Marraskuussa Karjaan kaupunginkamreerina aloittanut Ann-Christine Forsell kertoo harkinneensa pitkään hakemuksen jättämistä viime syksynä haettavaksi tulleeseen virkaan. Kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1986 valmistunut Forsell tiesi Karjaan kaupungin hankalan taloudellisen tilanteen eikä hänellä ollut näin ollen ruusuisia kuvitelmia tulevasta työtehtävästä. Tultuaan valituksi vain kolmen hakijan joukosta virkaan, hän päätti ottaa haasteen vastaan. Lisää aiheesta
Merivoimien komentaja kontra-amiraali Hans Holmström on päättänyt, että keskustelua herättäneet liikkuvan rannikkotykistön ammunnat 130 millimetrin kalustolla lopetetaan ainakin toistaiseksi Syndalenin harjoitusalueella Hangossa. Lisää aiheesta
Länsi-Uudenmaan kauppakamarin ja Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin liikennevaliokunnat sekä Helsingin kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö kiirehtivät valtatie 25:n perusparannusta. Kauppakamarien edustajat jättivät viime viikolla asiaa koskevan kirjelmän Uudenmaan tiepiirin tiejohtaja Riitta Piiraiselle. Lisää aiheesta
Karjaan tekninen lautakunta on antanut kaupungille tarpeettomien Katariinakodin ja Svedja-kodin myynnin kiinteistövälittäjän tehtäväksi. Vanhainkotina toiminut Katariinakoti tyhjennettiin jo vuosia sitten kun kodin asukkaat siirrettiin Meltolaan. Kaskimaalla sijaitsevan Svedja-kodin toiminta loppui viime vuonna, kun vanhukset siirrettiin sieltäkin Meltolaan. Lisää aiheesta
Karjaan Kurssikeskuksen edustajat, paikalliset päättäjät ja laitoksen omistajat Korsnäsin kunnasta Pohjanmaalta pääsivät keskenään ainakin alustavaan sopuun Kurssikeskuksen tulevaisuudesta tavatessaan Karjaalla torstaina. Lisää aiheesta
Karjaan tekninen lautakunta on hyväksynyt periaatteellisella tasolla Fortumin suunnitelmat kaukolämmön toimittamisesta Karjaalla sekä Bäljarsiin että keskusta-alueelle. Hankkeen yksityiskohdista on määrä sopia myöhemmin Lisää aiheesta
Opetusministeri Maija Rask on esittänyt, että opetushallituksen uudeksi pääjohtajaksi nimitettäisiin pohjalainen Kirsi Lindroos. Nimitys oli esillä valtioneuvoston kokouksessa torstaina, mutta Kokoomuksen ministerit halusivat asian vielä pöydälle. Lisää aiheesta