UUSIMMAT UUTISET 31.8.2005
Ohjusvene Hanko juhlisti Hangon päiviä
ensivierailulla nimikkokaupungissaan

Merivoimien tuorein ylpeys, ohjusvene ”Hanko” saapui ensimmäiselle vierailulleen nimikkokaupunkiinsa lauantaina, Hangon päivien aikaan. Hankolaisilla oli tilaisuus tutustua alukseen iltapäivän aikana ja niin monet käyttivät tilaisuutta hyväkseen, että aluksen ulkopuolella oli jatkuva jono. Vene on hieman harhaanjohtava nimitys aluksesta. Sen kokonaispituus hipoo 51 metriä ja leveyskin on kahdeksan metrin luokkaa. Lisää aiheesta

Tammisaaren kaupunginvaltuusto pääsee
jälleen keskustelemaan Fridebosta

Tammisaaren kaupunginvaltuusto pääsee ensi maanantaina keskustelemaan jälleen kerran - ainakin joidenkin valtuutettujen lempiaiheesta - Fridebon vanhainkodista. Silloin valtuuston käsiteltävänä nimittäin on kansalaiskirjelmä, jossa vaaditaan Fridebon peruskorjaamista ja säilyttämistä vanhainkotina. Lisää aiheesta

Hangon päivillä siirrytään kesästä syyskauteen

Hangon päivät vietettiin tänä vuonna kuten aina elokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin matkailukausi on käytännössä loppunut ja kaupunki on jälleen hankolaisten hallussa. Se on myös kesäkauden ja syyskauden raja ja sitä mieltä olivat ilmojen haltijatkin: välillä aurinko paistoi niin kauniisti ja lämpimästi - välillä tuli vettä aivan riittävästi. Lisää aiheesta

Lisää rahaa sosiaalityön palkkoihin

Sosiaalityön palkkamenoihin myönnettiin maanantai-iltana Pohjan kunnanvaltuuston kokouksessa 4.000 euron lisämääräraha. Lisää rahaa sosiaalityön palkkamenoihin tarvitaan, koska perusturvalautakunta haluaa täyttää syksyn aikana yhden kokoaikaisen sosiaalityöntekijän viran samalla, kun yksi sosiaalitoimen työntekijöistä siirtyy osa-aikaeläkkeelle. Lisää aiheesta

Kääntäjän virka lakkautettiin

Pohjan kunnanvaltuusto on hyväksynyt yksimielisesti kääntäjän viran lakkauttamisen Pohjan kunnasta. Tarkoitus on jatkossa palkata kääntäjä työsopimussuhteeseen, ei enää virkasuhteeseen. Lisää aiheesta

Pellavaeristetehtaalla uhkaava palonalku
maanantaina aamupäivällä

Nykyisin Linapelllava Oy:n omistamalla Åminneforsissa sijaitsevalla pellavaeristetehtaalla, joka oli aiemmin Flaxlin Oy:n omistuksessa, oli maanantaina aamupäivällä uhkaava palonalku, josta kuitenkin selvittiin puoliksi säikähdyksellä henkilökunnan ripeän toiminnan ansiosta. Lisää aiheesta

Kotiseutuseminaari Karjaalla syyskuun alussa

Karjaan kaupunki toimii perjantaina 9.9. isäntänä seminaarille, jonka aiheena ovat suomalaiset puistot ja puutarhat. Hankkeen takana on Finlands svenska hembygdsförbund. Kokonaisuutena laaja hanke on osa Euroopan rakennusperintöprojektia ja sen työnimenä on ”Eurooppa – yhteinen perintömme”. Lisää aiheesta

Äkillinen ukkospuuska vei veneen karille

Äkillinen ukkospuuska vei moottoriveneen karille Hangossa perjantaina iltapäivällä. Uhkaavasta tilanteesta selvittiin kuitenkin ilman henkilövahinkoja. Lisää aiheesta

Hörsössä raivataan ammuksia

Puolustusvoimat raivaa sodanaikaisia ammuksia Hörsön saaresta viikolla 37 eli puolentoista viikon päästä. Lisää aiheesta

Rikosten määrä vähentynyt Etelä-Suomen läänissä

Rikosten määrä Etelä-Suomen läänissä on vähentynyt vuoden 2005 ensimmäisellä vuosipuoliskolla noin 2,4 prosentin verran. Kaikkiaan Etelä-Suomen läänissä tehtiin tammi-kesäkuun välisenä ajanjaksona 118.347 rikoslain vastaista rikosta. Tulokset käyvät ilmi Tilastokeskuksen rikostilastoista. Luvuissa ei ole mukana Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen tietoja. Lisää aiheesta

EDELLISET UUTISET
© 2005 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle