8.2.2009
Valtuusto valitsi E-U:n ja VN:n
Äänestykset julkaisemisesta ja keskustelu periaatteista

(Raasepori) Kaupunginvaltuusto on päättänyt julkaista vuoden 2009 kunnalliset kuulutukset suomeksi Etelä-Uusimaassa ja ruotsiksi Västra Nyland-lehdessä. Kuulutukset julkaistaan epävirallisesti myös kaupungin kotisivuilla internetissä. Kunnalliset tiedotukset julkaistaan myös kunnan ilmoitustaululla kaupungintalolla Tammisaaressa.

Päätös kuulutuslehdistä syntyi vilkkaan keskustelun jälkeen äänin 37-21 ja yksi tyhjä, kun SDP ja Vasemmistoliitto kannattivat Bertel Sundmanin ehdotusta Arbetarbladet-lehden valitsemisesta kolmanneksi viralliseksi kuulutuslehdeksi.

”Kunta ei voi tukea puoluelehtiä”

Sundman piti Tammisaaressa aiemmin noudatetun 30-vuotisen perinteen katkaisemista ja sitä, että uusi Raasepori ei enää halua lehteä, hieman surullisena. Ralf Friberg (sd) luonnehti kaupunginhallituksen päätöstä valitettavaksi, jossa näkyy hänen mukaansa monen muun asian tapaan valtapuolueen leima.

Abl:n valintaa puolustettiin myös lehden suurilla taloudellisilla vaikeuksilla. Kaupunginjohtajan mukaan kaupunginkansliaan ei ollut tullut Abl:n tarjousta kunnallisista kuulutuksista.

Werner Orre (r) totesi Abl:n olevan toisinaan ihan hyvä lehti samoin kuin RKP:n jäsenlehti Medborgarbladet, mutta ajatus sen tukemisesta kunnallisilla verorahoilla tuntuu hänelle vieraalta.

Anders Walls (r) totesi, että kunnan tehtävä ei ole tukea puoluelehtiä, se olisi jopa puoluetukea, ja käsittelyssä ollut ehdotus koski kahta puolueetonta lehteä.

Kommunistien Peter Björklöf piti ilmoittelua jo kahdessa lehdessä varsin kalliina ja pohdiskeli, mitä se mahtaisi maksaa kaupungin omana toimintana. Hän totesi, että RKP:lla on Raaseporissa jo oma kuulutuslehtensä, mutta ilmoittelua ei voida laajentaa, koska erilaisia puoluelehtiä on niin runsaasti.

Ponsiehdotukset kaatuivat

Kaupunginvaltuusto äänesti Björklöfin esittämästä Ira Donnerin (vihr) kannattamasta ponsiehdotuksesta, joka kaatui äänin 40-7. Tyhjää äänesti 12 valtuutettua..

Ehdotuksen mukaan kaupungin olisi pitänyt selvittää vuoden 2009 aikana, mitä kaikille kuntalaisille jaettava kaupungin oma tiedotuslehti maksaisi verrattuna ilmoitteluun virallisissa kuulutuslehdissä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Thomas Blomqvist (r) päätti olla ottamatta käsittelyyn Sundmanin tekemää kannatettua ponsiehdotusta, jonka mukaan kaupungin olisi tullut harkita Abl:n käyttämistä oman alueen ulkopuolelle suunnatussa ilmoittelussa, koska se koski muuta ilmoittelua eikä kuulutuksia.

Kuntalain mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Kaksikielisessä kunnassa julkipanot, ilmoitukset ja kuulutukset on annettava kielilain mukaan sekä suomeksi että ruotsiksi.

 
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle