Päivitetty 31.12.2006
Trissan tekee tuloaan

(31.12.2006) “Onks tää ny reiluu?” kysyvät lapset DNA:n mainoksessa, kun suksi ei tahdo harmaalla asvaltilla luistaa. Reiluu ja reiluu, mutta lunta ei ole tahtonut tänä talvena näille main tupruttaa, vaikka olisi ärjynyt kirveen kanssa pihalla. Hiihtolajien harrastajille tilanne on ollut erityisen epäreilu, mutta turhapa sitä on niristä asioista joille ei mitään voi. Mustiolaisseura IK Trissan ei ole jäänyt pyörittämään sauvojaan ankeuden keskelle, vaan viime kaudella aloitettu esiinmarssi jatkuu yhä. Ilman lunta tai lumen kanssa. Lisää aiheesta

BK suoritti ryhtiliikkeen

(27.12.2006) Hyvä ryhti on edellytys joustavalle ja kauniille liikkumiselle. Se korostaa parhaita piirteitämme myös istuessa ja seistessä. BK-46:n ryhti oli ehtinyt veltostua käsipallon Suomen cupin finaalissa, mutta joukkue veti vatsan sisään ja tökkäsi rinnan ulos sopivasti ennen joulukinkkujen ahtamista. BK:n joustavat liikeradat olivat liikaa Arsenalille, joka taipui Karjaalla lukemin 31-21 (12-10). Lisää aiheesta

Cocks teurasti BK:n cup-finaalissa

(20.12.2006) Mies ja poika on erotettu toisistaan muun muassa sellaisella tavalla, että mies kuvaillaan urospuoliseksi ihmiseksi, kun taas poika on lapsi, jonka sukupuoli on mies. Pojan pitää kasvaa ulos kuorestaan tullakseen mieheksi, mutta siihen prosessiin sisältyy paljon kasvukipuja. BK-46 oli sunnuntain käsipallon cup-finaalissa poika ja sai Riihimäen Cocksilta miehen kädestä. Kivulias kokemus päätettiin harakanvarvasnumeroihin 39-19 (18-6). Lisää aiheesta

EIF:llä kulkee, HaHy:llä tökkii

(20.12.2006) Salibandyn kolmosdivari jatkui viime lauantaina Ruskeasuon turnauksella. Ekenäs IF väläytti siellä kasvavaa pelihuumoriaan, kun taas Hangon Hyrskyt otti tukevaa takapakkia. EIF voitti molemmat ottelunsa ja on noussut hänniltä jo kahden pinnan päähän putoamisviivasta. HaHy puolestaan hävisi molemmat ottelunsa ja on hiipunut hyvistä asemista kärjen takaa samaisen kahden pisteen päähän kirotusta putoajan pallista. Lisää aiheesta

Exell avasi alppikauden

(20.12.2006) Pohjan Sportin Joakim Exell avasi alppikautensa viime viikonloppuna, kun Suomen parhaita juniorilaskijoita sisältävä Audi Cup polkaistiin käyntiin Pyhätunturilla. Viime kaudella yhtä juhlaa viettänyt Exell laski ensimmäiset kisansa 15-vuotiaiden luokassa ja etelän kurjista oloista pohjoisen suotuisimpiin keleihin ponkaissut Exell noteerasi siihen nähden mallikkaat sijoitukset. Lisää aiheesta

BK kiri HIFK:n ohi

(17.12.2006) Näinä päivinä ilmastonmuutos iskee joka paikkaan ja viimeksi siitä kärsi BK-46. Sen otteet olivat pitkään hajuttomia ja mauttomia vieraspelissä HIFK:ta vastaan, mutta lopulta karjaalaiset löysivät konkreettiset lääkkeet hankaluuksien voittamiseen. BK nitisti HIFK:n keskiviikkona toisen jakson spurtillaan 25-27 (15-12) ja lunasti paikkansa ylempään jatkosarjaan. Lisää aiheesta

BK-naiset pitivät hauskaa

(17.12.2006) Jotkut tarinat ovat kertomisen arvoisia ja jotkut taas eivät ole. BK-46:n ja Dickenin välinen naisten SM-käsipallon ottelu viime keskiviikkona avasi kolmannen osaston oven; tarinat, jotka kannattaa unohtaa. BK voitti ottelun hölkynkölkynlukemin 42-15 (20-6). Lisää aiheesta

Elit riepotteli FinnPaa

(17.12.2006) Yskä on keuhkojen ilman äkkinäinen puristuminen äkkiä raottuvien äänijänteiden välitse. Avainsana on siis äkkiä ja äkisti yskästä myös yleensä halutaan eroon. FBC Elit yski oman aikansa salibandyn kakkosdivarissa, mutta sen äänijänteet ovat viime aikoina pitäneet aivan toisenlaista meteliä kuin mitä alkukauden pyrskähtelyistä erottui. Elit pullisti keuhkonsa viimeksi torstaina, kun se yltyi Karjaalla kauden näyttävimpään esitykseensä, voittaen Finnairin Palloilijat ilmastonlämpenemisnumeroin 9-3 (4-0, 3-2, 2-1). Lisää aiheesta

WT pyyhki pöydän

(17.12.2006) Puhdas mieli, puhdas keho. Karjaan William Team viljeli puhtaita ajatuksia käsipallon ykkösdivarissa ja puhdisti puhtaimmatkin nurkat. WT päätti divarin runkosarjan viime tiistaina voittamalla kotonaan Realin 26-24 (11-11). Lisää aiheesta

BK piti Fenixin kurissa

(13.12.2006) Lapsilta jäävät tätä menoa lahjat saamatta, sillä joulupukilla ei ole poroineen mitään asiaa vesilätäköiden keskelle. Pukin punavalkoinen sielunveli BK-46 on keksinyt omat keinonsa päästäkseen määränpäähäänsä, karjaalaisten kolkutellessa käsipallon SM-sarjan kuuden joukkoon. Koputus koveni entisestään viime lauantain jälkeen, kun BK peittosi kotonaan HC Fenixin 33-29 (13-12). Lisää aiheesta

BK-naiset jälleen Cometsin kynsissä

(13.12.2006) Läheltä liippasi, sanoi ukko kun pisuaarilta poistui. BK-46:n naiset ovat poistuneet tappion kärsineinä kaikista tämän kauden käsipallopeleistä HIFK Cometsia vastaan, vaikka on liipannut läheltä ja vierestä. Viime lauantaina BK hävisi vieraspelin Cometsille 28-23 (18-15), vaikka hyrräsi taas hyvän aikaa suursuosikin peesissä. Lisää aiheesta

Danskanen välierissä Nastolassa

(13.12.2006) Ei namia mahan täydeltä. Tammisaarelaiset sulkapalloilijat ottivat vaihteeksi takapakkia hurjasta liidostaan, kun eliittisarja jatkui Nastolan Mintonin järjestämänä viime viikonloppuna. NaMi-eliitin parhaisiin täkäläisiin suorituksiin ylsi Espoon Sulkapallo-Badmintonia edustava Akseli Danskanen, joka napsi kolme välieräpaikkaa. Lisää aiheesta

Johnny Näsänen Hangon Tenniskerhon
uudeksi puheenjohtajaksi

(13.12.2006) Johnny Näsänen valittiin yksimielisesti Hangon Tenniskerhon uudeksi puheenjohtajaksi seuran syyskokouksessa. Kolmen vuoden ajan puheenjohtajana toiminut Barbro Wikberg ei halunnut enää jatkaa tehtävässä. Lisää aiheesta

Loskin ja Nygård Elit-voiton arkkitehteinä

(10.12.2006) Kun kalavelat ovat erääntyneet jo kuukauden jos toisenkin päivät, niin on parempi maksaa lasku korkojen kera pitääkseen myyjän tyytyväisenä. Näin toimi myös Karjaan FBC Elit, joka kuittasi velkojaan salibandyn 2-divarissa torstaina. Elit otti kauden toisen voittonsa kaatamalla Kaukalahden Dynamon 8-3 (1-1, 4-1, 3-1). Lisää aiheesta

Adamsson ja Wiberg kuukauden pelaajia

(10.12.2006) Kaksin aina kaunihimpi. BK-46:n käsipalloilija palkittiin sekä miesten että naisten SM-sarjan kuukauden pelaajaksi marraskuun osalta. Miesten ykkönen oli Fredrik Adamsson, jonka tähtiraati palkitsi 16 täplällä. Pamela Wiberg saa puolestaan jakaa palkinnon Spartan Sara Jäntin kanssa, kummankin kerättyä kahdeksan starbaa. Lisää aiheesta

