UUSIMMAT UUTISET 1.3.2009
Jouko Mäkinen on
Hangon uusi kaupunginjohtaja

Hangon valtuuston helmikuun kokouksen tärkein ja odotetuin päätös oli ilman muuta uuden kaupunginjohtajan valinta. Virkaan valittiin Jouko Mäkinen. Valinta suoritettiin suljetulla lippuäänestyksellä ja kun valtuutetut Gunnel Helander ja Jan Holm olivat laskeneet äänet, voitiin todeta, että Hangon uudeksi kaupunginjohtajaksi oli valittu Jouko Mäkinen äänin 21-14. Lisää aiheesta

Polttoaine paremmaksi,
piippu korkeammaksi ja ympäristölupa

Karjaan Energian rakennuttama ja sittemmin jo lähes valmiina Tammisaaren Energian omistukseen siirtynyt kaukolämpökeskus Karjaan vanhan sementtivalimon alueella on aiheuttanut ympäristöhaittoja viime kuukausina lähistön asukkaille. Valimonkadun, Keskuskadun ja Hiekkaharjunkadun asukkaat ovat valittaneet monttuun rakennetun laitoksen savuhaitoista, joiden pitäisi kuitenkin olla nyt jo taakse jäänyttä elämää. Lisää aiheesta

Muotovirhe lykkäsi päätöstä
Inkoon ruotsinkielisistä kouluista

Inkoon kunnanhallitus päätti poistaa torstaina koolla olleen kunnanvaltuuston esityslistalta pykälän Barösunds skolan ja Solbergs skolan -koulujen sulkemisesta muotovirheen vuoksi. Ruotsinkielisten koulujen tulevaisuuden ratkaiseminen siirtyy valtuuston huhtikuun 16. päivän kokoukseen. Samassa kokouksessa on näillä näkymin esillä myös vuoden 2009 talousarvion käyttömenojen leikkaaminen. Lisää aiheesta

Ajatus vastaanottokeskuksesta
herätti kiivaita tunteita

Hangossa järjestettiin tiistai-iltana kaupungintalon juhlasalissa infotilaisuus, joka koski mahdollisesti Hankoon suunniteltavaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta. Kuulijoita oli salin täydeltä. Alhaalla istui virkamiesten ja poliittisten päättäjien lisäksi tavallisia, melko vaitonaisia hankolaisia, parvelle sen sijaan oli ryhmittynyt joukko nuoria, etupäässä miehiä, joiden kielteinen suhtautuminen asiaan ei tainnut jäädä kenellekään epäselväksi. Lisää aiheesta

Uutta tietojärjestelmää
arvostellaan Tammisaaressa

-Emme vastustaneet Pegasos-tietojärjestelmän valintaa, halusimme ainoastaan helpomman vaihtoehdon, kuului Tammisaaren terveyskeskuksen vastaavan työterveyslääkärin Matti Sivosen yhteenveto Raaseporin kaupungin järjestämässä tiedotustilaisuudessa. Raaseporin kaupunki järjesti Tammisaaressa tilaisuuden terveydenhuollon uudesta Pegasos-ohjelmasta sen toimittaneen Logican aloitteesta, joka oli reagoinut moniin kitkeriin yleisönosastokirjoituksiin ja halusi korjata niissä syntynyttä julkisuuskuvaa, joka ei sen mielestä vastaa todellisuutta. Lisää aiheesta

IDO vähentää taas väkeä Tammisaaressa

IDO Kylpyhuone Oy vähentää väkeä Tammisaaren tehtaalta. Kylpyhuonetuotteiden myynnin lasku on johtanut siihen, että yhtiön paikallinen johto on päättänyt aloittaa jälleen yhteistoimintaneuvottelut. Kyse on lomautuksista ja irtisanomisista Tammisaaren yksikössä. Lisää aiheesta

Raaseporin viestintästrategia
korostaa työntekijöiden vastuuta

Raaseporin kaupunginhallitus on päättänyt palauttaa ehdotuksen Raaseporin kaupungin viestintästrategiaksi. Asia oli käsiteltävänä kaupunginhallituksen kokouksessa, mutta se palautettiin, koska kaupunginjohtaja oli sairaana. Kaupunginhallitus toivoo myös, että kaupungin tiedottaja on läsnä asian seuraavassa käsittelyssä. Lisää aiheesta

Hurja Piruetti jälleen Nuori Kulttuuri -lähettilääksi

Läntisellä Uudellamaalla toimivan Hurja Piruetti -tanssiyhdistyksen ryhmä on nimetty jälleen yhdeksi Suomen Nuori Kulttuuri -lähettilääksi vuosiksi 2009-2010. Lisää aiheesta

Kunta-alalle uusi suositus tuloksellisuudesta

Kunta-alan työmarkkinaosapuolet ovat valmistelleet yhteisen suosituksen tuloksellisen toiminnan kehittämisestä. Sen valmistelussa ovat olleet mukana Kunnallinen työmarkkinalaitos ja kunta-alan palkansaajajärjestöt. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunta hyväksyi suosituksen kokouksessaan viime vuoden lopulla. Suositus on tarkoitettu kuntien ja kuntayhtymien poliittiselle ja virkamiesjohdolle sekä henkilöstölle tuloksellisuuden ja tuottavuuden kehittämiseksi. Lisää aiheesta

EDELLISET UUTISET
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle