UUSIMMAT UUTISET 7.2.2007
Ulf Hägglund siirtyi Jussaröstä
Hangon merivartioaseman päälliköksi

Hangon merivartioasemalla vaihtui päällikkö helmikuun ensimmäisenä päivänä. Aseman monivuotinen päällikkö, kapteeniluutnantti Kaj Illman siirtyi eläkkeelle ja hänen tilalleen tuli Jussarön aseman entinen päällikkö, yliluutnantti Ulf Hägglund. Ulf Hägglundin monet Hangossa tuntevatkin, onhan hän syntyperäinen hankolainen ja asuu kaupungissa. Varsinainen päällikön työ Jussarön tai Hangon asemalla on pitkälti samanlaista, mutta olosuhteet ovat erilaiset. Lisää aiheesta

Tammisaaren Pohjoissatamaan
aletaan laatia uutta kaupunkia

Tammisaaren Pohjoissataman alueen kehittäminen on etenemässä pian konkreettiseen asemakaavan muutosvaiheeseen ja rakennustapaohjeiden laadintaan. Kaupunginarkkitehti Yrjö Sahlstedt sanoo, että parhaassa tapauksessa kauppasataman alueen asemakaavamuutosehdotus voisi olla kaupunginvaltuustossa jo syksyllä. Lisää aiheesta

Mustion kirjasto siirtyi ATK-aikaan

Mustion kirjastossa otettiin maanantaina käyttöön ATK-lainausjärjestelmä. Näin kirjastosta tuli seitsemäs Lukas-kirjasto läntisellä Uudellamaalla. -Nyt täältä voi lainata samalla kortilla kuin muissakin Lukas-kirjastoissa ja lainattavissa ovat kaikkien kirjastojen lähes puoli miljoona kirjaa, Karjaan kirjaston kirjastotoimenjohtaja Barbara Rosenqvist-Petterson selvittää. Lisää aiheesta

Karjaan vt. kaupunginsihteeri Katila
aikoo vaihtaa työpaikkaa

Karjaan kaupungin johtavien viranhaltijoiden tiheätahtiselle vaihtuvuudelle ei näy loppua. Karjaalla virkaatekevänä kaupunginsihteerinä kesällä 2006 aloittanut Eemeli Katila on nimittäin hakenut töitä muualta. Kyseessä ei tule olemaan kuitenkaan virka, vaan toisenlainen työsuhde. Lisää aiheesta

Opistosopimus kelpaa Pohjan kunnanhallitukselle

Pohjan kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto hyväksyy uudelle alueelliselle kansalaisopistolle tehdyn sopimus- ja johtosääntöehdotuksen. Uuden opiston nimeksi on tulossa Raaseporin kansalaisopisto - Medborgarinstitutet Raseborg. Kunnanhallitus ehdottaa, että valtuusto päättää antaa Karjaan kaupungille valtuutuksen jättää opetusministeriölle ilmoituksen siitä, että Pohjan työväenopiston toimilupa lakkaa olemasta voimassa vuoden 2007 lopussa. Lisää aiheesta

LUST-projektin IT-hankkeeseen haetaan valtionapua

Länsi-Uudenmaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalueen hankesuunnitelmaan sisältyvä sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien yhtenäistämiseen liittyvä selvitystyö on edennyt valtionavustuksen anomiseen. IT-projektin toteuttamiseksi toimivana kokonaisuutena LUST-ohjaustyöryhmä esittää, että alueen kunnat ja Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalue osallistuisivat hankkeen rahoittamiseen. Lisää aiheesta

Pohja puoltaa apuvälinekeskuksen perustamista

Pohja kunnanhallitus on yhteisen apuvälinekeskuksen perustamisen kannalla. Keskus sijoitetaan hallinnollisesti Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalueen alaisuuteen. Pohjan osallistumisen ehtona on, että asianomaiset kunnat eli Tammisaari, Hanko, Inkoo, Karjaa ja Pohja osallistuvat hankkeeseen. Lisää aiheesta

Pohjola palasi Karjaalle
pitkän poissaolon jälkeen

Vakuutusyhtiö Pohjola on palannut Karjaalle pitkän poissaolon jälkeen ja avannut konttorin Osuuspankin yhteyteen. Pohjolan liiketoiminnot yhdistettiin OP-ryhmään vuoden 2005 lopussa ja käytännön yhteistyöhön päästiin viime vuoden alusta. Karjaan palvelupisteen vakuutusasiamies on Markku Sedbom, joka on tavattavissa paikan päällä maanantaisin ja tiistaisin. Lisää aiheesta

Koti-Idea Karjaan Lepinpellolle keväällä

Vepsäläinen-huonekalukonserniin kuuluva Koti-Idea on hankkinut käyttöönsä neljä entistä Sparin liiketilaa, joissa päivittäistavarakauppa on päättynyt. Järjestelyssä kiinteistöt myytiin Ruotsiin ja Koti-Idea solmi uuden omistajan kanssa pitkäaikaiset vuokrasopimukset. Uusi Koti-Idean myymälä avataan keväällä mm. Karjaan Lepinpellolla. Lisää aiheesta

Pohja nimesi väen Raasepori-neuvotteluihin

Pohjan kunnanhallitus on päättänyt edustajiensa valinnasta Raaseporin kunnan perustamista koskeviin neuvotteluihin. Uusien valintojen käsittely tuli ajankohtaiseksi, kun Pohjan RKP jättäytyi pois kunnanhallituksesta. Tuloksena oli, että Pohjan RKP:n edustajat ovat mukana neuvotteluissa myös jatkossa. Lisää aiheesta

Äänestysluvut ennallaan

Pohjan kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se päättäisi ottaa vuoden 2007 talousarvioon määrärahat viime vuonna aloitettujen hankkeiden loppuun viemiseksi teknisen lautakunnan anomuksesta. Päätös rahojen myöntämisen puolesta syntyi uuden kunnanhallituksen ensimmäisessä kokouksessa jäsenten vaihtumisesta huolimatta perinteisin äänestysluvuin 5-2. Lisää aiheesta

Fiskarin rivitalon myynti palautettiin

Pohjan kunnanhallitus on päättänyt palauttaa As Oy Pohjan Tammkullan osakehuoneistojen myyntiä koskevan pykälän. Esittelijä ehdotti, että kunnanhallitus olisi valtuuttanut teknisen lautakunnan tekemään päätöksen Fiskarin koulun vieressä sijaitsevan Tammkullan huoneistojen hallintaan oikeuttavien osakkeiden myynnistä. Lisää aiheesta

Hangon Suomalaisen Kerhon
puheenjohtajaksi Risto Muuro

Hangon Suomalaista Kerhoa vuodesta 1998 “luotsannut” Veikko-Olavi Eronen luovutti puheenjohtajan tehtävät kerhon vuosikokouksessa toissa perjantaina Risto Muurolle. Lisää aiheesta

EDELLISET UUTISET
© 2007 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle