UUSIMMAT UUTISET 14.6.2003
Sympaattinen Highland-karja pitää niityt avoimina Hangossa

Hankoon on tuotu kesän ajaksi skotlantilaista alkuperää olevaa, sympaattisen näköistä Highland-karjaa hoitamaan niittyjä ja perinneympäristöä kolmelle eri laitumelle. Karkean rehun parhaaksi käyttäjäksi kehuttu ja erinomaisen ravinnonkäyttökyvyn omaava karjarotu pitää niityt ja hakamaat avoimina Henriksbergin, Täktomin ja Uddskatanin alueella. Lisää aiheesta

Vieno oli alkusoittoa ensi kesän Aalto-pääsotaharjoitukselle

Merivoimien tämän vuoden pääsotaharjoitus Vieno toi Hankoniemelle liikettä ja toimintaa. Alueella liikkui tuhatkunta harjoitukseen osallistuvaa sotilasta. Vahvuudesta puolet oli varusmiehiä. Reserviläisiä mukana oli nelisensataa ja loput joukoista kuuluivat puolustusvoimien henkilökuntaan. Lisää aiheesta

Kiireelliset nuohoukset pyritään hoitamaan Inkoossa

Inkoon piirinuohooja on irtisanomassa nuohoussopimuksen, jonka vuoksi Inkoon kunta on vailla nuohoojaa niin kauan kunnes tehtävälle löydetään uusi hoitaja. Palotarkastaja Guy Enberg kertoo, että kiireellisten nuohousten hoitamisesta on sovittu naapurikuntien, Karjaan ja Siuntion nuohoojien kanssa. He nuohoavat Inkoossa sikäli kuin varsinaisen toimialueensa nuohouksilta ehtivät. Lisää aiheesta

Tehovalvontaa kesän aikana Karjaalla,
kameravalvontaa valmistellaan

Rakennusten seiniin, aitoihin ja muihin pintoihin ajoittain ilmestyvistä töhryistä ja sotkuista koituu karjaalaisille kiinteistöille vuosittain melkoiset kustannukset, sillä niiden puhdistaminen ja mahdollisesti tarvittava uudelleen maalaus on kallista. Kiinteistöjen omistajat ja niiden kunnossapidosta vastaavat ovat kyllästyneet näihin ylimääräisiin, turhiin kustannuksiin ja etsivät keinoja, joilla töhriminen saadaan estettyä tai ainakin merkittävästi vähenemään. Lisää aiheesta

Hangon pihat eroavat toisistaan kuin yö ja päivä

Harvoilla paikkakunnilla on niin suuria eroja maisemassa ja maaperässä kuin Hangossa. Periaatteessahan koko kaupunki on rakennettu Salpausselän jatkeelle eli harjulle, mutta maan alta löytyy paljon muutakin kuin harjusoraa. Hangossa on vaihtelevia maisemia aina rantojen kallioisista tonteista Hangonkylän multa- ja savimaihin sekä Täktomintien hiekkaisiin männikköihin asti. Lisää aiheesta

S-market Tammisaari avautui torstaina

Sadat innokkaat asiakkaat kokoontuivat torstai-aamuna Varubodenin uuden S-marketin ovien taakse odottamaan ollakseen todistamassa vuosia vireillä olleen hankkeen valmistumista. Ovien avauduttua marketin myymäläpäällikkö Thomas Fagerström toivotti asiakkaat tervetulleiksi upouuteen liikkeeseen. Lisää aiheesta

Elävä ja uusiutuva maaseutu, vesiensuojelu ja maatilat tutuksi

Maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä toimivan luonnonvarainneuvoston maaseutujaosto on käynyt tutustumassa maaseudun elinoloihin Länsi-Uudellamaalla. Jaoston toimikauden päätösretkellä tutustuttiin elävään ja uusiutuvaan maaseutuun, vesiensuojeluun ja –käyttöön sekä maaseudun monialaisiin maatiloihin. Lisää aiheesta

Tammisaaren kaupunginhallitus ei innostunut
yhteisestä perusturvajohtajasta

Tammisaaren kaupunginhallitus ei innostu ajatuksesta, että Tammisaarella ja Karjaalla olisi yhteinen perusturvajohtaja. Lisää aiheesta

Stevedoringin uusi konttori harjassa

Satamaoperaattori Hanko Stevedoringin uuden konttorirakennuksen rakennustyöt Hangon Länsisatamassa on saatu harjakorkeuteen. Lisää aiheesta

Vankeutta kioskimurrosta

Neljä tammisaarelaisnuorta on tuomittu vankeuteen kioskimurrosta Lisää aiheesta

EDELLISET UUTISET
© 1999-2003 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
veppi@etela.com