BK-naiset vaikeroiden voittoon

(6.12.2006) Deja vu-kokemus on tuttu juttu, mutta sen vastakohta jamais vu ei ole saanut yhtä paljon tuulta alleen. Jamais vu-tilassa tuttu tilanne tuntuu varsin vieraalta sekä epämiellyttävältä. BK-46:n naiset törmäsivät jamais vuhun käsipallon SM-sarjan kotiottelussa Grankulla IFK:ta vastaan viime lauantaina. Tilanne oli tuttu, mutta koko hommassa oli epämiellyttävä sävy. Kaikki päättyi kuitenkin onnellisesti, kun BK nitisti voiton numeroin 22-21 (8-12). Lisää aiheesta

Atlas jälleen BK:n kiusana

(6.12.2006) Kaksi askelta eteen, yksi taakse. BK-46 on steppaillut vaihtelevien esitysten maastossa koko käsipallokauden ajan ja sama meno sai jatkoa viime sunnuntaina. Voitettuaan viimeksi HC Westin ja pelattuaan hyvin Siuntiossa, sai BK revittyä sarjanousija Atlakselta vain pisteen. Myyrmäessä pelattu ottelu päättyi lukemiin 30-30 (14-16). Lisää aiheesta

Kauppareissulta kuntosalin pyörittäjäksi

(6.12.2006) -16-vuotiaana olin kävelemässä kauppareissulta kotiin, kun minua pyydettiin vetämään jumppatuntia. He kaipasivat ohjaajaa ja vain sattuivat näkemään minut siinä ulkona ja meinasivat sitten, että pystyisin homman hoitamaan. En ollut aikaisemmin ollut yhdelläkään tunnilla itse mukana, mutta se sujui heti niin hyvin, että sille tielle jäätiin, kertoo kuntosali Sportenia Tammisaaressa vetävä Salla-Maaria Lehmussaari omaa tarinaansa. Lisää aiheesta

BK puolusti Westin nurin

(3.12.2006) Elokuvassa “How the West Was Won” seurataan Amerikan läntistä laajentumista erään pioneeriperheen silmin, jotka näkevät matkan varrella kaikenlaista. Länsi voitetaan kovan raadannan päätteeksi ja mahtuupa sekaan ihanaa romantiikkaakin.BK-46 tallensi oman versionsa elokuvasta viime keskiviikkona, kun se voitti Karjaalla HC Westin. BK otti ensimmäisen voittonsa SM-sarjan kärkinelikon joukkueista, päihittämällä Westin 27-22 (13-7). Lisää aiheesta

Elit jäi jalkoihin

(3.12.2006) Oppirahat ovat sellaisia rahoja, joita maksetaan yleensä yrityksen ja erehdyksen seuraamuksena. Useimmiten lasku pitää vain mukisematta maksaa, riippumatta miten hyvin asiat koittaa hoitaa. Karjaan FBC Elit on saanut kahdessa viime pelissään salibandyn kakkosdivarissa huomata, että vaikka yritystä on, niin erehdyksiä sattuu. Elit hävisi torstaina kotonaan lohkokärki SB Vantaalle takatukkanumeroin 4-11 (0-4, 2-4, 2-3). Lisää aiheesta

Han Moo Do kiristi vyötä

(3.12.2006) Tammisaaren Han Moo Do-harrastajille irtosi kolme uutta vyöarvoa, kun seura kävi kaksi viikkoa sitten leirillä Lohjassa. Kaksi vuotta korealaista kamppailulajia harrastanut Janne Lahtinen suoritti violetin vyön kokeen ja alkeiskurssin käyneet Matti Tumpula ja Sanna Laakkonen saivat keltaiset vyöt. Lisää aiheesta

Kangas niksautti BK:n niskat

(29.11.2006) Kangas on materiaalia, joka on kudottu puuvillan tai pellavan tapaisista luonnonkuiduista. Kangas voidaan käsitellä vedenpitäväksi, jolloin sitä voidaan käyttää vaikkapa ulkoiluvaatteissa. Viime lauantaina Kangasta käytettiin käsipallo-ottelun voittamiseen, vaikka sitä koitettiin kuinka käsitellä kelvottomaan kuntoon. Pitkät tovit erikoisvartioinnissa viettänyt Ville Kangas kutoi Siuntion IF:lle kotivoiton BK-46:sta, kun hän liiskasi voittomaalin vain sekunteja ennen loppua. SIF voitti Länsi-Uudenmaan hegemoniakamppailun 33-32 (12-15). Lisää aiheesta

BK-naiset nuijivat VanSpan

(29.11.2006) Vaikka naapurit kuinka odottaisivat korvat höröllä uutisia, niin joskus ei vain ole mitään kerrottavaa. BK-46:n naiskäsipalloilijat joutuivat tuottamaan naapureille pettymyksen, kun SM-sarjan vieraspelistä Vantaan Spartaa vastaan ei jäänyt paljon jutunaihetta kahvipöytään. Sunnuntain ottelu päättyi karjaalaisten voittoon hömpänpömppänumeroin 13-35 (8-18). Lisää aiheesta

Elit sai selkäänsä

(29.11.2006) Hyvinkäällä pidettiin lauantaina perinteinen ammattioppilaitoksen avoimien ovien päivä. Karjaan FBC Elit osallistui tähän tempaukseen, ulottamalla avoimien ovien hengen salibandykaukaloon asti. Seurauksena SC Hyvinkää pöllytti Elitiä 2-divarin ottelussa itikantapponumeroin 15-3 (7-0, 5-2, 3-1). Lisää aiheesta

Hippo-suunnistajia palkittiin

(29.11.2006) Kuluneen suunnistuskauden Hippo-suunnistuksen päättäjäisissä Tamisaaressa palkittiin Osuuspankki Raaseporin palkinnoilla monta reipasta Hippo-suunnistajaa hyvistä suorituksista ja ahkerasta osallistumisesta. Hippo-suunnistukset järjestivät kauden aikana paikalliset suunnistusseurat Karjaan Ura, Ok Raseborg ja FU-47. Lisää aiheesta

BK:n puhti ei riittänyt

(26.11.2006) Kukko on koiraspuolinen kanalintu, joka mielletään perinteisessä maalaisidyllissä kiekaisemaan maatalon väki hereille mukavaan kellonaikaan. Kukkolaumanakin tunnettu Riihimäen Cocks toteutti sieluneläimensä toimia viime keskiviikkona, kun se sarjakärjen oikeudella kävi käsipallon SM-sarjassa herättelemässä BK-46:ta. Cocks kiekui BK:n kolmen ottelun voittoputken poikki, hakien Karjaalta pisteet maalein 31-38 (16-17). Lisää aiheesta

WT mellastaa divarissa

(26.11.2006) Sehän tiedetään, että Karjaan William Team on tyrmännyt jokaisen eteen tulleen joukkueen tämän kauden käsipallon ykkösdivarissa, mutta viime tiistaina se vei tyrmäilyn jo uudelle asteelle. WT:n ja Porvoon Akilleksen välinen peli Karjaalla yritti ikävine piirteineen saavuttaa kapakkatappelun tunnelmaa ja ihan ilman uhreja ei vihanpidosta selvitty. WT voitti pelin 31-24 (14-11) ja venytti voittoputkensa seitsemään. Lisää aiheesta

EIF rikkoi kuparisen

(26.11.2006) Hyvää ja huonoa kohtalaisella maustettuna tasaisesti annosteltuna. Sitä tarjottiin Hangon Hyrskyille ja Ekenäs IF:lle viime viikonloppuna, kun salibandyn kolmosdivari jatkui Hangon turnauksella. Neljäs ottelukierros tuotti molemmille joukkueille voiton ja tappion, espoolaisjoukkue Tiggan hämmentäessä keittoa. Tigga aiheutti ensin lohkon kärkeen pyrkivälle HaHy:lle yllättävän tappion, mutta taipui sitten EIF:lle, joka otti kauden ensimmäisen voittonsa. Lisää aiheesta

Trissan mukana “murtsikkapörssissä” Nummelassa

(26.11.2006) Vaikka lätäköissä ja loskassa tarpoessa ei siltä tunnu, niin hiihtokausi lähenee. Mustiolaisseura IK Trissan lämmittelee latua jo tänään sunnuntaina, kun se yhdessä Vihdin Viestin ja Lohjan Louhen kanssa pistää pystyyn “murtomaahiihtopörssin” Nummelassa. Lisää aiheesta

