös kaupunginjohtaja Mårten Johanssonia, joka sattumoisin viettää tänään 60-vuotispäiviään, kiitteli Mutanen ja innosti tuvantäyteisen, yli 500-päisen yleisön yhtymään raikuviin suosionosoituksiin paikan päällä olleen Johanssonin merkkipäivän kunniaksi.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Thomas Blomqvist ei myöskään kyennyt peittämään riemuaan hallin suhteen.
-Tahdonvoima on mahtava voima. Aloitteellisuudella ja yhteistyöllä pääsemme jatkossakin pitkälle. Raaseporissa alkaa hallin käyttöönoton myötä uusi aika. Tarkoittaa se sitten jääaikaa tai jotain muuta aikaa, niin parempaa aikaa joka tapauksessa, Blomqvist sivalsi sanansäilää.
Avajaisottelussa jäätä viilsivät Suomen ja Tshekin alle 19-vuotiaat kiekkopojat, voiton jäädessä kotoiselle korpikansalle jatkoajan jälkeen maalein 2-1 (0-0, 0-0, 1-1, 1-0).
Jäätä kehuttiin hyväksi, puitteita vallan mainioiksi ja tapahtumajärjestelytkin saivat osakseen suitsutusta. Yleisön harmiksi peli ei ollut viihdearvoltaan sieltä satumaisimmasta päästä eikä maaleilla mässäilty.
Suomen paremmuus kävi kyllä selväksi ja pikku-Leijonilla oli huomattavasti selkeämmät linjat pelin edistämiseen kuin perin yksinkertaisesti kiekkoa tuuppailleella Tshekillä, mutta harvoinpa Suomikaan pääsi suoria hyökkäyksiään lopettamaan paraatipaikoilta. Ja jos pääsi, niin 47 kertaa torjunut Tappara-veskari Dominik Hrachovina seisoi eleettömästi tiellä. Suomen kassari Janne Juvonenkin koppasi 37 limppua, mutta korkeiksi kohonneet torjuntalukemat hieman vääristävät tapahtumien värikkyyttä.
Aktia-hallin ensimmäinen virallinen osuma merkattiin Tshekin Patrik Marcelille, joka Lassi Niemenmaan jäähyn aikana ronkki paluukiekon maalin edestä verkkoon ajassa 42.06. Jiri Pestukalla oli myöhemmin kultainen tilaisuus lisätä Tshekin johtoa, kun hän pääsi Aleksi Salosen selkäpiitä karmineen menetyksen jälkeen alivoimalla karkuun, mutta Pestukan veivit olivat liian köyhää kamaa Juvosen makuun.
Suomi väänsi itsensä lopulta kirjaimellisesti väkisin tasoihin, kun Aleksi Luhtalampi sörkki maalinedusruuhkan keskeltä lätyn lämpiöön. Jatkoajalla Suomen valmennusjohto aisti miehistönsä generoineen siinä määrin momentumia, että ajassa 64.26 oli paikallaan punoa aikalisällä viimeiset juonet Tshekin päänmenoksi.
Ja annas olla, hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen Niklas Tikkinen syötti Rasmus Kulmalan vauhtiin ja tämä puijasi keskeltä sektoria riemukkaan voittomaalin. Kaikkinensa tapahtuma varmasti tyydytti paikkakunnan urheiluväkeä, joka pääsi omilla nurkilla seuraamaan livenä tulevaisuuden tekijämiehiä.
Vastaavia otteluja on jään laidalta kantautuneiden viestien mukaan luvassa myöhemminkin.
Tshekki oli viikonloppuna muutenkin helisemässä, sillä perjantaina Suomi voitti sen Nummelassa 4-1 ja sunnuntaina Lohjalla 5-0, Juvosen pidettyä maalinsa puhtaana. Valmennusjohdon mukaan tästä ryhmästä 3-4 pelaajaa saattaa mahtua Suomen ryhmään vuodenvaihteessa pelattaviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin. -ts-