Päivitetty 30.4.2008
Timo Askolin tuo EIF:iin uutta värinää

(30.4.2008) Stadin kundi vaihtui EIF:ssä toiseen stadin kundiin. Markku Palmroosin kaksivuotinen rupeama katsottiin riittäväksi ja uusia virikkeitä haetaan Timo Askolinin taskusta. 27 vuotta liigan ja kolmosdivarin välillä valmentanut Askolin on näillä main tuttu naama, sillä hän pisti aikoinaan rattaat rullaamaan naapuriseura Hikkenissä. Lisää aiheesta

BK-46 uusien haasteiden edessä

(30.4.2008) Vaikeinta ei ole vuoren huipulle pääseminen, vaan siellä pysyminen. Tämä haaste odottaa myös BK-46:tta tulevalla jalkapallokaudella, joka käynnistyy sen osalta lauantaina. Kesätuuli tuivertaa BK:n korviin, kun se yrittää viime kauden yllättävän valloituksen jälkeen pitää kiinni asemistaan kolmosdivarissa. Vaikka moni avainhahmo on jättäytynyt kelkasta pois, ei karjaalaisia vaivaa pessimismi. Lisää aiheesta

Krister Holmberg sihtasi SM-kultaa

(30.4.2008) Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg otti jälleen omansa pois, kun Suomen metsästäjäliitto järjesti ilma-aseiden SM-kilpailut. Holmberg oli Merikarvialla ilmahirven ykkönen tuloksella 196. Seuratoveri Staffan Holmström kiilasi kärjen tuntumaan sijalle seitsemän. Micaela Qvarnström ylsi nuorten sarjassa pronssille ja Mårten Westerlund ja Niklas Hyvärinen punnersivat kuuden sakkiin. Lisää aiheesta

Vilskettä koulujen suunnistusviestissä

(30.4.2008) Pohjan ja Karjaan alakoulut ryntäsivät viime torstaina Gumnäsin metsiin vuotuisessa suunnistusviestissä. Osanottoennätys pistettiin komeasti matalaksi, kun mukana oli 141 kilpailijaa kahdeksasta koulusta. Lisää aiheesta

Kauden avannut asvalttisprint
oli taas Hallian heiniä

(27.4.2008) Mäntsälän moottorikerhoa edustava Tomi Hallia otti tuttuun tapaan voiton kevätkauden avanneessa asvalttisprintissä Horsbäckissä sunnuntaina. Kyseessä oli 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän Tammisaaren MK/UA.n 10.s sprint-kilpailu. Tehokkaalla Mitsubishillä kilpaileva Hallia on ollut jo vuosia voittamaton Tammisaaren asvalttisprintissä. Lisää aiheesta

Hangon kiipeilykisoissa
ennätysmäärä osallistujia

(27.4.2008) Kiipeilyn suosio urheiluharrastuksena on Suomessa kovassa kasvussa ja sitä ei sovi ollenkaan ihmetellä. Sillä kukapa meistä ei olisi pikkunaperona ja vähän suurempanakin naperona halunnut kiivetä korkeuksiin ja huudella sieltä maan matosille, että lällälieruu. Hangon Cupliksessa kiipeiltiin viime lauantaina täyttä häkää. Hangon Hyrskyjen kiipeilyjaosto järjesti jokavuotisen juniorikisansa ja se oli omiaan osoittamaan niin kansallisen kuin paikallisenkin tason kiinnostuksen kasvua lajia kohtaan. Lisää aiheesta

Hikken jäi tasapeliin Kirkkonummella

(27.4.2008) Joskus ottelusta jää sonnan maku suuhun, mutta Hangon IK:n suuhun jäi tällä kertaa hiekkainen aromi. Hikken ei saanut jalkapallon kolmoseen mitään herkkustarttia, sillä putoajaehdokkaaksi veikkailtu KyIF FCK pisti kapuloita rattaisiin. Kirkkonummen hiekalla tiistaina pelattu ottelu päättyi numeroihin 2-2 (1-2). Lisää aiheesta

Helga Himberg nuorten olympialeirille

(27.4.2008) Pohjalainen Helga Himberg lähtee olympialaisiin hieman suunniteltua aiemmin. Ei tosin vielä urheilemaan, vaan aistimaan tunnelmaa. Keihäänheittoon satsaava 16-vuotias Himberg valittiin Olympiakomitean toimesta Pekingin kesäolympialaisten yhteydessä pidettävälle nuorten olympialeirille. Lisää aiheesta

BK-naiset punnersivat pronssille

(23.4.2008) Inkoolaiset Matti ja Miikka Nieminen osallistuivat viime viikonloppuna alppihiihdon Suomi-slalom kilpasarjan finaaleihin Tahkovuorella. Kauden aikana pidettyjen osakilpailujen parhaimmisto oli kutsuttu Nilsiälle telemark-, lumilauta- ja pujottelusarjojen loppunäytökseen, jossa painelivat kaikki vauvoista vaareihin. Lisää aiheesta

BK jäi SIF:n jalkoihin

(23.4.2008) Joskus luu työnnetään kurkkuun ja sitten taas joskus se työnnetään käteen. Siuntion IF työnsi SM-käsipallon pronssipeleissä luun BK-46:n käteen ja karjaalaisille jäi sitä myöten kaudesta pala kurkun pohjalle. Perjantain toinen pronssipeli meni täysin plörinäksi, kun SIF myllytti kotonaan 37-22 (17-9)-voiton. Yhteistuloksesta tuli näin ollen... aika paljon. SIF:lle pronssit ja BK:lle nelostila. Lisää aiheesta

BK ja SIF tasoissa

(20.4.2008) BK-46 otti jo lukua naisten SM-käsipallon pronssipeleissä, mutta lopulta se otti ja ynnäsi yhteen 1+2 ja sai tulokseksi kolme. BK selvisi Spartan niskalenkistä ja palasi yhden välivuoden jälkeen mitalikantaan. Ensimmäisen pelin BK voitti lauantaina Karjaalla 23-18 (12-7) ja maanantain toinen peli Pirkkolassa meni Spartan nimiin jatkoajan jälkeen 22-21, 20-15 (8-6). BK voitti näin pronssia yhteistuloksella 44-40. Lisää aiheesta

Hikken tähtää sarjanousuun

(20.4.2008) Hangon IK:n tilanne voisi olla ruusuisempikin ennen jalkapallon kolmosdivarin korkkaamista. Oma verkko on pöllynnyt harjoitusotteluissa kohtuuttoman paljon ja loukkaantumiset ovat tehneet permanentin hitsaamisesta hankalaa. Yhteisharjoittelu on tuttuun tapaan ollut vähäistä ja kenraaliottelukin meni mönkään, kun Suomen cupissa tuli 0-2-tappio FC Espoo 2:lle. Lisää aiheesta

Exell päätti Audi Cupin kärkisijoilla

(20.4.2008) Pohjan Sportin alppihirmu Joakim Exell lopetti kautensa duurivoittoisesti, kun hän kipusi kärkikahinoihin Audi Cupin viimeisessä osakilpailussa Suomulla. Exell oli super-g:n ja pujottelun yhdistäneessä Super-combissa neljäs ja suurpujottelussa mainiosti toinen. Kauden yhteispisteissä Exell sijoittui 15-vuotiaiden sarjassa kolmanneksi. Lisää aiheesta

Sundmanit kovassa kyydissä Ruotsissa

(20.4.2008) IK Trissanin hiihtolupaukset Edvard ja Josefina Sundman kävivät viime viikonloppuna haistelemassa millaista peliä länsinaapurin laduilla oikein pelataan. Perinteikäs ja arvostettu Fjälltoppsloppet oli koonnut Bruksvallarnaan Ruotsin ja Norjan terävintä juniorikaartia, joiden inspiraationa toimi hiihtomaailman ykköskalustoa. Lisää aiheesta

Inkoolaisia Suomi-slalom finaalissa

(20.4.2008) Inkoolaiset Matti ja Miikka Nieminen osallistuivat viime viikonloppuna alppihiihdon Suomi-slalom kilpasarjan finaaleihin Tahkovuorella. Kauden aikana pidettyjen osakilpailujen parhaimmisto oli kutsuttu Nilsiälle telemark-, lumilauta- ja pujottelusarjojen loppunäytökseen, jossa painelivat kaikki vauvoista vaareihin. Lisää aiheesta

BK-naiset kangistuivat Cometsin kyydissä

(16.4.2008) Naisten SM-käsipallon välierissä väännettiin samaa virttä. BK-46 luhistui molemmissa peleissä HIFK Cometsin käpälissä toisella puoliajalla. Lauantaina romahdus oli vielä suurempi kuin ensimmäisessä pelissä, kun maalinteon vaikeus saavutti mahdottomat mittasuhteet. Comets voitti Karjaalla 18-26 (12-12) ja vei sarjan suoraan 2-0. Lisää aiheesta

