(Hanko) Levatorin nosturitehdas sijaitsee Hangon pohjoispuolella Koppnäsin niemellä, teollisuusalueella, verrattain etäällä asutuksesta. Mutta jo aivan keskustassa, rautatien ylikulkusillan korkeimmalla kohdalla sen olemassaolon voi havaita. Joskus näkyvissä on tehtaan oma, vaaleanvihreä pukkinosturi, väliin näkyy usein kirkkaamman värisiä rakenteilla olevia satamanostureita.

Nosturien rakentaminen Konecranesille muodostaakin tehtaan pääasiallisen toiminnan, mutta paljon muutakin siellä tehdään.

Yksi pienempi, mutta tärkeä osa, on vanhempien nosturien huolto ja kunnostus.

Melko uusi, mutta voimakkaasti kasvava toiminta-alue on suurten tuulivoimaloiden runkojen rakentaminen.

Ja yksi osa-alue, josta monikaan ei tiedä, on nosturien kuljettaminen meritse.

Suuri osa kuljetuksista on Levatorin tehtaalla rakennettujen nosturien kuljettaminen niihin satamiin, jossa ne tulevat toimimaan. Sen lisäksi, että nosturit kuljetetaan, ne myös asennetaan paikoilleen ja luovutetaan ostajalle käyttökunnossa.

-Viime vuonna kuljetimme kuusi itse tehtyä nosturia ja siirsimme viisi vanhaa nosturia, kertoo Levatorin toimitusjohtaja Petri Metsola.

-Tänä vuonna siirrämme viisi nosturia Viroon ja kuusi itse rakentamaamme nosturia niiden tilaajille.

Nosturien siirto tapahtuu niin, että Levatorin miehet siirtävät nosturin ponttonille ja kiinnittävät sen kuljetuksen ajaksi. Alfons Håkansin hinaaja vetää proomun määräsatamaan ja siellä taas Levatorin porukka purkaa kiinnitykset ja siirtää nosturin maihin.

Tämä kaksikko, Alfons Håkans ja Levator siirtää nostureita lähinnä Suomenlahden altaan ympärille, Pohjois-Eurooppaa pitemmälle niitä ei kustannussyistä kannata lähteä kuljettamaan. Muita tämän alan toimijoita ei alueella vakituisesti olekaan.

-Kuljetettavat nosturit painavat yleensä siinä 500-1.300 tonnia, mutta olemme siirtäneet raskaampiakin kappaleita. Kuljetimme muun muassa suuren telakkanosturin osan, pääkannattajan, joka painoi 1.800 tonnia, kertoi Petri Metsola.

Joitakin Levatorin rakentamia nostureita on kuljetettu myös USA:han, Kiinaan ja Reunionin saarelle Afrikan kaakkoiskulmalle.

-Mutta ne kuljetetaan valtameren yli erikoisaluksilla.

Sää on hyvin tärkeä tekijä nosturien kuljetuksissa. Nosturissa on yllättävän suuri tuulipinta-ala ja siksi on sitä edullisempaa, mitä vähemmän tuulta kuljetuksen aikana on. Teoriassa tuuliraja on 12 metriä sekunnissa, mutta käytännössä yleensä vähemmän, tuulensuunnastakin riippuen.

Myös aallonkorkeus on merkittävä tekijä. Vaikka tuulta olisi vähemmänkin, mutta merellä edelleen edellisen tuulen jälkeen korkeita maininkeja, kuljetusta siirretään ja odotetaan meren tasoittumista.

Alkukesällä lähti matkaan neljä käytettyä nosturia, jotka Sillamäen satama oli ostanut Helsingin satamalaitokselta Länsisatamasta. Yhden siirtoa olin seuraamassa.

Kyseessä oli konttinosturi, joka painaa vajaat 900 tonnia. (Keskikokoinen henkilöauto painaa noin 1,5 tonnia, joten tällaista nosturia vastaisi painoltaan noin 600 auton ruuhka). Nosturin korkeus hipoi sataa metriä korkeimmalta kohdaltaan ja koko komeus oli työasemissaan laiturin suuntaisilla kiskoilla teliensä päällä. Nosturin pyörät ovat samantapaiset kuin junalla, metalliset pyörät, joiden laippojen väliin kisko jää.

Levatorilla on kaksi nostureiden siirtoryhmää. Ryhmään kuuluu noin kuusi miestä tai enemmänkin, aina tapauksesta riippuen. Tällä kertaa kyseessä oli ”vanhempien herrasmiesten ryhmä”. Ryhmästä näki, että työ oli tuttua ja kuuli myös sen, että kaikki tunsivat toisensa ja satunnaiset pienet pilat sävyttivät ilmapiiriä.

