28.6.2009 |
(Inkoo) Kunnanvaltuusto on päättänyt ilmoittaa vastauksena kuntaliitosaloitteeseen, että kunnanhallitus käy neuvotteluja Lohjan ja Siuntion kanssa mahdollisesta kuntaliitoksen esiselvityksestä.
SDP:n valtuutettu Soile Gustafsson jätti toukokuussa yhdessä 10 muun valtuutetun kanssa aloitteen esiselvityksen laatimisesta mainittujen kuntien kesken.
Gustafsson ehdotti vastauksesta poistettavaksi lausetta, jonka mukaan lopullinen päätös mahdollisesta esiselvityksen tekemisestä tehdään, kun Kirkkonummi-vaihtoehto on käsitelty valtuustossa. Lause kuitenkin pysyi päätöksessä äänin 20-6 ja yksi tyhjä.
Kunnanvaltuusto päätti myös ilman keskustelua, että Inkoon kunnanhallitus saa neuvotella Raaseporin kaupungin kanssa läntisen Uudenmaan kuntarakenteesta.
Päätös jatkotoimista tehdään tässäkin tapauksessa vasta sitten, kun Kirkkonummi-vaihtoehto on käsitelty valtuustossa. Inkoo on päättänyt jo aiemmin päivittää Efekon virtuaalikuntamallit vertailutietojen saamiseksi.
Raaseporin kaupunginhallitus lähetti hiljakkoin Inkoon kunnalle kannanottonsa, joka koskee läntisen Uudenmaan kuntarakennetta ja siinä tapahtumassa olevia muutoksia. Samalla Raasepori ilmoitti olevansa halukas keskustelemaan mahdollisesta kuntaliitoksesta.