EIF kalahti HIFK:lle

(16.4.2008) Ekenäs IF tamppasi jalkapallon harjoituskauden viimeisen hallipelinsä viime lauantaina, kun se vieraili Helsingin IFK:n kynsissä. Viime kauden päätteeksi Kakkoseen noussut HIFK voitti pelin 3-1 (2-0). Lisää aiheesta

Suunnistajat kovilla Siuntiossa

(16.4.2008) OK Raseborgin sunnuntaina järjestämät kevätkisat jättivät suunnistusporukan kylmäksi. Siuntion metsissä painelleet pihkaniskat saivat puristaa kolkon kylmissä ja vetisissä olosuhteissa. Mutta se on mitä se on, sillä keleille ei mitään mahda. Kisoihin osallistui noin 600 menijää. Miesten pääsarjan voittoon rykäisi Turun Metsänkävijöiden Manu Mutka ja naisten Lynxin Anne-Mari Leskinen. Lisää aiheesta

BMK-84 ratkoi seura-mestaruudet

(16.4.2008) Tammisaaren BMK-84 otti selvää seuran parhaista sulkapalloilijoista viime sunnuntaina. Seitsemään eri sarjaan osallistui 38 pelaajaa. Lisää aiheesta

Cocks siirsi BK:n sivuun

(13.4.2008) BK-46:lla oli SM-käsipallon välierissä kädet täynnä töitä Cocksin kanssa ja kädet eivät vielä siihen hommaan riittäneet. Cocks pyyhkäisi BK:n syrjään suoraan voitoin 3-0, päihittämällä sen tiistain kolmannessa ottelussa Riihimäellä 31-24 (16-12). BK:n tehtäväksi jää koittaa uusia viime kauden pronssi, kun se kohtaa jälleen Siuntion IF:n. Lisää aiheesta

Maalinteko petti BK-naiset

(13.4.2008) BK-46 teki naisten SM-käsipallon ensimmäisessä välieräpelissä kaiken niin kuin pitikin, mutta siinä vaiheessa kun pallo piti pistää verkkoon, niin tuli tenkkapoo. Ja se on sen verran tärkeä vaihe, että jos sitä ei läpäise, niin kylmäthän siinä käy. HIFK Comets käänsi keskiviikon pelin edukseen toisella puoliajalla ja voitti kotonaan 29-21 (13-14). Lisää aiheesta

WT päätti kauden voittoon

(13.4.2008) Karjaan William Team laittoi rukkaset kuivumaan viime tiistaina, kun se päätti käsipallokautensa kotipelillä Giantsia vastaan. WT kirjasi SM-karsintasarjan jumbokamppailun nimiinsä lukemin 31-20 (16-9). Tällä tavoin WT oli sarjan viides ja Giants jäi kuin jäikin jumboksi. Lisää aiheesta

Joakim Exell valioiden vauhdissa Italiassa

(13.4.2008) Pohjan Sportin alpinistilupaus Joakim Exell jatkoi viime kaudella alkanutta maailmankiertuettaan viime viikonloppuna, kun hän osallistui kansainvälisiin juniorikisoihin Italiassa. Sijoitukset eivät tällä kertaa olleet yhtä mainioita kuin Espanjan ja Andorran menestysreissuilla, mutta seurakin oli jo astetta kovempaa. Lisää aiheesta

Cocks painanut BK:n siltaan

(9.4.2008) BK-46 rimpuili Cocksin perässä SM-käsipallon kahdessa ensimmäisessä välieräpelissä, mutta ei lopulta mahtanut vahvemmalleen mitään. Perjantaina päädyttiin Riihimäellä numeroihin 24-15 (11-4) ja sunnuntaina Karjaalla loppunumerot kirjattiin 24-28 (12-12). Sarja oli katkolla tiistai-iltana Riihimäellä, lehtemme jo mentyä painoon. Lisää aiheesta

Inkoolaistanssijat kahmivat mitaleita SM-kilpailuista

(9.4.2008) Inkoon Disco & Show Dancers ry:n tanssijat menestyivät erinomaisesti viimeviikonloppuna Helsingin kisahallissa pidetyissä Disco- & Showtanssin SM-kilpailuissa. Menestys oli huikea etenkin junioreiden ikäluokassa, jonka discolajeissa mitalit jaettiin lähes kokonaan inkoolaisseuran tanssijoille. Lisää aiheesta

Tölkkö ja Lindeqvist Snappertunan snaipperit

(9.4.2008) Kalevan Rastin Tommi Tölkkö ja Paimion Rastin Katri Lindeqvist rullasivat pääsarjojen voittoon, kun kotimainen suunnistuskausi avattiin lauantaina Snappertunassa. “Billnäsin keskimatka” -nimen alla kulkenut kilpailu keräsi uusiin maastoihin noin 600 osallistujaa ja miesten pääsarjassa pöllytti komeat sata kilpailijaa. Lisää aiheesta

Jessica Aminoffille kaksi voittoa Tuomarinkylässä

(9.4.2008) Billnäsin Ratsastajiaedustava Jessica Aminoff otti tuplavoitin Tuomarinkylän kansallisissa estekilpailuissa Helsingissä viime sunnuntaina. Hän voitti 120 cm:n luokan hevosella Balett ja 130 luokan hevosella Billnäs Oliver. 130 cm:n luokka oli myös hallisarjan osakilpailu ja ennen finaalia Billnäs Oliver on nyt sarjassa sijalla 4.

Tammisaaressa liikuntapäivä lauantaina

(9.4.2008) Lauantaina 12.4. on Tammisaaressa mahdollisuus kokeilla eri liikuntalajeja ja saada tietoa eri liikuntamuodoista. Tapahtuma on tähdätty nuorille aikuisille ja sen järjestää Kisakeskuksen aikuisopiskelija Lotta Bruncrona-Drugge yhdessä Tammisaaren liikuntatoimen kanssa. Lisää aiheesta

Anton Bäckströmillä tuulta purjeissa

(6.4.2008) On yksi asia, jos koripallon harrastajalla on naulattu autotallin oveen kori tai jos futarilla on talon katveessa pieni nurmikon pläntti, jossa voi viilata taitojaan. Mutta kun purjehtijalla avautuu takapihalta näkymä suoraan merelle, niin se on jo ihan eri kaliiberin asetelma. Hankolainen Anton Bäckström on tässä onnellisessa asemassa ja hän aikoo käyttää sen hyödykseen. Päätellen purjehdusuran alkumetreistä, vain taivaanranta on rajana. Lisää aiheesta

Sportin seniorit vauhdissa

(6.4.2008) Pohjan Sportin alppiseniorit olivat tikissä viime viikonloppuna Kalpalinnassa, jossa laskettiin ES Lammi Cupia. Matti Nieminen oli miesten yleisen sarjan pujottelussa toinen ja Rolf Grandell heti perässä kolmas. Lisää aiheesta

BK nyhjäsi Fenixin nurin

(2.4.2008) BK-46:n keskittyminen oli viime lauantaina enemmän kukissa ja mehiläisissä kuin käsillä olleessa ottelussa. SM-käsipallon jatkosarjan viimeinen peli HC Fenixiä vastaan ei sinänsä merkannut mitään, mutta BK:n esitys aseista riisuttuja turkulaisia vastaan oli silti veltto. BK räpiköi lopulta 30-25 (16-12) -voiton. Lisää aiheesta

EIF säilyi, HaHy:lle kävi kylmät

(2.4.2008) Salibandyn kolmosdivarissa kävi sitten niin, että Ekenäs IF säilyi nipin napin, mutta Hangon Hyrskyt lähti tipin tapin. EIF raapi Kauklahden päätösturnauksesta yhden tarvittavan voiton ja jäi kaksi pistettä viivan päälle. HaHy oli sarjapaikassa kiinni vielä 17 sekuntia ennen lohkon viimeisen pelin loppua, mutta LoSB 2:n lyötyä KD:tä vastaan voittomaalin, oli laulut laulettu. Lisää aiheesta

KIK:n hallikisoissa vilinää

(2.4.2008) Karis IK järjesti sunnuntaina 9-15-vuotiaiden hallikilpailut Sisu Areenalla. Halli oli tupaten täynnä paikallisia yleisurheilujunioreita. Jokaisessa ikäluokassa kamppailtiin kolmessa lajissa. KIK:n Nicolina Nynäs leipoi itsestään triplamestarin, kun hän pyyhki pöydän 9-vuotiaissa. Lisää aiheesta

Uran kevätkisa avaa suunnistuskauden

(2.4.2008) Karjaan Ura avaa pellit kansalliselle suunnistuskaudelle lauantaina. Billnäsin kevätkisaan on ilmoittautunut jo reilut 600 osallistujaa ja muun muassa miesten pääsarja on kerännyt yli sata nimeä. Keskimatkan kilpailu käydään tällä kertaa Snappertunassa ja ensimmäinen lähtö on vuorossa kello 12.

