UUSIMMAT UUTISET 25.3.2009
Raaseporin kaupungille oikeutta
viidessä pitkässä prosessissa

Raaseporin kaupunki on saanut oikeutta viidessä pitkässä oikeusjutussa, jotka kaikki alkoivat jo ennen kuin päätös Raaseporin kaupungin perustamisesta tehtiin, mutta jotka koskevat nyt uutta kaupunkia. Osalla päätöksistä on kaupungin mukaan myös suurta valtakunnallista merkitystä. Kaikissa helmi-maaliskuussa annetuissa ja tärkeiksi koetuissa päätöksissä on kuitenkin vielä muutoksenhakumahdollisuus korkeammissa oikeusasteissa. Lisää aiheesta

Itella nyppii rusinat pullasta
- Hangon postikonttori lopetetaan

Hangon kaupungintalolla luovutettiin perjantaina Itellan edustajille lähes 5.000 hankolaisen allekirjoittama adressi postikonttorin eli Itellan myymälän säilyttämisen puolesta. Kansalaisadressin alullepanijana ja organisaattorina oli Esko Hurme ja sen ottivat vastaan aluemyyntipäällikkö Eija Pantti sekä verkostojohtaja Raija Taleva. Lisää aiheesta

Inkoon vuosi kaksi miljoonaa miinukselle

Inkoon kunnanhallitus merkitsi maanantaina tiedokseen noin kaksi miljoonaa euroa alijäämäisen tilinpäätöksen vuodelta 2008. Tulos on noin 2,4 miljoonaa euroa budjetoitua heikompi. Lisää aiheesta

”Tavalliset kansalaiset
pääsivät hieman vaikuttamaan”

Kansalaiskeskustelu European Citizens´ Consultations 2009 luotasi maaliskuun puolivälissä ”tavallisten” suomalaisten näkemyksiä Euroopan taloudellisesta tilanteesta ja sosiaalisesta tulevaisuudesta. Helsingissä järjestettyihin kansalaiskeskusteluihin osallistuivat läntiseltä Uudeltamaalta karjaalainen Märtha Laine, Ulla Dönsberg Pohjasta sekä inkoolaiset Lauri Muhonen ja Kristian Westerholm. Lisää aiheesta

Hangon seurakuntien uusin toimintatila valmis
– toimintamuotoja hahmotellaan

Hangon Bulevardilla sijaitsevan kirkkoherran viraston piharakennuksessa, diakoniatoimiston vieressä avattiin perjantaina juuri kunnostettu, viihtyisä tila, jonka toimintaa nyt ollaan suunnittelemassa. Suomalaisen seurakunnan diakoni Eira Taurén jatkaa siellä Symppis-ryhmän vetämistä, samoin kuin ruotsinkielisen seurakunnan diakoni Marjo Kurvinen vastaavaa ruotsinkielistä ryhmää, nimeltä Kompisförening, joka toimii yhteistyössä Tammisaaren vastaavan ryhmän kanssa. Lisää aiheesta

Klubitalo Fontana
etsii kumppaneita siirtymätyöhön

Karjaalla toimiva mielenterveyskuntoutujien klubitalo Fontana etsii kevääksi ja syksyksi yritysmaailmasta uusia kumppaneita, jotka voisivat järjestää yhdistyksen jäsenille siirtymätyötä talon ulkopuolelta. Klubitalolla on ollut kumppaneina parhaimmillaan jopa seitsemän siirtymätyötä tarjoavaa yritystä. Lisää aiheesta

Sippan panostaa ruokaan ja viineihin

Kuukausi sitten ovensa avanneen Sippan, bar & kök -ravintolan henkilökunta vannoo pohjoismaisen ruoan nimiin. Knipanista tuttu ravintoloitsijakaksikko Dave Huldin - Magnus Svennblad kertoo Tammisaaren torin laidalla sijaitsevan ravintolan ruokalistalinjauksista tulleen kiitosta. -Asiakkaat ovat sanoneet, että on mukavaa syödä ruokaa, jonka lähtökohtana on perinteinen kotiruoka. Lisää aiheesta

Ingarskila kaupaksi, lisää myyntiin

Inkoon kunnanhallitus on päättänyt myydä Tähtelässä sijaitsevat Ingarskilan vanhat koulurakennukset tontteineen 202.000 euron kauppahinnalla kiinteistöstä korkeimman tarjouksen tehneelle Pekka Kärkkäiselle. Kiinteistöllä on kaksi entistä koulurakennusta sekä muutama ulkorakennus. Lisää aiheesta

Varuboden ja kyläseura
perustivat KOY Barösundin

Osuuskunta Varuboden ja Barösundin kyläseura ovat perustaneet Fastighets Ab Barösund Kiinteistö Oy:n. Yhtiön muodostamisella pyritään yhteisvoimin turvaamaan kauppapalvelut Barösundin alueella. Lisää aiheesta

Kaatopaikkojen entisöinti etenee

Käytöstä poistetun Österbyn kaatopaikan entisöinnin ja sulkemistoimien tulee olla kokonaisuudessaan valmiit joulukuussa 2011. Mustion kaatopaikan entisöinnille on aikaa joulukuuhun 2012. Lisää aiheesta

Tuli tuhosi tallin ja autot Hangossa

Autotalli ja sen yhteydessä ollut varasto tuhoutui Hangon Viherlahdentiellä lauantaina aamuyöllä syttyneessä tulipalossa. Rakennuspalon havaitsi aamuneljän aikoihin lomamatkalta kotiin palannut naapuri, joka teki hälytyksen ja herätti talon asukkaat. Lisää aiheesta

Peräänajo valtatiellä 25

Kaksi ihmistä loukkaantui lievästi peräänajossa valtatiellä 25 Karjaalla sunnuntaina. Onnettomuus sattui puolen päivän tienoilla valtatien ja Snappertunantien risteyksessä kääntymistilanteessa. Lisää aiheesta

Länsi-Uudellemaalle turvapaikanhakijoiden asuntola

Vasemmistoliiton Uudenmaan piiri esitti kevätkokouksessaan Raaseporissa, että Länsi-Uudellemaalle perustettaisiin turvapaikanhakijoiden vastaanottoasuntola. Uudenmaan Vasemmistoliitto vaatii hallitukselta kuntataloudelle myös voimakasta ja konkreettista tukea ja vaatii kuntatalouteen lisää riihikuivaa rahaa yleisten veronkevennysten sijasta. Lisää aiheesta

Pimeä tunti maan puolesta lauantaina

Raaseporin kaupunki osallistuu maailman luonnonsuojelujärjestö WWF:n järjestämään Earth Hour 2009 -tapahtumaan. Raasepori on yksi niistä noin 60:stä suomalaisesta kunnasta, joka sammuttaa valot tunniksi lauantaina 28. maaliskuuta. Lisää aiheesta

EDELLISET UUTISET
© 2009 ETELÄN UUTISET / ETELÄ-UUSIMAA
Etusivulle