14.6.2003
Inkoo vailla nuohoojaa
Kiireelliset nuohoukset pyritään hoitamaan Inkoossa

(Inkoo) Inkoon piirinuohooja on irtisanomassa nuohoussopimuksen, jonka vuoksi Inkoon kunta on vailla nuohoojaa niin kauan kunnes tehtävälle löydetään uusi hoitaja.

Palotarkastaja Guy Enberg kertoo, että kiireellisten nuohousten hoitamisesta on sovittu naapurikuntien, Karjaan ja Siuntion nuohoojien kanssa. He nuohoavat Inkoossa sikäli kuin varsinaisen toimialueensa nuohouksilta ehtivät. Tarkoitus on, että Siuntion nuohooja hoitaa nuohouksia Inkoon itäosissa ja Karjaan nuohooja länsiosissa.

Nuohouksesta voi sopia soittamalla Inkoon kunnan keskukseen tai suoraan palotarkastaja Enbergille. Varsinkin erityistapauksissa kannattaa ottaa yhteyttä palotarkastajaan.

Enberg muistuttaa, että vapaa-ajan asuntojen piippuja ei tarvitse nykyään nuohota kuin kerran kolmessa vuodessa. Vakituisessa asuinkäytössä olevien omakotitalojen piiput on nuohottava kerran vuodessa. Nuohouksen suorittamisesta lain vaatimalla tavalla vastaa kiinteistön omistaja.

Tavoitteena on löytää kuntaan uusi piirinuohooja kesän kuluessa. Tämä ei kuitenkaan saata olla aivan helppoa, sillä tällä hetkellä maassa on pula nuohousalan ammattilaisista. Enberg toivookin, että kuntalaisilta löytyisi kärsivällisyyttä siihen asti, että asia saadaan ratkaistua.

 
© 2003 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
veppi@etela.com