BK kapsahti Riihimäellä

(30.3.2008) BK-46:n potku ei aivan riittänyt viime keskiviikon SM-käsipallon jatkosarjan pelissä Riihimäellä. Uuden Valio-areenansa avajaisia viettänyt Cocks keikautti 27-20 (13-12) -voiton vajaamiehisestä karjaalaisporukasta. Joukkueet kohtaavat myös tulevissa välierissä, jotka alkavat ensi viikon perjantaina samassa paikassa. Lisää aiheesta

Käsisnuoret vakuuttivat Itävallassa

(30.3.2008) Vuonna 1990 syntyneiden poikien käsipallomaajoukkue ei ole turhaan antanut lupauksia paremmasta huomisesta. Lahjakas ryhmä antoi tähän mennessä kovimmat näyttönsä pääsiäisenä Itävallassa, jossa se sijoittui laadukkaassa neljän maan turnauksessa toiseksi. BK-46:sta joukkueessa esiintyivät paljon vastuuta kantavat -91:set Oscar Kihlstedt ja maalivahti Mikael Heinonen, vuotta vanhempi Sam Sjöman sekä kaksi vuotta tasoitusta antava Nico Rönnberg. Lisää aiheesta

WT kangistui HIFK:n kyydissä

(30.3.2008) “Minen jaksa”, vaikeroi porvoolainen estejuoksija Tommy Ekblom jo aikoinaan erityisen vaikeina hetkinä. Ja eihän sitä aina jaksakaan. Karjaan William Team ei jaksanut viime tiistaina pysyä HIFK:n perässä, vaan punanutut veivät SM-käsipallon karsintasarjan pelistä voiton 25-34 (12-17). Lisää aiheesta

Nanna Vainio voitti Tanskassa

(30.3.2008) Tammisaarelainen Nanna Vainio pisti hulinaksi viime viikolla Tanskassa pidetyissä juniorisulkapallokisoissa. Vainio voitti AROS-cupin 17-vuotiaiden kaksinpelin häviämättä erääkään koko turnauksessa. Finaalissa hän pesi Maria Herskindin 21-17, 21-14. Lisää aiheesta

BK-naiset heittämällä välieriin

(26.3.2008) BK-46 ei antanut Åbo IFK:n hyppiä silmille naisten SM-käsipallon puolivälierissä. Ennakkoon tasaiseksi povatussa sarjassa hypittiin suurelta osin BK:n pillin mukaan ja homma meni poikki suoraan voitoin 2-0. BK voitti toisen pelin viime viikon tiistaina Turussa 26-30 (11-11). Välierissä se kohtaa runkosarjan voittaneen HIFK Cometsin. Lisää aiheesta

Kisakeskuksesta koriskeskus

(26.3.2008) Sopivien sattumusten kautta on päästy monta kertaa pitkälle. Sattumaa tai ei, niin samaan aikaan kun vielä jotenkuten hengittävä Karjaan Basket viettää hiljaisia 50-vuotisjuhlia, niin urheiluopisto Kisakeskus solmii merkittävän yhteistyösopimuksen koripalloliiton kanssa. Liiton eteläinen alue siirtää jatkossa kaiken junioreiden leiritystoiminnan Kisikseen ja tuo samalla erilaisten tapahtumien myötä säpinää koriksen hiljaiseloon tässä seutukunnassa. Lisää aiheesta

Krister Holmberg ampui SM-kultaa

(19.3.2008) Vierumäellä räiskittiin viime viikonloppuna urakalla, kun Urheiluopistolla ratkottiin ilma-aseiden Suomen mestaruudet. Vaakalaudalla olivat ilmakiväärin, ilmapistoolin sekä liikkuvan maalin pokaalit. Raseborgs Skyttaren ampujat olivat tuttuun tapaan hyvin esillä. Krister Holmberg vei liikkuvan maalin sekajuoksujen voiton tuloksella 381. Lisää aiheesta

Teemu Strömberg nosti SM-hopeaa

(19.3.2008) Pohjassa asuva, tammisaarelaista voimailuseuraa KK Ekeniä edustava Teemu Strömberg nosti hopeaa Riihimäellä pidetyissä voimanoston Suomen mestaruuskisoissa. Hän kilpaili 20-vuotiaiden ikäluokan sarjassa 75 kiloa. Lisää aiheesta

BK varmisti välieräpaikan

(19.3.2008) Pääsiäisen pinttyneisiin tapoihin kuuluu ainakin pitkät juuret omaava pääsiäissoitto. Tuosta vaan kolutaan puolenyön jälkeen kaikki kylän talot läpi ja melutaan väki hereille. BK-46 olisi kaivannut pääsiäissoiton jo viime lauantaina, sillä liike oli unenomaista. BK:n olisi pitänyt leipoa ÅIFK:n laihasta ryhmästä lampaanpaistia, mutta pelistä tuli melkoista mämmiä. Huonollakin pelillä voitto jäi Karjaalle lukemin 30-25 (13-11). BK etenee näin välieriin ja kohtaa siellä Cocksin. Lisää aiheesta

WT haksahti Porvoossa

(19.3.2008) Ekenäs IF potki talven kuudennen harjoitusottelunsa sunnuntaina Talissa. Viime kauden jälkeen Kakkoseen pudonnut Klubi-04 oli parempi lukemin 1-0. Ottelun ainoan maalin veivasi Francis Tshibasu. EIF:llä oli alla kolme tappiotonta treenipeliä, mutta nyt ei kulkenut. Lisää aiheesta

Klubi-04 selätti EIF:n

(19.3.2008) Ekenäs IF potki talven kuudennen harjoitusottelunsa sunnuntaina Talissa. Viime kauden jälkeen Kakkoseen pudonnut Klubi-04 oli parempi lukemin 1-0. Ottelun ainoan maalin veivasi Francis Tshibasu. EIF:llä oli alla kolme tappiotonta treenipeliä, mutta nyt ei kulkenut. Lisää aiheesta

ÖSK ja Trissan liukkaina NÅID-hiihdoissa

(19.3.2008) Österby SK ja IK Trissan kahmivat yhteensä yhdeksän mitalia ja tukun muita hyviä sijoituksia viime sunnuntain NÅID-mestaruushiihdoissa. ÖSK:n Sebastian Österholm voitti 20-vuotiaiden kympin ja 12-vuotiaissa ÖSK-tytöt tyhjensivät pajatson tyystin. Elin Sjölund, Livia Borg ja Felicia Jensén lykkivät seuralle komean kolmoisvoiton. Trissanilta pöydän putsasivat Sundmanin sisarukset, Edvardin ja Josefinan voittaessa omat sarjansa. Lisää aiheesta

Nanna Vainio löi tuplamestariksi

(19.3.2008) Tammisaaren tyttö Nanna Vainio otti omansa viime viikonloppuna pelatuissa sulkapallon ikäluokkamestaruuskisoissa. Vainio eteni 17-vuotiaiden kaksinpelin mestariksi ilman suurempia vuodatuksia, voittaen kaikki kolme otteluaan selvin sävelin. 15-vuotiaissa toinen tammisaarelaislähtöinen pelaaja Oskari Larkimo kokosi yhden finaalipaikan ja kaksi rypistystä välieriin. Lisää aiheesta

Uran suunnistuskausi
käynnistyy toisena pääsiäispäivänä

(19.3.2008) Karjaan Uran suunnistusharjoitukset alkavat toisena pääsiäispäivänä, maanantaina 24.3., jolloin suunnistajat pääsevät etsimään rasteja Mailin kartalla kello 12-14. Maanantairastit jatkuvat syyskuun loppuun. Lisää aiheesta

BK naulasi Westin lattiaan

(16.3.2008) BK-46:lla on pitkä epämääräinen talletus Kauniaisten luolassa, jossa sen maksuvalmius on aikojen saatossa ollut heikkoa. Keskiviikkona BK kuitenkin tasasi tilejä, kun se likvidoi luolaa kotinaan pitävän HC Westin. BK voitti jatkosarjan ottelun kevyesti 24-29 (11-16) ja otti tukevan jalansijan välieräpaikasta. Lisää aiheesta

BK-naiset kylvettivät
ÅIFK:ta playoff-avauksessa

(16.3.2008) Yöelämässä saattaa tulla seinä vastaan, jos joku lainsuojaton näkee asiakseen terästää juomaa annoksella tyrmäystippoja. Tipat voivat viedä tajun parissa minuutissa ja sitten se onkin menoa. Sama efekti oli nähtävissä torstaina Karjaalla, kun BK-46 tyrmäsi Åbo IFK:n kanveesiin naisten SM-käsipallon ensimmäisessä puolivälierässä. BK ei tyytynyt pelkkään tipotteluun, vaan kaatoi saman tien saavillisen lokaa turkulaisten niskaan. BK voitti pelin formulanumeroin 31-17 (18-10). Lisää aiheesta

Nuoret ja vanhat WT-voiton takana

(16.3.2008) William Team löysi menestysreseptin SM-karsinnan kotiottelussa Dickeniä vastaan. Jan Helander ja Christian Winberg rullasivat rutiinilla ja Sam Sjöman, Sami Tötterman ja Marc Forsman heittivät tuoretta koivuhalkoa kamiinaan. Siitä ei voi silloin tulla muuta kuin loppulukemat 31-27 (14-15). Lisää aiheesta

EIF:llä ja HaHy:llä piukat paikat

(16.3.2008) Salibandyn 3-divarissa on piukat paikat, mutta nyt ei ole oikea aika vetää hametta korville tai joutuu soittamaan toista viulua. Ekenäs IF ja Hangon Hyrskyt ovat ajautuneet keskelle pattitilannetta, jossa otetaan miehestä mittaa. Ennen viimeistä turnausta ainoastaan neloseen putoavat EST ja Oilers 2 ovat ulkona, mutta kaikilla muilla kahdeksalla joukkueella on vielä pelattavaa. Lisää aiheesta

Sportin alppitytöt vedossa

(16.3.2008) Pohjan Sportin alpinistijuniorit Ida Westerlund ja Amanda Hahnsson tyhjensivät pajatson viime viikonloppuna Hyvinkäällä. Westerlund voitti ES Lammi Kivitalot-cupissa 15-vuotiaiden molemmat kaksi kilpailua ja Hahnsson tuli perässä sijoille kaksi ja kolme. Lisää aiheesta

Jami Torvinen Walkersin biljardimestari

(16.3.2008) Jami Torvinen voitti toistamiseen Hangon Walkersin biljardimestaruuden. Tasaiseksi ja jännittäväksi muodostuneessa loppukilpailussa tuli toiseksi Niki Jokinen ja kolmanneksi Esko Herronen. Turnaukseen osallistui kaikkiaan kymmenen nuorta. Biljarditurnaus koostui kolmesta osakilpailusta, joissa kolme eniten pisteitä kerännyttä pääsi loppukilpailuun.

BK hävisi maalilla Siuntiossa

(12.3.2008) “Näitähän riittää”, virkkoi Ilkka Kanervan vaimokin. Tarkoittiko hän sitten Iken naisia, tekstiviestejä vai Facebook-kavereita, sitä on vaikea sanoa. Yhtä hyvin hän olisi voinut tokaista näin viime lauantaina Siuntiossa, jossa BK-46 koki jälleen maalin tappion. Vähempikin määrä niitä olisi riittänyt, sillä niukat tappiot syövät tunnetusti miestä. SIF voitti BK:n 28-27 (13-14). Lisää aiheesta

BK-naiset aloittavat pudotuspelit torstaina

(12.3.2008) Naisten SM-käsipallon pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. BK-46 kohtaa puolivälierissä Åbo IFK:n ja sarjan ensimmäinen peli on torstaina Karjaalla. Homman nimi on paras kolmesta ja seuraavat pelit ovat tiistaina Turussa ja mahdollinen kolmas ottelu viikon päästä torstaina Karjaalla. Lisää aiheesta

Trissan kärkisijoille Hopeasompa-kisoissa

(12.3.2008) Lapinlahden Lintujen kevytkenkäiseen tuotantoon kuuluu välittömyyttä huokuva kappale Sedät jaksaa heilua. Viime viikonloppuna Lapinlahdella heilui kuitenkin nuorempi varpusparvi, kun hiihtojuniorit ratkoivat Hopeasompa-mestaruuksia. IK Trissan ei jäänyt kovassa seurassa nuolemaan näppejään, vaan pisti riviin hyviä suorituksia. Edvard Sundman oli 13-vuotiaiden kolmella kilometrillä kuudes ja Teo Takala pusersi 14-vuotiaiden vitosella viidenneksitoista. Lisää aiheesta

Tony Pihlström vakuutti Tampereella

(12.3.2008) Ekenäs IF:n Tony Pihlström pisti parastaan Tampere Junior Indoor Games-kisoissa viime viikonloppuna. Pihlström nakutti 10-vuotiaiden 60 metrin ykköseksi komealla ennätysajalla 8,66, jolla hän jätti kakkoseksi pinkoneen Matias Hannukselan peräti 16 sadasosan päähän. Lisää aiheesta

BK haki helpot pisteet Turusta

(9.3.2008) BK-46:n ei tarvinnut käydä suihkun kautta käsipallon SM-jatkosarjan pelin jälkeen keskiviikkona. Karjaalaiset saivat hädin tuskin hien pintaan, kun BK voitti Turussa käsiin hajonneen HC Fenixin 23-37 (12-18). BK pitelee näin kynsin hampain kiinni nelossijasta Åbo IFK:n hengittäessä vielä niskaan. Lisää aiheesta

BK-naiset ja Comets ähkivät tasapelin

(9.3.2008) BK-46:lla ja HIFK Cometsilla oli keskiviikkona 40 minuuttia mukavaa, mutta armopalat loppuivat siihen. Naisten SM-käsipallon ottelusta muotoutui viihdyttävä trilleri, josta leivottiin lopulta tasapeli 27-27 (15-16). Lisää aiheesta

WT ja Atlas juhlatuulella

(9.3.2008) William Team ja Atlas huipensivat muuten niin tylsän tiistai-illan Karjaalla räjäyttämällä raketteja koko rahan edestä. Lopulta juhlimiseen väsynyt WT antoi Atlakselle avaimet käteen ja vieraat pinkoivat 32-41 (15-16)-voittoon. Lisää aiheesta

Joni Wimanilla menee lujaa

(9.3.2008) Vauhtihirmuja kasvaa tässä maassa kuin sieniä sateella ja Häkkisten ja Räikkösten menestys vain kiihdyttää kuningasluokasta unelmoivien kuskinalkujen menojalkaa. Eräs lupaava kaasukinttu löytyy niinkin läheltä kuin Pohjankurusta. 14-vuotias Joni Wiman ampaisi viime vuonna kansainvälisille kartingradoille, kun hän otti KF3-luokassa osaa Italian mestaruussarjaan. Mallikkaasti sujuneen tulokaskauden jälkeen Wiman otti täksi kaudeksi harppauksen eteenpäin. Lisää aiheesta

Tammiharjulle firmasulkapallon voitto

(9.3.2008) Tammiharjun joukkue vei voiton firmasulkapallokilpailussa, joka pidettiin viime viikonloppuna Tammisaaren palloiluhallissa. Lisää aiheesta

Vainio ja Larkimo välierissä

(9.3.2008) BMK-84-kasvatti Nanna Vainion tie tyssäsi välieriin kauden viidennessä eliittisarjan osakisassa Ylöjärvellä. Tammisaarelaislähtöinen Oskari Larkimo eteni välieriin B-luokan nelinpelissä. Lisää aiheesta

BK:n kiri ei riittänyt

(5.3.2008) “Ota kiri, ota kiri, loppukiri, harakiri, kiri, kiri, kiri, kiri”. Näin laulettiin sunnuntaina Karjaalla, mutta ei ihan onnistunut. BK-46 kiri Cocksin johdon melkein umpeen, mutta kiri loppui kuin Kari Tapiolla. Cocks vei voiton lukemin 20-27 (8-14). BK joutui tulemaan toimeen ilman loukkaantunutta Fredrik Adamssonia ja se löi tietenkin leimansa otsaan. Ja peliin. Lisää aiheesta

BK-naiset kokivat kovia

(5.3.2008) Käsipallo-ottelua ei voiteta vielä kuuden minuutin kohdalla, mutta sen voi hyvinkin hävitä jo siinä vaiheessa. BK-46 havahtui tähän seikkaan lauantaina, kun se hävisi naisten SM-sarjan vieraspelissä Spartalle. Jo valmiiksi loukkaantumisten runtelema BK menetti ykköspyssy Pamela Wibergin katsomoon heti ottelun alussa ja Sparta surffaili tylysti 31-19 (16-8)-voittoon. Lisää aiheesta

Jimmy Wikman 8-pallon SM-hopealle

(5.3.2008) Karjaalaisen Jimmy Wikmanin pelit menivät yhtä vaille nappiin Keravalla käydyissä biljardin 8-pallon SM-kisoissa. Wikman teki takuuvarmaa jälkeä ja pokkasi komeasti hopeisen mitalin. Finaalissa hän hävisi Stefan Sellbergille 8-4, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Semifinaalivoitto Marko Lohtanderista (8-7) sai jo naaman näkkärille. Lisää aiheesta

Tomas Söderlund pukkasi SM-pronssille

(5.3.2008) Karis IK:n Tomas Söderlund iski mitalikantaan nuorten SM-hallikisoissa, jotka pidettiin viime viikonloppuna Jyväskylässä. Söderlund työnsi 19-vuotiaiden kuulassa pronssille, repäisten samalla uuden ennätyksensä 17,15. Hangon IK:n Linda Sandblom oli vetreässä vireessä 19-vuotiaiden korkeudessa. Hän ponkaisi tuloksen 169 ja se riitti neljännelle tilalle. Lisää aiheesta

Rolf Grandellille SM-hopeaa

(5.3.2008) Pohjan Sportin konkariosasto piti lipun korkealla, kun veteraanit ratkoivat SM-pujotteluissa paremmuuttaan Riihivuoressa. Rolf Grandell kurvasi 55-vuotiaiden hopealle ja Matti Niemisen vauhti riitti 45-vuotiaiden nelospaikalle. Sportin alppijuniorit pääsivät taas parin peruutetun kilpailun jälkeen laskemaan ES Lammi Kivitalot -cupia viime viikonloppuna. Ida Westerlund jatkoi Kauniaisissa hyvää menoaan, sijoittumalla kummassakin 15-vuotiaiden pujottelukisassa kolmanneksi. Lisää aiheesta

Sebastian Österholm kahdeksas SM-hiihdoissa

(5.3.2008) Pohjan Sportin konkariosasto piti lipun korkealla, kun veteraanit ratkoivat SM-pujotteluissa paremmuuttaan Riihivuoressa. Rolf Grandell kurvasi 55-vuotiaiden hopealle ja Matti Niemisen vauhti riitti 45-vuotiaiden nelospaikalle. Sportin alppijuniorit pääsivät taas parin peruutetun kilpailun jälkeen laskemaan ES Lammi Kivitalot -cupia viime viikonloppuna. Ida Westerlund jatkoi Kauniaisissa hyvää menoaan, sijoittumalla kummassakin 15-vuotiaiden pujottelukisassa kolmanneksi. Lisää aiheesta

EIF siivilöi Allianssin

(5.3.2008) Ekenäs IF teki jalkapallokauden neljännessä harjoitusottelussaan silppua Allianssista. EIF kääri 3-divarijoukkueen pakettiin lukemin 6-0 (5-0). Lisää aiheesta

BK sohlasi tasapelin

(2.3.2008) Kulunut talvi on leimattu yhdeksi kaikkien aikojen lämpimimmäksi Suomessa, jos tätä mokomaa enää talveksi kehtaa kutsua. Syyttävä sormi osoittaa katalaan ilmastonmuutokseen ja viheliäisiin ilmavirtoihin. Leuto talvi iski Sisu Areenalle keskiviikkona, kun jo lähes jääkaapissa ollut voitto suli BK-46:n käsiin. HC West tarjosi SM-jatkosarjan ottelussa pisteitä kaksin käsin, mutta BK kaappasi vain yhden. Loppulukemat 23-23 (12-11). Lisää aiheesta

BK-naiset selvittivät SIF:n

(2.3.2008) BK-46:n naisjoukkueen lento vaikutti sujuvan keskiviikkona ilman ongelmia, mutta tielle tuli kuin tulikin töyssyjä. Siuntion IF kaivoi jo BK:lle kuoppaa, mutta lopulta karjaalaiset selvisivät ehjin nahoin. Emäntien voitto kirjattiin 30-26 (18-12). Lisää aiheesta

William Team pomppasi jaloilleen

(2.3.2008) Karjaan William Team oli ensin pyörryksissä kuin Harri Holkeri silakkamarkkinoilla, mutta pomppasi sitten pystyyn kuin paraskin vieterilelu. WT kahlasi käsipallon SM-karsinnassa syvällä, kun rankasta miehistövajeesta kärsinyt ryhmä hävisi maanantaina vieraspelin HIFK:lle 34-15 (17-7). Seuraavana päivänä joukkue otti vahingon takaisin, kun se voitti kotonaan Akilleksen 37-32 (19-14). Lisää aiheesta

EIF ja HaHy kompuroivat

(2.3.2008) Ekenäs IF:llä ja Hangon Hyrskyillä olivat kengännauhat solmussa viime lauantain salibandyn kolmosdivarin turnauksessa. Hangossa pelattu kolmanneksi viimeinen turnamentti ei oleellisesti helpottanut isäntien asemaa, sillä HaHy raapi kahdesta pelistä vain yhden pisteen. Näin se riutuu edelleen putoamisviivan alla. Lisää aiheesta

Holmbergille luu käteen EM-kisoissa

(2.3.2008) Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg ei yltänyt parhaimpien päivien vireeseen ilma-aseiden EM-kisoissa Sveitsissä. Holmberg ampui tiistaina liikkuvan maalin sekajuoksuissa sijalle kymmenen tuloksella 379. Lisää aiheesta

Raaseporin kirmaukseen odotetaan jättipottia

(27.2.2008) Vaatimattomuus kaunistaa, mutta sehän ei päde, jos asiaansa oikein uskoo. Tammisaaressa pesäänsä pitävän kuntoiluseura Topptrimin usko ei horju, kun puhutaan seuran jättitapahtumasta Raaseporin Kirmauksesta. -Tavoitteena oli saada paikalle tuhat osallistujaa, mutta tiedämme jo, että se täyttyy, puheenjohtaja Sven Nordlund maiskutteli. Lisää aiheesta

Raajarikkoinen BK luhistui ÅIFK:lle

(27.2.2008) BK-46:n jalka lipesi kaasupolkimelta käsipallon SM-jatkosarjassa, jota se jatkoi lauantaina Turussa. Raajarikkoinen BK otti takapakkia, kun Åbo IFK vei voiton 31-27 (15-11). BK on sarjassa neljäntenä, mutta ÅIFK ja Fenix kärkkyvät vielä visusti viimeistä välieräpaikkaa. Lisää aiheesta

Elit päätti kauden häpeällisesti

(27.2.2008) FBC Elitissä lupailtiin pitää lippu korkealla salibandyn 2-divarikauden päätöspelissä SC Hyvinkäätä vastaan. Lippu vedettiin kuitenkin puolitankoon, kun ohdakkeisen kauden läpikäynyt Elit purki turhautumisensa kaoottisen sunnuntai-illan ratoksi. Lisää aiheesta

Varuboden cup viikonloppuna

(27.2.2008) Junioreiden käsipalloturnaus Varuboden cup pelataan tulevana viikonloppuna Karjaan Sisu Arenalla. Parketti käryää lauantaina ja sunnuntaina aamukahdeksasta neljään asti. Lisää aiheesta

Trissan viestivoittoon FSS-kisoissa

(24.2.2008) IK Trissanin juniorihiihtäjät olivat menopäällä viime viikonloppuna, kun Pohjanmaan perukoilla ratkottiin suomenruotsalaisen hiihtoliiton FSS:n mestaruuksia. Lappforsissa pidetyt kilpailut tuottivat Trissanille viestivoiton 14-vuotiaiden poikien sarjassa, Edvard Sundmanin kultamitalin 13-vuotiaiden normaalimatkalla ja muutamia muita hyviä sijoituksia. Lisää aiheesta

Otto ja Vilho Loukkalahti eivät eksy polulta

(24.2.2008) Tammikuun lopussa opetusministeriölle luovutettiin ensimmäiset kouluikäisille laaditut liikuntasuositukset. Niissä kehotetaan kaikkien 7-18-vuotiaiden harrastamaan liikuntaa vähintään 1-2 tuntia päivässä monipuolisella tavalla. Otto ja Vilho Loukkalahti edustavat sitä jaostoa, jolle liikkuminen ei tuota erityistä ponnistelua. Kun pikkuipanasta lähtien on paineltu pitkin metsiä ja mantuja, niin tekeminen on vanhemmalla iällä helpompaa. Lisää aiheesta

Andreas Selenius
nuorten SM-seitsemäs ampumahiihdossa

(24.2.2008) Nuoret ampumahiihtäjät väänsivät SM-mitaleista viime viikonloppuna Alavieskalla. Österby SK oli matkassa oman komppaniansa kanssa ja onnistui kuivan talven näännyttämiin harjoitusolosuhteisiin nähden mukiinmenevästi. Parhaiten kulki Andreas Seleniuksella, joka tärppäsi 15-vuotiaiden yhteislähdössä sijalle seitsemän. Lisää aiheesta

BK puolusti SIF:n nurin

(20.2.2008) Otteessaan pitävän tv-sarja Law and Orderin tunnusomaisiin piirteisiin kuuluu kohtausten vaihtuessa kuvattu äänitehoste eli kavereiden kesken “dun DUN” -ääni. Se on jämäkkä ja eteenpäin vievä voima. BK-46 piti lauantaina yllä lakia ja järjestystä Siuntion IF:ää vastaan, käyttäen hyväkseen “ei, ei ja vielä kerran EI” -ääntä. Jykevä puolustuspeli siivitti BK:n voittoon jatkosarjan ensimmäisessä ottelussa Karjaalla. Loppunumerot 26-22 (10-10). Lisää aiheesta

EIF:n ja BK-46:n jalkapallojaostot yhteistyöhön

(20.2.2008) Raja-aidat kaatuvat kolinalla, kun vihreällä veralla isketään hynttyyt yhteen. Ekenäs IF:n ja BK-46:n jalkapallojaostot ovat sopineet yhteistyöstä, joka nitoo yhteen kaikkiaan viisi joukkuetta junioreista edustusmiehistöön. EIF:n Kakkosessa majaileva miesjoukkue saa lähettää pelaajiaan ottamaan vauhtia BK:n kolmosdivarijoukkueeseen. BK:sta avautuu puolestaan väylä neloseen, jossa pesäänsä pitää EIF:n kakkosjoukkue. Ja sama rumba toiseen suuntaan. Lisää aiheesta

BK voitti Salossa

(20.2.2008) BK-46 avasi jalkapallon harjoituskauden pelinsä lauantaina Salossa. Se kaatoi paikallisen Wilppaan tyylipuhtaasti 0-3. Hassan Bouktouf ruuvasi kaksi maalia ja Thomas Siltanen fiilasi yhden häkin. Lisää aiheesta

Flunssa vei Elitin tehot

(20.2.2008) Flunssa on kansanomainen nimitys ylähengitystien infektiosairaudelle, joka on influenssaa huomattavasti lievempi sairaus. “Voihan video” on puolestaan kansanomainen termi huonolle viimeistelylle. FBC Elit oli varsin kansanomaisella tuulella lauantaina, sillä se kärsi molemmista taudeista. Grankulla IFK piti salibandyn 2-divarissa pisteet kotona, voittaen lukemin 5-2 (0-1, 2-0, 3-1). Lisää aiheesta

Roy Lindholm iskussa Turussa

(20.2.2008) Ingå IF:n Roy Lindholm laittoi tuulemaan Turun juniorihallikisoissa viime lauantaina. Lindholm voitti 9-vuotiaiden pituuden ja kuulan ja pinkaisi 40 metrin viidenneksi. Yhteispisteillään hän sijoittui 3-ottelussa toiseksi Aleksi Yrjölän taakse. Myös Ekenäs IF:n Tony Pihlström napsi kaksi voittoa. 60 metriä kulki aikaan 8,86 ja pituuden ykkössija irtosi ennätysleiskaisulla 439. Lisää aiheesta

BK-naiset pistivät parastaan

(17.2.2008) Eteerisessä Turun kaupungissa järjestettiin viime keskiviikkona avantouintia Ispoisten uimarannalla. Siitä tuli välittömästi mieleen, että samaan aikaan Samppalinnassa uitettiin paikallista käsipallojoukkuetta ja kyyti oli kylmää. BK-46 perhosteli naisten SM-käsipallossa yhteen kauden parhaimpaan suoritukseensa, pesemällä Åbo IFK:n korvat ja hampaat. Taululla välkkyivät kuntaliitoslukemat 21-33 (12-17). Lisää aiheesta

WT jäi jalkoihin

(17.2.2008) Karjaan William Team oli viime keskiviikkona esimerkki siitä kun ei ole paljon sanottavaa. WT:n ensimmäisessä SM-karsintapelissä ei ollut hurraamista, kun Dicken tukki sen suun. Lopputulos kirjattiin helsinkiläisisäntien piikkiin oikeudenkäyntinumeroin 39-21 (16-14). Lisää aiheesta

EIF:lle ryhdikäs tasapeli

(17.2.2008) Ekenäs IF:n harjoituspelien rumba jatkui keskiviikkona Talissa. EIF väänsi Ykkösen kärkiporukoihin veikatun PK-35:n kanssa 2-2 (1-1)-tasapelin. Tulos edusti jo parempaa kauraa kuin aiemmin hävityt ottelut Atlantikselle ja Käpylän Pallolle. Lisää aiheesta

Taksikuskeille lentopallon SM-hopeaa

(17.2.2008) Karjaan ja Pohjan kuskeista koottu joukkue voitti taksiautoilijoiden- ja kuljettajien lentopallon SM-kisoissa hopeaa Tampereella. Lisää aiheesta

Tony Bäckman EM-mitaleilla

(13.2.2008) Suomalainen sisu on katoavaa kansanperinnettä, mutta sillekin löytyy silloin tällöin käyttöä. Tony Bäckman kaivautui sisuvarastonsa perimmäisiin nurkkiin ja kaivoi lopulta mitalin kaulaansa. Hankolainen selvitti vastoinkäymiset ja haki Lissabonissa pidetyistä brazilian jiu-jitsun EM-kisoista pronssia. Lisää aiheesta

Elitillä tuulta purjeissa

(13.2.2008) Mitä yhteistä on Karjaan FBC Elitillä ja uudella Miss Suomella? Aivan, kummallakaan ei ole mennyt ihan putkeen. Satu Tuomisto on möhlinyt itsensä pikavauhdilla lööppien ykköseksi, kun taas Elit on möhlinyt itsensä salibandyn kolmosdivariin. Nyt Elit on kuitenkin voittoputkessa, vaikka kahden ottelun putki ei vielä missin mittoja täytäkään. Elit voitti lauantaina kotonaan Matinkylän 9-4 (3-3, 1-1, 5-0). Lisää aiheesta

EIF-juniorit tikissä Turun hallikisoissa,
veteraani Erik Erikssonilla kaksi SM-kultaa

(13.2.2008) Ekenäs IF:n junioriyleisurheilijat olivat terävänä viime viikonlopun hallikisoissa Turussa. Sandra Pihlström voitti 14-vuotiaiden korkeuden ennätystuloksellaan 158 ja sijoittui kuulassa neljänneksi. Jonna Berghem kuittasi kotiin 15-vuotiaiden pika-aidat ja oli korkeuden kakkonen. Varttuneempi väki puolestaan kisasi SM-mitaleista Tampereella ja fiskarilainen Erik Eriksson lisäsi liitoksistaan natisevaan palkintokaappiin kaksi SM-kultaa. Lisää aiheesta

EIF-jalkapallolla 100-vuotisjuhlat

(10.2.2008) Vuonna 1908 New Yorkin Times Squarella pudotettiin ensimmäisen kerran pallo uuden vuoden kunniaksi. Myös Tammisaaressa pudotettiin samana vuonna pallo, joka oli kooltaan pienempi, mutta merkitykseltään täkäläisellä alueella suurempi. Vuosisata on vierähtänyt siitä, kun jalkapallo rantautui Tammisaareen ja vieläkään sen asemaa ei pysty horjuttamaan mikään. Lisää aiheesta

Krister Holmberg ja Niklas Hyvärinen ampuivat SM-kultaa

(10.2.2008) Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg ja Niklas Hyvärinen ampuivat mestareiksi, kun putoavien taulujen SM-kisat liipaistiin viime viikonloppuna Suonenjoella. Lisää aiheesta

BK-naiset kippasivat Granin kumoon

(10.2.2008) Pedagogisen muutosprosessin voi käydä läpi kahdella eri tavalla, joko kaaoksen kautta tai hitaasti kiiruhtaen. BK-46:n naisjoukkue valitsi vaihtoehdoista jälkimmäisen, kun se kaatoi SM-käsipallon ottelussa Grankulla IFK:n. BK toipui Granin salama-alusta ja seilasi lopulta selvään voittoon keskiviikkona Karjaalla. Numerot emäntien eduksi 28-18 (15-8). Lisää aiheesta

WT päätti runkosarjan voittoon

(10.2.2008) Karjaan William Team painoi tukka putkella loppuun asti, kun se viimeisteli käsipallon ykkösdivarin runkosarjan viime tiistaina. WT tukisti kotonaan Grankulla IFK:ta 37-26 (19-10) ja koplasi divarin kolmannen sijan. Lisää aiheesta

BK kaatoi vajaamiehisen SIF:n

(6.2.2008) Siuntion IF sanoi viime lauantaina BK-46:lle, että “senkun otat” ja BK vastasi “ehkä otankin.” Käsipallon SM-sarjan viimeinen runkosarjapeli paikalliskumppaneiden välillä latistui SIF:n ykköspelaajien poissaolojen myötä ja BK kuittasi pakolliset pisteet. Voitto irtosi numeroin 30-23 (14-9). Lisää aiheesta

Elitin piina päättyi

(6.2.2008) Hyvää kannattaa odottaa. FBC Elitissä tiedetään, että odottavan aika on pitkä ja pitkä pinna tulee tarpeeseen. Pitkäpiimäisinkin odotus palkittiin viime lauantaina, kun Elit noukki kauden ensimmäisen voittonsa salibandyn 2-divarissa. Vantaanlaakson Salama kaatui vieraissa 4-9 (0-3, 1-2, 3-4). Lisää aiheesta

Micaela Qvarnström
Inkoon vuoden nuori urheilija

(3.2.2008) “Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus”, räppäsi aikoinaan nurmijärveläinen tekniikan alan opiskelija Pikku G. Hänestä ei ole sen koommin kuultukaan, mutta laulun sanomasta on. Inkoossa palkittiin viime tiistaina paikallista urheilijanuorisoa, josta kuullaan vielä tulevaisuudessa paljon. Vuoden 2007 nuoreksi urheilijaksi valittiin 15-vuotias Micaela Qvarnström, joka räjäytti pankin ampumaradalla. Lisää aiheesta

BK-naiset tuhosivat Dickenin

(3.2.2008) BK-46:n naisjoukkue ajeli keskiviikkona maasturilla loskalätäkköön ja teki Dickenistä uitetun koiralauman. SM-käsipallon unohdettava ottelu päättyi BK:n voittoon ampumahiihtonumeroin 41-12 (20-7). Lisää aiheesta

WT ja HIK nousukarsintoihin

(3.2.2008) Karjaan William Team ja Hangon IK ovat selvittäneet tiensä käsipallon nousukarsintoihin. WT teki tempun ykkösdivarissa ja HIK kakkosessa. Lisää aiheesta

EIF:llä ahtaat oltavat kärkikahinoissa

(3.2.2008) Ekenäs IF:n salibandyjoukkueella alkaa olla yhtä tukalat oltavat kuin marsulla saunassa, mutta löylyt ovat sentään hyvät. Kolmosdivarin ykköslohkon kärjessä on tungosta ja EIF:llä on sormensa pelissä. HaHy ei ollut maistanut voittoa viiteen peliin ja sitä myöten se oli pudonnut putoamisviivan alle. Siellä se pysyy edelleen, mutta asemat ovat kohentuneet. Lisää aiheesta

Taekwon-do:n SM-kisoista läjäpäin mitaleja

(3.2.2008) Täkäläiset taekwon-do:n harrastajat pistivät hösseliksi viime viikonloppuna Kirkkonummella käydyissä SM-kisoissa. Paikkaseudun seurat saavuttivat yhteensä 16 mitalia, joista viisi kultaisia. Lisää aiheesta

Joakim Exell Kolin keisari

(3.2.2008) Joakim Exellin viime kausi ei mennyt aivan putkeen, mutta tikulla silmään joka vanhoja taskuja kaivelee. Pohjan Sportin alpinisti osoitti olevansa hyvässä tikissä viime viikonloppuna, kun hänet kruunattiin Kolin kuninkaaksi. Audi Cupin toinen osakisa oli Exellin juhlaa, kun hän voitti kummatkin Super-G-kilpailut. Lisää aiheesta

Ida Westerlund napakkana Nuuksiossa

(3.2.2008) Pohjan Sportin juniorit avasivat alppikautensa viime viikonloppuna Nuuksiossa, jossa pidettiin ES Lammi Kivitalot-cupin toinen osakilpailu. Ida Westerlund puhkui heti hyvää laskukuntoa, pokkaamalla 15-vuotiaiden sarjasta kaksi kakkostilaa. Lisää aiheesta

NÅID:n parhaat hallissa

(3.2.2008) NÅID:n yleisurheilupiirissä ratkottiin viime viikonloppuna hallimestareita. Myllypuron ilmasto sopi etenkin Karis IK:n Oliver Helanderille ja Ingå IF:n Roy Lindholmille, jotka ahersivat tuplamestareiksi. Lisää aiheesta

BK puolusti ÅIFK:n nurin

(30.1.2008) Huolestunut ihminen ihmettelee miten käy telakoiden ja maanviljelijöiden, kun kaiken maailman pörssiyhtiöt kiristävät silmukkaa. Ei auta kuin laittaa lappu luukulle. BK-46 teki niin viime lauantaina ja osakkeet kohosivat saman tien. BK:n vanttera puolustus puristi mehut Åbo IFK:sta toisella jaksolla ja BK haki Turusta tärkeän 19-24 (13-11)-voiton. Lisää aiheesta

BK-naiset päihittivät maajoukkueen

(30.1.2008) Miehet vastaan pojat -asetelma on jo tuttu juttu, mutta osataan sitä naiset vastaan tytöt -rintamallakin. Vuonna 1990 syntyneiden tyttöjen maajoukkue on maksellut oppirahojaan naisten SM-käsipallon peleissä tällä kaudella, viimeksi lauantaina Karjaalla. BK-46 otti rutiinin hyötykäyttöön ja jätti juniorit naulakkoon roikkumaan maalein 33-20 (16-8). Lisää aiheesta

Elit kuukahti päätöserässä

(30.1.2008) Sota ei yleensä yhtä miestä kaipaa ellei sitten yksi mies kaipaa sotaa. Vaikea sanoa kumpi oli kampi FBC Elitin ja SSV 2:n pelissä viime perjantaina, mutta yksi mies halusi auliisti ottaa syyt niskoilleen tapahtumista. Elit hävisi salibandyn 2-divarin vierasottelun 9-6 (4-3, 1-1, 4-2). Sanomattakin on selvää, että tappio ei ollut ensimmäinen tällä kaudella. Lisää aiheesta

Henrik ja Helga Himberg
mukana olympiaryhmässä

(27.1.2008) Ai niitä aikoja. Ja niitä aikoja on ollut Suomen keihäshistoriassa monia. Aika kultaa muistot, mutta on myös syytä turvata tulevaisuus, jos korpikansa mielii vielä hekumoida lempilajinsa parissa. Pajulahden urheiluopistolla turvataan selustaa parillakymmenellä nuorella heittäjällä, jotka haluavat jonain päivänä olla osana maamme uljasta keihäsglooriaa. Heistä kaksi on kotoisin Pohjasta. Henrik ja Helga Himbergin ristiaskeleet vievät vakaasti kohti huippua. Lisää aiheesta

EIF hävisi KäPa:lle

(27.1.2008) Ekenäs IF:n jalkapallomiehet ottivat takkiin myös talven toisessa harjoituspelissään. Käpylän Pallo oli maanantaina Talissa parempi lukemin 3-1 (2-1). Lisää aiheesta

Martin Pråhl ja Thomas Lindberg palaavat BK:hon

(23.1.2008) “Ja takaisin ei ole tulemista”, huusi ukkonsa pihalle heittänyt muori, kun kyllästyi pitkiksi venähtäneisiin pilkkireissuihin. BK-46:ssa on iät ja ajat sanottu, että takaisin on tulemista, jos vaan paikat saadaan venymään entiseen malliin. Käsipallolle ei niin vain jätetä hyvästejä, vaan veri vetää takaisin parketille. Tämän poltteen ovat tunteneet myös Martin Pråhl ja Thomas Lindberg, kaksi viimeisintä BK:n comeback-pelaajaa. Lisää aiheesta

BK-naiset tekivät ryhtiliikkeen

(23.1.2008) BK-46:n naiset vetivät sunnuntaina hartiat taakse ja nostivat leuan ylös. Ponnettomasti Spartaa vastaan esiintynyt joukkue näytti pystyvänsä paljon parempaan, kun se haastoi käsipallon SM-sarjan vieraspelissä HIFK Cometsin. Comets niisti lopulta 29-28 (15-16)-voiton Carin Martinin taiteiltua voittomaali viime sekunneilla. Lisää aiheesta

Elit ojensi voiton Kingsille

(23.1.2008) Viime lauantaina Elit pelasi yhden kauden parhaista peleistään, mutta kun maalinteko on edelleen punainen vaate, niin kaveri varasti voiton. Lohkon kärkikastiin kuuluva SBS Kings haki pisteet Karjaalta keskinkertaisella esityksellä numeroin 3-4 (2-1, 1-2, 0-1). Ilman voiton voittoa tarpovalla Elitillä on ollut toinen jalka kolmosessa jo hyvän aikaa ja nyt se tipahti sinne ihan virallisin menoin. Lisää aiheesta

Junnusulkapalloa viikonloppuna

(23.1.2008) BMK-84 järjestää tulevana viikonloppuna perinteisen junioreiden sulkapallokisan Ekslagetin. Tammisaaren palloiluhalliin odotetaan lauantaina ja sunnuntaina noin 90 pelaajaa 11-17-vuotiaiden sarjoihin. Lisää aiheesta

BK-naiset hävisivät Spartalle

(20.1.2008) BK-46:n naisjoukkueen ilme oli keskiviikkona joko vaisu tai vähemmän vaisu, kun se emännöi SM-sarjan pelissä Spartaa. Ilmeettömät lähdöt kumpaankin puoliaikaan petasivat vaikeat asetelmat eikä lopun takaa-ajo tuottanut tulosta. Sparta vei pelin 24-27 (10-15) ja BK:lla on tekemistä kivuta runkosarjassa neljän parhaan joukkoon. Lisää aiheesta

Hikkenille tasapaksu voitto

(20.1.2008) Pieni paussi tekee yleensä terää, mutta se voi myös tylsyttää parhaimman terän. Terävyys saattaa olla kateissa eivätkä hoksottimet pelaa partakoneen terän lailla. Hangon IK kaipasi juomaansa pientä terästystä käsipallon 2-divarin pelissä turkulaista IF 2:sta vastaan, mutta oli silti lujempaa terästä kuin vastustaja. HIK voitti viime sunnuntain pelin Hangossa 34-23 (16-10) ja terästytti tappiottomien pelien putkensa kuuteen. Lisää aiheesta

EIF kutoo kesäkuntoa

(20.1.2008) Jos haluaa virittää kropan kirkkaaseen kesäkuntoon, niin on oltava hereillä jo talven harmaudessa. Ekenäs IF:n jalkapallojoukkue ei vielä tällä haavaa kehtaa näyttäytyä ilman paitaa, vaan Kakkosen peleihin valmistautuvalla porukalla on työmaata edessä. Tekemistä riittää sekä itse pelissä että kulisseissa. EIF hävisi viime sunnuntaina ensimmäisessä harjoituspelissään Ykkösen Atlantikselle 4-0. Lisää aiheesta

Suomi kiipesi takaisin puuhun

(16.1.2008) Suunnilleen vuosi sitten tässä aviisissa itkettiin Ismo Alangon tahtiin sitä kuinka Suomen miesten käsipallomaajoukkue oli pudonnut päistikkaa puusta alas. Takana olivat murheelliset EM-karsinnat, joissa Suomi oli hävinnyt kaikki kuusi peliään. Nyt voisi sanoa, että Suomi on kiivennyt takaisin puuhun, vaikkakin vain alimmille oksille. Tammikuun MM-karsinnat toivat toki vain yhden voiton ja paljon jossittelua, mutta pelillinen ilme oli roimasti parempi. Ylöspäin on menty. Lisää aiheesta

WT:lle kallis piste

(16.1.2008) Karjaan William Team teki viime sunnuntaina ylellisen vierailun Porvooseen. WT kävi hakemassa Akillekselta pisteen, mutta maksoi siitä reippaasti ylihintaa. Käsipallon ykkösdivariottelu päättyi tasan 25-25 (14-12). Lisää aiheesta

RS:n Hyvärinen ylsi EM-rajaan Tsekissä

(16.1.2008) Raseborgs Skyttaren Niklas Hyvärisellä oli jyvä kohdallaan, kun liikkuvan maalin ampujat tähtäsivät EM-katsastuksissa Tsekin Pilsenissä. Hyvärinen liipaisi poikien 60 laukauksen normaalijuoksuissa 558 pistettä, joka on tismalleen liiton asettama rima helmi-maaliskuun EM-kisoihin. Lisää aiheesta

Suomi taipui Bosnialle

(13.1.2008) Häiritsevillä vesikeleillä ei auta muu kuin pistää kumisaappaat jalkaan, vaikka se tuntuisi kuinka 70-lukulaiselta. Mutta kun ennen sadepisaroita on piisannut pakkasta, niin ongelmaksi muodostuu se, että meinaa liukastua ja kaatua. Ja urheampaa on kaatua saappaat jalassa kuin lenkkarit vinossa. Suomen käsipallomaajoukkue teki juurikin näin viime keskiviikkona, kun se pani MM-esikarsinnoissa hanttiin Bosnia-Hertzegovinalle. Karjaalla pelattu ottelu päättyi Bosnian voittoon 28-29 (13-14), mutta toisin kuin edellisessä pelissä Liettuaa vastaan, nyt yhden maalin tappiossa oli paljon hyvää. Lisää aiheesta

Trissan tekee tulosta

(13.1.2008) Ristiretket toteutettiin ammoisina aikoina Ruotsista Suomeen, mutta IK Trissan on kääntänyt homman päälaelleen. Mustiolaisseuran hiihtäjistä sisarukset Edvard ja Josefina Sundman kävivät viime viikonloppuna levittämässä länsinaapuriin uskoa siitä, että Suomesta on tulossa luunkovia lykkijöitä myös Kuitusten ja Jauhojärvien takaa. Kumpikin voitti Ruotsissa kaksi kilpailua, vaikka jaloissa painoi viikon mittainen leiri. Lisää aiheesta

Suomi tuhlasi tilaisuuden

(9.1.2008) Joskus sitä kuulee niin uskomattomia tarinoita, että ei tiedä miten päin pitäisi istua vai pitäisikö istua ollenkaan. Kun esimerkiksi kuulee, että teinipojan suuhun on uuden vuoden aattona työnnetty Thunder King -pötkö pienen keppostelun merkeissä, niin aika hiljaiseksi vetää. Viime lauantaina väännettiin Vantaan Energia Areenalla sellaista tarinaa, ettei vieläkään tiedä mitä siitä voi sanoa. Käsipallon MM-esikarsintaottelu Suomen ja Liettuan välillä päättyi kerrassaan farssimaisten loppuhetkien jälkeen Liettuan 32-33 (17-16)-voittoon. Samalla Suomi hukkasi kultaisen oljenkorren jatkoonpääsyyn. Lisää aiheesta

Jac Karlssonilla menee lujaa

(9.1.2008) Norjan tunnetuin suomalainen on tähän päivään asti ollut näyttelijä Robert Stoltenbergin esittämä hahmo Piirka Kellivoite. Piirka kuulostaa mainiolta kaverilta, mutta mikäli Jac Karlssonilla on asiaan mitään sanomista, niin “tunnetuin suomalainen” -titteli vaihtaa kohta omistajaa. Karlsson pokkasi jo yhden arvokkaamman tittelin, kun hänet valittiin viime vuoden parhaaksi käsipalloilijaksi Suomessa. Siinä olisi Piirkallakin tekemistä. Lisää aiheesta

Elit haroo edelleen tyhjää

(9.1.2008) Uusi vuosi, samat kujeet. Karjaan FBC Elitille uusi vuosi ei tuonut kuin lisää harmaita hiuksia, jos niitä voi enää lisää tulla. Harmaahanhen lailla Elit seilaa poukamasta poukamaan, kantaen siivillään jo kahtatoista tappiota salibandyn 2-divarissa. Sunnuntaina Elit hävisi Nurmijärvellä SB Prolle 9-6 (5-2, 2-2, 2-2). Lisää aiheesta

Tammisaaren golfkentän rakentaminen aikataulussa,
harjoittelemaan jo kesällä

(6.1.2008) Gammelbodaan uutta golfkenttää rakentavan Eke Golf Oy:n tuoreimmassa osakeannissa merkittiin vain kymmenkunta uutta osaketta lokakuun alusta joulukuun loppuun. Osakkeita on merkitty tässä vaiheessa noin 290, kun alkuperäisenä tavoitteena oli 400 merkittyä osaketta. Viidennessä osakeannissa merkittävänä oli yhteensä 165 osaketta. Lisää aiheesta

Mielenkiintoista lukemista
Fiskarin seuraurheilun varhaisvaiheista

(6.1.2008) Joulukuun alkupäivinä ilmestynyt Fiskarin urheilijoitten 60-vuotishistoriikki sisältää seuran urheilutulosten ja eri lajien historian kirjaamisen lisäksi monenmoista mielenkiintoista lukemista. Seuran takavuosien pitkäaikaisen puheenjohtaja Gösta Pihlgrenin kirjoittamassa historiikissa kerrotaan myös Fiskarin seuraurheilun varhaisvaiheista ja FU:n alkuvuosista. Lisää aiheesta

© 2008 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle