18.9.2002
 
Karjaan ruots. lukion oppilaat keräävät tietoja
Karjaasta toisen maailmansodan aikana

(Karjaa) Karis-Billnäs gymnasiumissa on tänä syksynä käynnistetty tutkimusprojekti, jonka puitteissa oppilaat keräävät tietoa Karjaan tapahtumista ja karjaalaisten kokemuksista toisen maailman sodan aikana.

Parhaillaan oppilaat etsivät yhteyksiä henkilöihin, joilla on omakohtaisia kokemuksia Karjaasta toisen maailmansodan ajalta. Myös Billnäsin ja muidenkin lähiseutujen vaiheet kiinnostavat. Projektiin osallistujat ovat kiitollisia myös sellaisten henkilöiden yhteystiedoista, joilla voi olla annettavaa projektille.

Myös kaikki kirjallinen materiaali, kuten päiväkirjat ja kirjeet otetaan mielellään vastaan. Tarkoitus on lisäksi kerätä ja tallentaa valokuvia kyseiseltä ajalta, koska niitä ei tiettävästi ole järjestelmällisesti aiemmin kerätty.

Lukion rehtori Joakim Lagerbohm korostaa, että kiellellä ei ole väliä, vaan projekti ottaa mielellään vastaan sekä suullista että kirjallista materiaalia myös suomeksi.

Projektin tavoitteena on ensi vaiheessa koota rekisteri käytettävissä olevista lähteistä sekä koota mm. luettelo toisessa maailmansodassa kaatuneista karjaalaisista.

Sen ohella, että projektissa pyritään tallentamaan tietoa Karjaasta, on tavoitteena antaa oppilaille mahdollisuus tällaisen pitkäjänteisen oman "tutkimustyön" parissa saada tuntumaa siihen, kuinka tieteellistä työtä harjoitetaan.

Pyrkimyksenä on tuottaa aiheen tiimoilta lehtiartikkeleita sekä mahdollisesti jonkinlainen julkaisu.

Lukiossa on jo aiemmin viety läpi vastaavanlainen projekti, jonka tuloksena noin vuosi sitten julkaistiin kirja "Karis 1918".

Nyt käynnistyneessä projektissa haetaan esiin tietoja muun muassa arkielämästä Karjaalla mainittuna aikana. Aiheita ovat mm. kansanhuollon toiminta, elintarviketilanne ja muiden hyödykkeiden saatavuus sekä mustan pörssin kauppa.

Tutkittavia aiheita ovat myös esimerkiksi koulujen toiminta, evakuoinnit Karjaalle ja Karjaalta, pommitukset, pommisuojat, mahdolliset siviiliuhrit sekä järjestöjen, kuten suojeluskunnan, sotilaspoikien, Lotta Svärdin ja pikkulottien toiminta.

Myös sotilaalliset tapahtumat, kuten ilmapuolustus ja sotilaiden majoittaminen sekä joukkojen kuljetukset kiinnostavat. Keskeinen aihe on tietenkin myös rautateiden toiminta sota-aikana.

Tietoja pyritään kokoamaan lisäksi karjaalaisten asepalveluksesta sekä kaatuneista, mutta myös kotirintaman toiminnasta, esimerkiksi teollisuuden vaiheista.

Lisäksi sodanjälkeiset tapahtumat, kuten asekätkentä kiinnostavat tietojen kerääjiä.

Projektin yhteyshenkilöt, joihin voi ottaa yhteyttä, ovat Joakim Lagerbohm, puh. 2786680 tai 050-3271288, ja Jan-Erik Till, puh. 2786665 tai 040-5310195. Materiaalia voi myös lähettää osoitteella Karis-Billnäs gymnasium, Bulevardi 11, 10300 Karjaa.

 
© 2002 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
veppi@etela.com