(31.8.2008) Päästä päähän virtaavaa peliä, läheltä piti-tilanteita, ronskia miehenottoa, epämääräinen tuomari, liukas kenttä, kelpo vireessä kiljunut sikakatsomo... siitä ei puutu kuin norsuparaati ja johan on kärkiottelun ainekset kasassa. BK-46 ja Honka 2 tarjosivat keskiviikkona maanmainiota viihdettä kosteanhämärissä olosuhteissa pelatussa jalkapallon kolmosen kärhämässä. Panoksena oli lohkon ykköspaikka ja varsin oikeutettu lopputulos 1-1 (1-1) piti huolen siitä, että panokset sen kuin kovenevat. Lisää aiheesta
(31.8.2008) Hangon IK jatkoi voittoputkeaan jalkapallon kolmosessa keskiviikkona. Hikken selätti kotonaan Etelä-Espoon Pallon maalein 3-1 (2-0). HIK on voittanut kolme ottelua peräkkäin, mutta se alkaa lohkovoiton kannalta olla laiha lohtu. Eroa kärkeen on kahdeksan pistettä ja otteluja on jäljellä enää neljä. Lisää aiheesta
(31.8.2008) Ekenäs Tennisklubb putsasi pöydän viime viikonloppuna Turussa käydyissä Lounais-Suomen aluemestaruuskisoissa. Tammisaarelaispelaajat löivät kuusi kultaa ja yhteensä yhdeksän mitalia. Miesten A-luokassa voiton vei Kim Danielsson, joka teki selvää jälkeä. Lisää aiheesta
(31.8.2008) Piikkarit paukkuivat ja verkkarit venyivät, kun Karjaan yhteiskoulun oppilaat setvivät tiistaina välejään perinteisissä yleisurheilukisoissa. Pisteitä kerättiin viidestä lajista (100 m, pituus, kuula, korkeus, 800 m) oman maun mukaan ja siitä ynnättiin yhteispisteet. Tupa oli täynnä ja yritystä riitti siihen malliin, että urheilutieteiden kandidaatit Marko Loukkalahti ja Marjo Karlsson pitivät näkemästään. Lisää aiheesta
(27.8.2008) Jos sattui valvomaan pitkin yötä Pekingin olympialaisten takia, niin saattoi kalkkiviivoilla olla vaikeaa erottaa suolaa sokerista ja pyhäpäivää tilipäivästä. Se on niin sanottu Jari Porttila -syndrooma, jossa äärimmilleen pakatut silmäpussit raahaavat simmuja väkisin kiinni. Ekenäs IF:llä oli näitä ongelmia viime lauantaina, kun se tokkuroi kotitappioon jalkapallon Kakkosessa. EIF veti ensimmäisen vartin nollat taulussa ja se riitti takaamaan Kaarinan Palloilijoille 1-3 (1-3)-voiton. Lisää aiheesta
(27.8.2008) Täkäläiset yleisurheilijat runnoivat väkevästi parrasvaloihin, kun nuoriso väänsi peistä SM-mitaleista ympäri Suomea. Ekenäs IF:n Jonna Berghem, Hangon IK:n Linda Sandblom ja Ingå IF:n Cindy Manelius kruunattiin ikäluokkiensa mestareiksi. Lisäksi Karis IK:n Otto Loukkalahti ja Tomas Söderlund pokkasivat kaksi mitalia sekä Saara Pauna yhden. Lisää aiheesta
(27.8.2008) FC HIK järjestää lauantaina maan eteläisimmän tyttöjalkapalloturnauksen, Hanko Freeport Cupin. Kentällä pelaavat vuonna 1996 syntyneet tytöt ja mukana on kaksitoista joukkuetta. Paikallista väriä edustavat HIK, BK-46 ja Ekenäs IF. Otteluita pelataan aamusta alkaen Rukki Arenalla ja mitalipelit alkavat puoli viideltä.
(17.8.2008) Hangon IK kävi viime viikolla aallon pohjalla ja pinnan päällä jalkapallon kolmosessa. Hikken hävisi tiistain vieraspelin NuPS:ille 3-1 (2-0), mutta kiillotti kypärää torstaina 1-7 (0-1) -voitolla Gnistan Ogelista. Hikken on kymmenen pistettä lohkoa johtavaa Honka 2:sta perässä. Lisää aiheesta
(17.8.2008) Sitä saa mitä tilaa, laulaa luikautti Jämijärven kultakurkku Simo Silmu ja muistutti vielä päälle päätteeksi, että “jos kaiken itse pilaa, on turha olla pettynyt”. BK-46 pilasi kaiken ihan itse keskiviikkona, kun se kuikuili jalkapallon kolmosen pelissä EsPa:a vastaan kuin lintu yössä. Espoolaisjoukkue haki Karjaalta pisteet maalein 0-2 (0-0). Lisää aiheesta
(13.8.2008) Österby SK:n Andreas Selenius oli oivassa vireessä viime viikonloppuna Tuusulassa, jossa ratkottiin ampumajuoksun Suomen mestaruuksia. Selenius voitti 15-vuotiaiden yhteislähtökisan kultaa ja normaalimatkan hopeaa. Tuplavoittokaan ei ollut kaukana, sillä Selenius hävisi normaalimatkan voittaja Oula Nikkaselle vain 2,4 sekuntia. Lisää aiheesta
(13.8.2008) Ingå IF:n Cindy Manelius ja Ekenäs IF:n Jonna Berghem antoivat palaa ruotsinkielisen urheiluliiton mestaruuskisoissa, jotka pidettiin viime viikonloppuna Sipoossa. Manelius rohmusi 17-vuotiaissa kolme kultaa ja Berghem teki saman tempun 15-vuotiaissa. Lisää aiheesta
(13.8.2008) Eteläkärjen ajojen duathlon-kilpailu meni jäsentenväliseksi selvittelyksi. Österby SK:n Sebastian Österholm ja Andreas Selenius tarpoivat kaksi viiden kilometrin juoksulenkkiä ja vajaan 40 kilometrin pyöräilyrupeaman käsi kädessä, kunnes Österholm paineli lopussa karkuun. Hän ehti Västerbyn hiihtokeskuksessa sijainneeseen maaliin puolitoista minuuttia ennen Seleniusta. Lisää aiheesta
(13.8.2008) Pohjan Ruukkigolf isännöi viime perjantaina veteraanitourin osakilpailua. Paikalla olikin komeat 83 osallistujaa ympäri maata. Seniorien välitourilla pelaavat miehet tasoituksilla 7-15 ja veteraanitourilla palloa lyödään 7-24 tasoituksilla. Lisää aiheesta
(10.8.2008) Kesäolympialaisissa kamppaillaan yli 30 lajissa, joten selvää on, että tapahtuu aika paljon, sitä sun tätä ja ihan mitä vain. Sama meininki oli sitkeästi jalkapallon kolmosen ykköslohkon kärkipaikkaa pitävällä BK-46:lla tällä viikolla. Kokoonpanomuutoksia, uusia pelaajia, loukkaantumisia, kinkkisiä pelejä ja sen sellaista. Vaiherikkaan viikon tärkein anti oli kuitenkin se, että plakkariin tipahti kaksi voittoa lisää. Tiistaina BK voitti vieraissa Nummelan Palloseuran 2-3 (1-1) ja torstaina se kyykytti Talissa Zyklonin 0-3 (0-1). Lisää aiheesta
(10.8.2008) Juuri nyt on hyvä muistaa, että Pekingissä kello on viisi tuntia Suomea edellä eli siellä ollaan runsaasti etuajassa. Hangossa oltiin keskiviikkona jo rutkasti yliajassa, mutta se ei Hikkeniä rasittanut. Kari Koivusalo puski HIK:n voittomaalin lisäajalla ja jääräpäinen EBK kaatui kolmosen ottelussa 3-2 (2-2). Lisää aiheesta
(10.8.2008) Pekingin olympialaisia varjostavat jos jonkin sortin poliittisilmastollisterrorismiongelmat. Yksi suurimmista pilvistä on tunkkainen ilmanlaatu, joka saa urheilijat tosissaan pohtimaan mitä shampoota tulisi käyttää, jotta hiukset olisivat päässä vielä reissun jälkeenkin. Pekingin saasteet ovat levinneet myös Ekenäs IF:n rinkiin, jossa ollaan viime ajat yskitty porukassa. Peli ei kulje ja hiuksia harventaa loukkaantumissuma. Torstaina EIF päätyi tasapeliin Leppävaarassa, jossa se pelasi FC Espoon kanssa 1-1 (0-0). Lisää aiheesta
(10.8.2008) Jenkkiuimari Michael Phelpsin tähtitieteellinen tavoite voittaa Pekingissä kahdeksan kultamitalia on saanut pienemmätkin urheilijat miettimään, mitä sitä voikaan tehdä yksissä ja samoissa kisoissa. Viime viikonloppuna Karjaalla käydyissä NÅID:n junioreiden mestaruuskisoissa saattoi pistää ranttaliksi neljässä lajissa. Täkäläisistä neljään voittoon ylsivät EIF:n Benjamin Källman ja KIK:n Nicolina Nynäs. Lisää aiheesta
(10.8.2008) Olympialaisten yleisurheilut pyörähtävät käyntiin ensi viikonloppuna ja sopivasti samaan aikaan päästetään irti Pohjoismaiden tulevaisuuden toivoja. 19-vuotiaiden PM-kisat käydään Norjan Bergenissä viikon päästä ja mukana menossa on myös Hangon IK:n korkeushyppääjä Linda Sandblom. Hänet valittiin Suomen joukkueeseen, joka ottaa mittaa Norjasta, Ruotsista sekä Tanskan ja Islannin yhdistetystä joukkueesta. Lisää aiheesta
(6.8.2008) Raseborgs Skyttaren Mårten Westerlund pyyhkäisi pöydän nuorten sarjassa, kun ampujat kisasivat liikkuvan maalin ja riistamaalilajien SM-mitaleista viime viikonloppuna Jurvassa. Westerlund voitti 20-vuotiaiden kaikki neljä kilpailua, joista ilmakiväärin normaalijuoksuilla ei kuitenkaan ollut SM-arvoa. Lisää aiheesta
(6.8.2008) Kerran jos saa nokilleen, niin sen voi pistää vahingon piikkiin, mutta toisella kertaa se selitys ei enää vetele. Lohjan Pallo veteli kahdesti tällä kaudella Ekenäs IF:ää pitkin ja poikin ja se ei liene sattumaa. LoPa on ainoa joukkue, joka pötkii Kakkosen B-lohkossa PoPa:n perässä, kun taas EIF:n kausi on menossa mollivoittoiseen suuntaan. LoPa kävi lauantaina hakemassa Tammisaaresta pisteet maalein 0-3 (0-0). Edellinen kohtaaminen Lohjalla päättyi 5-1, joten ei paljon auta nokkaa koputella. Lisää aiheesta
(6.8.2008) Hangon IK:n vuonna -98 syntyneet juniorit ilahduttivat paikallisia, kun joukkue ylsi pronssille viime viikonlopun Itämeri cupissa. Hikken kaatoi pronssiottelussa Sibbo Vargarna Ketut maalein 4-2 ja riemu repesi. Lisää aiheesta
(6.8.2008) Karis IK:n Tomas Söderlund ei saa tarpeekseen ennätystehtailusta. Pitkään 18 metrin rajaa tällä kaudella jahdannut kuulantyöntäjä on murjonut rekordinsa nyt jo hyvän matkaa tuon rajapyykin päälle. Viime torstain nuorten eliittikisoissa Porissa Söderlund pukkasi tuloksen 18,19 ja voitti 19-vuotiaiden sarjan selkein ottein. Lisää aiheesta
(6.8.2008) Pyöräilyn kuntotapahtuma Eteläkärjen ajot rullataan sunnuntaina 10.8. Lähtö ja maali sijaitsevat tuttuun tapaan Västerbyn hiihtokeskuksessa ja ilmoittautumiset hoidetaan paikan päällä. Lisää aiheesta
(3.8.2008) Tekemisen meininkiä oli BK-46:lla keskiviikkona, kun se paini kotonaan voiton Hangon IK:sta jalkapallon kolmosessa. 3-1 (1-1)-voiton myötä BK metsästää vakaasti ykköslohkon kärkipaikkaa, kun taas Hikken saa hiljalleen huutaa apua. Tappio jättää HIK:n kahdeksan pinnaa kärjestä. Lisää aiheesta
(3.8.2008) 14-vuotias Joni Wiman ei tuntenut armoa KF 3-sarjan Euroopan mestaruuskarsinnoissa, kun hän kiri takamatkalta aina palkintopallille asti. Wiman oli kahden finaalin yhteistuloksissa kolmas ja selvisi näin kevyesti niiden 25 kuskin joukkoon, jotka matkaavat syyskuun alussa EM-finaaliin. Lisää aiheesta
(3.8.2008) Hangon tennisviikot kiittivät ja kumarsivat tämän vuoden osalta torstaina. Jälkimmäinen viikko tarjosi vielä hyvää paikallista antia. Junioriluokissa juhlittiin viittä voittoa Hangon HTK:n ja Tammisaaren ETK:n pelaajien toimesta. Lisää aiheesta
(3.8.2008) Ingå IF:n ja Österby SK:n ampumajuoksijat pistivät tuulemaan, kun lajissa ratkottiin FSS:n mestareita. Viime viikonloppuna Ahvenanmaalla pidetyt kisat tuottivat IIF:lle kaksitoista ja ÖSK:lle kuusi mitalia. Tuplamestareiksi kirivät IIF:n Henrika Malmström, Pekka Kangasharju ja Johan Enström sekä ÖSK:n Dennis Rehnström. Lisää aiheesta
(30.7.2008) Anton Aprelev ja Tobias Lindgren johdattivat Raseborgs Skyttaren railakasta rintamaa, kun ampumalajien SM-mitaleista kilvoiteltiin viikonloppuna. Aprelev tykitti kiväärilajien SM-kisoista viisi mitalia, kun joukkuemestaruudet lasketaan mukaan. Lindgren puolestaan ampui voittoon 18-vuotiaiden 25 metrin pienoispistoolissa tuloksella 546. Lisää aiheesta
(30.7.2008) Ei kaikkea hyvää kerralla, sanottiin pikku-Eemelille, kun jätskiannoksesta jätettiin toffeekastike pois. Hangon IK:n Linda Sandblom oli hieman samanlaisen tilanteen edessä viime viikonlopun Kalevan Kisoissa. Jäätelöstä ei ollut pulaa ja kastikekin oli hiuskarvan varassa. 18-vuotias Sandblom teki melkoisen tempun, kun hän ponkaisi naisten korkeuskisassa peräti neljännelle sijalle. Tulos 175 on komea uusi ennätys ja sillä meinattiin jo olla mitaleilla. Lisää aiheesta
(30.7.2008) Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki Rauma on tunnettu paitsi mureasta murteestaan, myös pitsinnypläyksestä, jota paikkakunnalla on bruukattu tavan takaa harrastaa. Perinteitä kunnioittaen paikallinen Pallo-Iirot ja Ekenäs IF nypläsivät sunnuntaina pitsiä jalkapallon Kakkosen ottelussa. Hienoudet jätettiin sikseen ja EIF kävi raapimassa vierasvoiton maalein 0-1 (0-1). Lisää aiheesta
(30.7.2008) Varttia vaille valmista alkaa olla Hangossa tämänvuotisen Itämeri Cupin kanssa. Viidennentoista kerran pidettävä juniorien jalkapalloturnaus kerää taas nurmikentät tupaten täyteen nappuloita ensi viikonlopuksi. Paikalle ryntää 85 joukkuetta joka puolelta Suomea ja otteluita on yli 300. Lisää aiheesta
(27.7.2008) Raseborgs Skyttaren Anton Aprelev tähtäsi mestariksi, kun kiväärilajien SM-kisat pyörähtivät torstaina käyntiin Mikkelissä. Aprelev voitti 16-vuotiaiden 50 metrin pienoiskiväärin makuukilpailun. 40 laukauksen kisassa hänen voittotuloksena oli 391. Lisää aiheesta
(27.7.2008) Karjaan yleisurheilukentällä koettiin tiistaina afrikkalainen invaasio, kun Qatarin junioriakatemia putkahti paikalle 29 urheilijan voimin. Karjaan kisat alkoivat samalla olla viimeisiä etappeja qatarilaisnuorille, jotka ovat kiertäneet maailman mantuja jo hyvän aikaa. Suomalaisittain Karjaan kisojen parasta antia oli Tomas Söderlundin komea kuulakaari. Jo pitkään 18 metrin viivaa jahdannut Karis IK:n mies pukkasi oman ennätyksensä 18,02. Lisää aiheesta
(27.7.2008) Ekenäs IF:n naisjoukkueella on takanaan raskas kevätkierros jalkapallon 3-divisioonassa. Ensimmäistä kauttaan kolmosessa pelaava EIF rekisteröi yhdeksästä pelistä vain yhden voiton ja päälle kolme tasapeliä. Kuudella pisteellä se on sarjan hännillä yhdessä MPS 2:n ja PK-50:n kanssa. Lisää aiheesta
(27.7.2008)Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hangon IK:lle “milloinkaan” ei ole enää vaihtoehto jalkapallon kolmosessa ja niinpä täytyy tarttua “myöhään”, jos se on vielä tarjolla. Kirkkonummen KyIF piti pitkään Hikkeniä pihdeissä keskiviikon ottelussa, mutta viimeisen 25 minuutin maaliryöppy takasi hankolaisille ehdottoman tärkeän voiton. Loppulukemat 4-1 (0-1). Hikken on lohkon viidentenä, kuusi pinnaa kärjestä.. Lisää aiheesta
(27.7.2008) Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Hangon IK:lle “milloinkaan” ei ole enää vaihtoehto jalkapallon kolmosessa ja niinpä täytyy tarttua “myöhään”, jos se on vielä tarjolla. Kirkkonummen KyIF piti pitkään Hikkeniä pihdeissä keskiviikon ottelussa, mutta viimeisen 25 minuutin maaliryöppy takasi hankolaisille ehdottoman tärkeän voiton. Loppulukemat 4-1 (0-1). Hikken on lohkon viidentenä, kuusi pinnaa kärjestä. Lisää aiheesta
(27.7.2008) Helsingin HVS:n Tuomo Ojalalla ei paljon nokka tuhissut, kun hän pyyhkäisi miesten A-luokan voittajaksi Hangon tennisviikoilla. Suomen viitospelaajalle ei löytynyt minkäänlaista vastusta, sillä hän hävisi neljässä ottelussa vain kahdeksan geimiä. Finaalissa hän voitti Magnus Brorströmin tylysti 6-1, 6-2. Lisää aiheesta
(23.7.2008) “Me rakastetaan sua, Jarkko!” kaikui Hangon tennisareenalla perjantaina, kun Jarkko Nieminen oli tekemässä silppua Luxemburgin Philippe Grandjeanista. Ylivoimainen ykköspelaajamme Nieminen on totta tosiaan ollut yksinoikeudella tenniksen rakastetuin hahmo jo iät ja ajat, mutta hellyyden kohteita alkaa löytyä muualtakin. 18-vuotias Henri Kontinen ei jättänyt ketään kylmäksi, kun hän oli johdattamassa Suomea 3-2-voittoon Luxemburgista Davis Cupin Euro/Afrikan 2-ryhmän karsintapelissä. Lisää aiheesta
(23.7.2008) Vaikka ei olisi mitenkään nirso, niin on joitakin asioita, jotka eivät miellytä silmää. Yleisesti ottaen tällaisia asioita ovat ainakin nykytaide, musta etuspoileri, Anette Olzonin kukkamekkotyyli ja pohjaan palanut puuro. Listalle voi viime lauantain jälkeen lisätä Ekenäs IF:n ja Salon Palloilijoiden jalkapallopelin. Silmät punaisena saatiin lopulta todeta, että SalPa vei voiton maalein 1-3 (0-1). Lisää aiheesta
(23.7.2008) Ekenäs IF:n tyttöjuniorit olivat terävinä viime lauantaina Riihimäellä pidetyissä Häme Games-kisoissa. Muiden muassa Cecilia Sandell tykitti 13-vuotiaiden 200 metrillä uuden ennätyksensä 27,41 ja noukki jo kauden neljännen voittonsa kyseisellä matkalla. Lisää aiheesta
(20.7.2008) Hangon Hyrskyjen kamppailujaoksen Hilti Hangon järjestämä Brazilian Jiu-jitsun Summerfight-kilpailu käytiin viime viikonloppuna viidennen kerran. Tällä kertaa vallitsi poikkeustila. -Yleensä tapahtuma eroaa muista BJJ-kisoista siten, että se käydään ulkona, mutta nyt jouduimme sisätiloihin, kertoi Stig Vesterlund Hilti Hangosta. Ottelijoita oli paikalla 80 ja se oli jälleen pienoista kasvua viime vuoteen verrattuna. Lisää aiheesta
(20.7.2008) Globalisaation tuulet tuivertavat tiistaina kovaa ja korkealta Karjaan yleisurheilukentällä. Kaikki kunnia Karjaan kisojen kansalliselle kaartille, mutta päähuomio tulee keskittymään Persianlahden periltä ampaiseviin afrikkalaismiehiin. Qatarin urheiluakatemia juoksuttaa paikalle 29 junioriurheilijaa ja heidän 15-henkisen valmennusryhmänsä, joten tunnelma on taattu. Lisää aiheesta
(20.7.2008) Keltaisen karvapallon kourissa kehrääviä kuluttajia kutsuvat kissanpäivät. Tennisniiloja hyväillään Hangossa olan takaa, kun ensin rullataan tänä viikonloppuna Davis Cup-ottelu Suomi-Luxemburg ja perään pärähtävät käyntiin perinteiset tennisviikot. Tiistaina alkavat 13-päiväiset tennisviikot pidetään jo 102. kerran. Davis Cup ei sinänsä sotke suunnitelmia, vaan rattaat pyörivät vanhaan malliin. Lisää aiheesta
(16.7.2008) Suomen tennismaajoukkue joutui ahtaaseen rakoon, kun se huhtikuun puolivälissä kapsahti Talissa Etelä-Afrikalle. Tappio tarkoitti sitä, että Suomi tipahti karsimaan paikastaan Davis Cupin Euroopan-Afrikan 2-ryhmässä. Näin tukalassa tilanteessa ei Suomi ole DC-historiansa aikana koskaan ollut, mutta sen luulisi silti pystyvän pitämään päänsä pinnalla. Suomi kohtaa viikonloppuna Hangossa pelattavassa karsintaottelussa Luxemburgin, jonka tulisi kaiken järjen mukaan kellistyä. Lisää aiheesta
(16.7.2008) Raseborgs Skyttaren Mårten Westerlund tähtäsi kultaa ja pronssia pistoolin ja kiväärin ruutilajien nuorten EM-kisoissa Tsekissä. Molemmat mitalit tulivat liikkuvan maalin sekajuoksuissa. Lisää aiheesta
(16.7.2008) Ekenäs IF luhistui kasaan viime sunnuntaina Turussa, jossa se kohtasi jalkapallon Kakkosen ottelussa Åbo IFK:n. EIF piteli tunnin verran isäntiä köysissä, mutta kun ÅIFK pääsi irti, niin tammisaarelaiset olivatkin itse kanveesissa. ÅIFK otti vasta kauden toisen voittonsa numeroin 3-0 (0-0). Lisää aiheesta
(13.7.2008) Lady Cup, joka on Ruukkigolfin suosituimpia turnauksia, pelattiin viikko sitten lauantaina mukavissa olosuhteissa. Lady Cupin voitti tänä vuonna joukkue Nina Saari, Jarmo Saari ja Aleksi Tuomola hyvällä tuloksella 60 lyöntiä. Lisää aiheesta
(9.7.2008) Jalat käyvät ja maisema vaihtuu. Näin ainakin Andreas Rönnbergillä, joka vaihtaa joukkuetta Espanjan toiseksi korkeimmalla käsipallotasolla. Viime kauden rämpiminen Tolimar Tres de Mayossa vaihtuu ensi kaudeksi sarjanousuun tähtäävän BM Forcusa-Huestan vahvistamiseen. BK-46:n kasvatti sorvasi seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Lisää aiheesta
(9.7.2008) Hangon IK:n Linda Sandblom kiristi ruuvia, kun Karjaan keskuskentällä oteltiin viime torstaina toinen osa kolmijakoisista Karjaan kisoista. 18-vuotias Sandblom kurotti korkeudessa komeaan uuteen ennätykseensä 173 ja voitti kilpailun lähes 20 sentin erolla seuraavaan. Lisää aiheesta
(6.7.2008) Hangon IK:n keskiviikkoinen 9-0 (4-0)-voitto Gnistan Ogelista palautti välittömästi mieleen rytmikkään lastenlaulun Putte-possun nimipäivät. Koska itse ottelusta ei saa kirveelläkään mitään fiksua kirjoitettua, sorrutaan tässä nyt halpamaiseen keinoon ja käydään peli läpi Putte-possun silmien kautta. Lisää aiheesta
(6.7.2008) Kala sinne ja toinen tänne, niin kuka tietää miten olisi käynytkään. Sitä jäi päivittelemään pohjalainen Paavolan perhe, kun merilohen uistelun EM-kisat saatiin päätökseen viime sunnuntaina Helsingissä. Pohjasta ponnistavat Marko Paavola ja hänen poikansa Jani, vahvistettuna Tomi-serkulla Hyvinkäältä onkivat lopulta sijalle 28. Se ei ole yli 150 venekunnan joukossa hassumpi suoritus, mutta hampaankoloon jäi muutama ruoto. Lisää aiheesta
(6.7.2008) Jalat käyvät ja maisema vaihtuu. Näin ainakin Andreas Rönnbergillä, joka vaihtaa joukkuetta Espanjan toiseksi korkeimmalla käsipallotasolla. Viime kauden rämpiminen Tolimar Tres de Mayossa vaihtuu ensi kaudeksi sarjanousuun tähtäävän BM Forcusa-Huestan vahvistamiseen. BK-46:n kasvatti sorvasi seuran kanssa yksivuotisen sopimuksen. Lisää aiheesta
(2.7.2008) Jalkapallon EM-kisat olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta niin iloiset afäärit, että niiden ruokkimaa positiivista henkeä tulisi vedellä jokaisiin sieraimiin. Joten vaikka BK-46:n peli ei viime perjantaina ollutkaan mitään tiko-tikoa, niin unohdetaan kaikki tyhmät jutut ja muistellaan positiivisia aspekteja. BK voitti Nummelan Palloseuran 4-2 (1-1) ja se oli tärkein seikka. Lisää aiheesta
(2.7.2008) Paimion Rastin suunnistajat tyhjensivät pajatson lauantaina Fagervikissä käydyillä Karjaa-rasteilla. Markus Lindeqvist voitti miesten 10,2 kilometrin pääsarjan ja naisissa juhli Inga Dambe. Lindeqvistin voitto irtosi tosin vain kymmenen sekunnin erolla Angelniemen Ankkureiden Tuomo Mäkelään, mutta sehän riittää. Kolmanneksi kiristi OK 77:n Mikael Donner. Damben perään kiilasivat Lynxin Anne-Mari Leskinen ja Helsingin Suunnistajien Anu Åkerman. Lisää aiheesta
(2.7.2008) Hangon IK:n Linda Sandblom liiteli uusiin sfääreihin viime viikonloppuna Göteborgissa pidetyissä Världsungdomsspel-kilpailuissa. Sandblom ylitti 19-vuotiaiden korkeudessa lukeman 170, joka on uusi ulkoratojen ennätys. Viime vuonna hän hyppäsi hallissa samat numerot, mutta nyt rajapyykki on siis selätetty myös ulkona. Lisää aiheesta
(29.6.2008) Hölmö paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Hangon IK on tehnyt jalkapallon kolmosessa töitä siihen malliin, että jatkossa töitä on vielä enemmän. Pois tupeloitujen pisteiden sarja sai jatkoa tiistaina Pajamäellä, kun Hikken sai tyytyä 2-2 (2-2)-tasapeliin PPV:tä vastaan. Lisää aiheesta
(29.6.2008) Kirkkonummella oltiin tiistaina asian ytimessä, kun KyIF ja BK-46 kohtasivat jalkapallon kolmosen ottelussa. Kolmen maalin, kahden punaisen kortin ja yhden loukkaantuneen maalivahdin jälkeen oltiin tilanteessa, että BK voitti 0-3 (0-2). BK:n paikka ykköslohkon kärjessä on reilassa. Lisää aiheesta
(29.6.2008) Karnevaali kulkee ja koirat naukuu. Vai miten se meni. Joka tapauksessa yleisurheileva nuorisomme polkaisi karnevaalikekkerit käyntiin torstaina ympäri Suomea. Täkäläisittäin suurinta herkkua tarjottiin Pihtiputaalla, jossa Karis IK:n Oliver Helander keihästi 11-vuotiaiden voittajaksi. Lisää aiheesta
(29.6.2008) Perinteinen juniorien jalkapalloturnaus Ekenäs Cup piti tänä vuonna pelata 28. kerran, mutta kun ei pelata. Turnaus oli suunniteltu pelattavaksi poikkeuksellisen aikaisin jo tänä viikonloppuna, mutta kasaan ei saatu tarpeeksi joukkueita. Lisää aiheesta
(25.6.2008) Jalkapallon EM-kisojen mukavan positiiviselle pelille saatiin hyvää vastapainoa juuri ennen juhannusta, kun BK-46 ja Gnistan Ogeli sohlasivat jalkapallon kolmosen pelissä Karjaalla. Lohkokärki BK ei vaikuttanut millään saavan mitään fiksua aikaan, vaikka vastassa oli joukkue, jonka nimellä selostetaan sanakirjassa kohtaa “heittopussi”. Rökäletappioita kuin alennuskuponkeja kerännyt Ogeli piinasi BK:ta aina pelin loppuun asti, kunnes viimeisen viiden minuutin maaliruiskutus pelasti isännille 3-0 (0-0)-voiton. Lisää aiheesta
(25.6.2008) Juhannusaattona Fiskarissa taitetussa Degersjö-juoksussa saatiin alle hyvät alkulämmöt ennen varsinaisia vihtomisia. Miesten saunavuoro oli ensin ja Mårten Boström ja Jaakko Kero pitivät huolen siitä, että väki väheni ylälauteilta. Kaksikko viskasi lopulta kiukaaseen koko saavin ja kumpikin painoi alle reittiennätyksen. Lisää aiheesta
(25.6.2008) Yleisurheileva Suomi aloitti juhannuksen vieton erinäköisillä teemakisoilla ympäri maan. Someron juhannuskisoissa mallia näytti Karis IK:n Tomas Söderlund, joka ärähti 19-vuotiaiden kuulakisan voittoon. Tulos 17,65 oli uran toiseksi parhain noteeraus. Lisää aiheesta
(25.6.2008) “Hyvä, Esa! Paina ohi vaan!” Ja Esahan painaa. Miten riittikään vielä loppusuoralla noin paljon voimia raskaan ryteikössä rypemisen jälkeen? Joku tosin huomauttaa, että ylimainostettua on Tampere-Jukolan raskaus. Lapualla ja Salossa otti kovemmille. Jaa. Tarvitseeko niitä nyt järjestykseen pistää. Näyttää se täälläkin irvistys irtoavan niin kärkimenijöillä kuin jossain 400 tienoilla painavan Esankin naamalla. Lisää aiheesta
(18.6.2008) Reaktio oli jopa hämmentävä. Jukolan viestin voittoa vuosikaudet jahdannut Länsi-Uudenmaan Delta oli vihdoin pystissä kiinni, mutta maalintulo ei sisältänyt villejä riemunkiljahduksia, voltteja ja kuperkeikkoja tai muutakaan ylimalkaista juhlimista. Ehkä raskaan kilpailun jälkeen ei jaksettu paukutella henkseleitä, ehkä ei vielä täysin ymmärretty mitä tulikaan tehtyä. Ankkuri Valentin Novikovin mestarillinen suoritus toi Deltan ensimmäiseen Jukola-voittoon viikonloppuna Tampereen Kaanaassa. Lisää aiheesta
(18.6.2008) Jukolan viesti hyrrättiin tänä vuonna Tampereen Kaanaan ilmailu- ja moottorikeskuksessa ja ainakin OK Raseborgin naisjoukkue sai sitä kautta siivet selkäänsä ja usvaa putkeen. Raseborg suunnisti Venlojen viestissä seuran kaikkien aikojen parhaaseen tulokseen, sijoittumalla upeasti tilalle 88. Joukkueessa juoksivat Linda Danskanen, Susanna Forsell, Hanna Söderström ja Monica Boström. Lisää aiheesta
(18.6.2008) Ekenäs IF palasi voittojen tielle jalkapallon Kakkosessa, kun se kävi lauantaina nipistämässä IF Finströmin poikia. EIF voitti IFFK:n Ahvenanmaalla numeroin 1-3 (1-2). Kevätkierros oli samalla siinä ja yhdeksän pelin jälkeen EIF tiirailee sijalla yhdeksän. Lisää aiheesta
(15.6.2008) BK-46 on aikaansa edellä, sillä se hallitsi tiistaina yllättävät tapahtumat kuin vettä vaan. Kova tuulenvire ja kahden miehen alivoima ei hetkauttanut karjaalaisia, vaan BK kävi repimässä Pajamäen Pallo-Veikkojen nurkista arvokkaan pisteen 0-0-tuloksella. Lisää aiheesta
(15.6.2008) Nuorena on vitsa väännettävä ja mikäs on vääntäessä, jos työkaluja löytyy. FC Honka on kasvattanut nuorempaa polvea viheriölle tuimalla tahdilla ja joitakin sen koulun hedelmiä nähtiin torstaina Espoossa. Honka 2 marssitti kentälle nykyisiä ja entisiä nuorten maajoukkuepelaajia ja Hangon IK katseli välillä, että missäs tässä mennään. Hikken nuoleskeli silti pistettä kolmosen pelissä, mutta antautui katkerasti loppuhetkien maalilla. Honka 2 voitti 2-1 (1-0). Lisää aiheesta
(15.6.2008) Karis IK:n Tomas Söderlund ja Hangon IK:n Linda Sandblom ylsivät voittoihin, kun nuorten eliittikisasarja jatkui torstaina Janakkalassa. Söderlund junttasi kuulan lukemiin 17,52 ja oli 19-vuotiaiden selvä ykkönen. Hyvää kuntoa puhkuva karjaalainen on näin voittanut sarjan molemmat kuulakisat. Ulkokautensa avannut Sandblom ponkaisi korkeudessa lukemat 166 ja voitto oli selvä kuin pläkki. Lisää aiheesta
(15.6.2008) Säällehän voi tunnetusti yhtä paljon kuin Suomen keskustalle, mutta hieman parempaa keliä olisi Karjaan yleisurheilukentälle voinut tiistaiksi tilata. Kolmessa osassa käytävät Karjaan Kisat pyörähtivät liikkeelle tuivertavassa tuulessa ja koleassa ilmassa, tuoden oman häiritsevän säväyksensä noin 50 juniorin suorituksiin. Lisää aiheesta
(11.6.2008) Länsiuusmaalaisessa jalkapallossa avattiin lauantaina uusi ja uljas sivu, kun Karjaan tekonurmi vihittiin käyttöön. Karjaan päivän kunniaksi paikalle oli saatu kaupungin isokenkäistä osastoa, jotka toivat läsnäolollaan merkkitapahtumaan kultturellin säväyksen. Ekenäs IF:n, BK-46:n ja Hangon IK:n pelaajista koottu Raseborg ei juuri puheenvuoroa saanut tekonurmen avaamisen kunniaksi pelatussa vihkiäisottelussa, kun Veikkausliigan keskikastissa kyttäävä MIFK näytti kaapin paikan. Lisää aiheesta
(11.6.2008) Ekenäs IF pusersi kolmannen voitottoman pelin putkeen jalkapallon Kakkosessa, kun se vieraili sunnuntaina Tampereella. Keskikokoinen kissaeläin Ilves väänsi tammisaarelaisten kanssa 1-1 (1-0)-tasapelin Tammelan kaupunginosassa. EIF on putoamassa kelkasta taas valitettavan ajoissa, sillä B-lohkoa johtava Porin Palloilijat vouhkaa jo neljäntoista pisteen päässä. Lisää aiheesta
(11.6.2008) Paikalliset juniorit painoivat parrasvaloihin, kun Suomen suurin lasten yleisurheilutapahtuma Finlandia Junior Games huhkittiin viime viikonloppuna Helsingin Eläintarhan kentällä. Eläimellisin meno oli Karis IK:lla, joka sulloi monta urheilijaa kärkisijoille. Lisää aiheesta
(11.6.2008) Tammisaarelaislähtöinen Jaakko Kero vei viime vuoden malliin Kivijärven ympärijuoksun voiton perjantaina. Turun Urheiluliittoa edustava Kero oli viiden kilometrin matkalla reilut puolitoista minuuttia nopeampi kuin kakkoseksi kiristänyt Kaj Söderholm. Lisää aiheesta
(8.6.2008) Kun on ensin nielty katkeraa kalkkia, niin sehän on hyvä huuhtoa alas happamalla maidolla. Ekenäs IF:n kulinaristiset viehtymykset ovat joutuneet viime aikoina koetukselle, kun se on työnnetty seisovan pöydän äärestä kaivamaan roskakoreja. Ensin KaaPo rokotti viime hetken voittomaalilla ja keskiviikkona Kakkosen B-lohkon herra ja hidalgo Porin Palloilijat väänsi puukkoa haavassa. EIF pisti kunnolla kampoihin ja oli vähintään pisteessä kiinni, mutta sai lopulta taipua kotonaan 0-1 (0-0). Lisää aiheesta
(8.6.2008) BK-46 kiillotti keskiviikkona kilpeään jalkapallon kolmosessa. Honka 2:lle kärsityn uunotuksen jälkeen BK löysi taas voittojen tielle, höpläyttäen Karjaalla FC Espoo 2:sta maalein 3-1 (2-0). BK jatkaa ykköslohkon kärjessä, kolme pistettä Honka 2:sta edellä. Lisää aiheesta
(8.6.2008) Hikkenin tähtäin oli pahasti vinossa, kun se joutui tyytymään kolmosen kotipelissä 2-2 (0-1) -pistejakoon Puistolan PuiU 3:n kanssa. Voittoputki tyssäsi näin ollen neljään. Lisää aiheesta
(8.6.2008) Yleisurheilun ulkokausi on vasta aluillaan, mutta Karis IK:n Tomas Söderlund on jo ehtinyt pullistella lihaksiaan siellä sun täällä. Kuulakarju oli viimeksi vedossa torstaina Valkeakoskella, jossa käytiin nuorten eliittikisojen ensimmäinen osakilpailu. Söderlund ärjäisi 19-vuotiaiden ykköseksi komealla ennätystuloksella 17,94. Voittotyöntö syntyi kaiken lisäksi viimeisellä pukkaisulla, jota ennen Söderlund oli vielä Mikko Toiviaisen (17,61) takana. Lisää aiheesta
(4.6.2008) Huikeassa vaalirahoitussotkussa halutaan lisäselvityksiä ja tarpeen vaatiessa lisää selvityksiä ja äärimmäisenä keinona lisää lisäselvitystä. Mukavana lisänä osoitetaan lisääntyvää närkästystä poliitikkoja kohtaan. Lisät eivät ole pahitteeksi, mutta joskus niiden kanssa käy kylmät. Ekenäs IF luuli jo viime perjantaina selvittävänsä Kaarinan keikan kunnialla, mutta lisäajalla lonksahti. KaaPo vei jalkapallon Kakkosen pelistä voiton viime hetken maalilla 1-0 (0-0). Lisää aiheesta
(4.6.2008) Länsi-Uudenmaan Pyöräilijät-82:n Mats Sjöholm polki voittoon sunnuntaina ajetussa Mynämäen Tempossa. Karjaalainen Sjöholm ehti hyvissä ajoin tuulettaa M 30 -sarjan ykkössijaa, sillä kakkoseksi vispannut Piikkiön Kehityksen Tomi Andersson jäi vajaan minuutin päähän. Sjöholm taittoi 30 kilometrin kisan aikaan 45.17. Kyseessä on LUP-82-ajajan ensimmäinen voitto kansallisen kisan aikuisten sarjassa pitkään aikaan. Lisää aiheesta
(1.6.2008) Ranskan avoimissa mennään pitkälti nuorison ehdoilla, mutta mikään ei estä pappaosastoa liukumasta verkolle. Eikä se johdu siitä, että hitaalla alustalla ehtii paremmin, vaan jos osaa, niin osaa. Tammisaaren tenniskentillä todettiin tiistaina ja keskiviikkona, että vanhassa vara parempi. Yli 65-vuotiaiden saaristotennis-kilpailut pidettiin Ekenäs Tennisklubin toimesta neljättä kertaa ja hauskaa oli. Kaikkiaan 16 nelinpeliparia mitteli voimiaan kevytmielisessä kisassa, jossa peli ja juttu kulkivat käsi kädessä. Lisää aiheesta
(1.6.2008) Saa nähdä millainen loppu Hangon IK:n riemumarssilla on, mutta tällä haavaa se kauhoo vastustajia yhä vain syvempään liejuun. Hikken rummutti keskiviikkona neljännen voittonsa putkeen jalkapallon kolmosessa, kun se hyväksikäytti vieraspelissä Etelä-Espoon Palloa kavallusnumeroin 0-5 (0-2). Lisää aiheesta
(1.6.2008) Kun hävitään, niin hävitään sitten kunnolla. BK-46 otti kunnolla selkäänsä torstaina, kun se kärsi ensimmäisen tappionsa tällä kaudella jalkapallon kolmosessa. Honka 2 teloitti karjaalaiset siitepölynumeroin 6-0 (4-0). Lisää aiheesta
(1.6.2008) Tammisaaren ETK:n tennispelaajat olivat kepeässä kunnossa viime viikonlopun kisoissa. Reetta Räty uusi viimevuotisen SM-hopeansa, kun Helsingin Myllypurossa väännettiin luokkamestaruuksista. Lisää aiheesta
(1.6.2008) Ekenäs IF:n yleisurheilujuniorit ruuvasivat ennätyksiään uusiksi Turun tilastopajacupissa keskiviikkona. Cecilia Sandell voitti 13-vuotiaiden 200 metriä ajalla 27,77 ja oman eränsä ykköseksi ampaissut Frida Sevón kurvasi yhteistuloksissa kolmanneksi, kellottaen 28,79. Lisää aiheesta
(28.5.2008) Kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan. Irwinin neuvoa ovat noudattaneet ainakin Länsi-Uudenmaan Tempoon viime vuosina osallistuneet miespyöräilijät, jotka ovat tippa tipalta viilanneet eliittisarjan rataennätystä. Viime lauantaina pärähti jälleen, kun Cyclo Club Helsingin Jarmo Rissanen kellotti 50 kilometriä aikaan 1.05,25. Se päihittää viime vuoden ennätyksen yhdeksällä sekunnilla. Lisää aiheesta
(28.5.2008) Ekenäs IF söi härkäpaistin yhdellä kietaisuilla suuhunsa ja jätti muille vain tähteitä. Jalkapallon Kakkosessa kolmen pelin viikon lauantaina päättänyt EIF kaapi härkäviikolta täyspotin, voittaen jokaisen ottelun. Viimeisin uhri oli Keskuskentällä laiskotellut Interin farmiporukka Sinimustat, joka antautui maalein 1-0 (0-0). Lisää aiheesta
(28.5.2008) Veret seisauttavasta jalkapallosta ei paljon perustettu maanantaina, kun BK-46 ja Espoon EBK takeltelivat läpi jalkapallon kolmosen rästiottelun Karjaalla. Ankean pelin päätteeksi taululla komeilivat numerot 1-0 (1-0) ja se sai tällä kertaa riittää. Lisää aiheesta
(28.5.2008) Etelässä huhkittiin yleisurheiluradoilla viime viikonloppuna. Nurmijärvellä heitettiin moukaria ja Hangon Hyrskyjen mörssärit olivat paikalla. Juha Särkelä oli 19-vuotiaiden kakkonen ja Jouni Särkelä vei voiton 15-vuotiaissa. Lisää aiheesta
(28.5.2008) Viime viikonloppu oli Billnäsin Ratsastajien edustajille menestyksekäs, kun he saavutivat sunnuntaina neljä voittoa kolmella eri tasolla. Lisää aiheesta
(25.5.2008) “Yhtä aikaa”, sanoi akka kun yksin veti. Kun jalkapallokentällä on yhtä aikaa huonoa puolustamista ja satunnaista viimeistelyä, niin vetoapua ei tarvita. Yksin on hyvä vedellä, jos sattuu samanlainen päivä kuin BK-46:n Lucas Mondinolle. Argentiinalaiskärki juoksi PuiU 3:n puolustuksen ohi, läpi ja ympäri, mäiskien kokonaiset neljä maalia. BK veti jalkapallon kolmosen ottelussa PuiU 3:sta kuonoon vaalirahoitusnumeroin 5-2 (3-1). Honka 2:n munittua Kirkkonummella on BK ykköslohkon ainoa puhtaan pelin joukkue. Lisää aiheesta
(25.5.2008) Äänekoski tunnetaan paitsi Anita Hirvosen tukasta, myös vahvasta ja perinteikkäästä teollisuusmaineestaan. Paikkakunnalta löytyy niinkin otollisia pytinkejä kuin taivekartonkitehdas ja sulfaattiselluloosatehdas. Maaliteollisuus puuttuu kuitenkin tyystin ja sehän ei vetele. Ekenäs IF toi hieman piristystä tilanteeseen, kun se pystyi tuottamaan Äänekoskella yhden maalin. Magnus Huldinin osuma jalosti EIF:lle toisen perättäisen voiton jalkapallon Kakkosessa, kun Huima kaatui 0-1 (0-0). Lisää aiheesta
(25.5.2008) Zyklonille oli ilmeisesti ilmoitettu, että jalkapallon kolmosen pelissä Hangon IK:ta vastaan sovelletaan akateemista varttia. Siinä vaiheessa kun Zyklon oli valmis pelaamaan, niin peli oli jo ohi. Hikken teki tuhonsa vartissa ja loppupeli arvailtiin kuinka monta entistä hiihtopomoa jää rysän päältä kiinni. Hikken voitti Zyklonin 4-0 (4-0) ja onki kolmannen voiton putkeen. Lisää aiheesta
(25.5.2008) Viime viikonloppuna pidetyt Porvoon kevätheitot sujuivat mallikkaasti paikallisilta yleisurheilijoilta. Sekä Karjaan, Inkoon että Hangon heittäjiä sijoittui sarjojensa kärkeen. Lisää aiheesta
(25.5.2008) Pohjan Sportin Ida Westerlund laski kokonaisvoittajaksi eteläisen Suomen alppicupissa. Westerlund vei potin 15-vuotiaiden sarjassa, jossa hän keräsi kahdestatoista pujottelu- ja suurpujottelukisasta 105 pistettä. Palkinnot jaettiin maanantaina. Lisää aiheesta
(21.5.2008) Ekenäs IF rikkoi sunnuntaina kuparisen jalkapallon Kakkosessa, kun se kaiversi ensimmäisen voittonsa. Valitettavasti kuparinen ei ollut ainoa mikä meni rikki, vaan hajalle menivät myös Ville Kaipaisen paikat. Tärkeään rooliin keskikentälle kaavailtu Kaipainen kuskattiin kentältä ambulanssikyydillä ja miehen kausi on mitä luultavimmin paketissa. EIF voitti kotonaan FC Espoon 4-2 (1-0). Lisää aiheesta
(21.5.2008) Pohjan petojussi Jari Laitamäki suunnisti ikämiesten SM-pronssia, kun erikoispitkän matkan mitaleista väännettiin sunnuntaina Suomusjärvellä. Kovaa kuntoa puhkuva Laitamäki kiristi 35-vuotiaiden 19,6 kilometrin reitillä tiiviisti kärkikahakan ytimessä ja luukutti loppurutistuksen kolmanneksi. Lisää aiheesta
(18.5.2008) Raseborgs Skyttaren Mårten Westerlund ja Niklas Hyvärinen ampuivat nuorten EM-kisojen tulosrajoja rikki viikonloppuna. Liikkuvan maalin ampujat kävivät katsastuskisan Tampereella 50 metrin lajeissa. Lisää aiheesta
(21.5.2008) Pohjassa asuva Teemu Strömberg voitti voimanoston Etelä-Suomen lääninmestaruuden Helsingissä nuorten 20-vuotiaiden ikäluokan sarjassa 75 kiloa. Lisää aiheesta
(21.5.2008) Ekenäs IF:n Andreas ja Nicklas Selenius kiskoivat kymmenen sakkiin viime viikonloppuna Vammalassa käydyissä maastojuoksun SM-kisoissa. Andreas oli 15-vuotiaiden kuudes ja Nicklas 13-vuotiaiden yhdeksäs. He juoksivat niin sanotussa Herra Hakkaraisen junnumaastot -sarjassa. Lisää aiheesta
(18.5.2008) “Kyllä mies kissan nostaa, jos vaan häntä kestää”, sanotaan joissain piireissä. Se on julma toimenpide, mutta joskus on todettava, että jos ei hännästä, niin mistä sitten. Hangon IK on nostanut kissan pöydälle ja sekös aina tepsii. Hikken otti jalkapallon kolmosessa toisen voittonsa putkeen, kun se kaatoi keskiviikkona Nummelan Palloseuran 3-0 (0-0). Lisää aiheesta
(18.5.2008) Sri Lankan McGyver, Cesar Anilton Cruz, oli mies kaiken takana, kun BK-46:n alkukausi jalkapallon kolmosessa jatkui marmeladimaisissa merkeissä. Cruzin ihmetorjunnat pitivät Etelä-Espoon Pallon nollilla ja sallivat BK:n karata torstain vieraspelistä 0-1 (0-1)-voiton kanssa. BK on voittanut kaikki kolme peliä ja se on Honka 2:n kanssa ainoa puhtaan pelin joukkue. Lisää aiheesta
(18.5.2008) Pitkin Suomea kiitävä Kunniakierros-kiertue saavutti torstaina Karjaan ja Inkoon yleisurheilukentät. Sateisesta kelistä huolimatta järjestäjäseurat Karis IK ja Ingå IF eivät jääneet pulaan, sillä osallistujistakaan ei ollut pulaa. Karjaalla kenttää kiersi 45 juoksijaa ja Inkoossa muhkeat 81 menijää. Lisää aiheesta
(14.5.2008) Ekenäs IF:n olisi pitänyt viime reissulle pakata mukaan ainakin pelihuumori, mutta kun laukku kaikui tyhjyyttä, niin Lohjan Pallo yllätti sen housut kintuista. Alaston totuus on se, että LoPa voitti EIF:n jalkapallon Kakkosen ottelussa tanssinumeroin 5-1 (2-1). Voisi kai sanoa, että nykyään LoPa:a luotsaava EIF:n ex-valmentaja Markku Palmroos riisui entisen jenginsä aseista. Lisää aiheesta
(14.5.2008) Suunnistusväki tarpoo suurimman osan ajasta pitkin ryteikköjä, poissa ihmisten ilmoilta ja parrasvalojen loisteesta. Se on askeettista touhua, mutta eipä ainakaan kukaan tule turhia häiritsemään. Viime sunnuntaina pihkaniskoilla oli kuitenkin harvinaisen hyvä mahdollisuus värittää katukuvaa. Sprintin EM-katsastukset sahattiin Tammisaaren ytimessä ja palautteesta päätellen kyseessä olikin kaupunkisuunnistusta parhaasta päästä. Lisää aiheesta
(14.5.2008) BK-46:n Jessica Mannström valittiin naisten SM-sarjan vuoden maalivahdiksi, kun käsipalloväki palkitsi parhaimpia artistejaan. Mannström oli läpi kauden varmaotteinen lukko BK:n maalilla ja nousi suureen rooliin etenkin pronssipeleissä, kun BK-naiset palasivat mitalikantaan. Lisää aiheesta
(14.5.2008) Suomen suurin käsipalloturnaus Siuntio Cup käydään tulevana viikonloppuna. Perjantaista sunnuntaihin kestävä turnaus on kerännyt taas ennätyssuuren määrän joukkueita. Viime vuoden noteeraus 235 petraantuu nyt lukemiin 248. Lisää aiheesta
(11.5.2008) Aika aikaansa kutakin. Niin todettiin BK-46:n käsipallotoimistossa, jossa päätettiin viikon alussa, että Mikael Källman vapautetaan edustusjoukkueen valmennusvastuusta. Pelaajavalmentajana homman aloittanut Källman ehti koutsata miesjoukkuetta seitsemän vuotta ja saavuttaa sinä aikana kolme SM-kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Källmanin tilalle pestattiin viime kaudella BK:ssa pelannut Christer Lundqvist, joka on puhtaana ykkösvalmentajana vielä katsomaton kortti. Lisää aiheesta
(11.5.2008) Maailma muuttuu ja me sen mukana. Raaseporin kuntaliitos on pistänyt hippulat vinkumaan monessa pitäjän pytingissä eikä urheiluelämässäkään säästytä remonttihommilta. Nyt pistetään huusholli uusiksi yleisurheilun puolella, kun Karis IK ja Ekenäs IF yhdistävät voimansa. Pähkäilyt ovat edenneet niin pitkälle, että periaatteessa seurafuusion toteutumisesta ei puutu kuin nuijanisku. Lisää aiheesta
(11.5.2008) Salolainen poliitikko Sauli Niinistö sanoi männä viikolla jotain hyvin mielenkiintoista. Hänen käsityksensä mukaan “ei pidä jäädä pussin pohjalle”. Se on hyvä neuvo ja siitä kannattaa ottaa vaari. BK-46 ei ole jäänyt pussin pohjalle, vaan se on kiivennyt heti kasan päälle. BK on jatkanut jalkapallon kolmosessa siitä mihin se viime kaudella jäi, voittaen kaksi ensimmäistä peliään vakuuttavaan tyyliin. Keskiviikon kotiavauksessa kaatui Zyklon kansanäänestysnumeroin 4-1 (2-0). Lisää aiheesta
(11.5.2008) Jos jalkapallopelissä tehdään viisi maalia ja saavutetaan neljä punaista korttia, niin voidaan hyvällä syyllä sanoa, että “kiitos viimeisestä”. Hangon IK:n ja Espoon EBK:n välinen kolmosen ottelu ei jättänyt ketään kylmäksi. Villien vaiheiden jälkeen Hikken sai ongittua Espoon keinonurmelta kaivatut kolme pistettä, voittaen torstain pelin maalein 2-3 (0-1). Lisää aiheesta
(11.5.2008) Tammisaaressa asuva Raija Jurkko nosti Euroopan mestariksi Tšekin tasavallassa pidetyissä voimanoston EM-kisoissa sarjassa 48 kiloa. Lisää aiheesta
(7.5.2008) Universumin laaja-alaiseen tutkimiseen viehtyneet ihmiset ovat saaneet huomata, että avaruustekniikassa voi mennä kovin moni asia pieleen. Senpä takia onkin kaikkien epäonnistuneiden projektien vastapainoksi ihmeteltävä miten moni hanke onnistuu. Jalkapallo ei ole avaruustiedettä, mutta voihan pojat, että siinäkin voidaan mennä metsään. Ekenäs IF:n juhlavuoden projekti käynnistyi onnahdellen, kun se hävisi Kakkosen avauskierroksella kotonaan PP-70:lle 0-3 (0-0). Lisää aiheesta
(7.5.2008) Englannin Valioliigasta putoava Derby on tehnyt itsestään kaikkien surkimusjoukkueiden isän. Se on voittanut 37 pelistä vain yhden, joten siitä sopii repiä huumoria. Jalkapallon kolmosen derby puolestaan elää ja voi hyvin ja sillä ei ole aikomustakaan hävitä sarjasta. Hangon IK ja BK-46 ovat juurruttaneet paikkansa kolmosen ykköslohkon kärkikahinoihin ja ne painoivat sarvet vastakkain heti kauden alkuun. Lauantain paikallispeli Hangossa päättyi BK:n 1-3 (0-1)-voittoon. Lisää aiheesta
(7.5.2008) Karis IK lähetti viime viikon tiistaina maastojen metsot matkaan, kun läntisen Uudenmaan piirin juoksijat ratkoivat paremmuuttaan. Miesten mestariksi taittoi Sjundeå IF:n Dennis Rehnström, joka löi 5,7 kilometrin reissulla Hangon IK:n Peter Söderströmin kolmen sekunnin turvin. Lisää aiheesta
(4.5.2008) Kesä ja kärpäset, niinhän se menee. Pohjan ja Karjaan kouluissa saadaan varautua tavallisten pörriäisten lisäksi myös golfkärpäseen, jonka Ruukkigolf päästää ilmoille. Se on ohjelmoitu levittämään alakoululaisille golfin ilosanomaa ja tulitukea golfkärpänen saa Nuorelta Suomelta. Lisää aiheesta
(4.5.2008) Karjaalaisilla on kuukauden päästä aihetta riemuun. Tai miksei muulloinkin olisi, mutta erityisesti silloin. Kesäkuun 7. päivänä ei juhlita pelkästään Karjaan päivän merkeissä, vaan myös jalkapallohumun pyörteissä. Veikkausliigajoukkue IFK Mariehamn käy tuolloin pyörähtämässä paikan päällä, pelaten näytösottelun FC Raaseporin nimellä kulkevaa joukkuetta vastaan ja kunnioittaen samalla läsnäolollaan tekonurmen vihkimistä käyttöön. Lisää aiheesta