31.3.2004 |
(Tammisaari) Merivoimat on raivannut keväällä 2003 ja 2004 Tammisaaren edustalla sijaitsevan Koön saaren lahdesta yhteensä 6.500 sodanajan 45:n millimetrin patruunalaukausta. Raivaustyöt saatiin päätökseen maaliskuun alkupuolella.
Koön saaressa sijaitsevan lahden ankkurointiin soveltuvalle alueelle ei jäänyt operaatiota johtaneen komentajakapteeni Juha Pölläsen mukaan enää näkyvissä olevia laukauksia. Merivoimat ei ryhtynyt kaivelemaan pohjamutia, lahdesta poistettiin vain näkyvissä olleet ammukset.
Läntisellä Suomenlahdella sijaitsevan Koön lahden raivaaminen aloitettiin keväällä 2003. Alueelta nostettiin ja tuhottiin silloin 4.200 laukausta, jotka olivat maanneet merenpohjassa jo kuusi vuosikymmentä. Loput näkyvissä olleet laukaukset raivattiin kuluvan vuoden helmi-maaliskuussa.
Raivaustyön suorittivat Suomenlahden Meripuolustusalueen sukeltajat ja pintaraivaajat. Kaikki ilmoittautuivat raivaamistehtävään vapaaehtoisesti.
Merenpohjasta nostetut laukaukset kuljetettiin Hästö-Busön alueelle, missä ne tuhottiin räjäyttämällä. Raivaaminen ajoitettiin alkukevääseen, jolloin vesi on kirkasta ja jääpeite lahdessa riittävän paksu jäältä työskentelemiseen.
Neuvostoliiton joukot upottivat Hangon vuokra-alueeseen kuuluneeseen Koön lahteen tuhansia ilmatorjuntatykin laukauksia poistuessaan alueelta vuonna 1941. Neuvostoliitolla oli Koön saaressa seitsemän 45 millimetrin rannikkotykkiä.
Laukaukset löydettiin urheilusukeltajan ilmoituksen perusteella kesällä 2002. Alue päätettiin raivata, koska Suomenlahden Merenkulkupiirin lausunnon mukaan laukaukset aiheuttivat vaaraa huviveneilijöiden suosimalla ankkurointipaikalla.
Pohjassa maanneiden ammusten veneilijöille aiheuttama vaara oli Merivoimien mukaan lähinnä teoreettinen. Ammukset olisivat saattaneet nousta pintaan ankkurien mukana, mutta tältä epätodennäköiseltäkin mahdollisuudeta haluttiin välttyä.