Vaikka työmaa maallikon silmin katsottuna tuntui jokseenkin sekavalta, siellä täällä oli kompressoreja, hitsauslaitteita, trukkeja ja ties mitä vekottimia, niin miehet tiesivät hyvin missä mikäkin on ja jokainen hoiti omat hommansa oikeaan aikaan.

Ensimmäinen tehtävä oli kääntää nosturin telit poikittain, jotta se voitaisiin vetää ponttonille.

Sitä varten nosturille - tai “nosselle”, kuten sitä työmaalla tuttavallisemmin nimitettiin - tehtiin apukiskot, jotka olivat 90 asteen kulmassa ”käyttökiskoihin” nähden. Kiskot olivat toki valmiit, mutta ne piti kiinnittää kunnolla laituriin ja katsoa, että ne olivat tasaiset ja tukevat, kun koko nosturin valtava paino siirrettäisiin niille.

Sitten alkoi varsinainen siirto. Miehillä oli mukanaan tunkki, mutta ei aivan tavallinen jokamiehen tunkki, vaan hieman normaalia tukevampaa tekoa oleva. Itse asiassa laitteessa oli kolme tunkkia, joista jokainen pystyi nostamaan 300 tonnia.

Tunkki sijoitettiin nosturin yhden päädyn tai teliryhmän alle ja sitä alettiin hiljalleen kohottaa. Tunkkia käytti kolme miestä, tällä kertaa Tiaisen Vesa ja sähköinsinööri Tom Björkqvist olivat lukitusmuttereissa ja Esko Pekkarinen käytti konetta. Kun pääty oli ilmassa, se nostettiin sopivalle korkeudelle ja teli käännettiin käsivoimin uudelle apukiskolle.

Ja se tehtiin neljä kertaa. Sitten nosturi oli kiskoilla, jotka päättyivät laiturin reunaan.

Ei lähes 900 tonnin esineen liikuttelu ole kovin nopeaa. Eikä mikään isompi työ koskaan suju aivan ongelmitta, Nytkin apukiskojen liitoksessa oli pieni kulma, eikä sellaista saa olla. Se korjaantui, kun kulmaan hitsattiin sopiva lattaraudan palanen.

Ponttonille kiskot oli kiinnitetty jo etukäteen. Ponttoni oli sijoitettu niin, että kiskot olivat saman suuntaiset apukiskojen kanssa.

Vielä piti saada ponttoni samalle tasolle kuin ne kiskot, joilla nosturi nyt oli. Ponttonin sisällä on erillisiä säiliöitä, joista vettä voidaan siirtää säiliöstä toiseen paineilman ja pumppujen avulla ja sillä tavoin korkeusero tasattiin. Manu-Pekka Niemelä kulki venttiililtä toiselle, ohjasi veden siirtymistä ja hoiti ponttonin tasapainoa.

Lisäksi piti kiinnittää kiskoja yhdistävät nivelpalat, joiden avulla saatiin riittävä jousto, kun nosturia alettiin siirtää ponttonille. Kun se oli tehty, alettiin nosturia liikuttaa.

Tässä siirrossa Levatorin miehet käyttivät ensimmäistä kertaa hydrauliikkaa apuna. Aikaisemmin nosturit oli siirretty vinsseillä vetäen.

Hydraulisylinterit kiinnitettiin kiskoihin ja nosturiin. Ja sitten alkoi nosturin verkkainen vetäminen kannelle, aina pari metriä kerrallaan. Vetäminen tapahtui kummaltakin kiskolta.

Toista sylinteriä ohjasi Hanski, Hannu Tuoriniemi, toistaVesku Tiainen. Hydraulikonetta käytti Esko Pekkarinen ja nosturin jarruja sääteli sähkäri Tom Björkqvist. Kumpaakin sylinteriä siirrettiin vuorollaan määrämitta eteenpäin ja se kiinnitettiin kiskoon. Kun molemmat silinterit oli siirretty, päästiin jälleen vetämään nosturia. Ja sama uudelleen... ja uudelleen...

Sillä aikaa Levatorin mestarihitsaaja, Atte Parviainen teki valmiiksi tarvittavia hitsaustöitä. Hänen ei koskaan ole kuultu tehneen sutta, mutta hän saa vieroitusoireita, ellei työpäivän aikana muutamaan tuntiin pääse hitsaamaan, kuten joku kavereista sanoi.

Ja kaiken aikaa vettä siirrettiin ponttonin tankeista toisiin, jotta ponttoni pysyisi suorassa, kun sille siirtyi lähes 900 tonnin painoinen kappale.

Ja se siirtyi, vähän kerrallaan, mutta ennen työpäivän loppua nosturi oli ponttonilla.

Sitten työmaalta kerättiin työvälineet ja nosturi kiinnitettiin ponttoniin hitsaamalla levyjä sen telien väliin ja pitkiä tukia sen rakenteisiin.

Sitten oli vain odotettava sopivaa ilmaa, jotta nosturia päästäisiin kuljettamaan.

Noin 40 kilometriä Narvan kaupungista, lähellä Viron itärajaa, sijaitsee Sillamäen verrattain uusi satama. Se aloitti toimintansa öljy- ja lannoitesatamana, mutta sen kautta kuljetetaan myös jonkin verran puutavaraa ja kiviainesta.

Viimeisin sataman kehitystyö oli ammoniakkisäiliöiden ja putkistojen rakentaminen ja ammoniakin laivaamisen aloittaminen.

Nyt satamaan hankitut nosturit antavat mahdollisuuden laajentaa sataman toimintaa myös konttikuljetuksiin ja ensimmäinen konttilaiva saapuukin suunnitelman mukaan satamaan jo loppukesällä.

Satamalla on myös laajat kentät, jotka ovat täynnä autoja. Siellä seisoo myös sellaisia autoja, joiden pitäisi olla Hangossa, mutta jotka eivät mahdu satamaan. Kenttien vuokraaminen on Sillamäen satamalle kannattavaa toimintaa.

Yksi Länsisataman entisistä nostureista oli jo aikaisemmin tuotu Sillamäkeen ja parin tuulisen päivän jälkeen hinaaja pääsi vetämään nyt siirrettävän nosturin perille.

Väliajalla miehet olivat ehtineet käväistä Narvassa ja nähneet komean linnan joen toisella puolella.

-Siis kummalla puolella, kysyi Manu-Pekka Niemelä.

-Älkää aloittako sen kanssa keskustelua siitä kummalla puolella jokea se oli. Se on näet Turusta ja asunut tois’puol’jokke, varoitti ohikulkenut Matti vaijeria vetäen.

Virolaiset satamarakentajat olivat jo rakentaneet valmiiksi purkukiskot nosturille ja siirto maihin pääsi alkamaan ripeästi.

Sitten kaikki tehtiin päin vastoin kuin Länsisatamassa. Ponttoni sijoitettiin maakiskojen jatkeeksi. Joustoa antavat nivelpalat kiinnitettiin ponttonin kiskojen ja maakiskojen väliin. Nosturiin hitsatut kuljetustuet leikattiin pois ja hydraulisylinterit kiinnitettiin paikoilleen.

Ja niin siirto voi alkaa. Samalla tavoin nosturi alkoi siirtyä maihin, pari metriä kerrallaan.

Mutta vaikka tämä siirto oli helpompi, kun telejä ei tarvinnut kääntää, ilman pikkuhankaluuksia ei kuitenkaan selvitty. Juuri kun nosturin ensimmäiset telit olivat siirtymässä maakiskoille, huomattiin, että kisko painui ja työt piti pysäyttää.

Levatorin miehet tutkivat yhdessä sikäläisen satamapäällikön kanssa tilannetta ja arvioivat sen vaikutuksia, mutta onneksi vaurio oli niin pieni, että Levatorin miehet saivat painuman korjattua hitsaamalla siihen lisää rautaa.

Ja niin saatiin nosturi onnellisesti maihin. Loppumetrit maissa se vedettiin kaivinkoneella sille paikalle, jossa se ilmeisesti huolletaan käyttöä varten ennen lopullista sijoittamista.

Ja hinaaja veti proomun takaisin Länsisatamaan hakemaan seuraavaa nosturia. Levatorin siirtoporukka pääsi syömään ja nukkumaan, ennen kuin lähti seuraavana päivänä kohti koti-Hankoa.

Kun oli hyvin syöty ja kellokin oli jo yli kymmenen, joku miesjoukosta totesi:

-On se merkillistä, miten ajat muuttuvat. Entisaikaan tähän aikaan vilkuiltiin kelloja ja mietittiin, minne lähdettäisiin. Nytkin vilkuillaan kelloja ja mietitään, että joko kehtaisi lähteä nukkumaan. -kn-