Lappohjan kylän tuntumassa sodanaikaisella rintamalohkolla sijaitsevassa Hangon Rintamamuseossa on syksyyn saakka taas uutta nähtävää jokavuotiseen tapaan. Uutta tarjontaa on neljässä syksyn, talven ja vielä keväänkin aikana valmistuneessa kokonaisuudessa: ristiretket vuosina 1000-1300, sota-ajan musiikkia, osasto Suomen sodasta vuosina 1808-09 sekä viestiliikennettä ja tiedustelua esittelevä kokonaisuus tiedon valtatietä. Lisää aiheesta
Karjaanseudun Sairaankuljetus Ky hoitaa jatkossakin ambulanssitoiminnan Karjaalla ja Pohjassa. Karjaan perusturvalautakunta valitsi yrityksen sairaankuljetuspalvelujen tuottajaksi kokouksessaan keskiviikkoiltana. Karjaan kaupungilla ja Pohjan kunnalla on sairaankuljetustoiminnasta yhteistyösopimus, joten valinta koskee myös Pohjaa. Lisää aiheesta
Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi tekevät sunnuntaina kaupunkivierailun Tammisaareen. Lisää aiheesta
Mitenkään Karjaan Yötä aliarvioimatta esiintymispaikkana, jossa inkoolainen musiikin ammattilainen Susann Sonntag orkestereineen esiintyi tänä vuonna toista kertaa peräkkäin, ovat kuitenkin suuremmat ja vaativammat esiintymislavat tulleet hänelle viime vuosina tutummiksi. Takana on nimittäin kaksi kertaa voitto Paraisilla järjestetyissä “Stjärnbandet”-kilpailuissa. Lisää aiheesta
Herukoiden myyntikausi alkoi viime viikolla. Poimintakoneet käynnistettiin kuun vaihteessa jo ainakin Etelä-Suomessa. Ensin kypysyvät puna- ja valkoherukat. Mustaherukka seuraa vajaan viikon tätä kaksikkoa jäljessä. Herukoiden satokausi kestää elokuun loppupuolelle asti. Lisää aiheesta
-Sinileväongelman ratkaisemiseksi on vesistöjen rehevöitymisen torjuntaa tehostettava, Suomen luonnonsuojeluliiton vesiprojektisihteeri Johanna af Hällström vaatii. af Hällström toteaa, että rannikkovesiin kohdistuva hajakuormitus ei ole vähentynyt suojelutavoitteiden mukaisesti. Lisää aiheesta