BK-naisille voitto ja cup-tappio

(22.11.2006) Yksi on maamme naiskäsipallossa tällä haavaa ylitse muiden, mutta toinen on vähintään yhtä ylitse niiden muiden muiden. Eli HIFK Comets on ykkönen ja BK-46 melkeinpä yhtä selvä kakkonen. Asia valkeni vuolaasti parin päivän sisään. BK voitti ensin lauantaina kotonaan SM-sarjan ottelussa Spartan 28-22 (10-6), mutta hävisi jo maanantaina cupin välierässä Cometsille 26-30 (11-13). Lisää aiheesta

BK:lle kolmas voitto putkeen

(22.11.2006) BK-46 on ottanut pässiä narusta kiinni miesten SM-sarjassa ja elikko on alkanut karjaalaisia totella. Viime lauantaina BK kopautti Åbo IFK:n kumoon Turussa, toisen puoliajan rykäyksen tuodessa 30-36 (14-14)-voiton. Lisää aiheesta

Palmroos jatkaa EIF:n valmentajana

(22.11.2006) Markku Palmroos jatkaa ensi kaudella Ekenäs IF:n jalkapallojoukkueen valmentajana. Sopimuspapereihin ei ole rustattu nimiä alle, mutta asia on jalkapallojaoston puheenjohtaja Svante Eklundin mukaan pläkki. Lisää aiheesta

BK pöllytti Arsenalia

(19.11.2006) Jos olet ollut pari vuotta poissa SM-käsipallokartalta, niin viime keskiviikon tulos Arsenal-BK-pelistä ei varmasti yllätä. Menestysseuran ja heittopussin kohtaamiset eivät ole olleet kaunista katseltavaa, mutta tämän kauden edesottamukset antoivat odottaa jotain muuta kuin tervaamista ja höyhentämistä. Muun muassa Cocksin ja SIF:n päihittänyt Arsenal komeilee sarjataulukossa BK:n edellä, mutta vähän aikaa sitten kuivaa kautta eläneet karjaalaiset uhkuvat nyt uutta intoa. BK voitti Arsenalin Pirkkolassa mäkimiesnumeroin 25-40 (12-23). Lisää aiheesta

Nanna Vainio iski valiofinaaliin

(19.11.2006) Kun kirveen on kaksi kertaa iskenyt kiveen, niin ei suin surminkaan kannata heittää kirvestä kaivoon, sillä sutjakkaan sanonnan mukaan seuraavalla kerralla voi osua kultasuoneen. Nanna Vainio käytti kirveen sijasta sulkapallomailaa ja heitti viime viikonloppuna epämukavat muistot kaivon pohjalle. Kolmas kerta piti jälleen kutinsa, kun Vainio nitisti kauden kolmannessa eliittisarjan osakisassa möröksi muodostuneen Elina Väisäsen. Vainio eteni samalla hujauksella ensimmäiseen valioluokan kaksinpelin finaaliinsa, jossa Noora Virta oli kuitenkin parempi. Lisää aiheesta

BK-naiset kestivät ÅIFK:n lähentelyt

(15.11.2006) Aakkosten 23. kirjain W tunnetaan fysiikassa watin tunnuksena ja kemiassa tuplavelkku on volframin kemiallinen merkki. Urheilussa W voidaan tuntea lyhennyksenä englanninkielen sanasta “win” eli voitto, jota urheilussa perimmältään yritetään saavuttaa. BK-46:n naisille W merkitsee tuplasti hyvää ja kaksi W:tä voi parhaimmillaan tuoda voiton kotiin. Näin kävi viime lauantaina, kun Pamela Wiberg ja Yvonne Westerholm takasivat tuliaiset Turusta käsipallon SM-sarjan pelistä. BK aiheutti Åbo IFK:lle kauden ensimmäisen tappion, voittamalla jännittävän ottelun maalein 23-25 (10-12). Lisää aiheesta

WT poistaa risut ja männynkävyt

(15.11.2006) Karjaan William Team pelasi käsipallon ykkösdivarin ensimmäisen kierroksen sellaisella vimmalla kuin nämä olisivat viimeisiä pelejä mitä pelaajat tulisivat koskaan pelaamaan. Vaikutelma lienee väärä, sillä WT:n konkaripitoinen ryhmä tuntuu nauttivan pelaamisesta siinä määrin, ettei kentältä haluttaisi lähteä ollenkaan kotiin. iime sunnuntaina WT lähti kotiin kahden pisteen kera, kun se pöllytti vieraissa Realia hoponpoppoonumeroin 28-40 (11-18). Lisää aiheesta

Raija Koskinen nosti maailmanmestariksi

(15.11.2006) Tammisaaren Snappertunaan runsas puoli vuotta sitten asumaan muuttanut Raija Koskinen voitti voimanoston naisten sarjan 44 kiloa maailmanmestaruuden Norjan Stavangerissa pidetyissä lajin MM-kisoissa. Maailmanmestaruus oli Koskiselle jo uran seitsemäs. Lisää aiheesta

BK palkitsi futisjunnujaan kauden päättäjäisissä

(15.11.2006) BK-46 kiitti jalkapallojunioreitaan, valmentajia ja muita toimijoita viime maanantaina Lärkkullassa pidetyissä kauden päättäjäispippaloissa. Hälinä ja härdelli oli etenkin pienempien vekaroiden toimesta sitä luokkaa, että tuolla energialla olisi voinut pelata vielä pari kautta putkeen. BK palkitsi kaikki juniorinsa ja neljäntenä vuotena perättäin päästiin ennätyslukemiin, jotka kirjataan nyt muotoon 225. Pokaalipöytä oli täten entistäkin komeampi. Lisää aiheesta

Niklas Dahlgrenille kortti Tanskan Tourille

(15.11.2006) Pohjan Ruukkigolfin kasvatti Niklas Dahlgren lunasti paikan ensi vuoden Tanskan Scanplan Tourille, kun hän pari viikkoa sitten swingasi menestyksellä karsintakisassa. Dahlgren sijoittui jaetulle viidennelletoista tilalle ja kuittasi itselleen kauden 2007 kiertueelle kategorian viisi. Lisää aiheesta

9-0-juoksu vauhditti BK-miehiä

(12.11.2006) Jossain vaiheessa sitä vaan saa tarpeekseen. Historiallisen huono jakso käsipallon SM-sarjassa oli hyvää vauhtia saamassa jatkoa, kunnes BK-46 vihdoin kyllästyi olemaan kuoriämpärinä. Helsingin IFK:n uhittelu Karjaalla päättyi kuin seinään, kun kotijoukkue nykäisi 9-0-spurtin avausjakson loppuun. Se vauhditti BK:n päättämään ikuisuudelta tuntuneen rämpimisen SM-sarjassa, HIFK:n kaatuessa lopulta kazakstaaninumeroin 32-21 (16-10). Lisää aiheesta

Mannström BK-voiton viimeinen lukko

(12.11.2006) Viiden pelaajan tuntuvat tehot ja maalivahdin tuntuvat torjunnat ovat olleet se resepti, jolla BK-46:n naiset ovat voittonsa käsipallon SM-sarjassa ottaneet. Pamela Wiberg, Tua Sjöberg, Sabina Holmberg, Jenny Löf ja Yvonne Westerholm sekä veskari Jessica Mannström on se ydinkuusikko, johon BK saa luottaa. Se luottamus palkittiin keskiviikkona, kun BK voitti Karjaalla Siuntion IF:n maalein 28-20 (17-14). Lisää aiheesta

HaHy:lle ensimmäinen tappio

(12.11.2006) Hangon Hyrskyjen liito salibandyn kolmosdivarissa koki vaurioita viime sunnuntaina, kun taas Ekenäs IF ei tunnu pääsevän millään irti maasta. HaHy kärsi Tammisaaressa pelatussa kolmannessa turnauksessa kauden ensimmäisen tappionsa, mutta toisen pelin voitto piti sen ykköslohkon kärjen kantapäillä. EIF:n peli puolestaan romahti kasaan kummankin ottelun päätöserässä ja niinpä joukkue on jumbona yhden pisteensä kanssa. Lisää aiheesta

BK-naiset laittoivat haisemaan

(8.11.2006) Heittopussi on hyvin joustava ja kestävä tuote, joita tapaa usein joukkuelajeissa. Heittopussia on tarkoitus heitellä ympäri seiniä ja jättää se lopulta säälimättä nurkkaan virumaan, josta seuraava kilpailija voi ottaa sen käyttöönsä. Heittopussi ilahduttaa vastustajaa, mutta aiheuttaa joskus närästystä yleisössä. BK-46:n naisjoukkue tutustui heittopussin saloihin viime sunnuntaina, käsipallon pelaamisen lomassa. BK voitti SM-sarjan vieraspelissä Dickenin kookospähkinälukemin 15-41 (8-20). Lisää aiheesta

BK:lla jo viisi peliä ilman voittoa

(8.11.2006) Reilu kuukausi sitten tässäkin lehdessä seisoi vielä, että “laajalla rintamalla myllertänyt BK-46 osoitti kasvavat voimavaransa voittamalla Suomen cupin välierässä HC Fenixin 36-27". Nyt nuo voimavarat ovat huvenneet ja vaikka rintama on edelleen laaja, niin myllerryksestä ei ole tietoakaan. Karjaan cup-pelissä helposti taipunut Fenix maksoi kalavelkoja viime lauantaina, kun se syvensi BK:n syöksykierrettä SM-sarjassa. Turussa pelattu ottelu päättyi voittoputkeaan jatkaneen Fenixin voittoon 29-27 (16-16). Lisää aiheesta

Erik Erikssonista vuoden veteraaniurheilija

(5.11.2006) Fiskarilainen Erik Eriksson ei ole korjannut muuta kuin pokaaleja kotiin ja pari maailmanennätystä uuteen uskoon, muutoin asiat saavat elämässä olla niin kuin ne ovat olleet jo ties kuinka kauan. Alttius pysyvyyteen on asettanut normit myös Erikssonin urheilemiseen, joka on auttanut 83-vuotiasta ihmeukkoa pysymään kaukana kiikkutuolista. Vanha vertyi tälläkin kaudella sellaisiin suorituksiin yleisurheilussa, että Eriksson palkittiin parisen viikkoa sitten vuoden veteraaniurheilijana. Lisää aiheesta

Elitin niskat nurin Nurmijärvellä

(5.11.2006) Talon tavoille oppiminen vie aikansa ja ennen koulutuksen loppua saa vielä monta kertaa nenilleen. Tai jopa niskoilleen, jos niikseen käy. Karjaan FBC Elit sai niskaansa talon pahatapaisen pojanketaleen, kun se keskiviikkona vieraili salibandyn kakkosdivariottelussa Nurmijärvellä. Avauserässä kyntensä näyttänyt Elit jäi jatkossa jyrän alle, kun isäntä SB Pro teki säännöt selväksi. Loppulukemiksi veivattiin 9-5 (2-3, 3-1, 4-1). Lisää aiheesta

WT raivoaa divarissa

(5.11.2006) Lyhyestä virsi kaunis: Karjaan William Team tekee selvää jälkeä. Viime tiistaina se voitti käsipallon ykkösdivaripelissä kotonaan Giantsin numeroin 42-23 (20-14). Se oli neljäs voitto putkeen ja jatkumoa väkeville toisille puoliajoille. Lisää aiheesta

Nuoret suunnistajat leirillä Fiskarissa

(5.11.2006) Vallitseva säätrendi saa nuorison hiljalleen innostumaan mäenlaskusta, mutta eräs juniorirypäs sai viime viikonloppuna hakea intoa mäennousuun. Se oli yksi lajeista, joilla vetäjät testasivat 9-15-vuotiaita suunnistajanalkuja, jotka olivat kerääntyneet leirille Fiskariin. Lisää aiheesta

Jessica Grönlund ja Schmidt
voittivat Dragsvikin vuoden 2006 tallimestaruuden

(5.11.2006) Dragsvikin ratsastuskeskuksessa ratkottiin viime sunnuntaina ratsastuskoulun oppilaiden tallimestaruus esteratsastuksessa. Mestaruuden vei sunnuntaina 15 -vuotis syntymäpäiväänsä viettänyt Jessica Grönlund hevosella Schmidt, lempinimeltä Speedy. Lisää aiheesta

BK-naiset väsähtivät Cometsin kynsissä

(1.11.2006) Yritys hyvä kymppi, mutta papukaijamerkkiä ei heru. BK-46:n käsipallonaiset laittoivat kunniakkaasti kampoihin SM-sarjan kuumimmalle suosikille, mutta lopulta jalat antoivat periksi. HIFK Comets noukki pisteet Karjaalta maalein 23-25 (14-12). Lisää aiheesta

Annika Nordmanista nuorin mustavöinen Suomessa

(1.11.2006) Karjaan ITF Taekwon-Do tuotti viime lauantaina Suomen nuorimman mustan vyön omistajan lajissa, kun 15-vuotias Annika Nordman selvitti vyöarvokokeen Karjaalla. Ensimmäiseltä alkeiskurssilta lajiin takertunut Nordman suoritti hyväksyttävästi maailmanliiton kriteerit täyttävän kokeen, jota oli valvomassa taekwon-do-liiton viralliset edustajat. Lisää aiheesta

Kanuunakymppi kesäkuuhun

(1.11.2006) Asiakas on aina oikeassa. Tähän toteamukseen on päädytty myös mopoikää lähestyvän Kanuunakympin johtoportaassa. Ruotsinkielisen urheiluliiton johtotähtiin kuuluva naisten kuntoilutapahtuma järjestetään ensi vuonna elokuun sijasta kesäkuussa. Perinteisesti Tammisaaressa pidettävän liikuntajuhlan lähtö-ja maalialue tulevat edelleen sijaitsemaan Uudenmaan prikaatin varuskunta-alueella. Lisää aiheesta

Elit rikkoi kuparisen

(29.10.2006) Kuparisen rikki saaminen tuntuu sitäkin paremmalta, kun on joutunut aikansa takomaan ja puhkumaan. Karjaan FBC Elitille olisikin ollut liian helppoa vain puolihuolimattomasti tönäistä kuparinen nurin, sen jälkeen miten sen neitsytkausi salibandyn kakkosdivarissa oli alkanut. Joten viime torstaina Elit takoi ja puhkui ja uhkui nuoren historiansa ensimmäisen voiton 2-divaritasolla, voittamalla kotonaan helsinkiläisporukka IKHTYS:in 5-4 (3-1, 1-1, 1-2). Lisää aiheesta

WT kippasi Dickenin kumoon

(29.10.2006) J. Karjalaisen laulussa kolme cowboyta ratsastaa, leiriytyy, ruokailee ja taas ratsastaa. Jos Jukka-pojalla olisi ollut yhtään mielikuvitusta, olisi hän ratsastamisen toistamisen sijaan pistänyt cowboyt pelaamaan käsipalloa. Tuolloin hevosten selästä olisivat voineet ammuskella vaikkapa Kaj Hagman, Thomas Holmberg ja Jan Helander. Laulu raikui viime tiistaina, kun kyseisen kolmikon johtama William Team upotti 1-divarin pelissä Karjaalla Dickenin syysmyrskynumeroin 38-18 (15-8). Lisää aiheesta

Atlas vei pisteen BK:lta

(25.10.2006) Sisu Arenalla pulahdettiin lauantaina ironian lähteelle. Ensin hilattiin legendan paita kattoon ja sitten katseltiin kuinka saman legendan valmentama joukkue lyötiin sarjanousijan toimesta lähes kentän pintaan. Ei ihan, mutta kovin kaukana se ei ollut. BK-46 pelasi neljännen ottelunsa SM-sarjassa ilman voittoa ja lauantain pelin luulisi ravistelevan viimeisetkin viirien ihailijat hereille tämän päivän todellisuuteen. Vantaan Atlas ryöväsi Karjaalta pisteen 25-25 (9-10)-tasapelillä ja joidenkin arvioiden mukaan siltä puolestaan ryövättiin voitto lopun hylätyn maalin vuoksi. Lisää aiheesta

BK-naiset kirivät avausvoiton

(25.10.2006) Kun toinen tarjoaa auttavaa kättä, niin siihen on joko tartuttava tai sanottava, että ei paljon kiinnosta. BK-46:n naisjoukkueetta apu kiinnosti suuresti viime lauantaina, kun se avasi käsipallon SM-kautensa Kauniaisissa. Kotijoukkue Grankulla IFK:lla oli langat käsissään, mutta sen arveluttavassa paikassa ottama aikalisä palveli peliään hakenutta BK:ta paremmin päin. Loppukiihdytys tuotti karjaalaisille 21-22 (11-8)-voiton. Lisää aiheesta

Elit jatkaa tappioiden tiellä

(25.10.2006) Joskus ei vain huvita herätä, vaikka kellot pirisisivät miten korvan juuressa. Sitten kun herää, niin päivä on jo pilalla. Karjaan FBC Elit muisti lopulta herätä salibandyn kakkosdivarin vierasottelussa SC Sählyä vastaan, mutta siinä vaiheessa puurot oli syöty ja kahvit hörpitty. Elitin korpivaellus jatkui lauantaina, kun se kärsi neljännen tappionsa Sählylle maalein 5-3 (3-1, 2-0, 0-2). Lisää aiheesta

Helander pillastui Porvoossa

(25.10.2006) Arvoituksellisessa marjapussi-korttipelissä mennään Porvooseen, jos jaon aikana ei saa lainkaan tikkejä. Karjaan William Team meni käsipallopelin mukana viime sunnuntaina myöskin Porvooseen ja jaot menivät siihen malliin, että yksi häikäilemätön korttihai jätti isännät tikkien tarpeeseen. Jan Helanderin yhden miehen konekiväärikomppanian edessä Akilles kaatui ykkösdivarin pelissä 32-36 (17-17). Lisää aiheesta

BK:n tappioputkelle jatkoa

(22.10.2006) Upouusi ei välttämättä aina ole parempi kuin vanha. Vanha tietää usein missä mennään, kun taas uusi totuttelee ympyröihin. BK-46:n upouusi kone on hajonnut jo kolmesti ja pikainen rassaaminen on tarpeen, sillä muualla koneet hyrräävät liiankin sulavasti. BK taapersi viime keskiviikkona tappioon käsipallon SM-sarjassa, kun se hävisi Kauniaisten pommisuojassa HC Westille 31-23 (19-10). Lisää aiheesta

Akseli Danskaselle ensimmäinen eliitti-voitto

(22.10.2006) Espoon Sulkapallo-Badmintonia edustavat tammisaarelaiset olivat jälleen iskussa, kun eliittisarjan toinen osakisa lyötiin viime viikonloppuna Helsingissä. Akseli Danskanen kuittasi nuoren uransa ensimmäisen eliittikisojen kaksinpelin voiton, kun hän eteni C-luokan ykköseksi. Nanna Vainio puolestaan ahdisti naisten valioluokassa toistamiseen maamme kolmospelaaja Elina Väisästä, mutta sai jälleen kitkerästi kokea tappion. Lisää aiheesta

HaHy tappioitta, EIF:llä tökkii

(22.10.2006) Hangon Hyrskyt on avannut salibandyn kolmosdivarikauden tappioitta, kun taas toinen täkäläinen nousijajoukkue Ekenäs IF hakee vielä ensimmäistä voittoaan. Neljästä pelistä HaHy on kerännyt viisi pinnaa, kun puolestaan EIF:llä on näyttää vain yksi tasapelipiste. Sen se tosin otti sitäkin jännittävämpään tyyliin, juuri hankolaistovereita vastaan. Lisää aiheesta

Udd ja Kangas maksavat tv-lupansa

(22.10.2006) Toisin kuin keskiviikona 18.10. julkaistussa jutussa "SIF humautti BK:n kumoon" väitetään, Siuntion IF:n käsipallopelaajat Fredrik Udd ja Ville Kangas maksavat tv-lupamaksunsa. Lisää aiheesta

SIF humautti BK:n kumoon

(18.10.2006) Kasvukivut ilmestyvät yleensä yömyöhään, mutta silloin tällöin ne voivat satuttaa myös päiväsaikaan. BK-46 kärsi kasvamisen aiheuttamasta tuskasta keskellä lauantai-päivää eikä siihen hätään irronnut mistään jalkahierontaa tai särkylääkkeitä. Karjaalla käsipallon SM-sarjan ottelun merkeissä vieraillut Siuntion IF muistutti etenkin toisen jakson pelillään siitä miten asiat ovat muuttuneet sitten viime kevään finaalipelien. SIF aiheutti BK:lle toisen perättäisen tappion, lukemin 31-39 (18-20). Lisää aiheesta

BK-naiset pötkivät cupin välieriin

(18.10.2006) BK-46:n naiset rynnivät käsipallon Suomen cupin välieriin viime sunnuntaina. Puolivälierissä karjaalaiset nitistivät vieraskentällä Spartan jatkoajan jälkeen lukemin 24-26, 20-20 (9-11). Marraskuun 6. päivänä Karjaalla pelattavassa semifinaalissa BK kohtaa HIFK Cometsin. Toinen välieräpari on Siuntion IF - Grankulla IFK. Lisää aiheesta

EIF tappioputkessa talvilomille

(18.10.2006) BK-46:n naiset rynnivät käsipallon Suomen cupin välieriin viime sunnuntaina. Puolivälierissä karjaalaiset nitistivät vieraskentällä Spartan jatkoajan jälkeen lukemin 24-26, 20-20 (9-11). Marraskuun 6. päivänä Karjaalla pelattavassa semifinaalissa BK kohtaa HIFK Cometsin. Toinen välieräpari on Siuntion IF - Grankulla IFK. Lisää aiheesta

Hilti Hanko juhli BJJ-avoimissa

(18.10.2006) Hilti Hangon kamppailijat olivat jälleen vedossa, kun brazilian jiu-jitsun avoimet mestaruuskisat käytiin toissa viikonloppuna Lahden messukeskuksessa. Tuomisina oli neljä kultaa, hopea ja pronssi sekä toiseksi parhaan seuran titteli Turun Ju-jutsuseuran takana. Lisää aiheesta

Räty ja Söderholm Inkoon hölkän ykköset

(18.10.2006) Länsi-Uudenmaan Deltan Harri Räty ja Helsingin IFK:n Maria Söderström juoksivat kuun alussa järjestetyn Inkoon hölkän pääsarjojen voittajiksi. Lisää aiheesta

BK hätisteli Cocksia

(15.10.2006) Joskus kun voittaa, niin oikeasti häviää. Ja joskus kun häviää, niin oikeasti voittaa. Ympäripyöreitä sanoja, jotka voi tulkita miten huvittaa. Fakta on kuitenkin se, että vaikka BK-46 hävisi keskiviikkona käsipallon SM-sarjassa Cocksille, voitti nuori joukkue samalla jotain mikä voi jatkossa kantaa hedelmää. Riihimäellä pelattu ottelu päättyi Cocksin voittoon 35-31 (19-16). Lisää aiheesta

Elitille kolmas tappio

(15.10.2006) Vierailla mailla nautittujen pöperöiden jälkeen luulisi, että vanha kunnon kotiruoka uppoaisi pötsin pohjalle kuin peruna sohvaan. Karjaan FBC Elitille eivät kotikeitokset viime torstaina maistuneet, vaan puurot ja vellit olivat pahasti sekaisin. Elit möyhennettiin sen historian ensimmäisessä salibandyn 2-divarin kotiottelussa muussiksi, kun Tapanilan Erä III noukki pisteet 3-8 (2-1, 0-3, 1-4)-voitolla. Lisää aiheesta

WT kypsytti SHC:n

(15.10.2006) Vanha vertyy verkkaisesti. Vanhuus on tietenkin suhteellinen käsite, jota täytyy käsitellä varovaisesti. Karjaan William Team käsitteli Sjundeå HC:ta ensimmäisen puoliajan varovasti käsipallon ykkösdivarin avauspelissään, vain heitelläkseen sitä jatkossa ympäriinsä. WT voitti tiistai-illan koitoksen Karjaalla haravointinumeroin 30-14 (12-9). Lisää aiheesta

Yhteiskoulu maastossa

(15.10.2006) Karjaan yhteiskouluun oppilaat mönkivät maastossa viime perjantaina, kun koulu ratkoi maastojuoksumestaruuksia. Poikien sarjan voittoon myllersi 9. luokan Mikael Pallas ja tyttöjen sarjan ykkönen oli 7-luokkalainen Sofia Malmgren. Kolmen kilometrin pururadan ennätystä pitää edelleen hallussaan Jenny Paulin, jonka perään Pallas kiilasi kakkosaikansa. Lisää aiheesta

BK puristi avausvoiton

(11.10.2006) Kuinka monta tötsää mahtuu puun ja kuoren väliin? Ei yhtään. Ei puun ja kuoren väliin mitään voi mahtua, mutta jos voisi, niin Tötsä pitäisi huolen siitä, ettei se jokin siellä kauaa viihtyisi. BK-46 oli käsipallon SM-sarjan avauspelissään jo ajautumassa puun ja kuoren väliin, mutta Mikael Tötterman repi joukkueen kaarnoineen päivineen pois satimesta. Toisella puoliajalla pelotellut Åbo IFK sai lauantaina poistua Karjaalta lopulta 32-24 (14-10)-tappio niskavilloissaan. Lisää aiheesta

EIF kupsahti Kaarinassa

(11.10.2006) Suomen Yrittäjät kannustaa kansaa kotisivuillaan sanomalla, että “motivaatio on toive, johon liittyy uskoa ja odotusta toteutumisesta. Motivaatio on kuin purje ja peräsin elämässämme”. Ekenäs IF on yrittänyt hakea peliinsä motivaatiota jalkapallon Kakkosessa, mutta purjeet ja peräsimet ovat olleet vinksin ja vonksin. Viime lauantaina EIF koikkelehti kolmanteen perättäiseen tappioon, kun se kaatui vieraissa Kaarinan Pallolle 2-1 (2-0). Lisää aiheesta

Virheet jälleen Elitin riesana

(11.10.2006) Kuoppien kautta käy kotkankin kohlaus. Karjaan FBC Elit ei vielä tulosten puolesta ole ollut salibandyn kakkosdivarin eliittiä, mutta kunhan kuopat tasoittuivat, niin tulostakin pitäisi tulla. Sunnuntaina Elit kärsi toisen vierastappion, kun se taipui Finnairin Palloilijoille maalein 5-4 (2-1, 2-1, 1-2). Lisää aiheesta

Karis IK:lla juhlan aika

(8.10.2006) Asetelmassa on symboliikkaa. Mestaruusviireillä täytetyn modernin Sisu Areenan kyljessä lepää pieni punainen mökki, jossa ovat kaupungin urheiluelämän juuret. Siinä missä karjaalainen urheilu nykypäivänä tiivistyy etenkin käsipallon kautta vastikään 60 vuotta täyttäneeseen BK-46:een, on Karis IK:lla aihetta pullistella omilla perinteillään ja kunniakkaalla taipaleellaan. Sitä taivalta on kestänyt kohta sata vuotta ja ainoita asioita mikä on oleellisesti muuttunut on se, että punaisen mökin edustalla on perunamaan sijasta kukkiva viljapelto. Lisää aiheesta

BK-46 puolustaa mestaruutta muutosten keskellä

(8.10.2006) Miesten käsipallon SM-sarjapelit eilen lauantaina aloittaneen BK-46:n kohdalla ei tarvitse sen kummemmin tulevaisuutta tutkia tietääkseen, että joukkue tulee elämään vielä pitkään ja hartaasti maamme käsipallon huipulla. Nykypäivä on kuitenkin kokonaan toinen juttu, sillä vain harva kykenee niin viiltävään lähitulevaisuuden tutkimiseen, että pystyisi sanomaan mihin muutoksen tuulet BK:n tämän kauden päätteeksi kuljettavat. Lisää aiheesta

BK:n C-junnut potkivat takaisin aluesarjaan

(8.10.2006) BK-46:n vuonna 1991 syntyneet jalkapallojuniorit eivät jääneet laakereille lorvimaan, vaan painoivat tukka hulmuten takaisin isojen poikien hiekkalaatikolle. Kevätkaudella aluesarjasta pudonneet c-junnut tekivät syyskaudella ykkössarjassa selvää jälkeä, voittaen kaikki yhdeksän peliä maalierolla 25-4. Lisää aiheesta

Fiskarin kunnostettu yleisurheilukenttä avattiin

(4.10.2006) Fiskarin kylässä ei sitten millään suostuta olemaan tumput suorina. Maaliskuussa juhlittiin koululle pystytettyä kaukaloa ja viimeksi sunnuntaina väki kerääntyi riemuitsemaan uuden, kunnostetun yleisurheilukentän avajaisia. Homman nimi on edelleen taantumaton talkootyö, jonka voimin jo hivenen ränsistyneeseen ympäristöön vajonnut kenttä on siivottu uuteen uljaaseen uskoon. Lisää aiheesta

BK ryntäsi cup-finaaliin

(4.10.2006) Laajalla rintamalla myllertänyt BK-46 osoitti kasvavat voimavaransa viime lauantaina, kun se eteni käsipallon Suomen cupin finaaliin. BK voitti Karjaalla pelatussa välierässä HC Fenixin 36-27 (17-10) ja kohtaa finaalissa voittajan eilen keskiviikkona pelatusta ottelusta Cocks-SIF. Lisää aiheesta

EIF kellistyi koiranilmassa

(4.10.2006) On se vaan kumma miten omia koiria ei pystytä pitämään ulkona kopissa pois häiritsemästä omia tekemisiä. Sopivan kelin tullen koiria ei tosin pidättele mikään ja saattavatpa ne jopa ohimennen puraistakin jos sille päälle sattuvat. Viime sunnuntaina Tammisaaren Keskuskenttää koeteltiin rankkasateella ja kotijoukkue Ekenäs IF:ä koeteltiin tutun naaman toimesta. EIF hävisi jalkapallon Kakkosen pelin Paraisten IF:lle 1-2 (0-0). Lisää aiheesta

BK ja HIK päättivät futiskautensa

(4.10.2006) BK-46 ja Hangon IK lopettivat jalkapallokautensa kolmosdivarissa viime lauantaina. BK läpsäisi kotonaan Pöxyjä 2-1 (0-0), kun taas Hikken kaatui kotikentällään Pajamäen Pallo-Veikoille 1-4 (0-2). Lisää aiheesta

Elit taipui tappioon avauksessa

(4.10.2006) Pallo ei pomppinut FBC Elitin haluamalla tavalla, kun karjaalaisjoukkue korkkasi salibandyn 2-divarikautensa auki viime lauantaina. Kauklahden Dynamo oli kotikentällään nokkelampi lukemin 6-2 (0-0, 4-0, 2-2). Lisää aiheesta

BK-käsisjunnut jyräsivät turnausvoittoon

(4.10.2006) BK-46:n vuonna 1991 syntyneet käsipallojuniorit olivat tylyjä isäntiä viime viikonloppuna Karjaalla pelatussa LPM-cupissa. SM-sarjapeleihin valmistautuva BK näytti olevansa juuri niin kova porukka kuin mitä meriitit kertovat, sen pyyhkäistessä puhtaaseen turnausvoittoon. Lisää aiheesta

2-divarin aloittava FBC Elit taputtelee kepillä jäätä

(1.10.2006) Karjaan FBC Elitin salibandyjoukkueessakin on saatu huomata, että suunnitelmat voi repiä saman tien. Kakkosdivarin neitsytkautensa eilen lauantaina avanneen joukkueen ympärillä leijuu epävarmuutta, mutta viime kauden muistoista voidaan ottaa tekemiseen uskoa. Suunnitelmissa on säilyminen sarjassa. Lisää aiheesta

Pohjan kunta palkitsi urheilijoitaan

(1.10.2006) Pohjan kunta antoi tunnustuksensa urheilijoille ja puuhahenkilöille viime keskiviikkona kunnantalolla pidetyssä tilaisuudessa. Viime vuoden senioriurheilijaksi valittiin esteratsastaja Jessica Aminoff, nuorisourheilijan titteli putosi multitalentti Otto Loukkalahden taskuun ja puuhahenkilö-pokaalin jakoivat Fiskarin Urheilijat-47:ssä pitkään puurtaneet Päivi Leskinen ja Aila Simontaival. Lisää aiheesta

BK ja HIK tappioihin

(1.10.2006) BK-46 ja Hangon IK kokivat kumpainenkin tappion viime tiistaina jalkapallon kolmosessa. BK hävisi vieraissa Nummelan Palloseuralle 1-0 (0-0) ja Hikken kaatui niin ikään vieraissa FC Espoo 2:lle 1-0 (1-0). Lisää aiheesta

Metsästä maaliin

(1.10.2006) Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, mutta sinne ei kannata huudella ihan mitä tahansa. Metsää olisi parempi kohdella hyvin, jos haluaa olla kaveri sen kanssa. Lapsille metsä on antoisa elinympäristö, mutta täkäläisten lapsien ei viime keskiviikkona ollut tarkoitus sen enempää metsässä kahvitella, vaan päämäärä oli painaa hippulat vinkuen pois risukosta. Fiskarin koululla pidetyissä Karjaan ja Pohjan alakoulujen suunnistuskisoissa käyskenteli arviolta 200 pikku-pihkaniskaa. Lisää aiheesta

Loukkalahti ja Paulin vauhdissa Lidingöloppetissa

(1.10.2006) Pohjan pedot Otto Loukkalahti ja Jenny Paulin pärjäsivät hienosti Ruotsissa viime viikonloppuna juostussa Lidingöloppet-kilpailussa. Karis IK:ta edustava Loukkalahti puristi 12-vuotiaiden 3 kilometrillä viidenneksi, jääden vain yhdeksän sekuntia voitosta. Paulin oli puolestaan kuudes 17-vuotiaiden 4 kilometrillä. Lisää aiheesta

60-vuotias BK palkitsi jäseniään

(27.9.2006) BK-46 juhlisti 60-vuotista taivaltaan viime lauantaina kaikenlaisilla menoilla. Luckanilla pidetyssä vastaanotossa Karjaan kaupunginjohtaja Kaj Lindholm ylisti seuran saavutuksia ja korosti nuoriin kohdistetun kasvatuksen merkitystä. Palokuntatalolla pidetyissä pääpirskeissä juhlapuheen toimitti puoluesihteeri Marit Feldt-Ranta, joka esitti puheensa aikana melkoisia korkeuksia hiponeen kysymyksen: Mitä Karjaa olisi ilman BK-46:tta? Lisää aiheesta

EIF koki Someron Voiman

(27.9.2006) Alkuun todetaan, että Arlan Cremabel-juusto on mieto, perinteinen Port Salut-tyyppinen juusto. Sen säilyvyys on 77 päivää. Ekenäs IF ja Someron Voima ovat jalkapallojoukkueita, joista SoVo oli viime tapaamisessa vielä 77 päivää sitten perinteinen reikäjuusto ja EIF väkevä vuohenpallero. Kun joukkueet viimeksi lauantaina kohtasivat, oli SoVo jo tajunnut säilöä itseään paremmin ja EIF puolestaan unohtanut juustohöylän komeroon. Toisin sanoen, SoVo noukki sille elintärkeän kotivoiton jalkapallon Kakkosen ottelussa pesemällä EIF:n 4-0 (2-0). Lisää aiheesta

HIK kärähti Salamoille

(27.9.2006) Hangon IK koki viime lauantaina yllättävän tappion jalkapallon kolmosessa, kun se kompastui kotonaan Kirkkonummen FCK Salamoille 0-2 (0-1). Hikken polkee ykköslohkon kärkikastissa, kun taas Salamoilla oli viimeinen tilaisuus alkaa pärskiä ylös häntäpaikalta. Lisää aiheesta

Tasokasta juniorikäsipalloa Karjaalla

(27.9.2006) BK-46 isännöi tulevana viikonloppuna Karjaalla juniorikäsipalloturnausta, josta on lupa odottaa korkeatasoista. Lisää aiheesta

BK:lla pulmaton iltapuhde

(24.9.2006) BK-46 pelasi viime keskiviikkona jalkapallon kolmosessa kotiottelun, jossa se voitti Kelohongan 3-0 (1-0). Lisää aiheesta

EIF salibandycupin 3. kierrokselle

(24.9.2006) Ekenäs IF haravoi tiensä salibandyn Suomen cupin kolmannelle kierrokselle viime viikonloppuna. Karjaan FBC Elit sai omassa lohkossaan kylmää kyytiä ja Hangon Hyrskyt joutui sekin taipumaan kaikissa kolmessa ottelussa. Lisää aiheesta

Marina Weckströmin lukko puri

(24.9.2006) Hilti Hangon kamppailija Marina Weckström pisti vastustajansa solmuun, kun hän viime viikonloppuna eteni lukkopainin Suomen avointen mestaruuskisojen voittajaksi. Samalla Weckström kuittasi paikan Euroopan karsintoihin, josta hän lähtee tavoittelemaan paikkaa lajin MM-kisoihin. Lisää aiheesta

Pulkki petasi EIF:lle voiton

(20.9.2006) Kun konehuoneen puolella ilmenee ongelmia, niin tarvitaan joku ruuvaamaan putket kiinni. Ekenäs IF:llä on ruuvaaja parhaasta päästä ja välillä myös jaloista. Kenneth Pulkin työkaluboksi vaikuttaa ehtymättömältä ja se on EIF:lle yleensä hyvä asia. Viime sunnuntaina Pulkki rimpautti molemmat maalit, EIF:n voittaessa jalkapallon Kakkosen kotipelissään Maskun 2-1 (0-0). Lisää aiheesta

BK välieriin, WT lauluun

(20.9.2006) Pikkutunneilla kovettuneen kunnon omaavat tuikkijat ottavat asiakseen lähteä jatkoille, kun taas huonossa hapessa olevat uumoilijat kipataan kyydistä. Käsipallon Suomen cupin puolivälierissä löytyi monia kuntonsa testanneita tekijöitä, jotka selvittivät jyvät akanoista vasta jatkoilla. Peräti kolme neljästä otteluparista meni jatkoajalle ja karjaalaisjoukkueet BK-46 ja William Team olivat tapahtumien ytimessä Suomen Turussa. BK voitti sunnuntaina Åbo IFK:n 32-33, 27-27 (13-12), kun taas divarijoukkue WT kaatui saappaat jalassa Fenixille 31-28, 25-25 (11-12). Lisää aiheesta

HIK lahtasi Kiffen 2:n

(20.9.2006) Hangon IK kolasi Kiffen 2:n porstuan puolelle viime perjantaina jalkapallon kolmosen pelissä. Hikken voitti vieraspelin numeroin 2-6 (1-1). Lisää aiheesta

Suunnistuksessa SM-kisojen syyskuu

(20.9.2006) Nuorempi ja vanhempi suunnistuspolvi notkui viime viikonloppuna Turun ja Lohjan seudulla, kun pihkaniskat kisasivat SM-mitaleista. Yleisen sarjan ja juniorien keskimatkan SM-kisat pidettiin lauantaina Rymättylässä, jossa Tero Föhr ja Minna Kauppi koppasivat pääsarjojen voitot. Täkäläisistä hahmoista OK Raseborgin Daniel Forsell paineli 18-vuotiaissa sijalle 16 ja pohjalainen Jenny Paulin noteerasi samassa ikäluokassa tilan 18. Lisää aiheesta

Marcus Dahlin Gennarbyvikin valtias

(20.9.2006) Uusi vuosi, vanhat naamat. Siihen malliin juostiin Tenala IF:n 51. kerran järjestämässä Gennarbyviken Runt -kisassa viime sunnuntaina. Viime vuoden tapaan 35-vuotiaiden sarjan voittanut Dahlin rullasi kilpailun ykköseksi. Lisää aiheesta

Vainio ja Danskanen välieriin avauseliitissä

(20.9.2006) Sulkapallon kuusi osakilpailua sisältävä eliittikisakiertue pyörähti käyntiin viime viikonloppuna Otaniemessä. Isäntäseura Espoon Sulkapallo-Badmintonin tammisaarelaiset “vierastyöläiset” auttoivat järjestäjiä taas parhaansa mukaan. Jo ennen kotimaisen kilpailukauden alkua paljon tapetilla ollut Nanna Vainio jatkoi isompiensa kiusaamista 15-vuotiaan edetessä valioluokan kaksinpelin välieriin. Akseli Danskanen puolestaan lapioi tiensä C-luokan kaksinpelin välieriin. Lisää aiheesta

BK ryntäili Arsenalin kumoon

(17.9.2006) Hitaan käynnistymisen jälkeen BK-46 pääsi lopulta vauhtiin, kun se eteni käsipallon Suomen cupissa puolivälieriin. Neljännesvälierässä se kaatoi keskiviikkona Karjaalla Arsenalin lukemin 35-26 (17-16). Lisää aiheesta

BK antoi liikaa tasoitusta

(17.9.2006) Golfissa on mukava laskea tasoituksia, mutta jalkapallossa moinen touhu ei ota toimiakseen. BK-46:n laskupää oli tiistai-iltana koetuksella, kun se hakkasi rautakolmosella palloa pois bunkkerista. Boltsin vieri lopulta viheriölle, mutta tasoitusta oli siinä vaiheessa annettu liikaa. BK hävisi jalkapallon kolmosen vieraspelin Pajamäen Pallo-Veikoille 3-1 (2-0). Nuoli näyttää karjaalaisille taas alaspäin. Lisää aiheesta

Nanna Vainio löi finaaliin Ruotsissa

(17.9.2006) Huomenna maanantaina alkavissa sulkapallon MM-kisoissa ei vielä täkäläistä tunnetta ole aistittavissa, mutta tällä tahdilla on syytä varautua jännäämiseen. Tammisaarelainen Nanna Vainio kun tulee noissa karkeloissa esiintymään mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Vainio on aloittanut kuluvan kauden siitä mihin viime kauden ilotulituksessa jäi, kiertäen ennen kotimaan kierroksia ulkomaan turneita. Lisää aiheesta

KIK- ja EIF-juniorit esillä

(17.9.2006) Karis IK:n ja Ekenäs IF:n yleisurheilujunnut pitivät NÅID:n piirilippua korkealla viime tiistaina Salossa, jossa Varsinais-Suomi, Helsinki ja NÅID ratkoivat piirien nuorten välistä paremmuutta. Lisää aiheesta

EIF mankeloi Mansessa

(13.9.2006) Ekenäs IF varmisteli sarjapaikkaansa jalkapallon Kakkosessa viime sunnuntaina, kun se voitti vieraspelissä Tampereen Kisa-Toverit lukemin 2-3 (1-2). Se oli EIF:n viides peli putkeen ilman tappiota ja jämäkkä syysvire alkaa siivittää joukkuetta selville vesille. Lisää aiheesta

BK:n voitto katosi kuin tuhka tuuleen

(13.9.2006) Myötätuuleen mentäessä kaikki sujuu kuin itsestään, mutta vastatuulessa mikään ei suju mitenkään. BK-46 sai viime lauantaina kokea elämän monet tuulet, kun FC Espoo 2 tuulahti Karjaan tuulisissa oloissa sen ohi jalkapallon kolmosen pelissä. Avausjakson myötäelämisen jälkeen BK kupsahti toisen puoliskon vastamäessä tappioon lukemin 3-5 (3-2). Lisää aiheesta

Hikken pomputti PMP:tä

(13.9.2006) Se parhaiten nauraa jolla on eniten hauskaa. Pitkäjärven Miesten Palloseura nauroi lauantaina partaansa Hangossa joukkueen mentyä aikaiseen johtoon, mutta jatkossa meinasi päästä parku. Hikken repi vieraiden naurulihakset sijoiltaan, kun se viipotti voittoon jalkapallon kolmosen pelissä mielenosoitusnumeroin 8-1 (4-1). Lisää aiheesta

Juniorimenestystä eCrossissa

(13.9.2006) Suureen suosioon noussut eCross-maastojuoksukilpailu käytiin viime sunnuntaina viidennen kerran Espoon Leppävaarassa. Kansalliseen eliittiin kuuluvien kestävyysjuoksijoiden ja suunnistajien vanavedessä baanalla painoi noin 1.500 juoksijaa, joka on alati kasvavan tapahtuman ennätysmäärä. Läntiselle Uudellemaalle menestystä tuli tyttöjen sarjoista. Lisää aiheesta

Otto Loukkalahdelle hopeaa koulusuunnistuksesta

(13.9.2006) Pohjan pantteri Otto Loukkalahti viiletti hopealle koululiikuntaliiton suunnistuskisoissa viime viikonloppuna. Kalajoella pidetyt kisat sisälsivät tuttuun tapaan SM-arvon, sillä alle 15-vuotiaille ei omia SM-kisoja ole vielä keksitty. Lisää aiheesta

Jokkista Tammisaaressa sunnuntaina

(13.9.2006) Kovatasoinen jokamiesluokan autokilpailu ajetaan Grabbskogin radalla Tammisaaressa sunnuntaina 17.9. Kello 12 alkavan kisan järjestää Ekenäs-Tammisaaren MK/UA. Lisää aiheesta

WT höpötti Atlasta cupissa

(10.9.2006) Muuttopäivänä ilmenee kaikenlaisia ongelmia, joista ehkä suurin on löytää kaapille oikea paikka. Vantaan Atlas muutti taannoin käsipallon ykkösdivarista SM-sarjaan ja on saanut huomata jo ennen tupareita, ettei kaappia saa tungettua mihin tahansa rakoon. Karjaan William Team tarjosi viime torstaina auttavaa kättään, kun se neuvoi Atlakselle kaapin paikan. WT hävitti Atlaksen Suomen cupista voittamalla Karjaalla pelatun neljännesvälieräottelun 31-22 (16-10). Lisää aiheesta

Koululaisille mitaleja mestaruuskisoista

(10.9.2006) Läntisen uudenmaan koululaiset tekivät läksynsä huolella viime viikonloppuna, kun ruotsinkieliset koulut ratkoivat yleisurheilumestaruuksia Pietarsaaressa. Lisää aiheesta

Elit, HaHy ja EIF jatkoon cupissa

(10.9.2006) Karjaan FBC Elit, Hangon Hyrskyt ja Ekenäs IF pötkivät jatkoon salibandyn Suomen cupin ensimmäiseltä kierrokselta, joka veivattiin viime viikonloppuna. Lisää aiheesta

Ronny Turpeinen ja Mathias Stenman
taas SM-mitaleilla

(6.9.2006) OK, aloitetaan. Ensin layback board ledgeen, siitä london ylös no complyllä, sitten slaidauksen kautta boardi käärmeledgeen ja lopetetaan noseslidella kurbiin. Sitten vielä snadi grindaus, dekki handuun ja lippa vinoon. -Ne on vaan temppujen nimiä, karjaalainen Ronny Turpeinen tuhahtaa. Selvä, ei tässä ollut tarkoituskaan tehdä mistään pilaa. Eikä ole oikein varaakaan, kun edessä istuu yhteensä neljä Suomen mestaruutta voittanutta nuorta miestä. Lisää aiheesta

EIF:n puolustus pitää

(6.9.2006) OK, aloitetaan. Ensin layback board ledgeen, siitä london ylös no complyllä, sitten slaidauksen kautta boardi käärmeledgeen ja lopetetaan noseslidella kurbiin. Sitten vielä snadi grindaus, dekki handuun ja lippa vinoon. -Ne on vaan temppujen nimiä, karjaalainen Ronny Turpeinen tuhahtaa. Selvä, ei tässä ollut tarkoituskaan tehdä mistään pilaa. Eikä ole oikein varaakaan, kun edessä istuu yhteensä neljä Suomen mestaruutta voittanutta nuorta miestä. Lisää aiheesta

BK juhlii 60-vuotispäiviään

(3.9.2006) BK-46:n asema ja arvostus maailmalla ei välttämättä ole sillä tasolla missä noinkin menestyksekkään seuran pitäisi olla. Mutta karjaalaisia ei parane lähteä nokittamaan, sillä siinä leikissä jää kakkoseksi. 20 Suomen mestaruutta käsipallossa ei hevillä kalpene minkään edessä. Seuran historiassa on värikkäät vaiheensa ja nykypäivänä BK tekee oman arvokkaan työnsä terveiden perustuksien vaalimisessa etenkin nuorisopuolella. Polkan tahtiin on tanssittu 60 vuotta ja on juhlan aika. Lisää aiheesta

BK nautti salamia iltapalaksi

(3.9.2006) Salami on italialaista alkuperää oleva makkara, jota voi nauttia parissakin eri muodossa. Useat sen lajikkeet on nimetty alkuperäiskaupungin mukaan, kuten Arles ja Genovalainen. BK-46 nautti tiistai-iltana Kirkkonummella valmistettua salamia, joka ei juuri suussa sulanut. Mauttomuudesta huolimatta kevyt iltapala maistui BK:lle paremman puutteessa. Syöpöttely päättyi siihen, että BK voitti jalkapallon kolmosen vieraspelissä FCK Salamat makkaratehdaslukemin 2-9 (1-5). Lisää aiheesta

Hikkenin oljenkorsi katkesi

(3.9.2006) Tuntematon suuruus Erkki Kilpinen esittää luentosarjassaan “Bourdieu ja minä”, että yhteiskunnan eriarvoisuuksia voi kuvata polkupyöräkilpailulla, jossa kärki aina karkaa, mutta keski- ja jälkijoukko lähestyvät toisiaan. Näin pääsemme jalkapallon kolmosen ykköslohkon syövereihin, jossa on myöskin havaittavissa eriarvoisuutta. Kärki karkaa ja muilla alkaa jalka painaa. Hangon IK:lla oli vielä keskiviikkona tilaisuus pyöräilyteorian romuttamiseen, mutta niin ei käynyt. Hikken hävisi kotonaan Lohjan Pallolle 1-3 (0-2) ja saa nyt viimeistään unohtaa kärkipaikan. Lisää aiheesta

© 2006 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle