Päivitetty 7.3.2010
BK paloitteli Fenixin

(7.3.2010) BK-46 on tehnyt HC Fenixistä itselleen sekä trendin että frendin, sillä sen verran mukavaa sen kanssa on ollut leikkiä. Keskiviikkona otettiin luudat esille, sillä BK lakaisi SM-käsipallon runkosarjassa turkulaiset maton alle puhtaasti 3-0. Kauden kolmas voitto Fenixistä irtosi ahtaajanumeroin 31-18 (9-6). Samalla BK varmisteli kotietua puolivälieriin, joissa se suurella todennäköisyydellä kohtaa samaisen Fenixin. Lisää aiheesta

Kouluolympialaisissa yli 250 hiihtäjää

(7.3.2010) Mitä eroa on Vancouverilla ja Härkävuorella? Vancouverin olympialaisissa Suomen urheilevalle nuorisolle pidettiin jälki-istuntoa, Härkävuoren olympialaisissa urheileva nuoriso piti täysistuntoa. Torstaina Mustiolla järjestetyt kouluolympialaiset keräsivät tuvan täyteen väkeä, kun reippaat 250 alakoululaista lykki Härkävuoren laduilla. Osallistujaennätystä ei sentään tehty, mutta viime vuodesta pistettiin paremmaksi. Lisää aiheesta

Linda Sandblom hyppäsi hallikultaa

(3.3.2010) Vaikka ihan Savossa oltiinkin, niin homman nimi ei ollut lentävä kalakukko, vaan lentävä hankolaistyttö. Linda Sandblom puolusti menestyksekkäästi Kuopiossa pidetyissä nuorten SM-hallikisoissa korkeushypyn mestaruutta, kun hän voitti toisen kerran peräkkäin alle 22-vuotiaiden kilpailun. Voittotulokseksi kirjattiin 174. Samassa ikäluokassa IF Raseborgin Tomas Söderlund jysäytti kuulan hopealle ennätyskiskaisullaan 17,06. Lisää aiheesta

HaHy vääntää viimeiseen vetoon

(3.3.2010) Kun nyt kaikki mansikanpoimijoista metronomeihin heristelevät nyrkkiään lakkouhkailujen säestämänä, niin tuumivatpa Hangon Hyrskyjen maaliruiskutkin, että me myös. Se päätös ei syntynyt mihinkään otolliseen aikaan, sillä HaHy:llä olisi ollut ruiskulle käyttöä salibandyn 3-divarin ottelussa Porkkalan Reipasta vastaan. PoRe otti työnseisauksesta täyden hyödyn, kun se voitti kriittisen ottelun 0-2 (0-1, 0-1, 0-0). Lisää aiheesta

Elit päätti kotisavotan tyylillä

(28.2.2010) Elit pelasi torstaina kauden viimeisen kotiottelunsa salibandyn 2-divarissa ja nuiji sen kunniaksi Tikkurilan Tiikerit maan rakoon lukemin 12-3 (2-1, 4-2, 6-0). Elitillä on jäljellä kaksi vieraspeliä, jotka sen pitää kummatkin voittaa, jotta sarjapaikan säilyttäminen olisi mahdollista. Voittojen lisäksi sen täytyy toivoa Falconsin ja VSS:n kompurointia. Lisää aiheesta

BK ruhjottiin Riihimäellä

(28.2.2010) Kauas on pitkä matka, mutta mitä jos Riihimäelle on vielä pidempi matka? BK-46:n käsipallojoukkueesta tuntui siltä keskiviikkona. -Me hävisimme tämän pelin jo siinä vaiheessa kun astuimme bussiin, letkautti valmentaja Christer Lundqvist ottelusta Cocksia vastaan. No, hyvä puoli lienee se, ettei ainakaan tarvinnut junalla matkustaa. Vaikka eipä siinä paljon hyviä puolia ole, jos häviää 45-29 (20-9). Lisää aiheesta

Inkoon junioritanssijat hyvässä vedossa

(28.2.2010) Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa käytiin viime lauantaina Let´s Dance cupia ja Inkoon Disco & Show Dancersin tytöt tokaisivat, että tanssitaan vaan. Siinä kyydissä muiden tekee mieli jo sanoa “let´s stop”, koska inkoolaistanssijoiden meno tuppaa olemaan armotonta. Niin nytkin, sillä parketilta poimittiin pytty jos toinenkin. Lisää aiheesta

Conny Karlsson karjahti SM-hallikultaa

(24.2.2010) -Sattumaa tai ei, tiedä sitten siitä. Se alkoi oikeastaan jo vuonna 1997, jolloin voitin Turussa alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Sen jälkeen olen Turussa SM-kisat aina voittanut, tammisaarelainen Karlsson muisteli. Karlsson voitti Turussa Kalevan Kisat vuonna 2001 ja hallimestaruuden 2005. Ja nyt, viisi vuotta myöhemmin kertaalleen jo uransa lopettanut mörssäri palasi mestariksi. Karlsson voitti Kupittaalla pidetyissä SM-hallikisoissa kuulan tuloksella 17,65. Lisää aiheesta

BK:n hyökkäys taas solmussa

(24.2.2010) Huonoihin tapoihinsa sortunut BK löi kirvestä kiveen ja hävisi kotonaan SIF:lle 21-25 (10-14). Länsiuusmaalaiset toverit ovat olleet tällä kaudella kovin vieraanvaraista sakkia, sillä kaikki neljä ottelua ovat päättyneet kotijoukkueen tappioon. Voitolla SIF kiilasi BK:n ohi sarjakolmoseksi. Lisää aiheesta

Lindström vähintään kuukauden sivussa

(24.2.2010) SIF-pelissä sormensa loukannut BK-maalivahti Thomas Lindström tulee olemaan poissa pelikentiltä vähintään neljä viikkoa. Sijoiltaan mennyttä pikkusormea ommeltiin vielä pelipäivän iltana lauantaina Turussa ja hyvä uutinen oli se, että luu oli säilynyt ehjänä. BK saattaisi saada maajoukkuevahtinsa mukaan mahdollisiin välieräpeleihin, mutta mitenkään varmaa ei sekään ole. Lisää aiheesta

BK-naisilla ei kulje

(24.2.2010) BK-46:n ja Grankulla IFK:n lauantainen peli naisten SM-käsipallossa ei ollut mitään kaunista katseltavaa, mutta Grani sen lopulta voitti 22-27 (11-13). Tappio oli BK:lle neljäs peräjälkeen. Lisää aiheesta

Hangon jääpurjehduskilpailussa tuulta, tuiskua
ja keväistä auringonpaistetta parhaimmillaan

(24.2.2010) BK-46:n ja Grankulla IFK:n lauantainen peli naisten SM-käsipallossa ei ollut mitään kaunista katseltavaa, mutta Grani sen lopulta voitti 22-27 (11-13). Tappio oli BK:lle neljäs peräjälkeen. Lisää aiheesta

Elit tapetoi Falconsin

(21.2.2010) Jo toivottomalta näyttänyt tilanne muuttui yhä valoisammaksi torstaina, kun Elit voitti 2-divarin ottelussa Falconsin 9-5 (1-2, 3-1, 5-2). Se oli Elitin ensimmäinen kotivoitto tällä kaudella, neljäs tappioton peli putkeen ja putoamisviivan päälle on enää kolme pistettä. Eipä ole pelejäkään jäljellä kuin kolme, mutta halvalla eivät karjaalaiset nahkaansa myy. Lisää aiheesta

BK:lle taas selkäsauna Siuntiossa

(21.2.2010) BK-46 oli jälleen helisemässä Siuntiossa naisten SM-käsipallon ottelussa. SIF vei keskiviikkona voiton maalein 28-15 (15-7). Edellinen kohtaaminen Siuntiossa päättyi 32-13, joten tasan eivät ole menneet kakkoskiekot. Lisää aiheesta

Ilkka Jäntti ja Pasi Solehmainen BK:n haaviin

(21.2.2010) 156 Veikkausliigapeliä tahkonneen Pasi Solehmaisen ja muun muassa 147 Ykkösen ottelua läpikäyneen Ilkka Jäntin näytöt kyllä kysyttäessä riittävät Kakkoseen. Mutta kun miehillä on vielä halua näyttää, niin silloin puhutaan asiaa. BK-46:n kannalta onkin hyvä asia, että nämä miehet ovat ensi kaudella omassa nurkassa. Lisää aiheesta

Sport-veteraanit SM-mitaleilla

(21.2.2010) Pohjan Sportin kokenut alppikaarti oli taas tuimassa tikissä, kun Himoksella järjestettiin veteraanien SM-suurpujottelut. Lisää aiheesta

Nicklas Selenius SM-pronssille

(17.2.2010) Österby SK:n Nicklas Selenius saavutti ampumahiihdossa SM-pronssia 15-vuotiaiden sarjassa. Hän oli kuuden kilometrin takaa-ajokisan kolmas viime viikonloppuna Tuusulassa pidetyissä kisoissa. Lauantain pikamatkalla Selenius sijoittui viidenneksi jääden puolitoista minuuttia voittaja Teemu Huhtalasta. Lisää aiheesta

Elit hallitsi hermonsa Hyvinkäällä

(17.2.2010) FBC Elit ja SC Hyvinkää eivät ole salibandyparketilla hyvää pataa nähneetkään. Kitkerän kiistakumppanuuden kehittäneet joukkueet olivat taas napit vastakkain viime perjantaina, kun ne kohtasivat 2-divarin ottelussa Hyvinkäällä. Kipeästi pisteitä tarvinnut Elit riisti voiton sarjakolmoselta maalein 5-7 (2-2, 1-2, 2-3). Näin putoamista vastaan hankaavat karjaalaiset ovat vielä joten kuten tolpillaan. Lisää aiheesta

HaHy roikkuu oljenkorressa

(17.2.2010) Hangon Hyrskyt piti vielä toiveet nousukarsinnoista elossa, kun se keräsi kolme pistettä salibandyn 3-divisioonan kotiturnauksesta. LoSB 2:sta vastaan käteen jäi 4-4 (1-2, 1-1, 2-1)-tasapeli ja FC Ryback hoitui 4-1 (1-0, 2-0, 1-1). Lisää aiheesta

EIF ja BK harjoitusviheriöllä

(17.2.2010) Keleistä viis, futispallo kehiin, pliis. Ei tarvinnut kahta kertaa pyytää, kun Ekenäs IF ja BK-46 olivat jo nurmella. Tulevaan Kakkosen kauteen valmistautuvat joukkueet pelasivat kumpikin harjoitusottelun viime lauantaina. EIF kohtasi Talin hallissa HJK:n A-junioreista ja Klubi 04:n pelaajista kootun joukkueen ja otti takkiin 4-2 (0-2). BK puolestaan löi Salossa lohkokumppani SalPa:n 0-1 (0-1). Lisää aiheesta

BK käväisi toimistolla

(14.2.2010) Kun SM-käsipallossa kohtaavat BK-46 ja Dicken, niin lauletaan kovaa ja korkealta ja kaikilla mausteilla. Tulostaulu pistettiin taas keskiviikkona kilisemään, kun BK haki vierasvoiton lukemin 29-41 (12-17). Lisää aiheesta

BK-naiset repsahtivat Turussa

(14.2.2010) BK-46:n käsipallonaiset kokeilivat sellaista vaihtoehtoa, että yrittivät seulaksi pukeutuneena ryöstää pisteitä Samppalinnasta. Kotijoukkue Åbo IFK huomasi kuitenkin nopeasti, että jotain mätää on meneillään. BK:n puolustus oli kuin mätä omena ja ÅIFK piti pisteet Turussa maalein 34-26 (16-10). Se oli BK:lle kolmas tappio putkeen. Lisää aiheesta

Hangossa pilkittiin

(14.2.2010) Hangossa pilkittiin kilpaa viime sunnuntaina kauniissa säässä. Päivän parhaan kalansaaliin toi punnitukseen veteraanien sarjassa pilkkinyt Seppo Siltala Lohjalta, ahvenia 6 kiloa ja 370 grammaa. Lisää aiheesta

Sundmanit FSS-hiihtojen helmiä

(10.2.2010) IK Trissanin Edvard ja Josefina Sundman painelivat FSS:n mestaruushiihdoissa kuin mitkäkin Toyotat eli kaasupoljin pohjassa. Edvard voitti Ahvenanmaalla 15-vuotiaiden perinteisen tyylin viiden kilometrin kisan murealla marginaalilla ja pikkusisko teki saman tempun 12-vuotiaiden kolmella kilometrillä. Lisää aiheesta

Nanna Vainio uusi mestaruuden

(10.2.2010) Espoon Sulkapallo-Badmintonin kotisivuilla on pelaajaprofiili Nanna Vainiosta, missä hän mainitsee parhaaksi saavutuksekseen matikan kokeesta saadun kasin. Todellako? - Se on tehty joskus silloin, kun olin vielä ylä-asteella. Se pitäisi varmaan päivittää, Vainio naurahti. Näin on näppylät, sillä vaikka kasi matematiikasta onkin kelpo kamaa, niin eiköhän sulkapallon kaksinpelin Suomen mestaruus kiilaa edelle. Ja pistetään se vielä tuplana, sillä viime viikonloppuna tammisaarelaislähtöinen Vainio puolusti mestaruuttaan kunnialla. Lisää aiheesta

Pohjan alakoululaiset ladulla

(10.2.2010) Pohjan pitäjän alakoulujen oppilaat kokoontuivat viime torstaina Fiskarin hiihtomajalle setvimään etevyyttään ladulla. 1-3-luokkalaiset lykkivät 600 metrin matkan ja 4-6-luokkalaiset pistelivät 2,6 kilometriä. Lisää aiheesta

Talvipurjehdusta Hangossa viikonloppuna

(10.2.2010) Tulevana viikonloppuna on Hangossa luvassa ripaus pohjoista hulluutta ja tuulahdus kesän eksotiikkaa, kun Hangon Kolavikenissä järjestetään jääpurjelautailun Euroopanmestaruus Cupin kolmas osakilpailu. Talvinen Hanko on nyt parhaimmillaan ja perinteikäs pitsihuvilamiljöö tarjoaa huikeat puitteet kilpailun järjestämiselle. Lisää aiheesta

Kihlstedt ja Mannström tähtikartalle

(10.2.2010) BK-46:n Oscar Kihlstedt ja Jessica Mannström palkittiin tammikuun tähtipelaajina käsipallon SM-sarjoissa. Ensimmäisen tähtimainintansa saanut Kihlstedt jakoi miesten sarjassa kunnian Atlaksen virolaislöydön Martin Noodlan kanssa. Lisää aiheesta

Degersjö-järvellä pilkittiin

(10.2.2010) Inkoon Virkistyskalastajat ry:n järjestämät pilkkikisat pidettiin tammikuun lopussa Fiskarissa Degersjö-järvellä. Kilpailukalana oli ahven ja mukana noin 65 pilkkijää. Lisää aiheesta

Otto Loukkalahdelle hiihtosuunnistuksen SM-kultaa

(7.2.2010) Oli sää mikä hyvänsä, laji mikä tahansa eikä seurastakaan niin väliä, niin Otto Loukkalahti ei turhia kainostele. Muun muassa suunnistuksesta ja yleisurheilusta SM-mitaleja keräillyt Bollstan Boy Wonder laittoi tällä kertaa luuvitosta lapaluiden väliin hiihtosuunnistuksen puolella. Viime viikonloppuna Lieksassa pidetyissä SM-kisoissa Loukkalahti kiristi 16-vuotiaiden parisprintin voittoon Kristian Kannuksen toverina. Lisää aiheesta

Petteri Pitkänen vuoden urheilija

(7.2.2010) Raaseporin kaupunki pääsi ensimmäistä kertaa palkitsemaan vuoden uutterampia urheilijoitaan. Vuoden 2009 urheilijaksi valittiin meloja Petteri Pitkänen, jolle nämä tunnustukset alkavat olemaan arkipäivää. Helsingin Merimelojia edustava Pitkänen valittiin Tammisaaren vuoden urheilijaksi kolmeen otteeseen. Lisää aiheesta

West nujersi BK:n

(7.2.2010) BK-46:n karvat ovat nousseet pystyyn, kun se on kohdannut kummituksen Kauniaisista. HC Westin nimellä kulkeva kammotus säpsäytteli karjaalaisia viimeksi keskiviikkona, kun se voitti SM-käsipallon ottelun lukemin 29-19 (15-10). Lisää aiheesta

Elit mureni lopussa

(7.2.2010) Kun FBC Elit johti salibandyn 2-divarin kotiottelua Valttia vastaan loppuhetkillä 5-3 ja katsomosta nähtiin asiaksi huutaa fanfaarimaiseen sävyyn “Elit voittaa!”, niin tiesihän sen mitä tuleman pitää. Valtti tempaisi kaksi maalia viimeisen 32 sekunnin sisään ja peli päättyi 5-5 (2-1, 2-2, 1-2). Tukalassa tilanteessa oleva Elit olisi kipeästi tarvinnut voittoa, sillä nyt ero putoamisviivan päällä olevaan Valttiin pysyi samassa kahdeksassa pisteessä. Lisää aiheesta

WT:lle takkiin

(7.2.2010) Karjaan William Team kapsahti kotikentällä tappioon käsipallon 1-divisioonassa. Arsenal anasti pisteet maalein 22-29 (9-14). Lisää aiheesta

Sportin veteraanit iskussa

(7.2.2010) Pohjan Sportin alppikonkarit olivat viime viikonloppuna velmussa vedossa Kalpalinnassa, jossa laskettiin kansainvälinen FIS Masters-osakilpailu. Lisää aiheesta

Elitillä kinkerit Kauklahdessa

(3.2.2010) FBC Elitin kohdalla ennusteet eivät ole mitenkään mairittelevat, kun salibandyn 2-divisioonaa on jäljellä noin kuutisen viikkoa. Viime sunnuntaina karjaalaiset kuitenkin viilasivat prosentteja paremmiksi. Kotijoukkue Kauklahden Dynamo jäi täysin varjoon, kun Elit lapioi tauluun murmelilukemat 5-14 (0-5, 3-6, 2-3). Lisää aiheesta

NÅID-hiihdoista huuhdottiin mitaleja

(3.2.2010) Lyyrisen lumisissa olosuhteissa kilpailtiin Mustion Härkävuorella, jossa viikonloppu sujui NÅID:n mestaruushiihtojen merkeissä. Ja sievoisesti sujuikin, ainakin jos lähiseudun lykkijöiltä kysäisee. Järjestävän seuran IK Trissanin Edvard Sundman paineli 16-vuotiaissa tuplamestariksi ja Josefina Sundman kiiruhti 12-vuotiaiden henkilökohtaisen kisan voittoon. Lisää aiheesta

Lindström BK-voiton takeena

(31.1.2010) BK-46:lle tekisi kenties terää tutustua mustikkamehun merkuriaaniseen maailmaan, sillä se ei tunnu muistavan miten hankala vastus Atlas sille tänä päivänä voi olla. Karjaalaiset olivat toistamiseen kotikentällä liisterissä Atlaksen kanssa, mutta saivat tällä kertaa kömmittyä kuiville. Thomas Lindströmin betonisen maalivahtipelin turvin BK voitti keskiviikon SM-käsipallon ottelun 24-23 (10-11). Lisää aiheesta

EIF-naiset etevällä tuulella

(31.1.2010) Ekenäs IF:n jalkapallonaiset osallistuivat viime viikonloppuna Ahvenanmaalla pidettyyn Damälvan-turnaukseen. Ja oivallisesti osallistuivatkin, sillä taskuun tipahti toinen sija. Finaalissa tuli rangaistuspotkukisan jälkeen 1-3 (0-0)- tappio IFK Mariehamnille, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Lisää aiheesta

WT kahdesti kumoon

(31.1.2010) William Teamin viime aikaiset pelit käsipallon 1-divisioonassa ovat sujuneet kuin humalaisen tango eli yksi eteen ja kaksi taakse. Yksi eteen mentiin kotivoitolla KyIF:stä, mutta kaksi taakse otettiin viimeisen viikon sisään. Viime lauantaina WT hävisi nuorisoketjunsa kanssa vieraissa Atlas 2:lle 31-24 (15-14) ja keskiviikon reissupelissä kävi kylmät sarjajohtaja Grankulla IFK:ta vastaan numeroin 30-20 (15-11). Lisää aiheesta

Kisakeskuksessa ollaan Kaupin ja Ikosen
oivassa opissa

(27.1.2010) Minna Kauppi ei halua antaa vastaukseksi mitään tusinatavaraa, vaan pohtii kysymystä kuin kimuranttia reitinvalintaa. -Kiitävät koivet ja... notkeat aivot, hän lopulta muotoilee uteluun siitä, mistä on huippusuunnistaja tehty. Tätä ja monenmoista muuta oppia saavat maamme tulevat suunnistustoivot urheiluopisto Kisakeskuksessa, jossa Kauppi ja Pasi Ikonen vetävät valjaita “Huippusuunnistaja haussa” -projektissa. Lisää aiheesta

Suurleiri Kisakeskukseen

(27.1.2010) Suomen suunnistusliitto ja Kisakeskus löivät perjantaina kättä päälle siitä, että suunnistuksen massatapahtuma Leimaus-leiri järjestetään vuonna 2011 Kisiksessä. Kesäkuun alussa pidettävä leiri kerää paikan päälle koko joukon 7-16-vuotiaita nuoria. -Tavoitteena on saada mukaan 1 500 osallistujaa. Opiston hyvän sijainnin takia arvioin, että tuo tavoite on ihan realistinen, totesi Kisakeskuksen toimitusjohtaja Mika Ilomäki. Lisää aiheesta

BK-naisten kiri ei purrut

(27.1.2010) Vaikka mikä olisi, niin maailman tasapaino ei saa horjua. Esimerkiksi kun pakkanen puree, niin BK-46:n käsipallonaisten kiri ei pure. Näillä mittasuhteilla tässä pelataan. HIFK ja BK pelasivat viime perjantaina SM-sarjan ottelun Helsingissä ja heikon alun saaneet karjaalaiset kaatuivat 30-24 (15-10). Lisää aiheesta

Söderlund putsasi ennätystään

(27.1.2010) Tomas Söderlund on ottamassa korkojen kera takaisin viime yleisurheilusesongin rästejä. Kuulamörssärin tuloskehitys tyrehtyi selkävaivojen ja varusmiespalveluksen takia, mutta kuluvan hallikauden aikana IF Raseborgin mies on parantanut ennätystään jo kahteen otteeseen. Lisää aiheesta

Hiihtokaruselli pyöri Inkoossa

(27.1.2010) Inkoossa sauvottiin lauantaina hiihtokarusellin pyörteissä. Tyyli oli vapaa ja sää talvisen tuima. Seutukunnan nuoriso sai samalla herkistellä kuntoaan NÅID:n mestaruuskisoihin, jotka käydään tulevana viikonloppuna Mustion Härkävuoren laduilla. Lisää aiheesta

BK pelotteli Cocksia

(24.1.2010) BK-46 voi täten osin syyttää babylonialaisia ja heidän typeriä kantalukujaan siitä, että Cocks ei keskiviikon SM-käsipallon ottelussa kellistynyt. BK johti vielä 34 minuutin kohdalla 21-16, mutta riihimäkeläiset puskivat väen väkisin tasoihin ja ohi. Sarjajohtaja Cocks voitti 27-28 (18-14) maalivahti Valentin Koshovyn torjuttua Robin Karlssonin tasoitusyrityksen viime sekunneilla. Lisää aiheesta

WT katkaisi tappioputken

(24.1.2010) Karjaan William Team kaipasi kovasti elämää peliinsä, sillä se oli hävinnyt syyskaudella kaikki kahdeksan peliään käsipallon 1-divarissa. Ei muuta kuin pari kelpo karpaasia kehiin ja johan loppui se ihmeellinen meno. Fredrik Adamssonilla ja Stefan Kullbergilla vahvistettu WT kyykytti tiistaina kotonaan Kirkkonummen KyIF:iä 39-30 (17-15). Lisää aiheesta

Haajanen toinen Sipoon laduilla

(24.1.2010) Ingå IF:n Erik Haajanen lykki kakkospallille Sipoossa pidetyissä kansallisissa Söderkullaspelen-hiihtokisoissa. 18-vuotiaiden 10 kilometrin voittoon sujahti Akilleksen Otto Simosas, joka kellotti kaksi minuuttia nopeamman ajan kuin Haajanen. Österby SK oli menossa mukana neljän hiihtäjän voimin. Heistä suksi luisti parhaiten Livia Borgilla, joka ehätti 14-vuotiaiden viitoseksi. Lisää aiheesta

Rallimestari valmistautuu
talven haasteisiin kuntoilemalla

(20.1.2010) Rallin kaksinkertainen maailmanmestari, kauppakeskusyrittäjä Marcus Grönholm rehkii ja puhisee nyrkkeilyhanskat käsissään ja säkki saa kyytiä. Takana on jo hiihtolenkki ja pieni punttiharjoitus. Kuntopiiri odottaa vielä aamupäivän päätteeksi. Mies valmistautuu Inkoon keskustassa sijaitsevan kauppakeskus Strandin kuntosalissa talven tuleviin koitoksiin, helmikuiseen Ruotsin ralliin ja 90 kilometrin Vasaloppet-hiihtoon maaliskuun alussa. Lisää aiheesta

Minipingiksen SM-kisat Hangossa

(20.1.2010) “Maltti on valttia”, sanoi mummo kun suohon upposi. Yhtä hyvin olisi voinut olla pelaamassa minipingistä, sillä samat sanat pätevät siihenkin. Hankolaisen Christian Snellin ideoimassa lajissa kun ei auta höntyillä ja hoosata, vaan ottaa iisisti ja naputella palloa kärsivällisesti pöytään. -Hyvällä minipingispelaajalla on ennen kaikkea malttia. Ei saa lyödä liian nopeasti eikä liian kovaa. Jos koittaa smashata, niin se menee yleensä pitkäksi. Mitkään spinnitkään eivät tässä toimi, vaan pallo pitää vain saada pöytään, Snell selvitti lajin saloja. Lisää aiheesta

BK-naiset jäivät Spartan jalkoihin

(20.1.2010) Viime lauantaina tuli täyteen 101 vuotta siitä, kun Ernest Shackletonin retkikunta löysi maapallon magneettisen etelänavan. Mutta eihän se sitä tarkoita, että BK-46:n olisi pitänyt ottaa retkikunnasta mallia ja löytää käsipallon magneettinen etelänapa. Niin siinä kuitenkin kävi ja seurauksena maalikehikon sisäpuoli ei vetänyt palloja puoleensa. BK:n heittokäsi oli jäässä ja Sparta vei voiton naisten SM-sarjan ottelusta lukemin 15-21 (6-10). Lisää aiheesta

Maajoukkueratsut kentällä

(20.1.2010) Ei ollut mitään eilisen teereen poikia kehissä, kun entiset käsipallon maajoukkuepelaajat ottivat toisistaan mittaa Vantaan Energia-areenalla. 1980- ja 90-luvulla Suomi-paitaa kantaneet karpaasit kohtasivat 2000-luvun painoksen MM-karsintaviikonlopun tiimellyksessä ja hyvinhän se jalka vieläkin nousee. Nuorimmaiset saivat taipua latautuneelle seniorijoukkueelle 18-17, Jan Rönnbergin tintattua yksinoikeudella voittomaalin viime sekunnilla. Lisää aiheesta

EIF neuloo nasevaa nippua

(17.1.2010) Ekenäs IF on saamassa jalkeille varsin kilpailukykyisen joukkueen tulevalle jalkapallokaudelle. Kakkosessa pelaava tammisaarelaisseura on hankkinut riveihinsä paluumuuttajat Timo Brotkinin ja Johan Estlanderin, napannut Hongan organisaatiossa pelanneen Simon Sidin ja viimeisimpänä vetona päässyt sopimukseen neljän ulkomaalaisässän kanssa. Lisää aiheesta

Sarjakärki selvitti Elitin

(17.1.2010) FBC Elit on alakoiran perikuva, sillä se on läpi kauden läähättänyt altavastaajan asemassa. Torstaina jäi taas luu käteen, kun yläkoira SB Vantaa voitti salibandyn 2-divisioonan ottelun Karjaalla 2-6 (0-2, 1-2, 1-2). SB Vantaa haukkuu lohkon kärjessä ilman tappioita, kun taas Elit on hännänhuippuna yhdellä voitollaan. Lisää aiheesta

Hagmanit BK:n remmiin

(13.1.2010) Uusi vuosi, uudet jaot. Miesten käsipallon SM-sarjassa on kuhissut tavanomaista enemmän siirtorajan lähestyessä ja myös BK-46:lla on ollut näppinsä pelissä. Siuntion IF:stä häipyneet Kaj ja Jan Hagman liittyvät loppukaudeksi karjaalaisjoukkueeseen. Lisää aiheesta

BK-naiset gratinoivat Granin

(13.1.2010) Viime lauantaina BK gratinoi kukkakaalin sijasta Grankulla IFK:ta. BK voitti Kauniaisissa pelatun SM-sarjan ottelun 19-23 (9-9) ja pitää kynsin hampain kiinni kolmostilastaan. Lisää aiheesta

Söderlund pukkasi ennätyksen

(13.1.2010) Yleisurheilijat testasivat hallikuntoaan loppiaisena Turussa. IF Raseborgin Tomas Söderlund antoi joulunajalle tylysti kyytiä, kun hän paiskasi kuulansa ennätyslukemiin. Söderlund voitti miesten kilpailun tuloksella 16,59, jolla hän petrasi edellistä rekordia viidellä sentillä. Lisää aiheesta

Österbyssä sivakoitiin

(13.1.2010) Österby SK isännöi sunnuntaina perinteisiä kansallisia hiihtokisojaan ja ihan perinteisellä tyylillä. Juniorisarjoissa niitettiin runsaasti menestystä ÖSK:n ja IK Trissanin hiihtäjien toimesta. Lisää aiheesta

Team Camisella hyvä startti

(3.1.2010) Kaikessa hiljaisuudessa on kotimaiselle käsipallokartalle kärrätty pitkästä aikaa myös 3-divisioonataso. Harrastelijoille ja naama vähemmän irvessä pelaaville tarkoitetussa sarjassa pelaa tällä haavaa viisi joukkuetta, joskin kaikki kiinnostuneet voivat liittyä mukaan vielä kesken kauden. Yksi 3-divarin joukkueista on karjaalainen Team Camise, joka on korkannut kauden nasevasti. Lisää aiheesta

Käsiskenttien kehäketut
kohtaavat karsintaviikonloppuna

(3.1.2010) Suomi isännöi kahden viikon päästä käsipallon MM-karsintaturnausta Vantaalla ja rupeaman sekaan on ujutettu tuulahduksia takavuosilta. Ennen lauantai-illan Romania-ottelua yleisöä nimittäin viihdyttävät kokeneet ja todella kokeneet entiset maajoukkueratsut. 1980- ja 90-luvulla Suomi-paidassa polkeneiden joukkueessa on karjaalaisväriä olan takaa, sillä mukana ovat veljekset Källman, Jan Rönnberg, Jan Helander, Peter Kihlstedt ja J-P Korpimäki. Lisää aiheesta

© 2010 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle