Vuonna 1921 perustetun Hangon Rannikkopatteriston taival itsenäisenä joukkoyksikkönä katkesi vuoden vaihtuessa. Runsaan 80 vuoden ikään ehtineelle patteristolle jätettiin jäähyväiset haikeissa tunnelmissa ja purevassa pakkasessa uudenvuoden aattona Hangossa. Lisää aiheesta
Karjaalaiset kansoittivat torin taas sankoin joukoin uudenvuoden aattoillan aluksi kaupungin ja seurakuntien uudenvuoden tervehdykset, piirileikkiä kuusen ympärillä, mehutarjoilun ja ilotulituksen sisältäneessä perinteisessä tapahtumassa. Monet ehtivät Pohjan kirkonkylän uuden vuoden tapahtumasta seuraamaan vielä Karjaankin rakettitulitusta. Lisää aiheesta
-Hyvät Pohjan kuntalaiset, nuoret ja vanhat! Olemme taas kokoontuneet ottamaan yhdessä vastaan uutta vuotta, mitä nykyään voi täällä jo sanoa perinteeksi. Meillä on jälleen uudet haasteet edessämme ja uudet ongelmat ratkaistavana, kunnanjohtaja Gretel Johansson puhui hetkeä ennen Pohjassa kautta aikain komeinta ilotulitusta tiistaina alkuillasta. Lisää aiheesta
Uudenmaan ympäristökeskus on maanomistajan hakemuksesta rauhoittanut osan Inkoon sisäsaaristossa sijaitsevista Storramsjön ja Jakobramsjön saarista sekä niitä ympäröiviä vesialueita pienempine saarineen ja luotoineen. Lisää aiheesta
Pohjan perusturvalautakunta on saanut 225.000 euron lisämäärärahan kuluvan vuoden menoihinsa. Summasta suurin osa, eli 180.000 euroa kuluu vuodeosastohoidon lisärahoitukseen. Lisää aiheesta
Vuonna 1952 syntynyt pohjalainen mies on tuomittu Raaseporin käräjäoikeudessa kolmen kuukauden ja viidentoista päivän ehdottomaan vankeuteen liikennerikkomuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Lisää aiheesta